Suhteet Varaaniterapiaa, kiitos! (sv: kaikki maholline)

badassbish

Pihalla oleva opiskelija
Liittynyt
14.7.2021
Viestejä
216
Reaktioarvo
269
Tää homma menee moneen aihealueeseen, mutta laitoin nyt suhteisiin, koska suhteet tässä on se suurin juttu. Tästä tulee pitkä ja siks varmasti sekava viesti. Pahoittelut. Periaattees mun pitäis puhuu tästä vaan näiden asianosasten kesken tai mennä oikeeseen terapiaan, mutten vaan pysty. Myöhemmin ehkä lisäselitystä tästäkin.

Sv kaikkeen maholliseen siks, etten oo varma, mikä tässä voi olla oikeesti triggeröivää ja mikä ei. Asiaan liittyy ainakin mt-ongelmat, itsetuhosuus, kaverisuhteet, ihastus ja hylkäämiseen liittyvä trauma.

Tilanne: Koko juttu lähti siitä, että mä ihastuin. Laitoin ihastukselle viestii ja se vastas mulle (spoiler: ollaan nyt juteltu vähä päälle kaks viikkoo ja haluun tästä ihmisestä itelleni edes kaverin, vaikkei meistä tulis muuta - aika jeppis tyyppi siis). Kerroin siitä kavereilleni yhteises ryhmäs (mä, mun bff1 ja bff2), koska mun mielestä niiden molempien oli tärkee tietää samaan aikaan. Tässä kohtaa molemmat vaikutti olevan varsin ilosia mun puolesta, kunnes bff1 tuli yv kertoon, että se on ihastunu samaan tyyppiin. Vitsailin, että älä kerro bff2:lle, koska se kehittäis siitä draaman.
Tää bff2 kuitenkin tiesi jo. Oli tienny reilusti yli kuukauden.
Bff1 koitti kääntää koko homman vitsiks ja hauskaahan se ois ollukki, jos mulla ei olis yhtäkkii leikannu kii. Suutuin täysin ja kerroin sille, miten ulkopuolinen olo mulla on joka kerta, kun puhutaan mistään ihastuksiin liittyvästä (usein kyse on bff2:n ihastuksista, koska mä ja bff1 ei yleensä ihastuta sillee, että sitä tarvis mainita). Kirjotin sille pitkän viestin aiheesta, koska mua oikeesti satutti tollanen toiminta tosi pahasti. Bff1 vetos siihen, että hän ei vaan tykkää puhua asiasta, bff2 oli arvannu asian wanhojen treeneis ja ajattelemattomuuteensa. Helvettiäkö noilla asioilla on väliä, olis mullekki voitu kertoo - etenkin kun oon ton yli kuukauden aikana ollu molempien kaa moneen kertaan sekä samaan aikaan että erikseen, ja oltii puhuttu jotai bff2 ihastuksistaki jnejne.
Bff1 kuitenki pahotteli ja sano, ettei haluu mitää draamaa. Päätin antaa asian olla.
No eihän siitä tullu vittuakaan. Onnistuin tunkeen asian hetkeks pois päästäni, mutta kaks päivää myöhemmin laitoin tähän yhteiseen ryhmään entistä pidemmän viestin siitä, että annan kyllä anteeks, mutten oo varma, kuinka kauan joudun toipuun asiasta. Sanoin, etten välttämättä enää vois antaa uudestaa anteeks, koska mun mielenterveys ei kestäis ja että yks trauma saa mun aivot pyörittään levyä hylkäämisestä sekä tilanteen tahallisuudesta. Ne pyysi uudestaan anteeks ja selitti, että voisin aina puhua niille. Fr ei siltä tunnu. Nyt tuntuu, ettei ne edes ihan tajunnu, mikä mulla on, vaikka siltä aluks näytti.


