Mielenterveys Miten auttaa/tukea kaveria/läheistä kriisi tilanteessa / mielenterveysongelmien kanssa
- Keskustelun aloittaja irwikissa
- Aloituspäivämäärä
Poistettukäyttäjänimi174
Guest
- Liittynyt
- 5.2.2021
- Viestejä
- 4,659
- Reaktioarvo
- 5,133
Lähinnä itselläni tulee mieleen, että ole läsnä. Muuta ei tarvitse tehdä, ellei toinen sitä erikseen pyydä. Toki voi kysyä, haluaako hän esimerkiksi apua joihinkin arkiaskareisiin tai ihan vain jutella. Jos hän haluaa puhua asiasta, kuuntele. Ei tarvitse löytää mitään oikeita sanoja, ei se toinen niitä odotakaan. Eikä sitä, että kaikki maagisesti palautuisi ennalleen ja olo helpottaisi kun keskustelee. Se voi auttaa vähän, mutta sen ei tarvitse tehdä ihmeitä.
Kriisin tai mielenterveysongelman kanssa painiessa ihan omasta kokemuksestakin voin sanoa, että usein on todella tervetullutta jutella vaikka ihan vain päivän säästä. Tehdä samoja asioita, kuin mistä nautti ennen. Paras tuki on ehkä se, että jatkaa elämää samalla tavalla tämän ihmisen kanssa. Tietenkin täytyy kunnioittaa sitä, jos toinen haluaakin vaikka olla omissa oloissaan tavallista enemmän ja selvitellä ajatuksiaan. Kunhan ei muuta omaa käyttäytymistään merkittävästi, ala suremaan toisen puolesta tai olla ylihuolissaan tästä. Se on ehkä raskainta.
Kriisin tai mielenterveysongelman kanssa painiessa ihan omasta kokemuksestakin voin sanoa, että usein on todella tervetullutta jutella vaikka ihan vain päivän säästä. Tehdä samoja asioita, kuin mistä nautti ennen. Paras tuki on ehkä se, että jatkaa elämää samalla tavalla tämän ihmisen kanssa. Tietenkin täytyy kunnioittaa sitä, jos toinen haluaakin vaikka olla omissa oloissaan tavallista enemmän ja selvitellä ajatuksiaan. Kunhan ei muuta omaa käyttäytymistään merkittävästi, ala suremaan toisen puolesta tai olla ylihuolissaan tästä. Se on ehkä raskainta.
Poistettukäyttäjänimi502
Asiantuntija
- Liittynyt
- 12.8.2021
- Viestejä
- 905
- Reaktioarvo
- 826
mä kaipaisin kanssa eniten sitä, että joku vain kuuntelee. mun yksi kaveri teki yhdessä vaiheessa sitä, että se tarjoutui tekemään asioita mun puolesta ja tavallaan tyrkytti apuaan mun kieltäytymisen jälkeenkin. se tuntui tosi nöyryyttävältä. sama koskee kaikkea painostamista. jos sanon etten jaksa tänään lähteä ulos, niin mun olostani tulee vain pahempi jos aletaan sanoa "no kyllä sä nyt lähdet, tulee parempi olo, tuu nyt tuu nyt". tarvitsen nimenomaan sen tunteen, että saan kipuilla ja parantua omaan tahtiini ilman että se häiritsee muiden olemista millään tapaa. toki saa antaa "neuvoja", mutta tekee sen hienovaraisesti ja vaikka kysymisen kautta, esim. "ootko muistanut syödä tarpeeksi" tai "olisko asiasta x apua?".
eniten oikeastaan loukkaa just se, jos muut ajattelee tietävänsä paremmin mun olon tai mitä tarvitsen. mun lukioaikaiset kaverit eivät kerran kutsuneet mua halloweenbileisiin ja sain tietää niistä jälkikäteen. kysyin miksi olin porukan ainoa jota ei kutsuttu, ja he sanoivat että olivat yhdessä tulleet siihen tulokseen etten halua tulla kun en ollut jaksanut lähteä kahvillekaan viimeksi kun pyysivät. :) eivät sitten kysyneet minulta itseltäni ollenkaan.
eli tiivistettynä: ole läsnä, älä suhtaudu toiseen kuin hän olisi jollain tapaa vajavainen tekemään päätöksiä ja asioita, ja älä tee johtopäätöksiä toisen olosta vaan kysy ja tee selväksi että sulle saa kyllä puhua. tietenkään mikään terapeutti ei tule kenenkään olla. mä ainakin haluan tuntea olevani tärkeä itsenäni enkä mikään hyväntekeväisyyskohde tai erilainen kuin muut.
