qualitymonkey
Official pappojen kuolaaja
- Liittynyt
- 2.2.2021
- Viestejä
- 36,623
- Reaktioarvo
- 2,896
Nyt alkaa ihan oikeasti jo huolestuttaa mun henkinen hyvinvointi. Nimittäin okei oon väsyny joo mut en tiiä johtuuko tää pelkästään siitä. Siis mulle tulee jatkuvasti epätodellinen olo enkä tiedä mistä se johtuu. Oonkoha kattonu liikaa Australian bb:tä koska se tuntuu nii näytellyltä nii mietin et sikskö mulle tulee epätodellinen olo?? Mut eihän se ny voi näin paljon ahistaa koska miks se epätodellinen olo laajenee koskemaan kaikkea muutaki, koko maailmaa. Ei se voi pelkästään väsymyksestä johtua. Siis oikeasti pitääkö mun lopettaa tosi tv:n kattelu ihan vaa siks ettei tulis epätodellinen olo? Tai ylipäätään telkkarin kattominen. Mitä mä ylipäätään voin enää tehdä ettei mulle tulis epätodellinen olo koska must tuntuu et se tulee joka tapauksessa jatkuvasti ja meinaan oikeesti et jatkuvasti, ei ehkä ihan joka päivä mut about melkeen?? Se tunne on niin outo. Monesti se tulee väsyneenä mut ei aina, tosin luulen et nukkumisesta huolehtiminen varmaa helpottais tilannetta kokonaisuudessaan.
Also nyt on ihan super inhottavaa koska traumat nousee pintaan (ja tällä kertaa tarkotan oikeita traumoja nimittäin kiusaamistraumoja, eikä näitä mun ihastustraumoja) joten aaaaaaaaa???
Oikeesti niin vaikee olo en pysty tekemään mitään, en voi mennä nukkumaankaan koska mulla on ihan saatanan paha olla ja pakko kirjottaa sitä ylös
Toisaalta mul on hirvee nälkä ja janokin ja kaikkee niin täs on nyt liian monta asiaa päin vittua jotka kaikki pitäs saada pois, en pysty vittu nukkumaan ja kirjottamaan ja syömään ja juomaan samaan aikaan. Sit tulee vaa sellane totaalinen väsyminen eikä jaksa tehä mitään niistä asioista ku on liikaa asioita huonosti. Meen varmaa nukkumaan syömättä mitään tai jotain. Karsee nälkä mut ei ees tee mieli syödä ihan hirvee olo en pysty olla.
Vihaan niin paljon mun entisiä kiusaajia, haluisin vaan lyödä niitä niin paljon jos ikinä nään niit. Mua ei enää ees kiinnosta at this point, vaikka niille tulis pahojaki vammoja, se on vaa sama mitä ne on aiheuttanut mulle. Vihaan niitä niin paljon.
Ja mikä on outoo, niin silloin koulussa kun tää actually tapahtu mä en silleen vihannu niitä ainakaan tällä tavalla. Mä vaa istuin niissä keskusteluissa mitä opettajat piti niiden kanssa ja kuuntelin niiden (aika feikkejä) anteeksipyyntöjä ja basically tuntu etten ees välitä koko asiasta ja aluks en oikeen ees ymmärtänyt että mua kiusattiin. Ja sillon kun puhuin entisen terapeutin kanssa asiasta niin sillonkaa en tällä tavalla vihannu niitä, olin kinda sillee "🤷" jotenki välinpitämätön u know. Ja toi terapia juttu oli varmaankin joko 2017 tai 2018 tai ehkä jopa 2019. En muista tarkalleen. Mut nykyään oon ihan helvetin vihanen niille. Sillon muistaakseni mun terapeuttikysy mult jotai et mitä haluisin sanoo niille kiusaajille tai jotain ja taisin olla vaa jotenki et emmä oikeen tiiä ei tuu mieleen mitään. Et ei mulla ollu sillon sellasta vihaa kai???? Enemmänkin välinpitämättömyyttä ja ehkä surua ja ahdistusta joka oli viel jotenki jossai liian syvällä piilossa etten ees tajunnu sitä? Tai jotain. Olin varmaa shokissa edelleen silloin, vaikka mun peruskoulu päättyi jo 2014. Selkeesti siinä meni monta vuotta ennen kun aloin tuntee kunnolla vihaa. En muista millon oon alkanu tuntee näin paljon vihaa niitä kohtaan mut varmaan vast ihan täs viime aikoina. Ehkä tänä vuonna, ehkä viime vuonna, en tiiä. Nyt jos mult kysyis joku terapeutti et mit haluisin sanoo niille ni vastaisin varmaa rehellisesti että haluisin hakata ne niin pahasti ku vaa voi ja haistattaa muutenki vitut ja toivottaa niille paskaa elämää. Haluisin lyödä niitä niin, niin pahasti. Ne kusipäät ansaitsis sen.
Ja mä en vaan tajuu, ku mä en yleensä oo mikään sellanen ihminen joka haluaa tehdä muille väkivaltaa. Oon tosi kärsivällinen ihmisten suhteen, annan mun kavereidenkin vitsailla must ja haukkua mua enkä sano yleensä mitään takas. En koskaan tiedä miten reagoida ja mitä sanoa joten nauran awkwardisti ja oon sillee yeah mate ei mua haittaa et sä vittuilet mulle mun ulkonäöstä täs just. Oon nimenomaan liiankin kärsivällinen, oon kynnysmatto enkä yleensä uskalla päästää tunteita ulos niin et muut näkee mun olevan vihanen. Oon oikeesti todella rauhallinen, todella moni ammattiauttaja on sanonu samaa, et vaikutan tyyneltä ja rauhalliselta ja et must ei ikin uskois et mul vois jotenki tunteet kuohua. Ja sillon ku joku loukkaa mua tai kiusaa mua nii mä en ees tiiä yleensä et oonko vihanen sille vai sattuuko mua vaan. Niiku yleensä mä vaan itken koska mua sattuu se niin paljon et kaikki haukkuu mua, mut en tiiä suurimman osan ajasta en kai ees osaa tuntee hirveesti vihaa niitä kohtaan. Välillä sit tulee tämmösiä tosi vihasia hetkiä ku haluisin vaa lyödä niit, mut suurimman osan ajasta oon enemminkin vaa surullinen ja probably vihaan lähinnä itteäni. Enkä juuri koskaan räjähdä siinä hetkessä kun mulle tehdään väärin. Muutaman kerran niin kävi mun entisten kavereiden kanssa mut yleensä oon nimenomaan sellanen et nielen kaiken paskan mukisematta. Mikä ei varmaan oo hyvä mulle itelleni.
Mut se mikä on jännä nii oon huomannu et ihan ku mun kiusaamistraumaunet ois vähentyny nyt ajan mittaan. Tai ei siit kovin kauan oo ku oon nähny siitä unta viimeks, mut silti tuntuu et ne jotenki ois harventunu ehkä. Tosin nään kyllä koulusta unta mut en kai suoranaisesti siit kiusaamisesta, mikä on helvetin hyvä, koska monta kertaa oon heränny siihen silleen et itken. Varmaa niiku lukemattomia kertoja oikeest. En tiiä onks sil jotain tekemistä sen kans et nyt kun oon enemmän vihanen niille kuin ennen, niin jos ne tunteet on tavallaan tullu esiin jos ne oli aiemmin niin piilossa ja olin nii shokissa etten itekää tajunnu mitä tapahtu. Haluun uskoo niin et tää ois merkki jostain paranemisesta. Ehkä en aiemmin uskaltanu ees tuntee vihaa. Nytkin mul on huono omatunto näist väkivaltasist ajatuksist. Hmm.
Ja kun nyt noista unista kirjotin niin on outoa että oon välillä nähny myös semmosia unia missä mun vanhemmat huutaa mulle tms ja sit herään siihen itkien. Viimeks ihan muutama päivä sitten. Näin unta että tulin kaapista vanhemmille ja emt se ei ollu kauheen miellyttävä uni. Iskä alko huutaa jotain siin. Rupesin miettimään et mitä hittoa seki tarkotti. Ooks mä oikeesti noin peloissani siit et mun iskä alkais huutaa mulle siitä? Hädin tuskin tajuun enää mistään mitään. Kuka mä ees oon ja mitä mul on ees lupa olla? Varsinkin sukupuolen suhteen, must tuntuu et petän kaikki jos en oo cis. En tajuu enää.
Toisaalta en jaksa välittää edes mut toisaalta tää elämä tuntuu kokonaisuudessaan täysin epätodelliselt. Enemmänkin joltain leffalta tai jotain.
Nice. En edes tajuu miten jaksan. Varsinkin ku oon nukkunu niin huonosti nyt ja mun pitäs oikeesti auttaa mun vanhempia tietyissä jutuissa mut en jaksa mitään. Oon nii väsyny. Koko ajan. Ja ahistunu ja stressaantunut. Ei mun aivot edes toimi ja kaikki tuntuu koko ajan vaa epätodellisemmalta ja epätodellisemmalta. En oo käyny ulkonakaan moneen päivään. Probably myös sateen takii. Mutjoo. Paha olo koko ajan ja tuntuu että kaikki vaan pahentaa tilannetta ja mun pitäs nukkuu paremmin mut vaikee nukkuu paremmin ku oon koko ajan niin ahdistunu ja peloissaan
Pelkään jopa iha helvetisti sitä et mul alkaa kohta taas menkat ja se kipu on varmaan taas niin jäätävää
Lisäks menkat muistuttaa mua siitä että oon nainen jota en ilmeisesti tällä hetkellä oikein koe olevani. Onko tää dysforiaa, en tiiä mutta tuntuu jotenkin pahalta tulla kategorisoiduksi naisena. En tiedä mistä johtuu, sukupuolesta vai jostain muusta ongelmasta mikä heijastuu tähän, eikä se enää kiinnostakaan koska oon murehtinu sitä jo paljon. Mut ahdistaa vaan tää kun kaikki pitää mua naisena. Mut eilen illalla sit taas mua ei ahistanu se ollenkaan, joten tää muuttu taas ihan hiton nopeesti, mikä hämmentää mua. Must vaan tuntuu et feikkaan tänki.
Juu taidan olla toivoton tapaus. En tiedä jaksanko edes yrittää. Miten mä selviin tästä, nytkin mua sattuu koska menkat alkaa ehkä pian mut must tuntuu et se on enemmän pelkoa kun kipua. Oon niin peloissani ja mul on traumat siitä kun se kipu voimistuu. Nyt se kipu on pientä mut mul tulee joka kerta pelko siitä mitä seuraavaks. Kaikki ne kerrat on jättäny mut pelkää ku en koskaan voi tietää milloin muhun sattuu helvetisti ja millon pärjään hyvin niien kans.
Aaa mä en jaksa tätä kaikkea. Oon liian väsyny. Mua oksettaa. Mul on nälkä. Mul on jano. Mua sattuu. Mul on kipee olo. Mun pitäs leikata mun hiukset koska ne on niin rastottunu etten saa kunnolla pestyy päänahkaa joten se kutisee koko ajan. Pelkään et mun menkat alkaa ihan just, sattuu, mut enemmän mua vaan pelottaa ihan helvetisti ja ahdistaa. En pysty tekemään mitään ku oon niin jotenkin invalidisoitunu tästä kaikesta ahistuksesta. En pysty nukkuu. En pysty syödä en pysty juoda en pysty ees nousee ylös tästä
Mua pelottaa menkkojen alku ku mulle tulee pakko-oireitaki siitä. Pelkään niin paljon koko ajan kaikkea. En pysty suhtautua rennosti siihen. En uskalla tai pysty ottaa särkylääkettä usein joten yleensä vaan kärsin ne kivut. Pelkään koko ajan. Ihan kaikkea. Kun oon menossa johonkin esim kauppaan niin pelkään että kaikki menee pieleen, ahdistun enkä pysty menee tai sit pelkään et joku spuge puukottaa mua jossain kaupas tai siin lähistöl. Oon pystynyt viime aikoina tosi hyvin käymään kaupassa ja näin, mut mä silti pelkään joka kerta just jotai tollast. Pelkään jonkun verran jopa lähikaupassa vaikka tää on aika rauhallista aluetta, mut levottomil alueil liikkuessani pelkään vielä enemmän. Siellä kun niitä puukotuksia ja muita tapahtuu joskus.
Ahdistaa niin paljon. En tiedä pahentaako tää kirjottaminen asiaa. Ehkä. Sen pitäs auttaa mut enpä tiiä.
Tunnen itteni ihan paskaks ihmiseks. En haluis ees julkasta tätä mut ihan sama at this point ei tästä pahemmaks voi mennä vaikka tähän kommentoitais mitä. Paitsi tää on niin pitkä romaani et kukaan ei tätä jaksa lukea eikä se haittaa mulle, olkoon tää vaikka pelkästään mulle sitten niinku mun kesut yleensäkin. Ainakin sain kirjoitettuu vaik tosiaa en tiiä auttoko se ees.
Also nyt on ihan super inhottavaa koska traumat nousee pintaan (ja tällä kertaa tarkotan oikeita traumoja nimittäin kiusaamistraumoja, eikä näitä mun ihastustraumoja) joten aaaaaaaaa???
Oikeesti niin vaikee olo en pysty tekemään mitään, en voi mennä nukkumaankaan koska mulla on ihan saatanan paha olla ja pakko kirjottaa sitä ylös
Toisaalta mul on hirvee nälkä ja janokin ja kaikkee niin täs on nyt liian monta asiaa päin vittua jotka kaikki pitäs saada pois, en pysty vittu nukkumaan ja kirjottamaan ja syömään ja juomaan samaan aikaan. Sit tulee vaa sellane totaalinen väsyminen eikä jaksa tehä mitään niistä asioista ku on liikaa asioita huonosti. Meen varmaa nukkumaan syömättä mitään tai jotain. Karsee nälkä mut ei ees tee mieli syödä ihan hirvee olo en pysty olla.
Vihaan niin paljon mun entisiä kiusaajia, haluisin vaan lyödä niitä niin paljon jos ikinä nään niit. Mua ei enää ees kiinnosta at this point, vaikka niille tulis pahojaki vammoja, se on vaa sama mitä ne on aiheuttanut mulle. Vihaan niitä niin paljon.
Ja mikä on outoo, niin silloin koulussa kun tää actually tapahtu mä en silleen vihannu niitä ainakaan tällä tavalla. Mä vaa istuin niissä keskusteluissa mitä opettajat piti niiden kanssa ja kuuntelin niiden (aika feikkejä) anteeksipyyntöjä ja basically tuntu etten ees välitä koko asiasta ja aluks en oikeen ees ymmärtänyt että mua kiusattiin. Ja sillon kun puhuin entisen terapeutin kanssa asiasta niin sillonkaa en tällä tavalla vihannu niitä, olin kinda sillee "🤷" jotenki välinpitämätön u know. Ja toi terapia juttu oli varmaankin joko 2017 tai 2018 tai ehkä jopa 2019. En muista tarkalleen. Mut nykyään oon ihan helvetin vihanen niille. Sillon muistaakseni mun terapeuttikysy mult jotai et mitä haluisin sanoo niille kiusaajille tai jotain ja taisin olla vaa jotenki et emmä oikeen tiiä ei tuu mieleen mitään. Et ei mulla ollu sillon sellasta vihaa kai???? Enemmänkin välinpitämättömyyttä ja ehkä surua ja ahdistusta joka oli viel jotenki jossai liian syvällä piilossa etten ees tajunnu sitä? Tai jotain. Olin varmaa shokissa edelleen silloin, vaikka mun peruskoulu päättyi jo 2014. Selkeesti siinä meni monta vuotta ennen kun aloin tuntee kunnolla vihaa. En muista millon oon alkanu tuntee näin paljon vihaa niitä kohtaan mut varmaan vast ihan täs viime aikoina. Ehkä tänä vuonna, ehkä viime vuonna, en tiiä. Nyt jos mult kysyis joku terapeutti et mit haluisin sanoo niille ni vastaisin varmaa rehellisesti että haluisin hakata ne niin pahasti ku vaa voi ja haistattaa muutenki vitut ja toivottaa niille paskaa elämää. Haluisin lyödä niitä niin, niin pahasti. Ne kusipäät ansaitsis sen.
