Mielenterveys Puhelimessa puhuminen ahdistaa

[PinkkiHuppari]

Äsken soitti yksityinen numero ja nyt huomasin viestin, että se oli lääkäri nuorisopoliklinikalta. En oo koko viikkona käynyt koulussa ja tänäänkin oon vaan maannut sängyssä. Tää lääkäri haluais puhua lääkityksen aloittamisesta jota oon siis itekkin miettinyt. Voisin soittaa takaisin, mutta iskä on kotona ja se ei haluais, että aloitan mitään lääkitystä. Ahdistaa ihan kaikki, kouluun meneminen, koulusta pois jääminen, puhelut, pelkkä tästä sängystä nouseminen. Mun pitäis mennä tänään, huomenna ja ylihuomenna tallille, mutta en mä sitäkään jaksais, haluisin vaan olla tekemättä yhtään mitään. Vihaan sitä, kun oon tällänen ja ärsyttää se, että kirjotan tännekin vaan tälläsiä keskusteluita kokoajan.

 

[Karkinrakastaja]

En todellakaan oo mikään asiantuntia mutta oon kuullu et auttais jos ensin ottais päivälle yhen pienen tavoitteen. Eli päätät esim että tänään nousen sängystä ja käyn suihkus. Sit aina nostat tavoitetta kun siltä tuntuu. (en tiedä auttaako tämä sinua tai oletko jo kokeillut mutta olen kuullut että joitain on auttanu.) Ja muista että sun mielenterveys on tärkeämpi kun koulu (toki kummatkin tärkeitä mutta kuitenki) Suosittelen ottamaan sen lääkityksen jos tuntuu siltä että haluisit kokeilla toimisko se. Tiedätkö miksi sun iskä ei tykkää siitä ajatuksesta?

 

[PinkkiHuppari]

En todellakaan oo mikään asiantuntia mutta oon kuullu et auttais jos ensin ottais päivälle yhen pienen tavoitteen. Eli päätät esim että tänään nousen sängystä ja käyn suihkus. Sit aina nostat tavoitetta kun siltä tuntuu. (en tiedä auttaako tämä sinua tai oletko jo kokeillut mutta olen kuullut että joitain on auttanu.) Ja muista että sun mielenterveys on tärkeämpi kun koulu (toki kummatkin tärkeitä mutta kuitenki) Suosittelen ottamaan sen lääkityksen jos tuntuu siltä että haluisit kokeilla toimisko se. Tiedätkö miksi sun iskä ei tykkää siitä ajatuksesta?

Kiitos <3 Pitää kokeilla tota tavoitejuttua, koska en oo sitä vielä tolla tavalla ennen kokeillut. En oikein tiedä miksi iskä ei haluaisi, että aloittaisin sen, mutta luultavasti se vaan ajattelee, että asiat korjaantuis jollakin muulla tavalla ja että lääkitys olis vaan haitaksi.

 

[Karkinrakastaja]

Kiitos <3 Pitää kokeilla tota tavoitejuttua, koska en oo sitä vielä tolla tavalla ennen kokeillut. En oikein tiedä miksi iskä ei haluaisi, että aloittaisin sen, mutta luultavasti se vaan ajattelee, että asiat korjaantuis jollakin muulla tavalla ja että lääkitys olis vaan haitaksi.

Okei.. No mut tsemppii❤️

 

[PinkkiHuppari]

Sain soitettua ja ei ollu onneks kovin paha, koska se lääkäri puhu oikeestaan kokoajan ja mun ei tarvinnut, kun välillä vastata kysymyksiin. Sain nyt myös sen reseptin. Nyt vaan pitää miettiä mitä sanon iskälle.

 

[Vikatikki]

Komppaan tota tavoitejuttua, aivot saa onnistumisentunteita vaikka se tehtävä ei olis mikään suunnaton suoritus.
Ja nimenomaan ei saa asettaa isoja tavoitteita, jos yrittää liikaa eikä sit onnistukaan tulee vaan paha olo. Jos päättää siivota koko talon eikä ymmärrettävästi pystykään rupeaa harmittamaan, jos päättää laittaa yhden lasin tiskikoneeseen ja laittaa kaksi voi tuntea tehneensä kaiken vaaditun ja enemmän.

