Keho Kehonegatiivisuus

[varjojenmaa]

Perustan tällaisen keskustelun kaikille, jotka eivät pääse hetkellisesti tai pysyvästi ihanaan kehopositiiviseen itsensä hyväksyvään fiilikseen :D

Aloitan itse: pelkään aika ajoin, että kukaan ei koskaan kiinnostu itsestäni sen takia, että näytän tältä. En edes osaa nimetä itsessäni mitään erityistä piirrettä, mikä tekisi minusta ruman tai vastenmielisen näköisen. Koulukiusaaminen on varmaan vaikuttanut sillä tavalla, että koen itseni väärännäköiseksi, näytinpä millaiselta tahansa. :/

 

[Tanssivapina]

Kiitos kun jaoit rohkeasti!! Olen pahoillani että olet kokenut koulukiusaamista! Valitettavasti sen seuraukset seuraavat sinua pitkään. Mä olen itse jo 30 ja kärsin myös riittämättömyyden tunteesta ja olemme terapeuttini kanssa tulleet siihen tulokseen että koulukiusaaminen on vaikuttanut siihen eniten. Mutta entistä vaikeampaa siitä tekee se että elämme sosiaalisen median aikaa, jossa jotenkin aina näkee niitä tietynnäköisiä ihmisiä ihailtavan, saavan seuraajia ja kehuja. Monesti itsekkin päädyn miettimään että koska itse en saa samanlailla tykkäyksia ja kommentteja niin kai se johtuu siitä että olen väärän näköinen tai muuta vastaavaa. On hyvä yrittää muistuttaa että se mikä somessa näyttää enemmistöltä, on oikeasti vain se yksi prosentti maailmasta, mutta sosiaalinen media tuo sen meidän silmille jatkuvasti. Se ei kuitenkaan ole totuus.

Osaatko sanoa millaisissa tilanteissa sä yleensä huomaat ajattelevasi ulkonäöllistä riittämättömyyttäsi, onko joku asia mikä triggeröi nämä ajatukset? Esim juuri sosiaalinen media, silloin kun yrität laittautua, jonkun ihmisen seura tai joku muu? Kannattaa myös yrittää lopettaa sen erityisen huonon piirteen etsiminen, ja sen sijaan keskittyä hyvän piirteen etsimiseen. Tiedän, klisee, mutta oikeasti tehokas jos siinä onnistuu.

On myös yksi terapia tekniikka jota käytetään ihmisten kanssa jotka kärsii esimerkiksi syömishäiriöistä ja hyvin väätistyneistä kehokuvista. Idea on että katsot itseäsi peilistä joka päivä ja alat kuvailemaan itseäsi alottaen päälaesta ja hiljalleen kohti varpaita. Ideana on että se kuvailu pitää olla mahdollisimman realistinen eikä muodostaa yhtään mielipidettä. Eli esimerkiksi aloittaen että "hiukseni ovat tyvestä tumman ruskeat ja vaihtuu siitä punertavaksi, ne ovat karheat ja hieman kiharat. Otsani on noin 3 cm kulmakarvoista hiusrajaan ja ihoni väri on kuin tee maidolla..." heti jos huomaan lisääväsi arvostelua kuvailuusi, joudut aloittamaan alusta esim "ruma tyvikasvu saa hiukseni näyttmään likaisilta". Ideana on oppia näkemäään itsensä muiden silmissä, sillä usein olemme itse meidän suurimpia kriitikoita.

Tämän sanoessa, itsekkin kärsin ulkonäköpaineista ja riittämättömyyden tunteesta. Varsinkin tanssijana tunnen oloni usein liian isoksi, liian rumaksi jne. Usein itsellä triggeröi sosiaalinen media, mutta myös se kun olen muiden tanssijoiden seurassa jotka ovat mielestäni parempia tanssijoita ja paremman näköisiä. Alan miettiä että miksi minut palkattaisiin klubille tanssimaan, kun he voivat saada jonkun paljon paremman näköisen. Eikä siihen auta se että tanssikeikalla kaverin kanssa, kaikki tuli kertomaan kaverilleni kuinka kuuma hän on, ja minut vain ignoorattiin.
Mutta on mulla ulkonäkö paineita ihan mun arkielämässäkin, ja usein mietin aika paljon mitä puen päälleni, millaisen kuvan haluan viestittää itsestäni muille.