Hylkäystrauma: Ex-bff kymmenen vuoden ajalta hylkäs mut. Ei kasvettu erilleen, vaan se jätti kertomatta kaikenlaisia asioita, peru jokasen mahollisen tapaamisen ja vikalla kerralla kun nähtiin, se oli tosi teennäinen. Se ei myöskään oo vastannu mihkää viesteihin kuukausiin ja on muuttanu toiseen kaupunkiin.


Eli siinä tilanteen tausta nopeesti selitettynä, ehkä se auttaa hahmottaan mun ongelmia tai sitten ei. Ongelmana on se, että mä en pääse tosta hommasta yli ja tuntuu siltä, et mun mielenterveydes ois muutenki jotai ongelmii. Osittain aattelen olevani vihanen siks, että mulle kerrottiin toi ihastusjuttu niin huonoon aikaan (varsinki ku bff1 vielä sano, ettei se oo nii vakavaa koska se ei ihastu syvästi), mutta sit taas aattelen olevani vihanen siks, ettei mulle kerrottu (ois ihan reiluu, että jos on läheinen kolmikko, nii kaikki tietää, ellei kyse oo salaisuudesta (mikä tää ei kuulemma ollu)). Että kumpikoha? Vai molemmat? Oonkoha vihanen ja surullinen siks, että kumpikaan ei "ajattelemattomuuttaan" kertonu mulle aikasemmin kun viimesen pakon edessä, vaikken näe, mikä pakko sekään oli, jos bff1 ei omasta mielestään edes oo tosissaan ihastunu?

Välillä tää tilanne vaan yhtäkkii nousee mun päähän, niinku moni muuki ikävä juttu. Sillon alan demonisoida bff1&bff2 ittelleni ja yhtäkkii oon ihan varma, että ne vihaa mua. Oon puolet ajasta sitä mieltä, että ne kyllä välittää ja pitää musta, mutta loppu puolikas meneekin aatelles, että miten ne aikoo seuraavaks loukata ja miten ne lopulta hylkää mut ja jään ihan yksinäni, koska maagisesti kaikki muutkin kaverit ja ihastus siinä sivussa vaan haihtuu savuna ilmaan. Loogisesti aatellen se ei mee noin, mutta hei, ei mun ex-bff:n pitäny loogisesti ajatellen myöskään hylätä! Asiaa ei auta se, että bff1 ei edelleenkään tunnu tajuavan, etten oo henkisesti ok, mistä lisää alla.

Kun teen jotai kivaa, unohan ikävät asiat, mutta jos pysähyn edes hetkeks, saattaa tulla tosi itsetuhonen olo. Välillä en nää tulevaisuudes mitään hyvää, vaikka koko muu päivä olis ollu ihan mahtava. Esim. eilen vietin iha mahtavan lomapäivän, kaikki oli tosi hauskaa ja mulla oli hyvä olla, mutta kun illalla aloin pestä naamaa, kaikki vaan kaatu. Inhosin itteeni ja ystäviäni, en nähny mitään hyvää tulevas ja halusin vaa kadota koko maailmasta. Laitoin tästä yhteiseen ryhmään (se sama: mä, bff1, bff2), koska halusin todistaa itelleni, ettei ne tyypit oo sellasii, kun mun päässä kuvittelin. En tiiä kannattiko. Bff2 koitti kannustaa ja tsempata (ei tehonnu siinä tilanteessa) ja bff1 ignooras. Yhteen mun viestiin bff1 reagoi, mutta ei koittanukkaa kuulostaa siltä, että haluis mulle paremman fiiliksen.

En mä vaadi niitä aina tsemppaan ja kannustaan mua kaikessa mahollisessa, mutta kun mielentila on itsetuhonen, sanon että pelkään olla yksin ja ne tietää (ainakin oon kertonu niille) että näen ne kaks pelkän "seuraavat hylkääjäsi"-kyltin takaa, nii oottasin vähä parempaa fiilistä viesteis. Oikeestaan mä en edes kerro niille jokasta pahaa hetkee, vaikka uuden tunnepolitiikkani tärkein osa on se, et kerron suoraan, jos ne loukkaa mua. Tää johtuu siitä, etten aina vaa jaksa miettii, onko ne "mun puolella" vai ei.

