Suhteet Osaisinpa olla parempi tyttöystävä:/

[Myrskyvaroitus]

Mutta ei se näköjään tuosta vaan tapahu... Ahistaa ku vaa satutan toista vaikka en sitä tarkota

 

[TalvinenRasia]

Samaistun osittain ainakin... Mitä tarkoitat satuttamisella? Mä olen usein niin rikki henkisesti, että pelkään sen satuttavan. Pelkään, että kumppani ottaa mun murheet harteilleen ja olen lähinnä vaan taakka hänelle. D:

 

[Skeletor]

Samaistun osittain ainakin... Mitä tarkoitat satuttamisella? Mä olen usein niin rikki henkisesti, että pelkään sen satuttavan. Pelkään, että kumppani ottaa mun murheet harteilleen ja olen lähinnä vaan taakka hänelle. D:

Kävelee aina kakkosnelonen olallaan ja kääntyilee katsomatta ympärilleen ja sitten läiskii menemään jäbää nassuun sillä kuin Ohukaisen ja Paksukaisen leffassa.

 

[Myrskyvaroitus]

Samaistun osittain ainakin... Mitä tarkoitat satuttamisella? Mä olen usein niin rikki henkisesti, että pelkään sen satuttavan. Pelkään, että kumppani ottaa mun murheet harteilleen ja olen lähinnä vaan taakka hänelle. D:

No kun en aina heti kerro sille kaikkea. En aina vastaa sille kun se kyselee et onko kaikki hyvin. Joskus saatan melkeen hermostua kun se kyselee. Ja tiedän että se satuttaa sitä kun se itse sanoi mulle niin. Pyydän aina kaikkea varmaan sataan kertaan anteeksi ja se antaa ne anteeksi mut mää en ite pysty antaa anteeksi itelleni.
Sitte mua pelottaa et jos alanki ns. "trauma dumppaamaan" (mikä ton suomennos on?) ja aiheutan sille sit kauhean pahan olon koska oon teheny nii mun kavereille aiemmin et puran kaiken vaa niihin enkä ota niiden tunteita huomioon. Pelottaa et teen niin mun poikaystävällekki nii en edes uskalla puhua.
Ylipäätään mää vaan oon tottunu siihen et oon taakka ja haitolla ja et mun tarpeet on viimeisenä listalla enkä osaa reagoida siihen että joku ihan oikeasti haluaa tietää ja auttaa mua ilman mitään taka-ajatuksia tai siks että se on kohteliasta tai siks et on jotenki pakko.

 

[TalvinenRasia]

No kun en aina heti kerro sille kaikkea. En aina vastaa sille kun se kyselee et onko kaikki hyvin. Joskus saatan melkeen hermostua kun se kyselee. Ja tiedän että se satuttaa sitä kun se itse sanoi mulle niin. Pyydän aina kaikkea varmaan sataan kertaan anteeksi ja se antaa ne anteeksi mut mää en ite pysty antaa anteeksi itelleni.
Sitte mua pelottaa et jos alanki ns. "trauma dumppaamaan" (mikä ton suomennos on?) ja aiheutan sille sit kauhean pahan olon koska oon teheny nii mun kavereille aiemmin et puran kaiken vaa niihin enkä ota niiden tunteita huomioon. Pelottaa et teen niin mun poikaystävällekki nii en edes uskalla puhua.
Ylipäätään mää vaan oon tottunu siihen et oon taakka ja haitolla ja et mun tarpeet on viimeisenä listalla enkä osaa reagoida siihen että joku ihan oikeasti haluaa tietää ja auttaa mua ilman mitään taka-ajatuksia tai siks että se on kohteliasta tai siks et on jotenki pakko.

Ou, tunnistan itseni tuosta paremmin kuin kukaan uskookaan. Pelkään, jos en kerro tyttöystävälleni mitään ja pelkään, jos kerron hänelle elämäni negatiivisista puolista. Kai täytyy löytää tasainen tie tässä asiassa. En halua jättää kertomatta ja itkeä joka ilta itseni uneen, mutta en voi myöskään kertoa vain huolistani koko ajan. En osaa selittää... Eniten mun mielestä kannattaa puhua ammattilaiselle ongelmista, sillä ammattilainen osaa neuvoa ja auttaa paremmin kuin läheinen, jolla ei ole koulutusta sellaisessa ja joka kantaa lisäksi myös omia murheitaan.