 

[varjojenmaa]

Kiitos kun jaoit rohkeasti!! Olen pahoillani että olet kokenut koulukiusaamista! Valitettavasti sen seuraukset seuraavat sinua pitkään. Mä olen itse jo 30 ja kärsin myös riittämättömyyden tunteesta ja olemme terapeuttini kanssa tulleet siihen tulokseen että koulukiusaaminen on vaikuttanut siihen eniten. Mutta entistä vaikeampaa siitä tekee se että elämme sosiaalisen median aikaa, jossa jotenkin aina näkee niitä tietynnäköisiä ihmisiä ihailtavan, saavan seuraajia ja kehuja. Monesti itsekkin päädyn miettimään että koska itse en saa samanlailla tykkäyksia ja kommentteja niin kai se johtuu siitä että olen väärän näköinen tai muuta vastaavaa. On hyvä yrittää muistuttaa että se mikä somessa näyttää enemmistöltä, on oikeasti vain se yksi prosentti maailmasta, mutta sosiaalinen media tuo sen meidän silmille jatkuvasti. Se ei kuitenkaan ole totuus.

Osaatko sanoa millaisissa tilanteissa sä yleensä huomaat ajattelevasi ulkonäöllistä riittämättömyyttäsi, onko joku asia mikä triggeröi nämä ajatukset? Esim juuri sosiaalinen media, silloin kun yrität laittautua, jonkun ihmisen seura tai joku muu? Kannattaa myös yrittää lopettaa sen erityisen huonon piirteen etsiminen, ja sen sijaan keskittyä hyvän piirteen etsimiseen. Tiedän, klisee, mutta oikeasti tehokas jos siinä onnistuu.

On myös yksi terapia tekniikka jota käytetään ihmisten kanssa jotka kärsii esimerkiksi syömishäiriöistä ja hyvin väätistyneistä kehokuvista. Idea on että katsot itseäsi peilistä joka päivä ja alat kuvailemaan itseäsi alottaen päälaesta ja hiljalleen kohti varpaita. Ideana on että se kuvailu pitää olla mahdollisimman realistinen eikä muodostaa yhtään mielipidettä. Eli esimerkiksi aloittaen että "hiukseni ovat tyvestä tumman ruskeat ja vaihtuu siitä punertavaksi, ne ovat karheat ja hieman kiharat. Otsani on noin 3 cm kulmakarvoista hiusrajaan ja ihoni väri on kuin tee maidolla..." heti jos huomaan lisääväsi arvostelua kuvailuusi, joudut aloittamaan alusta esim "ruma tyvikasvu saa hiukseni näyttmään likaisilta". Ideana on oppia näkemäään itsensä muiden silmissä, sillä usein olemme itse meidän suurimpia kriitikoita.

Tämän sanoessa, itsekkin kärsin ulkonäköpaineista ja riittämättömyyden tunteesta. Varsinkin tanssijana tunnen oloni usein liian isoksi, liian rumaksi jne. Usein itsellä triggeröi sosiaalinen media, mutta myös se kun olen muiden tanssijoiden seurassa jotka ovat mielestäni parempia tanssijoita ja paremman näköisiä. Alan miettiä että miksi minut palkattaisiin klubille tanssimaan, kun he voivat saada jonkun paljon paremman näköisen. Eikä siihen auta se että tanssikeikalla kaverin kanssa, kaikki tuli kertomaan kaverilleni kuinka kuuma hän on, ja minut vain ignoorattiin.
Mutta on mulla ulkonäkö paineita ihan mun arkielämässäkin, ja usein mietin aika paljon mitä puen päälleni, millaisen kuvan haluan viestittää itsestäni muille.