Joten: varaaniterapiaa, kiitos. Ideoita siitä, mitä helvettii voisin tehä, kun en todellakaan halua puhua ammattilaisille? Miten mun pitäs selvitä syksyn kirjotuksista (lyhyt saksa) kun fiilis on tää? Miten mun pitäs jaksaa enää mitään? Miten mun pitäs pystyy oleen kavereiden kaa, kun näen ne välillä hyvinä ja välillä pahoina? Vertaistukee? Mitä vaan, paitsi syyllistystä siitä, miten paska oon, koska sen osaan itekki

Ja ei, tää ei oo mikään juoni-idea kirjaan. Oispa, nii voisin kirjottaa kivan lopun.
 
Liittynyt
20.4.2022
Viestejä
2,183
Reaktioarvo
949
Aluks: kuulostaa rankalta D: kannatan ammattiapua.

Sitten: musta tuntuu erittäin samalta mun kavereitten kans.

Ja vielä: voi olla että bff1 ja bff2 on kumpiki kusipäitä. Tosin, tuli myös mieleen sellanen hieman haastava kuvio että bff1 ilkeänä ihmisenä haluaa jättää sut ulkopuolelle. Bff2 pelkää että se jää ilman kavereita --> se koittaa pitää välejä kumpaanki --> se on sulle ihan ok mutta ei uskalla puhua bff1sestä mitään ja sitten sie oot taas ulkopuolella.

En saa tota järkevästi kirjotettua mutta siis että bff2 ois vähänniinku "sun puolella" mutta pelkää bff1stä eikä uskalla sanoa mitään.

Mun lauseet on siansaksaa??? Noh, koita saaha mun pointista kiinni.

Ja korostan että sie et oo mitenkään paska tyyppi, ne sun kaverit on. Oli niitten tarkotusperät mitkä tahansa. Ja tosi perseestä että sut jätetään ulkopuolelle. I feel you.


Tsemppiä<333 ja hei tuu jutteleen jos tuntuu!
 

Tanssivapina

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
951
Reaktioarvo
1,227
Sulla on selkeästi juuri tuo hylkäämisen ja yksin jäämisen pelko mikä on täysin luonnollinen reaktio kun on sellaista kokenut aikaisemmin. Sun käytös ja ajatukset eivät siis todellakaan ole mitenkään epäinhimillisiä tai epätavallisia, mutta sun kaverit ei ehkä asiaa ymmärrä jos eivät ole itse samanlaista kokeneet. Tää vaikuttaa sun käytökseen ja mielentilaan ihan päivittäin näemmä? Siksi uskon että taustalla voi olla paljon muutakin ja semmonen pidempiaikainen työskentely terapeutin kanssa oikeasti olisi avuksi. .

Tämän sanoen kaikki eivät aseta samanlaisia rajoja, arvoja ja olettamuksia ystävyyspiireihin ja ystäväsi ei ehkä välttämättä ole edes tajunneet että jättivät asiasta kertomatta. Useamman hengen porukassa joku on aina viimeinen tietää ja varsinkin jos aikaa viettää paljon, voi luulla että on asiasta kertonut tai oikeasti ei ajattele sen olevan oleellinen, varsinkaan sellaiselle henkilölle joka ei ole niin ihastus keskeinen kuten tämä kaveri joka on ihastunut samaan henkilöön kanssasi. Onko sulla muuten ulkopuolinen olo? Tekeekö he paljon asioita ilman sinua ja miltä se sinusta tuntuu? Entä oletko sinä usein kaksistaan homman kumman kanssa ja miltä se mahdollisesti tuntuu ulkopuolelle jääneestä? Mitkä on teidän ystävyyssuhteen kirjoittamat säännöt ja oletteko te kaikki samaa mieltä? Oletatteko kaikki samaa suhteelta?
Kuten sanoin, sun käytös on normaalia tilanteen huomioon ottaen, mutta sillä saattaa olla valitettavat seuraukset sun ystävien kanssa jos kaikki ei oleta samoja asioita suhteelta. Sun käytös saattaa juurikin aiheuttaa sen mitä pelkäät ja saatat työntää ystävät pois jos he kokevat et olet turhasta suuttunut tai he eivät ole tehneet väärää tai eivät ymmärrä hylkäämisen pelkoa.