Oon tottunut siihen niin kuin säkin, että mun tarpeet ovat viimeisenä ja olen vain taakka kaikille. Mun mielestä voisi olla järkevää jopa kysyä kumppanilta, että miten voisin parantaa toimintaani tässä ja mikä hänen mielestään olisi hyvä tapa päästä tasapainoon. Ja tietysti olisi todella hyvä työstää suhdetta itseensä, sillä mä tai sä ei olla mitenkään huonompia. D:

 

[TalvinenRasia]

Kävelee aina kakkosnelonen olallaan ja kääntyilee katsomatta ympärilleen ja sitten läiskii menemään jäbää nassuun sillä kuin Ohukaisen ja Paksukaisen leffassa.

Hmm anteeksi, mitä tarkoitat tällä? ':D

 

[Skeletor]

Hmm anteeksi, mitä tarkoitat tällä? ':D

Että kyllähän se sattuu, kun läimii laudalla kasvoihin ja muualle päähän.

 

[TalvinenRasia]

Että kyllähän se sattuu, kun läimii laudalla kasvoihin ja muualle päähän.

Ymmärrän ehkä... *Mietiskelee*

 

[Skeletor]

Ymmärrän ehkä... *Mietiskelee*

En y,,ärrä+??

 

[Myrskyvaroitus]

Ou, tunnistan itseni tuosta paremmin kuin kukaan uskookaan. Pelkään, jos en kerro tyttöystävälleni mitään ja pelkään, jos kerron hänelle elämäni negatiivisista puolista. Kai täytyy löytää tasainen tie tässä asiassa. En halua jättää kertomatta ja itkeä joka ilta itseni uneen, mutta en voi myöskään kertoa vain huolistani koko ajan. En osaa selittää... Eniten mun mielestä kannattaa puhua ammattilaiselle ongelmista, sillä ammattilainen osaa neuvoa ja auttaa paremmin kuin läheinen, jolla ei ole koulutusta sellaisessa ja joka kantaa lisäksi myös omia murheitaan.

Oon tottunut siihen niin kuin säkin, että mun tarpeet ovat viimeisenä ja olen vain taakka kaikille. Mun mielestä voisi olla järkevää jopa kysyä kumppanilta, että miten voisin parantaa toimintaani tässä ja mikä hänen mielestään olisi hyvä tapa päästä tasapainoon. Ja tietysti olisi todella hyvä työstää suhdetta itseensä, sillä mä tai sä ei olla mitenkään huonompia. D:

Joo juuri näitä samoja ajatuksia mulla on. Käyn toki ammattilaisen luona puhumassa mut en jotenki oikee ossaa sille sanua mittää. Tuntuu et kaikille pittää vaan vakuutella että kaikki on täydellisesti mun suhteessa vaikka eihän niin oikeasti tarvi tehä mut kai se on jotenki jääny päälle siks että kun meijän suhde on ns. sen verran epätavallinen et on monia joiden mielestä meijän ei kuulu olla yhessä ja aatellaan et meijän suhde ei tuu toimii nii tuntuu et pittää jotenki näyttää että kaikki toimii hienosti. Vaikka tosi tyhmäähän se on.

Mutta toi on kyllä hyvä neuvo, ehkä mää kehtaan kysyä mun poikaystävältä et mitä mää voisin tehä tälle asialle. Vaikka se tietää miksi teen näin ja yrittää ymmärtää mua ja olla kärsivällinen (🥺💕) niin musta tuntuu että sillä on kuitenkin jotakin sanottavaa mitä se ei vaan kehtaa sanoa ellen kysy.

 

[TalvinenRasia]

Joo juuri näitä samoja ajatuksia mulla on. Käyn toki ammattilaisen luona puhumassa mut en jotenki oikee ossaa sille sanua mittää. Tuntuu et kaikille pittää vaan vakuutella että kaikki on täydellisesti mun suhteessa vaikka eihän niin oikeasti tarvi tehä mut kai se on jotenki jääny päälle siks että kun meijän suhde on ns. sen verran epätavallinen et on monia joiden mielestä meijän ei kuulu olla yhessä ja aatellaan et meijän suhde ei tuu toimii nii tuntuu et pittää jotenki näyttää että kaikki toimii hienosti. Vaikka tosi tyhmäähän se on.

