Myrskyvaroitus
Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
- Liittynyt
- 2.2.2021
- Viestejä
- 7,749
- Reaktioarvo
- 6,563
Määhän kerroin aiemmin mun tyttöisosesta L:stä ja poikaisosesta A:sta
Siis tänää ku meijän piti tehä semmosia näytelmiä ja mulla on vähän niinku traumat siitä ja sit toi A joka oli meijän ryhmällä vetäjänä vähän niinku "tsemppas liikaa" kuten se ite sano nii mää sit joutuin menee mukaan vaikka eihän mun tarvinukkaa muuta ku seistä siinä.
Sit myöhemmin naulakoilla istuin siinä ja yritin hallita mun jäätävää ahistusta sen takia ja A tuli siihen ja rupes kyselee et onko kaikki kunnossa ja mää sit purskahin itkuun.
Kerroin syyn et miks en ois halunnu esiintyy ja se pyys anteeksi sitä ja mua itketti vielä enemmän ku se näytti oikeesti olevan kauheen pahoillaan siitä.
Sit L tuli siihen kanssa istumaan ja halasi mua ja sit siitä lähtiki keskustelu (mentiin sit eri huoneeseen) minkä aikana purin niille IHAN KAIKEN.
Kaiken siitä miltä musta tuntuu mitä mulle on tapahtunu ja minkä asioiden kanssa joudun elää kaikki mt-ongelmista ja perheestä ja koulukiusaamisesta niinku kerroin joka ikisen asian.
Niinku koskaan aikasemmin mulle ei oo tullu tämmöstä helpotuksen tunnetta siitä et saan puhuu jollekki, vaikka ne onki nuoria nii ne autto mua enemmän ku kukaan on koskaan auttanu.
Se miten A ja L:ki puhu mulle ja sano et on ylpee et pystyn kertoo noista asioista ja et mää en saa olla noitten asioitten kaa yksin ja et on ihimisiä jotka tosissaan välittää sai mut itkee entistä enemmän
Sit ne lupas et ne varmasti tulee puhumaan mulle myöhemminki ihan millon tahansa jos mää vaan haluan.
Itken tällä hetkellä ihan vaan siks et sain viimein puhuttuu kaiken iliman mitään jälkiahistusta tai pakottamisen tunnetta tai häpeää mistään
Siis tänää ku meijän piti tehä semmosia näytelmiä ja mulla on vähän niinku traumat siitä ja sit toi A joka oli meijän ryhmällä vetäjänä vähän niinku "tsemppas liikaa" kuten se ite sano nii mää sit joutuin menee mukaan vaikka eihän mun tarvinukkaa muuta ku seistä siinä.
Sit myöhemmin naulakoilla istuin siinä ja yritin hallita mun jäätävää ahistusta sen takia ja A tuli siihen ja rupes kyselee et onko kaikki kunnossa ja mää sit purskahin itkuun.
Kerroin syyn et miks en ois halunnu esiintyy ja se pyys anteeksi sitä ja mua itketti vielä enemmän ku se näytti oikeesti olevan kauheen pahoillaan siitä.
Sit L tuli siihen kanssa istumaan ja halasi mua ja sit siitä lähtiki keskustelu (mentiin sit eri huoneeseen) minkä aikana purin niille IHAN KAIKEN.
Kaiken siitä miltä musta tuntuu mitä mulle on tapahtunu ja minkä asioiden kanssa joudun elää kaikki mt-ongelmista ja perheestä ja koulukiusaamisesta niinku kerroin joka ikisen asian.
Niinku koskaan aikasemmin mulle ei oo tullu tämmöstä helpotuksen tunnetta siitä et saan puhuu jollekki, vaikka ne onki nuoria nii ne autto mua enemmän ku kukaan on koskaan auttanu.
Se miten A ja L:ki puhu mulle ja sano et on ylpee et pystyn kertoo noista asioista ja et mää en saa olla noitten asioitten kaa yksin ja et on ihimisiä jotka tosissaan välittää sai mut itkee entistä enemmän
Sit ne lupas et ne varmasti tulee puhumaan mulle myöhemminki ihan millon tahansa jos mää vaan haluan.
Itken tällä hetkellä ihan vaan siks et sain viimein puhuttuu kaiken iliman mitään jälkiahistusta tai pakottamisen tunnetta tai häpeää mistään