Aina se rumempi

PinkkiHuppari

Yliajattelija
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
537
Reaktioarvo
510
Mulla oli pitkään ihan ok olo itteni kanssa ja ajattelin, että oon ihan nätti jne. mutta nyt sitten kävi taas näin. Oon aina ollut epävarma muiden ihmisten seurassa. Peruskoulussa musta tuntui aina, että oon se porukan rumin, eikä asiaa auttanut se, että olin (oon edelleen) tosi ujo ja hiljainen. Silloin en ollut vielä löytänyt omaa tyyliäni, joten pukeuduinkin aika ruumiin vaatteisiin. Mun sen aikaista kaveria tultiin kehumaan usein, mutta ite olin siinä vieressä muille, kun ilmaa. Nyt on sama olo aina siskon seurassa, hän käy salilla ja käyttää paljon rahaa kaikkiin kauneusjuttuihin ja hänellä on luonnostaan tosi hyvä iho ja pitkät hiukset, mulla ei. Viime kesänä, kun oltiin festareilla hänelle tultiin juttelemaan ja ite katoin vaan vierestä hiljaa, niinkun aina. Sisko on saanut myös kaikki sosiaaliset taidot, kun ite en juurikaan niitä omista, niinpä hänellä on paljon kavereita ja sosiaalista elämää, kun mä vaan mätänen kotona. En halua enää näkyä edes kuvissa, koska tuntuu, että näytän niissä aina rumalta ja en osaa muutenkaan mitenkään poseerata, äitikin on yrittänyt ottaa reissussa yhteiskuvia tmv, mutta ahdistun sellaisista liikaa, joten nyt hän osaa jo automaattisesti ottaa kuvat niin, ettei ainakaan mun kasvoja näy. Voisin tietysti alkaa urheilla enemmän, yrittää keksiä jonkun keinon saada iho kuntoon, voisin opetella vaikka meikkaamaan kunnolla jne. mutta ei mulla oikeen oo voimia siihen, eikä rahaakaan oikeen mihinkään.
Ainoat kommentit mitä muistan saaneeni muilta mun ulkonäöstä on olleet sellaisia kyseenalaistavia ja negatiivissävytteisiä, ja muistan kaikki ne huvittuneet katseet ja positiiviset kommentit on tulleet vaan sillon, kun oon ollut tosi epäitsevarma ja maininnut siitä, yleensä silloin on sanottu jotain "eihän, kun oot tosi nätti" tmv.
Tää nyt kuulostaa tämmöseltä itsesäälissä rypemiseltä, mutta on vaan oikeesti tosi paha taas olla.
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
33,864
Reaktioarvo
2,892
Mä oon nykyisin myös koko ajan silleen "hyi vittu miten ruma oon" kun taas aiemmin oon ollu vähän enemmän silleen "oon ihan nätti". Mutta silti oon nykyisinkin VÄLILLÄ silleen "eiku oon ihan nätti" mut harmittavan usein kuitenkin (varmaa suurimman osan ajasta) vihaan itteeni. Onneks edes välillä oon sillee "mähä oonki iha nätti". Koska on ihan sairaan väsyttävää ajatella itsestään koko ajan tälleen, ni onneks edes joskus positiivisemmin. En tiiä, halusin vaan sanoo että vähän sama ongelma itelläkin D: ja kosk oon ollu koulukiusattu niin sillä voi olla tekemistä sen kanssa miks on niin vaikeaa vieläkin tuntea itsensä nätiksi. Mutta se auttaa kun monet on sanonut kuitenkin mua nätiks niin sen näkee että ihmisillä on vaan eri näkemyksiä ja kauneus on niin subjektiivista. Joidenkin mielestä oon varmaan sit ruma, joidenkin mielestä nätti. Sama varmasti sunkin kohdalla, ne joiden mielestä oot nätti ei vaan oo sanonu sitä. Usko pois, en ois ite voinu kuvitellakaan et niin moni jätkä (tai siis rehellisesti sanottuna mun on vaikee tajuta et edes yks mut niiku kuitenkin useempi jätkä on iskeny mua) vois iskee mua, koska oon kuitenkin: ylipainoinen, mulla on akne, oon muutenkin vähän epätavallisen näkönen (ainakin omasta mielestäni, niiku ainaki vaatetus ja hiukset ja tälleen). Niin jos näillä ominaisuuksilla mua on tultu näin monesti iskemään, niin se on kyllä mun mielestä outoa mutta on se sitten uskottava että joidenkin mielestä mä todella oon kaunis. Sama on aivan varmasti sunki kohalla. Eikä se kerro välttämättä mitään totuudesta vaikka kukaan ei sua olis iskenykään, kaikilla kun ei tosiaan ole sitä rohkeutta (esim itselläni ei yleensä ole) kun sit taas nuo jotka mulle on tullu puhuu on uskaltanut tehdä sen.