Kiitos pitkästä ja huolellisesti kirjoitetusta vastauksesta! Puhut asiaa :) itselläni ongelman yhtenä näkökulmana on ollut se, että olin pienenä todella laiha ja alipainoinen, ja kasvaessani myös painoni on muuttunut normaalimmaksi. Olen kokenut kiusaamista eniten juuri kasvuiässä, joten yhdistän normaalimman painon, kiusaamisen ja kelpaamattomuudentunteet toisiinsa. Viime aikoina olen urheillut, ja lihakset ovat kasvaneet, mikä ei helpota tätä itsen hyväksymistä yhtään, kun koen olevani isompi :D erityisen laihat ihmiset saavat minut tuntemaan itseni ylipainoiseksi ja isokokoiseksi, vaikken sitä oikeasti olekaan.
Käyn myös terapiassa, jossa ollaan terapeutin kanssa yhdessä todettu tämä ongelma, ja edessä on vielä pitkä tie siihen, että hyväksyisin itseni. Sitä työstäessä tällainen vertaistuki on arvokasta :)

 

[Poistettukäyttäjänimi174]

Tulen nyt jakamaan myöskin omia ajatuksiani, niitä riittää. D:

erityisen laihat ihmiset saavat minut tuntemaan itseni ylipainoiseksi ja isokokoiseksi, vaikken sitä oikeasti olekaan

Mulla on tää sama. Poiketen sinun kokemuksestasi, olen itse aina heilunut siinä niin kutsutun normaalipainon ylä- ja ylipainon alarajalla. Se on ollut mulle tosi vaikeaa ja olen päätynyt monesti valehtelemaan painoani alakanttiin kun sitä oli jostain kumman syystä ala-asteella aina tapana kysellä toisilta terveystarkastuksien jälkeen. Jälkeen päin ajatellen todella tyhmää, sillä sehän ei tee mitään muuta kuin vahvistaa sitä ajatusmallia, että suuremmassa painossa olisi jotain vikaa. Ja että paino jotenkin määrittäisi ihmistä. Niin omassa päässäni kuin yleisestikin.

Nykyäänkin kaikki keskustelut, jotka liittyvät painoon, saavat minut jollain tavalla kauhun valtaan, ja triggeröidyn hyvin voimakkaasti negatiivisesti lihavuutta kuvaavista sanoista tai lauseista. Usein myöskin ylipäätään ihmisistä, jotka kommentoivat omaa tai muiden kehoa negatiiviseen sävyyn.

Olen opetellut viime vuodet pois ajatusmalleista, joiden mukaan olen jotenkin vääränlainen. Kehoni vain menee näin, enkä voi sille mitään. Ja vaikka voisinkin, en oikeastaan edes halua. Painoni on vähiten kiinnostava asia minussa. Seuraan somessa eri näköisiä ihmisiä ja myöskin kehoaktivisteja. Se on auttanut paljon.

 

[varjojenmaa]

Tulen nyt jakamaan myöskin omia ajatuksiani, niitä riittää. D:

Mulla on tää sama. Poiketen sinun kokemuksestasi, olen itse aina heilunut siinä niin kutsutun normaalipainon ylä- ja ylipainon alarajalla. Se on ollut mulle tosi vaikeaa ja olen päätynyt monesti valehtelemaan painoani alakanttiin kun sitä oli jostain kumman syystä ala-asteella aina tapana kysellä toisilta terveystarkastuksien jälkeen. Jälkeen päin ajatellen todella tyhmää, sillä sehän ei tee mitään muuta kuin vahvistaa sitä ajatusmallia, että suuremmassa painossa olisi jotain vikaa. Ja että paino jotenkin määrittäisi ihmistä. Niin omassa päässäni kuin yleisestikin.

Nykyäänkin kaikki keskustelut, jotka liittyvät painoon, saavat minut jollain tavalla kauhun valtaan, ja triggeröidyn hyvin voimakkaasti negatiivisesti lihavuutta kuvaavista sanoista tai lauseista. Usein myöskin ylipäätään ihmisistä, jotka kommentoivat omaa tai muiden kehoa negatiiviseen sävyyn.

Olen opetellut viime vuodet pois ajatusmalleista, joiden mukaan olen jotenkin vääränlainen. Kehoni vain menee näin, enkä voi sille mitään. Ja vaikka voisinkin, en oikeastaan edes halua. Painoni on vähiten kiinnostava asia minussa. Seuraan somessa eri näköisiä ihmisiä ja myöskin kehoaktivisteja. Se on auttanut paljon.