Mutta kuten sanottu, tässä on aika paljon kaikenlaista jota lähteä tutkimaan ja miettimään, trauma jota parantaa, niin kyllä ammatti apu olisi hyväksi!
 

badassbish

Pihalla oleva opiskelija
Liittynyt
14.7.2021
Viestejä
216
Reaktioarvo
269
Ja kyllä kavereitten tehtävä on tsempata ja kannustaa ja auttaa vaikeissa tilanteissa, ei pahentaa oloa.

Onko sulla muita kavereita?
Joo, on mulla muutama, mut ne ei oo ihan sellasii, joille haluun tästä puhuu. Mietin kans tota "ollako kusipää vai eikö olla"-asiaa sellasella selvällä hetkellä kun en demonisoinu kumpaakaa, ja musta tuntuu, ettei kumpikaan niistä oo oikeesti kusipää, vaan bff1 on saanu omanlaisensa kasvatuksen mistä tullu vähä ajattelemattomaks ja bff2 ei yksinkertasesti osaa olla tahallaan ilkee. Tää bff2 nyt on muutenki kuunnellu mua enemmän ja ollu tukena, kun mikää ei oikein tunnu onnistuvan.
Toistaseks oon vielä tosi harmaalla alueella, en oo tehny itelleni mitää. Kiitti tsempistä, arvostan sitä ihan oikeesti <3
 

badassbish

Pihalla oleva opiskelija
Liittynyt
14.7.2021
Viestejä
216
Reaktioarvo
269
Sulla on selkeästi juuri tuo hylkäämisen ja yksin jäämisen pelko mikä on täysin luonnollinen reaktio kun on sellaista kokenut aikaisemmin. Sun käytös ja ajatukset eivät siis todellakaan ole mitenkään epäinhimillisiä tai epätavallisia, mutta sun kaverit ei ehkä asiaa ymmärrä jos eivät ole itse samanlaista kokeneet. Tää vaikuttaa sun käytökseen ja mielentilaan ihan päivittäin näemmä? Siksi uskon että taustalla voi olla paljon muutakin ja semmonen pidempiaikainen työskentely terapeutin kanssa oikeasti olisi avuksi. .

Tämän sanoen kaikki eivät aseta samanlaisia rajoja, arvoja ja olettamuksia ystävyyspiireihin ja ystäväsi ei ehkä välttämättä ole edes tajunneet että jättivät asiasta kertomatta. Useamman hengen porukassa joku on aina viimeinen tietää ja varsinkin jos aikaa viettää paljon, voi luulla että on asiasta kertonut tai oikeasti ei ajattele sen olevan oleellinen, varsinkaan sellaiselle henkilölle joka ei ole niin ihastus keskeinen kuten tämä kaveri joka on ihastunut samaan henkilöön kanssasi. Onko sulla muuten ulkopuolinen olo? Tekeekö he paljon asioita ilman sinua ja miltä se sinusta tuntuu? Entä oletko sinä usein kaksistaan homman kumman kanssa ja miltä se mahdollisesti tuntuu ulkopuolelle jääneestä? Mitkä on teidän ystävyyssuhteen kirjoittamat säännöt ja oletteko te kaikki samaa mieltä? Oletatteko kaikki samaa suhteelta?
Kuten sanoin, sun käytös on normaalia tilanteen huomioon ottaen, mutta sillä saattaa olla valitettavat seuraukset sun ystävien kanssa jos kaikki ei oleta samoja asioita suhteelta. Sun käytös saattaa juurikin aiheuttaa sen mitä pelkäät ja saatat työntää ystävät pois jos he kokevat et olet turhasta suuttunut tai he eivät ole tehneet väärää tai eivät ymmärrä hylkäämisen pelkoa.

