Kotiseututuntemus on ollut isosti läsnä mun kasvatuksessa ja varmaan sieltä oon saanutkin perintönä kiinnostuksen omiin juuriini. Innostuin sukujuuristani syvemmin tuossa muutama vuosi sitten, kun sain päähäni alkaa tenttailla isovanhemmiltani tietoa heidän isovanhemmistaan. Aloin sen myötä kirjoitella ylös kuulemiani juttuja. Nykyään mulla on geni.comissa rakennettuna aika messevä sukupuu. Suosittelen kovasti, jos matalan kynnyksen sukututkimus kiinnostaa! Sieltä voi saada suku-matcheja muiden tekemiin sukupuihin, minkä avulla oma sukupuu vain täydentyy ja täydentyy ja pian sitä saakin tietää olevansa vaikka sun kenen puolijulkimon pikkuserkku. Geniä on myös helppo käyttää. Lisäksi oon päässyt ilmaisella versiolla tosi pitkälle, joten halapaa on.
Mä oon kotoisin Uudeltamaalta kuten vanhempanikin. Isovanhemmistani yksi on Karjalan Kannakselta, muut Uudeltamaalta. Heidän vanhemmistaan osa on taas muualta. Geenejä on niin etelästä, pohjosesta, idästä kuin lännestä.
Mulla on aika vahvasti uusmaalainen identiteetti. Juuret ulottuu täällä tosi syvälle ja tosiaan se kotiseutukasvatus on auttanut mua näkemään sen merkityksen. Paikat ovat täynnä tarinoita – mutkat, vanhat talot, kalliot, vesistöt. Ne eivät ole mitä vain paikkoja, vaan osa mun tarinaa; osa esivanhempieni tarinaa. Paikat ovat täynnä merkityksellisyyttä, joka ei kaikille avaudu. Kaikki tää muistuttaa mua verevästi siitä, kuinka oon osa pitkää ketjua. Näin ollen myös paikkojen tuhoaminen sattuu syvälle.
Myös karjalaisuus on kulkenut perheessäni mukana. Tosin siirtolaisiin kohdistunut suvaitsemattomuus ja syrjintä rapistivat siirtokarjalaisten kulttuuria aika tehokkaasti. Rippeitä on jäljellä. Leivon karjalaisia piirakoita ja nauran läpi murheiden. Tuen myös Karjala-aktivisteja. Vaikkei sukuni olekaan karjalankieliseltä alueelta, seison karjalaisten kulttuurien oikeuksien takana. Niitä on nimittäin poljettu surutta. Ja poljetaan yhä.
Tämmösiä haja-ajatuksia. Mitään tämän käytännöllisempää ei tuu näin äkkiseltään mieleen.
Mites sä, gregori?