Itsessäni on kaksi eri puolta: järjellä ajatellen ja hyväntuulisena olen kehopositiivisuuden puolella ja pidän kaikkia ihmisiä kauniina, mutta välillä päässäni on äänessä sellainen sekä itseni että muut tuomitseva ääni. Siitä pitäisi yrittää olla välittämättä, mutta välillä se on vaikeaa :/

 

[Poistettukäyttäjänimi174]

Itsessäni on kaksi eri puolta: järjellä ajatellen ja hyväntuulisena olen kehopositiivisuuden puolella ja pidän kaikkia ihmisiä kauniina, mutta välillä päässäni on äänessä sellainen sekä itseni että muut tuomitseva ääni. Siitä pitäisi yrittää olla välittämättä, mutta välillä se on vaikeaa :/

niin on, sama juttu minullakin :/

 

[Makkachin]

Näen toisinaan itseni aivan epämuodostuneena, en tiedä mistä johtuu ja miten pääsisin eroon. Ihannetilanteessa en välittäisi rumuudestani tai kauneudestani ollenkaan.

 

[kuljeskelija]

Mä tunsin itseni ylipainoiseksi verrattuna mun entisiin luokkalaisiin, koska lähes kaikki olivat hoikempia kuin minä. Tuntuu myös aika ajoin, että persukseni on liian iso, johtuen siitä, että kaverini huomautteli asiasta paljonkin. Ja tähän lisään, tän mun kaverin huomauttelun takia on tosi outoa saada kehui itsestä. Esimerkiksi exäni kehui meidän yhdessä ollessa minut maasta taivaaseen. :D
Olen myös kokenut lievää kiusaamista. Minulla on ylipurenta, mikä sai hampaani nuorempana alahuulen yli, kuin piirrosleffojen jäniksillä ja oravilla. Minua sitten moni kutsui 'hamsterihampaaksi' ja 'pupuksi'. Viimeisimpänä kokemuksena on se, kuinka luokkalaiseni tiesivät lyhyt pinna minulla oikein on. He sitten käytti tätä hyväkseen. He esimerkiksi haukkuivat vaatteeni pystyyn ja piilottelivat tavaroitani. Kirsikkana kakun päälle he mustamaalasivat minut, näkivät vaivaa jopa kaivaa vuosia vanhoja asioita. No, eipähän tarvitse heitä kestää enää yläasteella.

 

[qualitymonkey]

Emt, tuntuu että oon jotenkin kehopositiivinen ja kehonegatiivinen samaa aikaa. Toisaalta osaan hyväksyä läskiyteni (sori, käytän tota sanaa usein siksi että hyväksyisin itseni, vaikka en tiedä onko se ilkeää mua lihavampia kohtaan , koska oon kuitenkin suunnilleen yli 80 kg mut todennäköisesti alle 90 kg?) Mut toisaalta en. Välillä tulee tosi paska fiilis siitä. Välillä taas en oikeen jaksa välittää. Mut esim tänään töissä mulle meinas tulla ihan tosi paha ahistus siitä kun pelkäsin ihan hulluna et mitä ihmiset ajattelee: a) mun hiuksista b) mun naamasta c) mun kainalokarvoista d) mun vaatteista ja öö joo :D en jaksa sitä ku esim ite pidän kainalokarvoja ihan hyvännäkösinä tai vähintään neutraalin näkösinä sukupuolesta riippumatta, niin sit kuitenki vaikka ite mua ei haittaa se milt ne näyttää mulla, ni silti pelkään ihan helvetisti jos muut näkee ne ja olo on todella epämukava. Sama hiusten kanssa, itselläni ei oo varsinaisesti ongelmaa niiden kanssa mut ahdistaa mitä muut ajattelee. Muutenki kaikki mun epävarmuudet on vähä sellasii et periaatteessa tykkään siitä miltä näytän mut sit... Muut ihmiset.

 

[varjojenmaa]

Mä tunsin itseni ylipainoiseksi verrattuna mun entisiin luokkalaisiin, koska lähes kaikki olivat hoikempia kuin minä. Tuntuu myös aika ajoin, että persukseni on liian iso, johtuen siitä, että kaverini huomautteli asiasta paljonkin. Ja tähän lisään, tän mun kaverin huomauttelun takia on tosi outoa saada kehui itsestä. Esimerkiksi exäni kehui meidän yhdessä ollessa minut maasta taivaaseen. :D
Olen myös kokenut lievää kiusaamista. Minulla on ylipurenta, mikä sai hampaani nuorempana alahuulen yli, kuin piirrosleffojen jäniksillä ja oravilla. Minua sitten moni kutsui 'hamsterihampaaksi' ja 'pupuksi'. Viimeisimpänä kokemuksena on se, kuinka luokkalaiseni tiesivät lyhyt pinna minulla oikein on. He sitten käytti tätä hyväkseen. He esimerkiksi haukkuivat vaatteeni pystyyn ja piilottelivat tavaroitani. Kirsikkana kakun päälle he mustamaalasivat minut, näkivät vaivaa jopa kaivaa vuosia vanhoja asioita. No, eipähän tarvitse heitä kestää enää yläasteella.