Mutta kuten sanottu, tässä on aika paljon kaikenlaista jota lähteä tutkimaan ja miettimään, trauma jota parantaa, niin kyllä ammatti apu olisi hyväksi!
Onpas syvällinen teksti, wow.

Ei mulla yleensä oo ulkopuolinen olo niiden kaa. Lukion alus tuli vähän paha mieli siitä, että ne suunnittelee koko lukioajan opintonsa sillee, että olis aina samoilla kursseilla eikä esim. mun kursseilla oo siinä mitää väliä. Seurattuani kyseistä menoo pari kuukautta tajusin kuitenki, ettei sellases oo mitään järkee ja on paljon parempi oppii itsenäiseks tollasen asian suhteen. Bff1 ja bff2 hengaa koulus 99% ajasta yhessä, mut sit taas vapaa-ajal bff2 ei paljoo osallistu mun ja bff1 välisiin tapaamisiin (suurimmaks osaks siks, ettei oo autoo ja se asuu kaukana, nyt kesäl se on saanu välil kyydin).
Oon aatellu että yks tällänen "sääntö" ois kertoo kaikille tasapuolisesti asioista, ottaa kaikki huomioon ja yleisesti pitää huolta toisista, mutta en tiiä enää. Tän lisäks luulin, että jokanen haluais todellista ystävyyttä, eli saa ihan tosissaan sanoo mitä tuntee, pyytää apua yms., mutta ilmeisesti ainaki bff1 haluais pitää tän vielä 5v jälkeenkin pelkkänä hauskojen videoiden lähettämisenä sekä maailman asioiden hämmästelynä.

Tiiän et se ammattiapu ois iha paikallaa, mutten fr jaksa. En jaksa lähtee ettiin sopivii ammattilaisii, joihin mun pitäs vielä jaksaa rakentaa luottamus ennen kun alan puhua ongelmistani. Koitan vaa jollai taval käsitellä tän keskenäni, muutan sit vaikka keskelle autiomaata ja hylkään koko maailman, jos muu ei auta.
 

badassbish

Pihalla oleva opiskelija
Liittynyt
14.7.2021
Viestejä
216
Reaktioarvo
269
Okei tää homma alkaa pikku hiljaa aueta

Laitoin (uhkarohkeasti ja reippaasti) mun ex-bff:lle viestin siitä, miten pahan olon se on mulle aiheuttanu tällä suorittamallaan hylkäämisellä. Saamassani vastaukses oli ensin muutama rivi pahottelua, mutta sen jälkeen alko hyvin defensiivinen selitys siitä, miten mä oon suunnilleen aiheuttanu sille masennuksen kuus vuotta sitten. Ei täs muuten, mutta tyyppi on vielä masennuksensa alkamisen jälkeen ollu mun kaveri, luulin sitä ihan parhaaks ystäväks, eli sinällään toi väite on aika hataralla pohjalla - etenkin, kun se ei edes kertonu, mitä oon tehny niin pahasti sitä vastaan. Kyllähän sitä luulis, että jos joku on aiheuttanu masennuksen, nii siitä aiheuttajasta haluis eroon. Tiiän olleeni välillä tosi vittumainen, koska kaikki ihmiset on joskus, eikä sellasta voi välttää yli 10v ystävyydes

No. Tilanne on siis se, että ton viestin jälkeen ymmärsin, ettei mulla oo mitään syytä jäädä pohtiin sitä hylkäämistä sen enempää. Kyllä se edelleen pahalta tuntuu, mut eri tavalla. Asiaa pohdittuani oon tullu myös siihen lopputulokseen, että mun nykyset kaverit (bff1, bff2) on niin suorasanasia, että ne kyllä sanois suoraan, jos tekisin jotai oikeesti pahasti. Edelleen pelkään hylkäämistä enkä oo ok, mutta ainakin yhen jutun oon saanu selvitettyy
 
Ylös Pohja