mulla aika samanlainen tarina.Kyllä, ensimmäistä kertaa muistaakseni 9-vuotiaana. Teini-ikäisenä sairastuin sitten (yllätys yllätys!) syömishäiriöön ja nyt sen selättäneenä lupaan ja vannon, etten koskaan enää laihduta. Elämäntapojani voin parantaa ja paino voi sen myötä pudota, mutta laihduttamalla laihduttaa en aio.
Kun minulta katkesi sääriluu, niin kuntouttamisessa aloin painonnostamisen. Parhaimmillani rasvaprosenttini oli 5,1 % ja painoin 72 kg. Eli silkkaa arnoldia koko ukko. Niin ja aloittaessani treenaamisen painoin vain noin 60 kg, eli luu rangos mies (HUIJUI!!!)no jos itse lasket. vaikee kyllä uskoa..
Sen jälkeen ex-tyttöystäväni alkoi asumaan jatkuvasti asunnollani muutettuani Meilahteen, jossa läheinen K-Market joi kaljaa äärimmäisen edullisesti niin aloin kaljoittelemaan enemmän kuin treenaamaan. Myöhemmin sitten jatkoin treenausta niin 10 kuukaudessa putosi 25 kg. joka sittemmin tullut takaisin ja olen mitä olen!
hyi k*ljaa...Sen jälkeen ex-tyttöystäväni alkoi asumaan jatkuvasti asunnollani muutettuani Meilahteen, jossa läheinen K-Market joi kaljaa äärimmäisen edullisesti niin aloin kaljoittelemaan enemmän kuin treenaamaan. Myöhemmin sitten jatkoin treenausta niin 10 kuukaudessa putosi 25 kg. joka sittemmin tullut takaisin ja olen mitä olen!
katso liitettä 5542
tuntuuko pahalle, kun muut epäilee syömishäiriötä vaikkei sitä ole?Oon aina ollut (mitenkään yrittämättä) alipainon puolella ihan niinkin paljon että kaikki epäilleet että oon anorektikko tms niin en koskaan oo laihduttanut. Viimeisen vuoden aikana kyllä tullut jo normaalipainon puolelle ja hyvä niin. Toivon etten tuu koskaan joutumaan siihen pisteeseen henkisesti että koen että pitäisi laihduttaa.
hyvä ettet enää laihduta.Olen. Just näitä tavallisia tarinoita mitä kaikilla syömishäiriöön sairastuneilla. Lapsena (olin varmaankin 10 tai jopa alle) totesin olevani lihava vaikken edes ollut, aloin syödä vähemmän. Se oli vähän sellaista jojoilua, välillä meni motivaatio kokonaan mutta silloin kun laihdutin kunnolla, putosi painoa jonkin verran. Olen pienestä asti harrastanut urheilua eikä tämä ollut kovin hyvä yhdistelmä, minkä tajusin itsekin siinä 13-14-vuotiaana. En enää sen jälkeen ole laihduttanut vaikka välillä samoja ajatuksia tulee. Minulle ei koskaan diagnosoitu syömishäiriötä eikä kukaan kiinnittänyt huomiota laihduttamiseeni. Painoni putosi melko vähän ja palasi takaisin samalle tasolle joka kerta, ehkä siksi.
joo, on hyvä ajatella silleen elämäntapamuutos kannalta, eikä nopeesti mahollisimman laihaksi :)Joo. Oon kaksi kertaa laihduttanut 30 kiloa eli normaalipainoiseksi. 19-vuotiaana nopeasti ja 22-vuotiaasta eteenpäin vähän hitaammalla tahdilla, jotta kilot tällä kertaa myös pysyisivät poissa.
En ole hoidossa asti. Sain joskus jonkun lapun koulusta että pitäisi varata aika sinne tänne ja tonne mutta en koskaan tehnyt mitään asialle. Nyt kuiteski jäljellä oleva kaveri sai tietää asiasta niin se nyt säätää jotakinoletko hoidossa? jos et niin pliis kerro jollekkin ja hanki apua :(
tuntuuhan se vähän koska se on aina otettu esiin mt-asioiden yhteydessä ja keskitytty siihen sen sijaan että keskityttäisiin siihen mikä on oikeasti vialla. ja kukaan ei oikein luota kun sanon et mtn ongelmia syömisen kanssa ei ole muuta kuin että oon laiska.tuntuuko pahalle, kun muut epäilee syömishäiriötä vaikkei sitä ole?
todella toivon sinun pääsevän hoitoon. </3 syömishäiriöisenä ei voi elää koko elämäänsä.En ole hoidossa asti. Sain joskus jonkun lapun koulusta että pitäisi varata aika sinne tänne ja tonne mutta en koskaan tehnyt mitään asialle. Nyt kuiteski jäljellä oleva kaveri sai tietää asiasta niin se nyt säätää jotakin
No mutta hei, sentään tiedostat, että syömishäiriö on. Seuraava askel on varailla ne ajat "sinne tänne ja tonne," ja parantuminen voi alkaa!En ole hoidossa asti. Sain joskus jonkun lapun koulusta että pitäisi varata aika sinne tänne ja tonne mutta en koskaan tehnyt mitään asialle. Nyt kuiteski jäljellä oleva kaveri sai tietää asiasta niin se nyt säätää jotakin
Jännää sanoa, että en ole koskaan laihduttanut. Paino on kyllä hieman ylipainon puolella nyt, mutta se on niin vähäistä, etten näe mitään iloa laihduttamisessa. En myöskään halua saada syömishäiriötä, joten jee?
Tuntuuhan sitä välillä, että on jotenkin älyttömän isokokoinen muihin verrattuna. Saatan pyöriä kaupassa ja ohi menee langanlaihoja, 150-senttisiä pikkutyttöjä, ja tuntuu kuin olisin joku jättiläinen. Sitten aina muistutan, että rakastan itseäni juuri tällaisena, eikä minun tarvitse muuttua ketään varten.
Minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkin pelätä...
tää on sairaan upee haluun olla tää
Niinhän se on. Suurin osa syömishäiriöistä jää hoitamatta juuri siksi. :/ Enimmäkseenhän se on pään sisällä, painon muutokset on vaan yksi osa-alue taudinkuvassa.hyvä ettet enää laihduta.
muiden on vaikee huomata syömishäiriöitä jos paino ei muutu järkyttävästi. :/