Mielenterveys Olen nykyään vain koko ajan väsynyt..

irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,905
Reaktioarvo
5,733
En oikein jaksa tehdä mitään ei tee juuri edes mieli syödä mitään(syön nykyään taas suurinpiirtein van leipää kun välillä syömisestä tulee huono-olo eikä tee mieli syödä mitään ruokia, ees niitä mistä oon aiemmin tykännyt), en nuku kunnolla, en hoida koti tai kouluhommia.
Kavereita ei ole liiaksi enkä niitä vähiäkään usein näe. Olen nykyään kokoajan väsynyt ja ehkä vain stressaantunut. Olen nykyään itkenyt normaalia enemmän ja herkemmin ja en viime viikonloppuna tehnyt mitään ja siitä seurasi vain huonoa omatuntoa että meni taas viikonloppu hukkaan. Tai vedin mä lapsille treenit ja olin sen jälkeen puoliunessa. Oon käyny erityisopettajalla tänäänkin ja kuulemma se että en nouse aamulla ajoissa ylös ja myöhästyn bussista on vain oma valinta ja niinkai se vähän on. Sain vihdoin uskallettua kertoa kuraattorille että epäilen keskittymisvaikeuksia ja että olen niitä miettinyt jo melko pitkään. Olen kuulemma liian stressaantunut ja ahdistunut tutkimuksiin. jei. En saa päätöksiä tehtyä mistään (siis edes että menisinkö treeneihin vai en) ja en vain jaksa yrittää pitää kaverisuhteita yllä, enkä kyllä osaisikaan. Muutenkin kaikki aina mennyt kavereiden kanssa ala-asteelta asti aika ketuiksi...
ennen joululomaa menin treeneihin yksi päivä yhden hajoamisen jälkeen ja lihakset vaan ei totelleet, toinen nilkka ei toiminut niinkuin piti enkä juuri jaksanut juosta tai tehdä mitään lihaskuntoa.
Onkohan tää nyt lopun alkua vai vaan vähän stressiä?

ps. pinet kuumotukset aiheesta ensiviikolla pitäisi tehdä joku ruton aikajana mun ala-asteen kiusaamishommista ja kokoelämän ulkopuolisuudesta ja sensemmoisesta. En haluaisi hajoilla jostain kolmosluokan pikku aisioista kun ne ei kuitenkaan edes ole mitään pahoja ja muutenkin tuntuu että liioittelen aina ja kaikessa...
 
Syksysydän

Löylykauha
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
797
Reaktioarvo
624
Kuulostaa kyl semmoselta et kanmattaa iha suoraa kertoo jollekki mimmone tilanne on, koska eihä tommosta varmaa kettää kauhee kauaa jaksa, ja ainaki mu korvaa kuulostaa hankalalt D::.
Muuta en oikee osaa sanoo, mut tsemppiä D:!
 
no sehän se on kun en mä osaa kuvailla tilannetta kunnolla. jos on hyvä päivä en edes suostu uskomaan että huonojakin on ollut. saatikka muista mikä niissä on ollut
 
Syksysydän

Löylykauha
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
797
Reaktioarvo
624
no sehän se on kun en mä osaa kuvailla tilannetta kunnolla. jos on hyvä päivä en edes suostu uskomaan että huonojakin on ollut. saatikka muista mikä niissä on ollut
Jos koittasit sit vaik kuvailla ees joteki, oha huonompiki kuvailu parempi ku ei mitää :'D. Ja kyl sä sitä joteki osaat kuvailla, eihä siihe oo mitää oikeet tai väärää, vaa se milt se itest sillo tuntuu.
Ja toimisko jos koittasit kirjottaa aina joitai asioita johoki ylös, vaik vaa pari, ni vois olla jonkulaine tieto vaikkei muistakaa mittää?
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,905
Reaktioarvo
5,733
Jos koittasit sit vaik kuvailla ees joteki, oha huonompiki kuvailu parempi ku ei mitää :'D. Ja kyl sä sitä joteki osaat kuvailla, eihä siihe oo mitää oikeet tai väärää, vaa se milt se itest sillo tuntuu.
Ja toimisko jos koittasit kirjottaa aina joitai asioita johoki ylös, vaik vaa pari, ni vois olla jonkulaine tieto vaikkei muistakaa mittää?
Joo siis oon aiemmin yrittänyt mutta jotenkin tuntuu että aina ne ymmärtää väärin sen mitä yritän sanoa.
Ja joo kaippa niitä voisi kirjoitella ylös
 
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
4,660
Reaktioarvo
5,134
Samaistun kyllä hyvin paljon. Sitten on hirveän syyllinen olo siitä ettei jaksa hoitaa asioita jotka vaatii vähänkään enemmän ajattelemista tai jotain. Oon nyt onneksi päässyt psykiatriselle sairaanhoitajalle, alkoi tuntua ettei niistä kuraattorikäynneistä ollut oikein mitään apua. Viimeinen kuukausi junnattiin paikallaan ja etsittiin vastauksia samoihin kysymyksiin.