Oon ite sitä mieltä, että ylipurenta ei tee ihmisestä yhtään vähemmän kaunista kuin jos olisi ns. normaali purenta :) se on vaan asia, jolle on helppo keksiä sanallista piikittelyä :/

 

[TalvinenRasia]

Mulla on päiviä, jolloin ajattelen, että olen itse asiassa melko nätin näköinen tänään. Siihen saattaa vaikuttaa se, että olen juuri ollut lenkillä tai suihkussa. Toisina päivinä katson peiliin ja ajattelen, että olenpas ruma. :D Välillä mun on pakko käydä lenkillä, jos olen syönyt herkkuja, ja jos syön muutenkaan herkkuja, musta alkaa tuntua, että ne ovat muuttuneet heti vatsamakkaraksi mun kehoon. Se on epämukavaa ja käyn jatkuvasti tarkastamassa, onko kehoni muuttunut tai olenko lihonnut.

 

[immortalem]

Olen aina taistellut pahojen itsetunto-ongelmien kanssa, suurelta osin siksi, että minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Kasvonpiirteideni lisäksi paino on ollut yksi pahimpia epävarmuuden aiheuttajia. Syömishäiriöiden kanssa painiessa meni koko teini-ikä, enkä muista siltä ajalta oikeastaan mitään muuta kuin sen, että stressasin joka ikistä syömääni kaloria, punnitsin itseäni jopa kymmeniä kertoja päivittäin ja itkin itseni uneen monena iltana, koska koin olevani niin oksettava ruma ja läski paska.

Nyt olen jokseekin paremmassa mielentilassa ja en enää ala itkemään, kun näen itseni peilistä. Välillä jopa koen olevani ihan nätti, se on kiva tunne.

 

[varjojenmaa]

@TalvinenRasia ja @immortalem mukava kuitenkin kuulla, että edes välillä koette olevanne kauniita, ja varmasti sitä oottekin! :) vaikka ei ihmisen tarvitse aina näyttääkään hyvältä.

 

[kromi]

Jossain kohtaa kun kyllästyin siihen etten yhtään tykkää ulkonäöstäni (ja näin kymmenen vuotta ja 15 lisäkiloa myöhemmin katselen jotain kuvia siltä ajalta silleen että olinpas kuitenkin ihan nätti :D), päätin vaan keskittyä kaikkeen muuhun.

Oon yrittänyt tietoisesti opetella ajattelemaan niin, että ulkonäöllä ei oo lopulta juurikaan väliä. Se ei missään nimessä oo korkealla niissä asioissa, mitä arvostan muissa ihmisissä, niin miksi sitten itsessäni. Oon kuitenkin ihan hauska ja fiksu ja muutenkin aika hyvä tyyppi.

Ja jos mun pitäis valita, oonko mieluummin hauska vai kaunis, valitsisin hauskan. Jos pitäisi valita, oonko fiksu vai kaunis, valitsisin fiksun. Ymmärtäväinen vai kaunis? Kiltti vai kaunis? Jne.

Tai jos jollain on ongelma sen kanssa että oon läski ja ruma, tai tuomitsee mut sen perusteella, niin en mä kyllä sellaisen ihmisen kanssa haluaiskaan olla tekemisissä. Ja onnekseni oon huomannut, että niin ei oo käynyt. Kukaan ei oo ainakaan ääneen tuominnut.

En tosin tiedä kuinka terve suhtautumistapa tääkään on, koska en vieläkään pidä ulkonäöstäni, ja valokuvat itsestäni saa mut usein ahdistumaan, että ai niin, oon oikeasti tuon näköinen. Usein, kun oon jossain, missä kaikki muut tuntuu olevan paljon viehättävämpiä, tunnen itseni norsuksi. Ja tunnen syyllisyyttä siitä, että syön liikaa herkkuja ja liikun liian vähän.

