Syvälliset Tärkeintä elämässä? - keskustelu arvoista ja moraalista

[Poistettu käyttäjänimi 92]

Heip kaikki!
En vielä ole nähnyt täällä tällaista keskustelua, joten tässäpä on. En oleta, että jokainen vastaa kaikkiin myöhemmin luettelemiini kysymyksiin. Ne ovat lähinnä pohtimisen tueksi ja mielen virikkeeksi. Arvostan lyhyitä, pitkiä, aiheeseen löyhästi tai tiukasti liittyviä, tajunnanvirtamaisia tai vahvoin argumentein perusteltuja vastauksia. Kaikki ovat siis tervetulleita keskustelemaan aiheesta!

Mikä on oikein ja mikä väärin? Mikä on tärkeintä elämässä? Minkä ohjeen mukaan eläminen tekisi maailmasta paremman paikan? Mikä on hyvää elämää? Mikä on pahinta, mitä ihminen voi tehdä? Millaisia ihmisiä arvostat eniten? Millainen olisi ihannemaailmasi?

Onko olemassa vain yksi oikea moraalikäsitys? Jos on, millainen? Voiko "oikea" muuttua ajan myötä? Kuka saa määritellä, mikä on oikein? Voiko "oikeasta" päättää äänestämällä? Saako toisten elämään puuttua, jos he toimivat väärin? Onko olemassa vain yksi ja oikea tapa elää hyvää elämää vai voiko se vaihdella? Onko moraali objektiivista vai subjektiivista? Miksi?

Onko arvokysymyksissä kyse järjestä vai tunteesta? Onko ihminen itse vastuussa käyttäytymisestään? Vai voiko esim. mennä sen taakse, että "musta nyt on vaan kasvanut tämmöinen"? Miten vaikuttavat perimä, kotiolot, ympäristö...? Onko ihmisellä vapaa tahto? Voiko hän siis itse valita, toimiiko oikein?

Mitä on oikeudenmukaisuus? Millä perustein jaottelet asioita oikeiksi tai vääriksi, esimerkiksi hyvä elämä, hyvät tarkoitusperät, hyvät seuraukset, hyvinvointi, säännöt/sopimukset? Mitkä asiat kuuluvat moraalin piiriin ja millä asioilla ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa?

Mistä moraalikäsityksesi on peräisin? Mistä olet sen oppinut tai saanut siihen vaikutteita? Onko sinulle tärkeää, että ympäröivät ihmiset jakavat moraalikäsityksesi? Miten moraalikäsityksesi näkyy käytännössä? Miten käytännössä maailmasta voisi tehdä paremman paikan?

 

[Tanssivapina]

Ihan surkuttaa että ei ole keskustelua tässä ketjussa. Haluaisin vastata kunnolla, mutta en oikein ehdi nyt pohtimaan. Haluaisin kyllä että aiheesta tulee keskustelua ja siksi pistän nyt tälläisen pienen kommentin että olen huomannut keskustelun ja kiinnostunut myöhemmin vastaamaan.

 

[titi-uuh]

Todella hyviä kysymyksiä. Myös todella isoja. Täytyy sulatella hetki.

Tai no. Josko kuitenkin joitain keskeneräisiä haja-ajatuksia tähän aikani kuluksi latelisin.

Aika paljon oon viime aikoina miettinyt uskontojen roolia näiden kysymyksien pohtimisessa. Siis sitä, miten uskontojen merkityksen rapistuminen on muuttanut arvokysymysten käsittelyn luonnetta yksilöiden elämässä. Koen, että yksilöillä on nykyään iso taakka muodostaa omat individuaaliset käsityksensä maailmasta. On paljolti yksilön omista ponnisteluista kiinni, miten päätyy antoisille lähteille. En yhtään ihmettele uushenkisyyden suosion kasvua.

En niinkään ole fiilistellyt uskontojen autoritääristä ulottuvuutta, jossa kaikkien tulisi alistua tiettyihin tarkoin määriteltyihin dogmeihin. Fundamentalismi ei muutenkaan kiehdo. Sen sijaan ajatus löyhästä traditioihin kytkeytymisestä sekä avarasti pureksittujen filosofioiden/teologioiden tarjoamista peilipinnoista on ollut musta kiehtova. Mulla itselläni on siis taustaa äärimmäisen kristinuskovastaisena ihmisenä, mutta viime aikoina olen kohdannut paljon kiehtovaa ajattelua myös kristinuskonkin piirissä.

Etenkin arvo- ja moraalikeskustelussa järjen korostaminen on musta monimutkainen asia. Rationalismi voi olla arvo, mutta arvoja ja moraalikäsityksiä ei mielestäni voi täysin rationaalisesti valita. Kuka voi todella määrittää, mikä on järkevin moraalikäsitys? Kaikki ihmisen ajattelu kun tulee aina omien rajoittuneiden linssien läpi, mille voi pahimmillaan olla täysin sokea. Meillä jokaisella on oma uskomusjärjestelmämme, joka on aina vahvasti kytköksissä ympäröivään kulttuuriin sekä yksilön omaan elämänhistoriaan. Monet arvot ja käsitykset kumpuavat sielä ilman että sitä edes huomaa. Ne tuntuvat totuuksilta ja ohjaavat ajatteluamme.