Mutta toi on kyllä hyvä neuvo, ehkä mää kehtaan kysyä mun poikaystävältä et mitä mää voisin tehä tälle asialle. Vaikka se tietää miksi teen näin ja yrittää ymmärtää mua ja olla kärsivällinen (🥺💕) niin musta tuntuu että sillä on kuitenkin jotakin sanottavaa mitä se ei vaan kehtaa sanoa ellen kysy.

Ootko kokeillut kirjoittaa ammattilaisille? Mä olen muutaman kerran kirjoittanut ja joskus kirjoitin kirjeenkin. Toki jotkut tapaamani psykologit, lääkärit tai psykiatrit (oon tavannut heitä paljon :D) ovat olleet lähinnä turhauttavia ja pahentaneet asioita.

Teidän suhde on teidän suhde! Kukaan muu ei voi päättää siitä, miten teidän pitäisi tai ei pitäisi olla. D:

Mun mielestä asioista on hyvä puhua suoraan. Voisin kysyä mun tyttöystävältä myös paljon tärkeitä asioita, vaikka ei ole helppoa. Asiat yleensä vaan paisuu pahemmiksi, jos niistä ei puhu. Voimia sulle. <3 Et oo ainoa. ❤️

 

[Myrskyvaroitus]

Ootko kokeillut kirjoittaa ammattilaisille? Mä olen muutaman kerran kirjoittanut ja joskus kirjoitin kirjeenkin. Toki jotkut tapaamani psykologit, lääkärit tai psykiatrit (oon tavannut heitä paljon :D) ovat olleet lähinnä turhauttavia ja pahentaneet asioita.

Teidän suhde on teidän suhde! Kukaan muu ei voi päättää siitä, miten teidän pitäisi tai ei pitäisi olla. D:

Mun mielestä asioista on hyvä puhua suoraan. Voisin kysyä mun tyttöystävältä myös paljon tärkeitä asioita, vaikka ei ole helppoa. Asiat yleensä vaan paisuu pahemmiksi, jos niistä ei puhu. Voimia sulle. <3 Et oo ainoa. ❤️

Mun hoitosuhde tulee päättymään pian et en tiiä kehtaanko nyt alakaa mittää kirjettä väsertämään vaikka mun psykiatrinen sairaanhoitaja onkin ihana tyyppi ja varmasti tykkäis jos kirjottasin D:

Ja joo kukaan ei voi päättää minkälainen meijän suhde on mut jotenki se on jääny alitajuntaan se ajatus ja välillä en tiedosta edes omaa käytöstäni tai puheita. Toki kyllä se on alkanu ajan kanssa helpottaa vähäsen mut saan silti itteni usein kiinni siitä et mietin et entä jos vaikka kaveritki vaa valehtelee ku ne sanoo meijän sopivan yhteen yms.

Suoraan puhumiseen mää pyrinki mun poikaystävän kanssa :') Oon toisaalta yllättyny miten helppoa se sitte loppujen lopuksi on ku vaa saa suun auki. Tosi usein tullee sitä et mietin pahimmillaa monta päivää et no kehtaanko sanua tästä jos tää onki ihan mitätön asia mut sit ku sen lopulta kerron nii se suhtautuuki aina nii ymmärtäväisesti ja kuuntelee mitä haluun sanua nii tullee tosi helpottunu olo. Mut vaikka tiiän tän nii silti se kynnyksen ylittäminen on tosi tosi vaikeeta. Oikeastaa se on vaikeeta meille molemmille, vaikka aina lopulta asiat saahaanki käytyy läpi.
Ja kiitos, samoin sulle <333

 

[TalvinenRasia]

Mun hoitosuhde tulee päättymään pian et en tiiä kehtaanko nyt alakaa mittää kirjettä väsertämään vaikka mun psykiatrinen sairaanhoitaja onkin ihana tyyppi ja varmasti tykkäis jos kirjottasin D:

Ja joo kukaan ei voi päättää minkälainen meijän suhde on mut jotenki se on jääny alitajuntaan se ajatus ja välillä en tiedosta edes omaa käytöstäni tai puheita. Toki kyllä se on alkanu ajan kanssa helpottaa vähäsen mut saan silti itteni usein kiinni siitä et mietin et entä jos vaikka kaveritki vaa valehtelee ku ne sanoo meijän sopivan yhteen yms.