eniten oikeastaan loukkaa just se, jos muut ajattelee tietävänsä paremmin mun olon tai mitä tarvitsen. mun lukioaikaiset kaverit eivät kerran kutsuneet mua halloweenbileisiin ja sain tietää niistä jälkikäteen. kysyin miksi olin porukan ainoa jota ei kutsuttu, ja he sanoivat että olivat yhdessä tulleet siihen tulokseen etten halua tulla kun en ollut jaksanut lähteä kahvillekaan viimeksi kun pyysivät. :) eivät sitten kysyneet minulta itseltäni ollenkaan.
eli tiivistettynä: ole läsnä, älä suhtaudu toiseen kuin hän olisi jollain tapaa vajavainen tekemään päätöksiä ja asioita, ja älä tee johtopäätöksiä toisen olosta vaan kysy ja tee selväksi että sulle saa kyllä puhua. tietenkään mikään terapeutti ei tule kenenkään olla. mä ainakin haluan tuntea olevani tärkeä itsenäni enkä mikään hyväntekeväisyyskohde tai erilainen kuin muut.
Myrskyvaroitus
Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
- Liittynyt
- 2.2.2021
- Viestejä
- 7,749
- Reaktioarvo
- 6,563
Vanha kesu mutta laitanpa nyt itekki oman vastauksen D:
Mulle itelle riittää se et jos mulle tullee oikein paha olo nii se toinen on siinä. Ei tarvi olla fyysisesti läsnä, riittää ihan vaikka puhelimen kautta. Kunhan mun ei tarvi sillä hetkellä olla yksin. Paras olis se jos vois sillon puhua ihan normaaleista asioista, se helepottaa oloa.
Haluisin et tiedostettas se asia et kuitenki vaikka oon sairas, se ei tarkota että en osais tehä mittää ja oisin avuton. Päinvastoin, mää yleensä tahattomasti ja tahallisestikin yritän saaha kaiken vaikuttaa normaalilta, eli ossaan tehä asioita mitä oon aikasemminki teheny.
Ylihuolehtivaisuus on perseestä, en kaipaa jatkuvaa kyselyä voinnista ja siitä et mitä teen millonki yms yms. Se on ahistavaa, tullee tunne et ihan ku mua yritettäs jotenki kontrolloida, vaikka se ei ihan oo välttämättä ihimisten tarkotus.
Eli siis apuaan saa tarjota jos haluaa, kunhan se on maltillista. Pelkkä mielenterveysongelman vakavuuden tiedostaminen on mulle ainaki tosi tärkeä asia, se on aivan hirveetä kuulla koulussaki jatkuvasti mt-ongelmiin liittyviä mukamaskin "vitsejä". Se että asettuu sellasia vastaan on jo iso tuki, vaikka ei siinä vaiheessa tietäskään mun asioista mittää.
Mulle itelle riittää se et jos mulle tullee oikein paha olo nii se toinen on siinä. Ei tarvi olla fyysisesti läsnä, riittää ihan vaikka puhelimen kautta. Kunhan mun ei tarvi sillä hetkellä olla yksin. Paras olis se jos vois sillon puhua ihan normaaleista asioista, se helepottaa oloa.
Haluisin et tiedostettas se asia et kuitenki vaikka oon sairas, se ei tarkota että en osais tehä mittää ja oisin avuton. Päinvastoin, mää yleensä tahattomasti ja tahallisestikin yritän saaha kaiken vaikuttaa normaalilta, eli ossaan tehä asioita mitä oon aikasemminki teheny.
Ylihuolehtivaisuus on perseestä, en kaipaa jatkuvaa kyselyä voinnista ja siitä et mitä teen millonki yms yms. Se on ahistavaa, tullee tunne et ihan ku mua yritettäs jotenki kontrolloida, vaikka se ei ihan oo välttämättä ihimisten tarkotus.
Eli siis apuaan saa tarjota jos haluaa, kunhan se on maltillista. Pelkkä mielenterveysongelman vakavuuden tiedostaminen on mulle ainaki tosi tärkeä asia, se on aivan hirveetä kuulla koulussaki jatkuvasti mt-ongelmiin liittyviä mukamaskin "vitsejä". Se että asettuu sellasia vastaan on jo iso tuki, vaikka ei siinä vaiheessa tietäskään mun asioista mittää.
