Mulla on kokemusta hypomaniasta!
Diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä siis löytyy, vaikken olekaan aina niin varma, koenko sitä enää nykyään niin kovin mielekkkääksi lähestymistavaksi ominaisuuksieni tulkitsemiseen. On totta, että mielialani vaihtelevat välillä rajustikin ja oon tarvinnut siihen apua ja lääkityksen – sikäli diagnoosi on ollut hyödyllinen. Oon kuitenkin ajan mittaan alkanut ymmärtää, että kaikki oirehdintani on kovin monen eri tekijän summaa. Jokainen ihminen on muutenkin ihan hirveän monisäikeinen kokonaisuus, jonka tarkasteleminen pelkän diagnoosilaatikon kautta tuntuu helposti ahtaalta.
En ole jostain syystä osannut koskaan ottaa diagnoosiani osaksi identiteettiäni. Mä vaan olen tällainen herkkä, intoileva ja aaltoileva kilikaali, jonka ominaisuudet ovat välillä aiheuttaneet vaikeuksia nykypäivän Suomessa selviämisessä.
Mutjoo, hypomania! Se on yleensä aika ihanaa. Voisin kuvailla sitä tilaa vaikka kuinka monin runollisin metaforin! Toisaalta se on myös petollinen tila, jonka kyytiin ei pidä hypätä liiaksi. Ylikierrokset kuluttaa, uuvuttaa ja syöksee lopulta helposti masennukseen, mikä on hirveän kova hinta. Korkea pudotus on rankka.
- Huomaatko maanisen/hypomaanisen jakson alkamisen? Miten?
Huomaan! Sen tajuaa yleensä ihan mielettömästä euforiasta. Maailman kaikki asiat näyttävät kauniilta ja ovat syviä merkityksiä täynnä. Ajatus rullaa hullun hyvin. Uusia ideoita vaan syntyy kun assosiointi käy niin kiivaana. Puhun vuolaammin. Oon hauskaa ja innostavaa seuraa. Tunnen olevani upea. Oloni on energinen ja tarmokas, mikä saa mut aloittamaan uusia projekteja. Tuntuu, että kykenen mihin vain. Multitaskaan helposti – keskittyminen ei ole ihan parasta a-luokkaa. Oon näinä aikoina kovin ylivirittynyt, joten nukahtaminen saattaa olla vaikeaa.
Toki joskus on myös hypomaniaa joka ei ole niin euforista, vaan lähinnä levottomuutta, keskittymisongelmia ja vaikeuksia nukahtaa.
- Kuinka kauan sinulla kesti saada diagnoosi sairaudesta, johon kuuluu maanisia/hypomaanisia jaksoja?
Sain diagnoosini yllättävän nopeasti, vaikka ihan ensialkuun avun saaminen olikin vaikeaa. Sain onneksi lopulta lähetteen eteenpäin. Ensin mulla epäiltiin masennusta, koska hakeuduin hoitoon masennusjakson aikana, mutta kartoituksissa selvisi, että mulla on taipumusta myös ylärekisterin menoihin. Pääsin aikalailla heti psykiatrisen poliklinikan asiakkaaksi, mikä tuntui ihan lottovoitolta.
- Kuinka kauan sinulla kesti oppia tuntemaan sairautesi?
Tässä opettelen koko ajan 🤯 se on ollut monivaiheinen prosessi, joka tulee varmasti jatkumaan koko loppuelämän ajan.
Oikeastaan sanoisin, että keskeisintä mulle on ollut oppia tuntemaan itseni, tarpeeni ja rajani. Tunnistamaan omaa hyvinvointia tukevat/haittaavat tekijät. Ymmärtämään, että mulla on oikeus elää hyvää elämää vaikka se vaatisikin normaalista poikkeavaa elämäntyyliä. Kolmen vuoden intensiivinen psykoterapia on ollut merkittävin apu tässä.
- Miten vertaisit maniaa/hypomaniaa kaikilla ihmisillä esiintyvään ns. normaaliin euforian tunteeseen? Toisin sanoen miten se eroaa "normaalista" hyvästä tunnetilasta?
Ehkä hypomanian voisi ajatella eroavan normaalista hyvästä olosta intensiivisyydellään ja pitkäaikaisuudellaan. Mun kokemukseni mukaan kova ihastuminen on aika lähellä hypomaanista olotilaa. Siis se sellainen, kun perhoset lepattaa vatsassa, ruoka ei maita ja uni ei tule 🚀