Ehkä jos olisin välittänyt ulkonäöstäni enemmän, en olis antanut itseni lihoa näin? Ehkä jos panostaisin enemmän hiuksien tai ihonhoitoon, tai meikkaukseen tai vaatteisiin, olisin sitä kautta tyytyväisempi ulkonäkööni. Kuka tietää?

Mutta ainakin oon nyt onnellisempi ja kokonaisuudessaan itsevarmempi kuin silloin kymmenen vuotta sitten.

 

[kromi]

Tulipas siitä pitkä viesti 😅

 

[varjojenmaa]

Jossain kohtaa kun kyllästyin siihen etten yhtään tykkää ulkonäöstäni (ja näin kymmenen vuotta ja 15 lisäkiloa myöhemmin katselen jotain kuvia siltä ajalta silleen että olinpas kuitenkin ihan nätti :D), päätin vaan keskittyä kaikkeen muuhun.

Oon yrittänyt tietoisesti opetella ajattelemaan niin, että ulkonäöllä ei oo lopulta juurikaan väliä. Se ei missään nimessä oo korkealla niissä asioissa, mitä arvostan muissa ihmisissä, niin miksi sitten itsessäni. Oon kuitenkin ihan hauska ja fiksu ja muutenkin aika hyvä tyyppi.

Ja jos mun pitäis valita, oonko mieluummin hauska vai kaunis, valitsisin hauskan. Jos pitäisi valita, oonko fiksu vai kaunis, valitsisin fiksun. Ymmärtäväinen vai kaunis? Kiltti vai kaunis? Jne.

Tai jos jollain on ongelma sen kanssa että oon läski ja ruma, tai tuomitsee mut sen perusteella, niin en mä kyllä sellaisen ihmisen kanssa haluaiskaan olla tekemisissä. Ja onnekseni oon huomannut, että niin ei oo käynyt. Kukaan ei oo ainakaan ääneen tuominnut.

En tosin tiedä kuinka terve suhtautumistapa tääkään on, koska en vieläkään pidä ulkonäöstäni, ja valokuvat itsestäni saa mut usein ahdistumaan, että ai niin, oon oikeasti tuon näköinen. Usein, kun oon jossain, missä kaikki muut tuntuu olevan paljon viehättävämpiä, tunnen itseni norsuksi. Ja tunnen syyllisyyttä siitä, että syön liikaa herkkuja ja liikun liian vähän.

Ehkä jos olisin välittänyt ulkonäöstäni enemmän, en olis antanut itseni lihoa näin? Ehkä jos panostaisin enemmän hiuksien tai ihonhoitoon, tai meikkaukseen tai vaatteisiin, olisin sitä kautta tyytyväisempi ulkonäkööni. Kuka tietää?

Mutta ainakin oon nyt onnellisempi ja kokonaisuudessaan itsevarmempi kuin silloin kymmenen vuotta sitten.

Ite liikun ensisijaisesti sen takia, että siitä tulee hyvä fiilis, se auttaa jaksamaan arjessa ja pitää sairastamani astman kurissa. Suosittelen liikuntaa ihan näistä syistä, koska uskon, että jokainen pystyy löytämään liikunnasta voimaa omaan elämäänsä. Jos saisin päättää, niin toivoisin, että ihmiset liikkuis hyvän fiiliksen, ei ulkonäön takia. Astmaatikkona tiedän tosin, että aloittaminen ei oo todellakaan helppoa, mutta kärsivällisyys palkitaan kyllä yleensä jossain vaiheessa, kun liikkuu kehoaan kuunnellen.
Mutta takaisin ulkonäköön. Tunnistan myös tuon, että jos on paljon vaikeuksia hyväksyä itseään, niin voi olla hyvä keskittyä vaikka siihen, mihin kaikkeen oma keho pystyy. Parhaimmillaan liikunta voi laajentaa sitä, mutta ihminen itsessään on jo ihmeellinen otus :)

 

[kromi]