Puhelimeen vastaamisessa mulla on auttanu se että vastaa mahdollisimman nopeesti eikä anna itelle aikaa jäädä miettimään ja stressaamaan. Sit ku on jo joutunu siihen tilanteeseen se usein hoituu lopulta paremmin ku jos olis ehtiny valmistautua ja suunnitella. Sosiaaliset tilanteet harvoin menee just niinku on ajatellu koska sen toisen ihmisen "vuorosanoja" ei voi ennalta tietää, sit menee vaan pasmat sekasin ku käsikirjotus muuttuu. Jos ei suunnittele liikaa ei tarvi hermoilla kun kaikki ei menekään sen suunnitelman mukaan.

 

[Girlofpunk]

Voin samaistua tuohon puhelimessa puhumiseen. En tiedä johtuuko vain ahdistuneisuushäiriöstä mutta ns viralliset puhelut (lääkärit, asiakaspalvelu, esimies yms) ahdistavat. Ja tällä tarkoitan jos joudun itse soittamaan. En ahdistu jos tiedän jonkun minulle soittavan ja neuvolaan soittaminen on tullut jo tutuksi tässä, mutta kaikki muu...Ei kiitos. Olen aina sillä kannalla että lähetän sitten sen sijaan vaikka sähköpostia kuin soitan mihinkään tai hoidan asian netissä.

 

[PinkkiHuppari]

Komppaan tota tavoitejuttua, aivot saa onnistumisentunteita vaikka se tehtävä ei olis mikään suunnaton suoritus.
Ja nimenomaan ei saa asettaa isoja tavoitteita, jos yrittää liikaa eikä sit onnistukaan tulee vaan paha olo. Jos päättää siivota koko talon eikä ymmärrettävästi pystykään rupeaa harmittamaan, jos päättää laittaa yhden lasin tiskikoneeseen ja laittaa kaksi voi tuntea tehneensä kaiken vaaditun ja enemmän.

Puhelimeen vastaamisessa mulla on auttanu se että vastaa mahdollisimman nopeesti eikä anna itelle aikaa jäädä miettimään ja stressaamaan. Sit ku on jo joutunu siihen tilanteeseen se usein hoituu lopulta paremmin ku jos olis ehtiny valmistautua ja suunnitella. Sosiaaliset tilanteet harvoin menee just niinku on ajatellu koska sen toisen ihmisen "vuorosanoja" ei voi ennalta tietää, sit menee vaan pasmat sekasin ku käsikirjotus muuttuu. Jos ei suunnittele liikaa ei tarvi hermoilla kun kaikki ei menekään sen suunnitelman mukaan.

Jatkossa mun pitää kyllä opetella vastaan vaan nopeesti niihin puheluihin, koska aiemmin jäin vaan kädet täristen tuijottaan sitä puhelinta ja jäädyn. Sillä tavalla sais sit hyviä kokemuksia siitä puhelimessa puhumisesta ja ehkä oppis paremmin puhumaan. :D

 

[PinkkiHuppari]

Voin samaistua tuohon puhelimessa puhumiseen. En tiedä johtuuko vain ahdistuneisuushäiriöstä mutta ns viralliset puhelut (lääkärit, asiakaspalvelu, esimies yms) ahdistavat. Ja tällä tarkoitan jos joudun itse soittamaan. En ahdistu jos tiedän jonkun minulle soittavan ja neuvolaan soittaminen on tullut jo tutuksi tässä, mutta kaikki muu...Ei kiitos. Olen aina sillä kannalla että lähetän sitten sen sijaan vaikka sähköpostia kuin soitan mihinkään tai hoidan asian netissä.

Tsemppiä! Varsinkin just toi itse soittaminen on vaikeeta, kun sitä tuppaa aina lykkäämään ja välttelemään viimeiseen asti. Mulla aina menee sanat sekaisin ja saatan sanoo jonkun lauseen alun ja sit en keksikkään enää mitään sanottavaa ja lopetan lauseen yleensä johonkin hiljaiseen ”että, mutta" sanaan ja tätä tapahtuu ihan silloinkin, jos puhun kasvotusten. :D: