"Antinatalismi on kanta, jonka mukaan lapsen tuominen maailmaan on väärin mm. siksi, että siitä koituu syntyvälle ihmiselle aina kärsimystä"
Mun on niiiiiiiin vaikea ymmärtää miten joku EI ole antinatalisti.
Niinku tossa sanotaan koituu aina kärsimystä mutta sitten on olemassa se vaara että koituu vielä enemmän kärsimystä kuin joillekin muille. Eli kun kaikki ihmiset kokevat kärsimystä mutta joskus se on vähäisempää ja joskus todella suurta. Niin se ettei voida tietää kuinka suurta kärsimys on juuri sille ihmiselle. Mun mielestä lisääntyminen on aivan järkyttävän väärin ja törkeää, mutta en syytä sinällään ketään koska ihmiset on aivopesty lisääntymään. Ja vaatii erityistä rohkeutta olla vapaaehtoisesti lapseton. Mut oon silti ikuinen antinatalisti.
Jollain tavalla antinatalismi on sellainen aate joka myös "helpottaa" mun oloa. Ainakin voi myöntää sen, ettei halua olla täällä, ja kenenkään muunkaan ei pitäisi joutua olemaan täällä alun alkaenkaan. Ihmiskunnan olisi pitänyt loppua jo kauan sitten. Harmi että vaikka on ollut paljon sotia niin ihmiskuntaa ei ole onnistuttu pyyhkimään kokonaan pois historiassa. Oispa esim toinen maailmansota ollut sellainen, että ketään ei olis jäänyt enää jäljelle. Munki ongelmat olis silloin olemattomia, kun en olis täällä.
Mun mielestä antinatalismi on aivan selkeästi kannatettava aate enkä voi ymmärtää ketään joka ei siitä pidä :D