En osaa muuta sanoa kuin että älä muutu kenenkään muun takia. Muutosta tarvitaan vaan jos sä itse haluat sitä.
Vaikee uskoo mut kiitos. Enkä varmaan ees pystyis muuttuu. Mut vaikka pystyisin ni miks mun pitäs
Mut oon vaa jotenki nii kujalla tästä kaikesta. Lisäks oon lukenu koko päivän jotain hiton homofobisia kommentteja ku oon kattonu jotain aiheeseen liittyvii videoit ja tänää jopa itkin sen takia vaikka yleensä en juuri koskaan itke sen takia jos joku sanoo jotain homofobista. Must tuntuu et yleensä vaa ohitan sen lähinnä olankohautuksella ja ajattelen et no itestää ne vaa tekee pellen jos ne viittii sanoo tollasta julkisesti. En muista millon oisin viimeks oikeest itkenyt tän asian takia. Mut jotenkin se vaan nyt täl kertaa osu liikaa. Se oli viel jotain sellasta tyyliin et ihmisil on oikeita ongelmia nii ei maiden pitäs keskittyy homojen oikeuksien parantamiseen. Toi vaa meni niin vitusti tunteisiin koska se kusipää tosiaan sano et meiän lgbt-ihmisten ongelmat ei oo oikeita ongelmia. Yrittäis elää päivän mun elämää nii tietäis edes jotain, vittu mikä mulkku. Sitä paitsi mulla on asiat vielä suhteellisen hyvin verrattuna vaikka homoihin Venäjällä tai afrikas mut silti mullakin on vaikeeta tän asian takia (vaikka en homo olekaan lol).
Mut siis ei toi ees ollu se pointti mut toki sekin varmaan vaikutti mun oloon, mut siis ihan muutenkin mul on vaa ollu nii paska olo itestäni ja elämäst. Et miks mä oon aina se paska ihminen joka ei osaa tehdä mitään oikein, koska tollanen olo mulle tulee aina, vaikka kuinka yritän ajatella ettei se terapeutti sitä tarkota mut ku mä en kestä tollasta silti. Meinasin alkaa itkee siel sillon (ja se salee huomaski sen). Ku mä tiiän ettei se tarkota mitään eikä se varsinaisesti sano mitään väärin kai mut ku mulle silti tulee paska olo siitä, koska se vaan lisää mun tunnetta siitä et oon lapsellinen ja tyhmä idiootti ja et mun tunteet on noloja jnejne vittu.
Toisaalta mua auttaa se kun kirjotan tunteista ja you know, jos kirjotan asioita (esim et "oon ylpee itestäni" ja "en aio hävetä enää") niin vaik en usko niitä kirjoitushetkellä niin silti mua hieman auttaa se ja Toivon et alan uskoo niihin joskus. Tavallaan tuntuu paskalt mut ehkä toi nyt ainakin vähä auttaa. Ja tiettyjen biisien kuunteleminen. Suhtaudun muutenki biiseihin sillee niiku ne vois pelastaa mun elämän. Tukeudun musiikkiin niin epätoivosesti etten ees tiiä onks se tervettä at this point. Tuntuu et mul ei oo ketään ja musiikki on ainut asia mikä saattaa ehkä auttaa. Mut ei kai sekään lopulta mitään muuta, sillee et tuskin se mun itsetuntoo nostaa mitenkään hirveesti vaikka tavallaan se onkin mulle tuki ja turva.
Oonko oikeest näin säälittävä etten voi avautua kellekään irl voi vittu.