Ja mä en vaan tajuu, ku mä en yleensä oo mikään sellanen ihminen joka haluaa tehdä muille väkivaltaa. Oon tosi kärsivällinen ihmisten suhteen, annan mun kavereidenkin vitsailla must ja haukkua mua enkä sano yleensä mitään takas. En koskaan tiedä miten reagoida ja mitä sanoa joten nauran awkwardisti ja oon sillee yeah mate ei mua haittaa et sä vittuilet mulle mun ulkonäöstä täs just. Oon nimenomaan liiankin kärsivällinen, oon kynnysmatto enkä yleensä uskalla päästää tunteita ulos niin et muut näkee mun olevan vihanen. Oon oikeesti todella rauhallinen, todella moni ammattiauttaja on sanonu samaa, et vaikutan tyyneltä ja rauhalliselta ja et must ei ikin uskois et mul vois jotenki tunteet kuohua. Ja sillon ku joku loukkaa mua tai kiusaa mua nii mä en ees tiiä yleensä et oonko vihanen sille vai sattuuko mua vaan. Niiku yleensä mä vaan itken koska mua sattuu se niin paljon et kaikki haukkuu mua, mut en tiiä suurimman osan ajasta en kai ees osaa tuntee hirveesti vihaa niitä kohtaan. Välillä sit tulee tämmösiä tosi vihasia hetkiä ku haluisin vaa lyödä niit, mut suurimman osan ajasta oon enemminkin vaa surullinen ja probably vihaan lähinnä itteäni. Enkä juuri koskaan räjähdä siinä hetkessä kun mulle tehdään väärin. Muutaman kerran niin kävi mun entisten kavereiden kanssa mut yleensä oon nimenomaan sellanen et nielen kaiken paskan mukisematta. Mikä ei varmaan oo hyvä mulle itelleni.
Mut se mikä on jännä nii oon huomannu et ihan ku mun kiusaamistraumaunet ois vähentyny nyt ajan mittaan. Tai ei siit kovin kauan oo ku oon nähny siitä unta viimeks, mut silti tuntuu et ne jotenki ois harventunu ehkä. Tosin nään kyllä koulusta unta mut en kai suoranaisesti siit kiusaamisesta, mikä on helvetin hyvä, koska monta kertaa oon heränny siihen silleen et itken. Varmaa niiku lukemattomia kertoja oikeest. En tiiä onks sil jotain tekemistä sen kans et nyt kun oon enemmän vihanen niille kuin ennen, niin jos ne tunteet on tavallaan tullu esiin jos ne oli aiemmin niin piilossa ja olin nii shokissa etten itekää tajunnu mitä tapahtu. Haluun uskoo niin et tää ois merkki jostain paranemisesta. Ehkä en aiemmin uskaltanu ees tuntee vihaa. Nytkin mul on huono omatunto näist väkivaltasist ajatuksist. Hmm.
Ja kun nyt noista unista kirjotin niin on outoa että oon välillä nähny myös semmosia unia missä mun vanhemmat huutaa mulle tms ja sit herään siihen itkien. Viimeks ihan muutama päivä sitten. Näin unta että tulin kaapista vanhemmille ja emt se ei ollu kauheen miellyttävä uni. Iskä alko huutaa jotain siin. Rupesin miettimään et mitä hittoa seki tarkotti. Ooks mä oikeesti noin peloissani siit et mun iskä alkais huutaa mulle siitä? Hädin tuskin tajuun enää mistään mitään. Kuka mä ees oon ja mitä mul on ees lupa olla? Varsinkin sukupuolen suhteen, must tuntuu et petän kaikki jos en oo cis. En tajuu enää.
Toisaalta en jaksa välittää edes mut toisaalta tää elämä tuntuu kokonaisuudessaan täysin epätodelliselt. Enemmänkin joltain leffalta tai jotain.
Nice. En edes tajuu miten jaksan. Varsinkin ku oon nukkunu niin huonosti nyt ja mun pitäs oikeesti auttaa mun vanhempia tietyissä jutuissa mut en jaksa mitään. Oon nii väsyny. Koko ajan. Ja ahistunu ja stressaantunut. Ei mun aivot edes toimi ja kaikki tuntuu koko ajan vaa epätodellisemmalta ja epätodellisemmalta. En oo käyny ulkonakaan moneen päivään. Probably myös sateen takii. Mutjoo. Paha olo koko ajan ja tuntuu että kaikki vaan pahentaa tilannetta ja mun pitäs nukkuu paremmin mut vaikee nukkuu paremmin ku oon koko ajan niin ahdistunu ja peloissaan
Pelkään jopa iha helvetisti sitä et mul alkaa kohta taas menkat ja se kipu on varmaan taas niin jäätävää
Lisäks menkat muistuttaa mua siitä että oon nainen jota en ilmeisesti tällä hetkellä oikein koe olevani. Onko tää dysforiaa, en tiiä mutta tuntuu jotenkin pahalta tulla kategorisoiduksi naisena. En tiedä mistä johtuu, sukupuolesta vai jostain muusta ongelmasta mikä heijastuu tähän, eikä se enää kiinnostakaan koska oon murehtinu sitä jo paljon. Mut ahdistaa vaan tää kun kaikki pitää mua naisena. Mut eilen illalla sit taas mua ei ahistanu se ollenkaan, joten tää muuttu taas ihan hiton nopeesti, mikä hämmentää mua. Must vaan tuntuu et feikkaan tänki.
Juu taidan olla toivoton tapaus. En tiedä jaksanko edes yrittää. Miten mä selviin tästä, nytkin mua sattuu koska menkat alkaa ehkä pian mut must tuntuu et se on enemmän pelkoa kun kipua. Oon niin peloissani ja mul on traumat siitä kun se kipu voimistuu. Nyt se kipu on pientä mut mul tulee joka kerta pelko siitä mitä seuraavaks. Kaikki ne kerrat on jättäny mut pelkää ku en koskaan voi tietää milloin muhun sattuu helvetisti ja millon pärjään hyvin niien kans.
Aaa mä en jaksa tätä kaikkea. Oon liian väsyny. Mua oksettaa. Mul on nälkä. Mul on jano. Mua sattuu. Mul on kipee olo. Mun pitäs leikata mun hiukset koska ne on niin rastottunu etten saa kunnolla pestyy päänahkaa joten se kutisee koko ajan. Pelkään et mun menkat alkaa ihan just, sattuu, mut enemmän mua vaan pelottaa ihan helvetisti ja ahdistaa. En pysty tekemään mitään ku oon niin jotenkin invalidisoitunu tästä kaikesta ahistuksesta. En pysty nukkuu. En pysty syödä en pysty juoda en pysty ees nousee ylös tästä
Mua pelottaa menkkojen alku ku mulle tulee pakko-oireitaki siitä. Pelkään niin paljon koko ajan kaikkea. En pysty suhtautua rennosti siihen. En uskalla tai pysty ottaa särkylääkettä usein joten yleensä vaan kärsin ne kivut. Pelkään koko ajan. Ihan kaikkea. Kun oon menossa johonkin esim kauppaan niin pelkään että kaikki menee pieleen, ahdistun enkä pysty menee tai sit pelkään et joku spuge puukottaa mua jossain kaupas tai siin lähistöl. Oon pystynyt viime aikoina tosi hyvin käymään kaupassa ja näin, mut mä silti pelkään joka kerta just jotai tollast. Pelkään jonkun verran jopa lähikaupassa vaikka tää on aika rauhallista aluetta, mut levottomil alueil liikkuessani pelkään vielä enemmän. Siellä kun niitä puukotuksia ja muita tapahtuu joskus.
Ahdistaa niin paljon. En tiedä pahentaako tää kirjottaminen asiaa. Ehkä. Sen pitäs auttaa mut enpä tiiä.
Tunnen itteni ihan paskaks ihmiseks. En haluis ees julkasta tätä mut ihan sama at this point ei tästä pahemmaks voi mennä vaikka tähän kommentoitais mitä. Paitsi tää on niin pitkä romaani et kukaan ei tätä jaksa lukea eikä se haittaa mulle, olkoon tää vaikka pelkästään mulle sitten niinku mun kesut yleensäkin. Ainakin sain kirjoitettuu vaik tosiaa en tiiä auttoko se ees.