Ite liikun ensisijaisesti sen takia, että siitä tulee hyvä fiilis, se auttaa jaksamaan arjessa ja pitää sairastamani astman kurissa. Suosittelen liikuntaa ihan näistä syistä, koska uskon, että jokainen pystyy löytämään liikunnasta voimaa omaan elämäänsä. Jos saisin päättää, niin toivoisin, että ihmiset liikkuis hyvän fiiliksen, ei ulkonäön takia. Astmaatikkona tiedän tosin, että aloittaminen ei oo todellakaan helppoa, mutta kärsivällisyys palkitaan kyllä yleensä jossain vaiheessa, kun liikkuu kehoaan kuunnellen.
Mutta takaisin ulkonäköön. Tunnistan myös tuon, että jos on paljon vaikeuksia hyväksyä itseään, niin voi olla hyvä keskittyä vaikka siihen, mihin kaikkeen oma keho pystyy. Parhaimmillaan liikunta voi laajentaa sitä, mutta ihminen itsessään on jo ihmeellinen otus :)

Joo, oonkin yrittänyt opetella liikkumaan just terveyden takia. Välillä oonkin saanut ihan hyvän rutiinin joksikin aikaa, mutta en oo koskaan varsinaisesti tykännyt liikunnasta, vaan se on aina vähän sellainen pakko ja tippuu pois helposti. Ehkä en oo vaan löytänyt oikeaa lajia, en tiedä.

 

[varjojenmaa]

Joo, oonkin yrittänyt opetella liikkumaan just terveyden takia. Välillä oonkin saanut ihan hyvän rutiinin joksikin aikaa, mutta en oo koskaan varsinaisesti tykännyt liikunnasta, vaan se on aina vähän sellainen pakko ja tippuu pois helposti. Ehkä en oo vaan löytänyt oikeaa lajia, en tiedä.

Lajin pitää tietysti olla sellainen, että se tuntuu itsestä hyvältä. Oon ite todennut, että juoksu ei vaan sovi itselle, mutta kävely ja uinti sopii. Uinnissa parasta on se vesielementti, joka tekee liikkumisesta tosi miellyttävää :)

 

[kromi]

Lajin pitää tietysti olla sellainen, että se tuntuu itsestä hyvältä. Oon ite todennut, että juoksu ei vaan sovi itselle, mutta kävely ja uinti sopii. Uinnissa parasta on se vesielementti, joka tekee liikkumisesta tosi miellyttävää :)

Mulla taas juoksu (tai sanotaan että lenkkeily, sellaista hölkkää ja kävelyä) on ollut mulle mieleisin tähän asti.

Lenkille on pieni kynnys lähteä kun ei käytännössä tarvi kuin lenkkarit, oon yksin enkä jossain missä kuviytelen muidrn tuijottavan, siinä voi kuunnella esim. äänikirjaa tai podcastia samalla (oon rajoittanut mun lempipodcastin kuuntelun vain lenkeille jotta saan lisämotivaatiota; pakko lenkkeillä jos haluun kuunnella eteenpäin :D) ja oon ladannut sellaisen 5 km tähtäävän juoksuohjelman kännykkään, joka kertoo koska juosta ja koska kävellä ja sit voin kuvitella edistyväni kun teen sitä eteenpäin, vaikka todellisuudessa oon edelleen jumissa aika alussa koska siihen tulee aina pitkiä taukoja joiden jälkeen jatkan varmuuden vuoksi vähän alemmalta tadolta.

Mutta en kyllä ikinä saa siitä sellaista iloa, että oikein tekisi mieli mennä lenkille, aina pitää pakottaa itseni siihen, vaikka sen jälkeem oon yleensä tyytyväinen että lähdin. Nytkin on tullut yli viikon tauko, kun on niin kuuma etten vaan pysty.

Tykkään myös uimisesta ja kävinkin yhdessä vaiheessa uimahallissa suht usein kunnes mun lähiuimahalli meni varmaan vuodeksi remonttiin ja se jäi sit siihen :D

 

[varjojenmaa]

Mulla taas juoksu (tai sanotaan että lenkkeily, sellaista hölkkää ja kävelyä) on ollut mulle mieleisin tähän asti.