Suosittelen myös että yrität vaan jotenkin sanoittaa tuntemuksiasi. Ei sun tarvii välttämättä täysin osatakaan. En osaa minäkään juuri koskaan muuta sanoa kuin vain että kaikki tuntuu pahalta. Ammattitaitoinen ihminen osaa yleensä kysellä kysymyksiä ja selvittää enemmän. Tilanteetkin muuttuu ja se on ihan okei. Välillä on parempi, välillä huonompi, molempien olemassaolo pitää vaan hyväksyä.
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
30,538
Reaktioarvo
2,891
Oon käyny erityisopettajalla tänäänkin ja kuulemma se että en nouse aamulla ajoissa ylös ja myöhästyn bussista on vain oma valinta
Toi on kyl törkeesti sanottu must koska okei se voi olla, mut ei se todellakaan oo noin yksinkertaista ku miten se sen asian ilmaisee. Sinänsä "vain" oma valinta mut ehkä ny siihen vaikuttaa aika vitun moni asia. Jos on masennusta ahdistusta yms niin totta helvetissä se on melkein mahdotonta joskus nousta ylös. Luulis erityisopettajan olevan tietoinen tästä mut se onki varmaa joku mulkku xD
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,905
Reaktioarvo
5,733
Samaistun kyllä hyvin paljon. Sitten on hirveän syyllinen olo siitä ettei jaksa hoitaa asioita jotka vaatii vähänkään enemmän ajattelemista tai jotain. Oon nyt onneksi päässyt psykiatriselle sairaanhoitajalle, alkoi tuntua ettei niistä kuraattorikäynneistä ollut oikein mitään apua. Viimeinen kuukausi junnattiin paikallaan ja etsittiin vastauksia samoihin kysymyksiin.

Suosittelen myös että yrität vaan jotenkin sanoittaa tuntemuksiasi. Ei sun tarvii välttämättä täysin osatakaan. En osaa minäkään juuri koskaan muuta sanoa kuin vain että kaikki tuntuu pahalta. Ammattitaitoinen ihminen osaa yleensä kysellä kysymyksiä ja selvittää enemmän. Tilanteetkin muuttuu ja se on ihan okei. Välillä on parempi, välillä huonompi, molempien olemassaolo pitää vaan hyväksyä.
Ikävä kuulla että samaistut:/
Eilenkin tulin kotiin ja itkien selitin äidille että en jaksa tehdä mitää enkä ymmärrä opettajien puhetta ja pitäis tehdä vaikka ja mitä.
Ja sitten vielä se kun en edes muista mikä on aiheuttanut pahan olon tai stressiä ja jotenkin tuntuu että jos vastaan joko kysymykseen että en muista tai en tiedä ne katsoo että en ole tosissani
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,905
Reaktioarvo
5,733
Toi on kyl törkeesti sanottu must koska okei se voi olla, mut ei se todellakaan oo noin yksinkertaista ku miten se sen asian ilmaisee. Sinänsä "vain" oma valinta mut ehkä ny siihen vaikuttaa aika vitun moni asia. Jos on masennusta ahdistusta yms niin totta helvetissä se on melkein mahdotonta joskus nousta ylös. Luulis erityisopettajan olevan tietoinen tästä mut se onki varmaa joku mulkku xD
Ähh joo tuli vähä semmonen olo että jaha ei tälle näköjään voikaan mitään on varmaan sitten vaan laiskuudesta kiinni.
Ei se tyyppi edes ole mitenkää kovin mulkku mut en tiiä se jotenkin tuntuu olettavat hirveästi asioita. Se olettaa että mun stressi johtuu siitä että teen liikaa koulutöitä vaikka todellisuudessa se johtuu siitä että en caan saa niitä aikaiseksi ja sitten ne kasaantuu viimeiselle illalle.
 
Xanor

Asiantuntija
Liittynyt
26.2.2021
Viestejä
1,120
Reaktioarvo
886
En oikein jaksa tehdä mitään ei tee juuri edes mieli syödä mitään(syön nykyään taas suurinpiirtein van leipää kun välillä syömisestä tulee huono-olo eikä tee mieli syödä mitään ruokia, ees niitä mistä oon aiemmin tykännyt), en nuku kunnolla, en hoida koti tai kouluhommia.
Kavereita ei ole liiaksi enkä niitä vähiäkään usein näe. Olen nykyään kokoajan väsynyt ja ehkä vain stressaantunut. Olen nykyään itkenyt normaalia enemmän ja herkemmin ja en viime viikonloppuna tehnyt mitään ja siitä seurasi vain huonoa omatuntoa että meni taas viikonloppu hukkaan. Tai vedin mä lapsille treenit ja olin sen jälkeen puoliunessa. Oon käyny erityisopettajalla tänäänkin ja kuulemma se että en nouse aamulla ajoissa ylös ja myöhästyn bussista on vain oma valinta ja niinkai se vähän on. Sain vihdoin uskallettua kertoa kuraattorille että epäilen keskittymisvaikeuksia ja että olen niitä miettinyt jo melko pitkään. Olen kuulemma liian stressaantunut ja ahdistunut tutkimuksiin. jei. En saa päätöksiä tehtyä mistään (siis edes että menisinkö treeneihin vai en) ja en vain jaksa yrittää pitää kaverisuhteita yllä, enkä kyllä osaisikaan. Muutenkin kaikki aina mennyt kavereiden kanssa ala-asteelta asti aika ketuiksi...
ennen joululomaa menin treeneihin yksi päivä yhden hajoamisen jälkeen ja lihakset vaan ei totelleet, toinen nilkka ei toiminut niinkuin piti enkä juuri jaksanut juosta tai tehdä mitään lihaskuntoa.
Onkohan tää nyt lopun alkua vai vaan vähän stressiä?

