Syvälliset Mun isovanhempi kuoli

[irwikissa]

Mä en oikein tiiä, en oikein ymmärrä sitä ja en oikein osaa olla surullinen. Oon itkeny oikeestaan vaan kun oon nähny äidin itkevän. Se näytti jotain kuvia siitä ja yhtälailla alkoi itkettää video mun hyvinkin elävästä lemmikistä.

Tuntuu että mua ärsyttää ihan väärät asiat. Sisarus tahtoo laittaa hautajaisiin yhden vaatteen jota minäkin olin suunnitellut. En pääse yhteen harrastukseen hautajaisten takia. Joulun suunnitelmat meni uusiksi ja sekasin.
Ei näiden pitäs olla ne asiat jotka mua ärsyttää/ahdistaa.

En mä edes tiiä mitä mun pitäs tehdä. Mitä mun pitäs tuntea. Onko mulla enää oikeutta olla laiska ja väsynyt vai pitäskö mun alkaa ihmiseksi ja auttaa vanhempia nyt kun ei silläkään varmasti helppoa ole.

Ei se vaan oikein tunnu miltään.

Tuntuu et oon ihan huono ihminen kun keskityn vääriin asioihin ja olen itsekäs.

 

[auringonkukkapuu]

Ihan normaaleja ajatuksia, kukaan ei voi sanoa miten kenenkin pitäisi tuntea tuossa tilanteessa. Kaikki reagoi eri tavoilla järkyttäviin uutisiin. Sun mieli ei vain ehkä vielä käsitä asiaa kokonaan, ajan kanssa selkenee.

Voimia ja haleja <3

 

[irwikissa]

Ihan normaaleja ajatuksia, kukaan ei voi sanoa miten kenenkin pitäisi tuntea tuossa tilanteessa. Kaikki reagoi eri tavoilla järkyttäviin uutisiin. Sun mieli ei vain ehkä vielä käsitä asiaa kokonaan, ajan kanssa selkenee.

Voimia ja haleja <3

Kiitos<3
Äh en mä tiiä yhtään...mä en tajua miksi joku vaate tuntuu mun päässä isommalta asialta kuin noh se syy miksi sitä tarvisin...
En vaan yhtään haluais lähtee hankkimaan uusia vaatteita ja olin luvannu itelleni aiemmin syksyllä että en osta yksiäkään juhlavaatteita nyt pitkään aikaan. Äh perkele irwikissa..

 

[hillasuo]

Voimia❤️

Ei kukaan voi kertoa miltä pitäis tuntua, jokainen reagoi omalla tavalla.

 

[irwikissa]

Voimia❤️

Ei kukaan voi kertoa miltä pitäis tuntua, jokainen reagoi omalla tavalla.

Joo on tuosta nyt jo useampi päivä, viimeviikolla sain tietää. En vaan tiiä yhtään mitä tää on..

 

[Myrskyvaroitus]

Voimia <3

Itelläkin kuoli hieman yli vuoden sisään isomummu, isopappa, eno ja pappa. En määkään niissä oikeen tienny miten reagoida, mitä tehä, sanua tai ajatella. Tottakai tunsin ihan turhaa syyllisyyttä ja tuli itellekki olo et pittäis helpottaa vanhempien elämää. Iso-iso-vanhempien takia en itkeny, minkä takia tunsin itteni sit kamalaksi ihimiseksi. Enon ja papan kuoleman takia taas olin monia viikkoja omissa maailmoissani ja mikkää ei tuntunu miltään. Niiden takia itkin jatkuvasti, vaikka tilanne ei ois liittyny niihin mitenkään.
Yksiinkään niistä hautajaisista en halunnu mennä, samalla tavalla muakin ärsytti ja oikeestaan myös ahisti ku en mää halunnu mitään ns. muistutuksia ja varmistuksia siitä et ne ihimiset on poissa.
Eli vähän samantapaista ollut mullakin. Noi kaikki ajatukset on aivan normaaleja, niitä tullee lähes jokaiselle.

Tuntuu et oon ihan huono ihminen kun keskityn vääriin asioihin ja olen itsekäs.

Ja et oo huono ihiminen. Nimenomaan ittees sun tällä hetkellä pittääki keskittyä. Muista on hyvä tottakai huolehtia mut sun täytyy ennen kaikkee huolehtii itestäs. Älä lukitte sitä surua piiloon mihinkään vaa ota oma aikas sille ja käsittele ne asiat rauhassa, tarpeen vaatien jonkun tuen avulla.

 

[Poistettukäyttäjänimi174]

Voimia täältäkin <3

Just niinkuin muut on jo sanonut, ei sun tarvii surra sillä tavalla miten oot nähnyt surua ympärilläsi. Jokainen kokee menetyksen omalla tavallaan. Ehkä se ärsyyntyneisyys on sun tapasi surra. Parempi vain antaa itsensä olla ja kokea mitä kokee. Ja jos ei koe mitään, ei sekään haittaa.