Lenkille on pieni kynnys lähteä kun ei käytännössä tarvi kuin lenkkarit, oon yksin enkä jossain missä kuviytelen muidrn tuijottavan, siinä voi kuunnella esim. äänikirjaa tai podcastia samalla (oon rajoittanut mun lempipodcastin kuuntelun vain lenkeille jotta saan lisämotivaatiota; pakko lenkkeillä jos haluun kuunnella eteenpäin :D) ja oon ladannut sellaisen 5 km tähtäävän juoksuohjelman kännykkään, joka kertoo koska juosta ja koska kävellä ja sit voin kuvitella edistyväni kun teen sitä eteenpäin, vaikka todellisuudessa oon edelleen jumissa aika alussa koska siihen tulee aina pitkiä taukoja joiden jälkeen jatkan varmuuden vuoksi vähän alemmalta tadolta.

Mutta en kyllä ikinä saa siitä sellaista iloa, että oikein tekisi mieli mennä lenkille, aina pitää pakottaa itseni siihen, vaikka sen jälkeem oon yleensä tyytyväinen että lähdin. Nytkin on tullut yli viikon tauko, kun on niin kuuma etten vaan pysty.

Tykkään myös uimisesta ja kävinkin yhdessä vaiheessa uimahallissa suht usein kunnes mun lähiuimahalli meni varmaan vuodeksi remonttiin ja se jäi sit siihen :D

Ite inhoan sitä, kun liikkuessa tulee kuuma, mutta sitä ongelmaa ei uinnissa ole. Päinvastoin siitä tulee tosi raikas olo, erityisesti jos ui vähän viileämmässä luonnonvedessä. Ei voi kun suositella :)

 

[varjojenmaa]

Äh, tää liikunnan hehkuttaminen on kyllä ihan samaa kastia kehopositiivisuuden kanssa :D täällä saa sanoa myös, ettei liikunta maistu :)

 

[annimetall]

Haha, itse joka toinen päivä ajattelen "Herranen aika kun oon kaunis" ja sitten seuraavana päivänä "Hyi hitto kun oon ruma"
Joskus samana päivänäkin :DD

 

[Poistettu käyttäjänimi 31]

itse ajattelen välillä että mun kehon muoto ei oo niin naisellinen kuin ”pitäis”. mulla on vähän leveämmät hartiat ja niihin suhteessa lantio on melko kapea. joskus mietin myös että oispa isompi peppu ja reidet kun nekin tuntuu välillä liian miehekkäältä. ja kun nykyään ihannoidaan sellaista todella kapeaa vyötäröä niin pakostakin alkaa tuntemaan omasta epävarmuutta vaikka tiedän että se on ihan normaali. D: mun sisko puhuu usein kaikkea vähän triggeröivää ruoasta ja lihavuudesta. oikeastaan joka päivä. se kyllä vaikuttaa omaankin ajatteluun ja saattaa tulla olo että pitää alkaa vähentää syömistä tai urheilla enemmän, vaikka oon ihan normaalipainoinen.
mutta kyllä mä monina päivinä myös tykkään mun kehosta. sillon kun käytin instagramia niin oli enemmän ulkonäköpaineita, viime aikoina on ollut vähemmän.

 

[varjojenmaa]

itse ajattelen välillä että mun kehon muoto ei oo niin naisellinen kuin ”pitäis”. mulla on vähän leveämmät hartiat ja niihin suhteessa lantio on melko kapea. joskus mietin myös että oispa isompi peppu ja reidet kun nekin tuntuu välillä liian miehekkäältä. ja kun nykyään ihannoidaan sellaista todella kapeaa vyötäröä niin pakostakin alkaa tuntemaan omasta epävarmuutta vaikka tiedän että se on ihan normaali. D: mun sisko puhuu usein kaikkea vähän triggeröivää ruoasta ja lihavuudesta. oikeastaan joka päivä. se kyllä vaikuttaa omaankin ajatteluun ja saattaa tulla olo että pitää alkaa vähentää syömistä tai urheilla enemmän, vaikka oon ihan normaalipainoinen.
mutta kyllä mä monina päivinä myös tykkään mun kehosta. sillon kun käytin instagramia niin oli enemmän ulkonäköpaineita, viime aikoina on ollut vähemmän.

Ihmisillä on vähän se ongelma, että kun samaan aikaan ei voi olla kuin yhdenlainen, niin toisena päivänä omista piirteistä tykkää ja toisina ei :D ja ympäröivän yhteiskunnan ihanteet vaikuttaa tietysti myös. Onneksi nykyään nainen voi olla naisellinen ilman, että kehon muoto on perinteisen naisellinen :)