ps. pinet kuumotukset aiheesta ensiviikolla pitäisi tehdä joku ruton aikajana mun ala-asteen kiusaamishommista ja kokoelämän ulkopuolisuudesta ja sensemmoisesta. En haluaisi hajoilla jostain kolmosluokan pikku aisioista kun ne ei kuitenkaan edes ole mitään pahoja ja muutenkin tuntuu että liioittelen aina ja kaikessa...
Sama. Nukun päivän aikana niin paljo ku mahdollista... :(
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
30,538
Reaktioarvo
2,891
Ähh joo tuli vähä semmonen olo että jaha ei tälle näköjään voikaan mitään on varmaan sitten vaan laiskuudesta kiinni.
Ei se tyyppi edes ole mitenkää kovin mulkku mut en tiiä se jotenkin tuntuu olettavat hirveästi asioita. Se olettaa että mun stressi johtuu siitä että teen liikaa koulutöitä vaikka todellisuudessa se johtuu siitä että en caan saa niitä aikaiseksi ja sitten ne kasaantuu viimeiselle illalle.
Joo, moni ammattilainen tuntuu olevan just tollanen olettaja. Pitäis kysyä eikä olettaa omiaan
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,905
Reaktioarvo
5,733
Joo, moni ammattilainen tuntuu olevan just tollanen olettaja. Pitäis kysyä eikä olettaa omiaan
Ähh joo en jaksas tapella vastaan ja silti jotenkin ilmaisen jonkun asian vähän väärin ja sitten sillä on se sama oletus loppuun asti vaikka kuinka korjaisin
 
Syksysydän

Löylykauha
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
797
Reaktioarvo
624
Ähh jio en tiiä tuntuu että liioittelen ku kyllä mä sitten välillä jaksankin tehä kaikenlaista
No et sä välttämät liiottele D:. Välil voit jaksaa, mut välil voit olla iha täysi jaksamat tekemää yhtää mittää etkä sä sillo liiottele D:
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,905
Reaktioarvo
5,733
No et sä välttämät liiottele D:. Välil voit jaksaa, mut välil voit olla iha täysi jaksamat tekemää yhtää mittää etkä sä sillo liiottele D:
Ähh joo hitto tänään on tähän mennessä ollut ihan hyvä päivä ja vakuuttelin just opolle että kyllä mä jaksan kaikki on ok koska oli ihan hyvä fiilis niin tuota jjoo
 
Syksysydän

Löylykauha
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
797
Reaktioarvo
624
Ähh joo hitto tänään on tähän mennessä ollut ihan hyvä päivä ja vakuuttelin just opolle että kyllä mä jaksan kaikki on ok koska oli ihan hyvä fiilis niin tuota jjoo
No hyvä jos on :D!
Mut muista ettet vähättele mitää D:
(sori huonohkost vastauksest, aivot käy vähä hitaal ny :'D)
 
Lukutoukka_05_

Asiantuntija
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
1,066
Reaktioarvo
997
Onko sulla ihan perus asiat kunnossa siis että nukutko tarpeeksi, stressaatko 24/7 kaikesta, syötkö monipuolisesti ja kaikkia vitamiineja yms? Itellä ainakin hirveä väsymys ja "sumutunne" johtu siitä että oli raudanpuutetta (itseasiassa tosi paljon) mutta nyt kun oon syönyt rautatabletteja ja kaikkia rautapitosia ruokia niin on alkanut vähän helpottamaan. Pitäiskö sun mennä terkalle tsekkauttamaan rauta-arvot?
 
Terkka käytti jo syksyllä uusissa verikokeissa kun aiemmissa ei oltu niitä Mitättömiä ja raudat ok. Dvitamiinit syksyllä vähäiset mutta vielä normaalin rajoissa.
En nuku tarpeeksi enkä syö monipuolisesti mutta ei tee mieli syödä mitään jos ei ole ns pakko kun perhe on kaittanut ruokaa
 
Ylös Pohja