Ja siitä vanhempien auttamisesta, teet niinkuin tuntuu hyvältä. Saattaa myös olla että vanhempasi järjestelevät ja touhuavat, koska se on heidän tapansa käsitellä asiaa, eivätkä välttämättä edes odota sitä sinulta. Toki jos tuntuu siltä, että haluaisit tehdä jotain, voit kysyä, onko jotain missä voisit auttaa. Sulla on myös se oikeus olla "laiska ja väsynyt". Ihan yhtä lailla sinä olet sen menetyksen kokenut kuin kaikki muutkin ja sinä koet sen omalla tavallasi.

 

[irwikissa]

Voimia <3

Itelläkin kuoli hieman yli vuoden sisään isomummu, isopappa, eno ja pappa. En määkään niissä oikeen tienny miten reagoida, mitä tehä, sanua tai ajatella. Tottakai tunsin ihan turhaa syyllisyyttä ja tuli itellekki olo et pittäis helpottaa vanhempien elämää. Iso-iso-vanhempien takia en itkeny, minkä takia tunsin itteni sit kamalaksi ihimiseksi. Enon ja papan kuoleman takia taas olin monia viikkoja omissa maailmoissani ja mikkää ei tuntunu miltään. Niiden takia itkin jatkuvasti, vaikka tilanne ei ois liittyny niihin mitenkään.
Yksiinkään niistä hautajaisista en halunnu mennä, samalla tavalla muakin ärsytti ja oikeestaan myös ahisti ku en mää halunnu mitään ns. muistutuksia ja varmistuksia siitä et ne ihimiset on poissa.
Eli vähän samantapaista ollut mullakin. Noi kaikki ajatukset on aivan normaaleja, niitä tullee lähes jokaiselle.

Ja et oo huono ihiminen. Nimenomaan ittees sun tällä hetkellä pittääki keskittyä. Muista on hyvä tottakai huolehtia mut sun täytyy ennen kaikkee huolehtii itestäs. Älä lukitte sitä surua piiloon mihinkään vaa ota oma aikas sille ja käsittele ne asiat rauhassa, tarpeen vaatien jonkun tuen avulla.

Kiitos samoin, toi kuulostaa tosi rankalta<3
Jotenki tuntuu vaan et jos vaan jatketas normaalisti en varmaan muistais koko kuolemaa. Ehkä se tulee sitten kun mennään käymään siellä tai varmaan viimeistään hautajaisissa. En tiiä, en oo ikinä menettäny ketään kuolemalle ni en tiedä miten läheisestä ihmisestä "saa" olla mitenkin surullinen. Ääneen sanottuna tosi hassu että ees aattelen noin mutta siltä nyt vähän tuntuu ettei mun kuulu olla surullinen tämmöisistä. Samalla tuntuu että kuuluisi.

Oon tosiaan itkenyt äidin kanssa, joten en mä sitä silleen oo blokannukkaan täysin. Toki sekin oli sitä että näin sen itkevän ja en osannu tehdä mitään. En tiedä. Tuntuu että jos mua ei jatkuvasti muistuteta jostain ihmisestä/asiasta, unohdan sen olemassaolon täysin. Ihan kuin kun yksi sisarukseni muutti pois, ei se muhun mitenkään vaikuttanut. Siitä on monta vuotta enkä ole ikävöinyt kertaakaan. Ainut mihin se vaikutti silloin alussa oli että montako lautasta pöytään katetaan.
En tiiä jaa a. Mun on melkein liian helppo unohtaa ihmisiä näköjään `\_(•_•)_/`

 

[irwikissa]

Voimia täältäkin <3

Just niinkuin muut on jo sanonut, ei sun tarvii surra sillä tavalla miten oot nähnyt surua ympärilläsi. Jokainen kokee menetyksen omalla tavallaan. Ehkä se ärsyyntyneisyys on sun tapasi surra. Parempi vain antaa itsensä olla ja kokea mitä kokee. Ja jos ei koe mitään, ei sekään haittaa.

Ja siitä vanhempien auttamisesta, teet niinkuin tuntuu hyvältä. Saattaa myös olla että vanhempasi järjestelevät ja touhuavat, koska se on heidän tapansa käsitellä asiaa, eivätkä välttämättä edes odota sitä sinulta. Toki jos tuntuu siltä, että haluaisit tehdä jotain, voit kysyä, onko jotain missä voisit auttaa. Sulla on myös se oikeus olla "laiska ja väsynyt". Ihan yhtä lailla sinä olet sen menetyksen kokenut kuin kaikki muutkin ja sinä koet sen omalla tavallasi.