En oikeastaan edes tiedä onko olemassa ihmistä joka ei olis jonkun mielestä hyvännäköinen? Ihmisillä on omat tyyppinsä ja mieltymyksensä. Jostain luin tämmösen vastauksen "you're someones type but not others" ja sehän on ihan totta. Luultavasti toi käy jokaiseen, jokainen on jonkun "type" ja sit taas toisten ei. Kun sen tajuu nii se helpottaa. Et mun ei tarvii olla jokaisen mielestä kaunis, mut oon kuitenkin jonkun tai joidenkin mielestä.

Sitten taas varmaan on ihmisiä kuten vaikkapa jotkut mallit jotka on USEAMMAN mieleen kun taas esimerkiksi minä. Mut ei se mitään. Kyse on vaa henkilökohtasist mieltymyksist, ei sille voi mitään. Se ei silti tarkoita etteikö sinä ja minä oltais kauniita, ollaan vaan ehkä sitten harvempien mielestä kauniita.

No okei, en mä tiedä auttaako tää sua ollenkaan :D literally itellä just tällä hetkellä on se olo että kehtaanko Ees näyttää naamaani ulkona tänään 😭 inhottavaa kun se heilahtelee tälleen, välillä oon kummiski tosi positiivinen mun ulkonäöstä ja välillä ihan vitun negatiivinen. Yleensä varmaan kummiski nega. =(
 
Oot kyllä oikeassa ja kiitos <3 Mullakin on välillä parempi olo oman ulkonäön suhteen ja ajattelen, että oon ihan nätti, mutta sit on näitä huonompia jaksoja. Toivottavasti sullakin olis vielä useammin niitä päiviä, kun tunnet olevas nätti, koska tuleehan siitä muutenkin varmasti parempi olo, kun on itsevarmempi, eikä tarvi turhaan kokoajan miettiä miltä näyttää ja koittaa jotenkin piiloutua muilta.
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
33,864
Reaktioarvo
2,892
Oot kyllä oikeassa ja kiitos <3 Mullakin on välillä parempi olo oman ulkonäön suhteen ja ajattelen, että oon ihan nätti, mutta sit on näitä huonompia jaksoja. Toivottavasti sullakin olis vielä useammin niitä päiviä, kun tunnet olevas nätti, koska tuleehan siitä muutenkin varmasti parempi olo, kun on itsevarmempi, eikä tarvi turhaan kokoajan miettiä miltä näyttää ja koittaa jotenkin piiloutua muilta.
Niinpä! Periaatteessa se on niin että ei oo olemassa sellasta kuin objektiivisesti ruma, joten kaikki kauneus tai rumuus on subjektiivista. Niinpä jos mä ajattelen että oon kaunis niin silloin oon mun mielestä kaunis ja silloin se on totta. Kuten jos joku sanoo mulle että oon kaunis niin silloin se on myös sille toiselle ihmiselle totuus. Ajatuksiahan nää vaan on, kukaan ei oo objektiivisesti ajateltuna ruma. Mutta sit jos kuulee pelkästään negatiivista muiita omasta ulkonäöstä niin tietysti itsekin alkaa ajatella niin, ja unohtaa sen että se on vain joidenkin ihmisten oma mielipide (jota ei kyllä tarvis sanoa ääneen koska on ilkeetä olla kellekään sillee "lol oot vitu ruma mut se on vaa mun mielipide ")
 