Suoraan puhumiseen mää pyrinki mun poikaystävän kanssa :') Oon toisaalta yllättyny miten helppoa se sitte loppujen lopuksi on ku vaa saa suun auki. Tosi usein tullee sitä et mietin pahimmillaa monta päivää et no kehtaanko sanua tästä jos tää onki ihan mitätön asia mut sit ku sen lopulta kerron nii se suhtautuuki aina nii ymmärtäväisesti ja kuuntelee mitä haluun sanua nii tullee tosi helpottunu olo. Mut vaikka tiiän tän nii silti se kynnyksen ylittäminen on tosi tosi vaikeeta. Oikeastaa se on vaikeeta meille molemmille, vaikka aina lopulta asiat saahaanki käytyy läpi.
Ja kiitos, samoin sulle <333

Ainakin saat ehkä tulevaisuudessakin apua, jos kerrot, millainen tilanne oikeasti on? D:

Joo ymmärrän. :( Parasta olisi vain olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelee, mutta se on aivan todella vaikeaa. Mä opin varmaankin vasta kuolinvuoteella, etten elä täällä muita varten. ':D

Kiitos tuesta! ❤️ Pidän sulle peukkuja!

 

[irwikissa]

Joo hei kuulostatte ihan multa ja mun entiseltä.
Se joko helpottaa ajan kanssa, tai on hyvä tehdä ero teidän melmpien takia. Meillä ero oli oikea ratkaisu.
Toisaalta toisen tuki voi olla hyvinkin tärkeää ja hyödyllistä:)
Äläkä pelkää "trauma dumppaamista" toinen haluaa varmasti tietää mikä on hätänä. Pitää löytää kuitenkin kultainen keskitie eli ratkaisuja ei toiselta voi odottaa, vain ymmärrystä

 

[Myrskyvaroitus]

Joo hei kuulostatte ihan multa ja mun entiseltä.
Se joko helpottaa ajan kanssa, tai on hyvä tehdä ero teidän melmpien takia. Meillä ero oli oikea ratkaisu.
Toisaalta toisen tuki voi olla hyvinkin tärkeää ja hyödyllistä:)
Äläkä pelkää "trauma dumppaamista" toinen haluaa varmasti tietää mikä on hätänä. Pitää löytää kuitenkin kultainen keskitie eli ratkaisuja ei toiselta voi odottaa, vain ymmärrystä

Joo tottakai se haluu tietää kaiken mitä mun mielessä on. Ja tottakai haluun itekki tietää mitä sen mielessä on. Ollaan saatu kyllä juteltua tästäkin vielä lisää ja on taas helpompi olla. Mut en tiiä, oon vaan oppinu siihen että minä kokonaisuutena oon vaan haitta kaikille ja kaikelle ja mun pittää vaa yrittää tottua siihen että no en olekaan ja toinen oikeasti haluu että kerron kaiken.

 

[Myrskyvaroitus]

Toisaalta oon huomannu et mun mieliala ja ajatukset riippuu tosi palijon siitä mitä mun ympäristössä tapahtuu ja pieninkin stressi aiheuttaa tosi huonon olon mulle mikä sit vaikuttaa käytökseen. Ihan niinku en ossais erottaa itteeni yksilönä muusta maailmasta vaan oon riippuvainen siitä niinku vauva äidistä. Pitäisi keksiä joku ratkasu tähän.
En tiiä voiskohan tää kesä auttaa kun pääsen kotoa pois ihan eri ympäristöön ja meen töihin. Semmone ns. itsenäistymisjakso jollain tapaa. Vois varmaan vähän kasvattaa mua henkisesti ja varmasti mielialaki paranee ku ei oo jatkuvaa piinaavaa painetta niskassa et jos en tee kotitöitä viiden minuutin sisällä nii oon samantien kyvytön ja huono 🙄

 

[Myrskyvaroitus]

On muuten jotenki tosi hupsu tunne että mun pään sisällä ja ku tännekki vaikka kirjotan nii nää jutut tuntuu ihan kauhean isoilta ja mahottomilta. Mut sit ku saan lopulta kerrottuu poikaystävälle nii oonki sillee aijaa ei tää ollu niin paha ja tästä kyllä selviää ihan helposti

 

[Myrskyvaroitus]

Sillee vähän ku taikasauvaa heilauttas ja se härkänen muuttuu takasi kärpäseksi