Kiitos sullekkkin, hyvin kirjotat taas<3
Olin kyllä tätä ennenki ollu jonkun aikaa et välillä mulla vaan on sellanen ärtynyt olo mut en tiedä kenelle tai mille olen vihainen. Ja se on joskus ollut vain sellainen pieni tausta tunne, joskus se on sitä että olen vihainen itselleni bussista myöhästymisestä.
Joo, iskä ei oo ainakaan vielä näyttänyt mitään. En toki hirveästi muutenkaan sen kanssa tällaisista puhu, enemmän äidille. Oon huomannu joo että äidille on hyvä että se tekee jotain pikku juttuja kokoajan. Se ei toki oo nyt hirveemmin kotona joulun aikaan, niin kodin siivous ja mahdolliset jouluvalmistelut jäi nyt meille. Tänään pitäisi hoitaa loppuun. En ole siivonnut varmaan puoleen vuoteen huonettani, äiti täällä on joskus käynyt imuroimassa, ja nyt pitäs saada tää imuroitua. Jaa a oon mä jo saanu asioita tehtyä, ehkä tää tekee hyvää että mun on pakko vaan hoitaa tää ennen lähtöä.

 

[TalvinenRasia]

Lähetän paljon voimia. ❤️
Jokainen taitaa käsitellä surua omalla tavallaan. Mun mielestä sun ei kuulu tuntea pahaa oloa siitä, ettet sure samalla tavalla kuin muut tai tunnet tässä samalla muitakin tunteita. Mä käsittelin pappani kuolemaa syömishäiriöoireilulla, meinasin nauraa hautajaisissa enkä itkenyt lainkaan. Haluaisin siis vain sanoa, ettei sillä ole merkitystä, miten muut surun käsittelevät, kun jokainen on kuitenkin erilainen.

 

[irwikissa]

Lähetän paljon voimia. ❤️
Jokainen taitaa käsitellä surua omalla tavallaan. Mun mielestä sun ei kuulu tuntea pahaa oloa siitä, ettet sure samalla tavalla kuin muut tai tunnet tässä samalla muitakin tunteita. Mä käsittelin pappani kuolemaa syömishäiriöoireilulla, meinasin nauraa hautajaisissa enkä itkenyt lainkaan. Haluaisin siis vain sanoa, ettei sillä ole merkitystä, miten muut surun käsittelevät, kun jokainen on kuitenkin erilainen.

Kiitos, niinhän se taitaa olla<3

 

[Poistettukäyttäjänimi174]

Kiitos sullekkkin, hyvin kirjotat taas<3
Olin kyllä tätä ennenki ollu jonkun aikaa et välillä mulla vaan on sellanen ärtynyt olo mut en tiedä kenelle tai mille olen vihainen. Ja se on joskus ollut vain sellainen pieni tausta tunne, joskus se on sitä että olen vihainen itselleni bussista myöhästymisestä.
Joo, iskä ei oo ainakaan vielä näyttänyt mitään. En toki hirveästi muutenkaan sen kanssa tällaisista puhu, enemmän äidille. Oon huomannu joo että äidille on hyvä että se tekee jotain pikku juttuja kokoajan. Se ei toki oo nyt hirveemmin kotona joulun aikaan, niin kodin siivous ja mahdolliset jouluvalmistelut jäi nyt meille. Tänään pitäisi hoitaa loppuun. En ole siivonnut varmaan puoleen vuoteen huonettani, äiti täällä on joskus käynyt imuroimassa, ja nyt pitäs saada tää imuroitua. Jaa a oon mä jo saanu asioita tehtyä, ehkä tää tekee hyvää että mun on pakko vaan hoitaa tää ennen lähtöä.

Hyvä et saat asioita kuitenkin edes jotenkin tehtyä. Siihenkin kannattaa olla tyytyväinen. Ja se ärsyyntyneisyys sitten varmaan liittyy enemmän siihen masennusoireiluun, jos se kerran on jatkunut pidempään.

Tee sen verran kuin jaksat ja tuntuu hyvältä. Toki mä oon samaa mieltä siitä, että joskus se auttaa että jotain on vaan pakko tehdä.

 

[irwikissa]

Hyvä et saat asioita kuitenkin edes jotenkin tehtyä. Siihenkin kannattaa olla tyytyväinen. Ja se ärsyyntyneisyys sitten varmaan liittyy enemmän siihen masennusoireiluun, jos se kerran on jatkunut pidempään.

Tee sen verran kuin jaksat ja tuntuu hyvältä. Toki mä oon samaa mieltä siitä, että joskus se auttaa että jotain on vaan pakko tehdä.

Joo sain siivottua ja imuroitua mun huoneen ekaa kertaa varmaan puoleen vuoteen. Ei siitä enää niitä samoja kiksejä saa mitä ennen mutta jaa tuli siitä nyt kuitenki vähänparempi olo kun on siistiä.
Ja siis joo voi olla että se liittyy siihen joo.