KäveleväNakki

Mysteeri
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
1,882
Reaktioarvo
1,406
Itestäkin tuntu joskus tolta, ja aina välillä tulee vähän tommonen tunne. Ylä-asteella olin kaikkiin mun kavereihin verrattuna paljon rumempi, mutta se johtuu siitä että mulla on sellasia kasvonpiirteitä joille en voi mitään, ja ne näyttää paskalta. Lisäks muilla oli hirveen siro vartalo verrattuna mun vartaloon, ja ne pysty käyttämään ihan minkälaisia vaatteita tahansa, ja ne näytti hyvältä niissä. Sit tulin lopulta siihen tulokseen että miks mua ees pitäis kiinnostaa miltä muut näyttää, ja miksi mä vertaisin itseäni muihin, koska mä vaan loukkaan sillä itteäni. Sen jälkeen en myöskään enää yrittäny tunkea itteäni sellasiin vaatteisiin, jotka ei vaan sovi mulle, (esim. mekot ei käy mun kehontyypille yhtään, näytän jotenkin tosi buffilta niissä, ja mun mielestä mekot ei käy sellaselle vartalotyypille ku mitä mulla on.) ja hankin sellasia vaatteita jotka oli mukavammat päällä, näytti tyylikkäiltä enkä ees yrittäny näyttää siltä että kuulun millään tavoin joukkoon. Oon lisäks lopettanut meikkaamisen melkein kokonaan, ja opetellu pitämään mun kasvoista, vaikka välillä näytänkin ihan rölliltä.
 
PinkkiHuppari

Yliajattelija
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
537
Reaktioarvo
510
Ompa samaistuttavaa. Serkut ja kaverit on luonnostaan nättejä ja urheilullisia. Ja kaikilla kivat vaatteet ja meikit ja hiukset. Ite en jaksa urheilla tai muutakaan nii :D sit vaan itkettää
Voi ei! ): Se on niin inhottava, kun joskus ainakin mulle tulee sellaisia huonompia hetkiä, kun tuntuu ihan toivottomalta oman ulkonäön suhteen, mutta onneks välillä on sit niitä vähän parempiakin päiviä, toivottavasti sullakin on. <3
 
Tosi ihana kuulla, että oot opetellut pitämään ulkonäöstäs enemmän <3 Erilaisuutta ja persoonallisia piirteitä pitäis kyllä ehdottomasti arvostaa enemmän.
Mullakin oli varsinkin yläasteella usein epävarma olo mun vartalosta, mikä oli aika hassua koska oon aika lyhyt ja ehkä melko sirokin, mutta joskus muiden tyttöjen vieressä musta tuntu isolta ja olin tosi epävarma mun hartioista, enkä edes tiedä mistä se johtu. Ehkä se sitten liittyi jotenkin siihen, kun murrosiässä keho muuttuu, mutta edelleenkin saatan ajatella olevani jotenkin iso, en tosi onneks yhtä usein. En oo mitenkään erityisen siro ja haluaisin olla vähän sirompi, mutta enää se ei toisaalta haittaa mua niin paljoa.
 
hillasuo

Asiantuntija
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
2,388
Reaktioarvo
964
Voi ei! ): Se on niin inhottava, kun joskus ainakin mulle tulee sellaisia huonompia hetkiä, kun tuntuu ihan toivottomalta oman ulkonäön suhteen, mutta onneks välillä on sit niitä vähän parempiakin päiviä, toivottavasti sullakin on. <3
<33
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,946
Reaktioarvo
5,738
Ompa samaistuttavaa. Serkut ja kaverit on luonnostaan nättejä ja urheilullisia. Ja kaikilla kivat vaatteet ja meikit ja hiukset. Ite en jaksa urheilla tai muutakaan nii :D sit vaan itkettää
Joo tai sit ne on sen verran vanhempia että niillä on elämä kasassa ja ää
Löytyy multakin tuo urheilija serkku ja sen lisäksi pari nuorempaa jotka on he ihan mukavia, koska ne on lapsia xd
 
Ylös Pohja