En itse usko, että länsimainen* arvojärjestelmä olisi mitenkään objektiivisesti ylivertaisin ja kaikista eniten oikein. En myöskään usko, että kenelläkään on todellista kykyä arvioida asiaa. Hyviä, valistuneita perusteluita voi toki antaa, mutta mitä niidenkin takana lopulta on?

Yksi esimerkki länsimaisen arvo- ja moraalikäsitysten heikkouksista on se, että tässä on meneillään aika mittava ympäristökatastrofi. Tää nyt on aika raju yksinkertaistus, mutta ymmärtänette pointtini. Kaiken elollisen arvostaminen ja sen mukaan eläminen ei ole kovin muodikasta.

Syväekologiset arvot puhuttelevat mua. Mulla on kuitenkin lisäksi myös pelottavan nihilistisiä keloja, joissa kyseenalaistan kaiken elollisen itseisarvoisuuden. Me elolliset ollaan kauhean kiintyneitä elämään ja suhtaudutaan jotenkin pakkomielteisesti sen jatkuvuuteen, mitä mä en ihan täysin purematta niele. En kylläkään tuo kauhean usein tätä ajatusta esiin, sillä se kuulostaa helposti vastuunvapautuslausekkeelta – ikään kuin mun ei tarvitsisi välittää mistään ja miettiä tekojeni seurauksia. Jos oonkin nihilisti niin oon rakkaudellinen nihilisti, joka haluaa olla mieluummin kiinni ihmisyydessään kuin vaeltaa elämäänsä tyhjänä varjona. Haluan kokea hyvää ja tehdä hyvää, koska se tuntuu hyvältä.

Tää on tosi keskeneräinen ajatusrypäs, jota saa kyllä kommentoida.

Ai kuultaako täältä yhtään läpi se että mulla on ollut aika syvä eksistentiaalinen kriisi :DDDD

Vastasinkohan yhteenkään kysymykseen! Vähän kyllä ryöpsähti, eikä energia oikein riitä koherentimman vastauksen muotoiluun.

Semmosta haluaisin itse kysellä, että missä mielestänne näitä arvo- ja moraalikysymyksiä voi tänä päivänä pohtia 1) yksin 2) yhteisesti? Jos ihmistä askarruttaa tällaiset asiat, mihin hänen on mahdollista suunnata?

*miten länsimaisuus nyt määritelläänkään

 

[titi-uuh]

Mitä sä @pelottavapontso itse aattelet näistä esittämistäsi kysymyksistä? 😍

 

[Poistettu käyttäjänimi 92]

Uh @titi-uuh tätä just kaipasin! Hieno viesti! Kirjoittelen varmaan itsekin jossain välissä jonkun läpätyksen ja kommentoin toisten viestejä paremmin.

Semmosta haluaisin itse kysellä, että missä mielestänne näitä arvo- ja moraalikysymyksiä voi tänä päivänä pohtia 1) yksin 2) yhteisesti? Jos ihmistä askarruttaa tällaiset asiat, mihin hänen on mahdollista suunnata?

1) Varmaan ihmiset pohtii näitä juttuja omissa kammioissaan sillon tällöin, toivon että sitä tapahtuisi paljon, mutten ole aivan varma. Onhan siinä yhdelle yksilölle suht paljon hommaa itse muodostaa moraalinen kompassi vajoamatta uskonnolliseen dogmaattisuuteen. Kammiot toki näyttävät kullekin erilaisilta
2) ja uskon, että monen kammio ei ole kovin yksinäinen. Mulla tulee näin nopeesti mieleen pari paikkaa missä on tilaa pohtia moraalikysymyksiä porukalla.
Ensimmäiseksi tulee mieleen internet ja esim muutamat youtube-kanavat, jotka tekee filosofista kontenttia. Se on tavallaan suht viihteellistä opetussisältöä ja mahdollistaa omien ajatuksien peilaamisen, mutta kommenteissa siihen saa myös jonkinasteista vastavuoroisuutta. Toki itse katson välillä myös paneeli- tai keskustelutyyppisiä videoita, jotka ei välttis oo niin viihteellisiä.
Toinen ehkä vähän konkreettisempi paikka ainakin mun elämässä on protu-leirit. Hox! leirejä järjestetään myös vanhemmille kuin yläkouluikäisille. Tykkään siitä, että se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta, joten toisten maailmankuvasta pyritään olettamaan mahdollisimman vähän. Suosittelen kovasti! Keskustelut kuulemma sennu- ja aikuisleireillä on oikeesti suht mielenkiintosia, koska sinne päätyy yleensä ihmisiä, joita jo valmiiksi kiinnostaa pohtia ja keskustella.

Ja sitten osa varmaan pohtii erinäisiä kysymyksiä läheistensä kanssa esim keskustelemalla tai niin minä ainakin teen...

 

[Poistettu käyttäjänimi 92]

Noni, nyt vois jotakin raapia tännekin.

Hyvä ehkä alottaa määrittelemällä, että millä perusteella joku on oikein tai väärin. Tykkään seurausetiikasta eli mun mielestä oikein on ne asiat, joista seuraa pitkässä ja lyhyessä juoksussa hyvinvointia. Ja parasta ois tietenkin sen hyvinvoinnin maximointi. Välillä mun mielestä on ihanan raflaavaa käyttää hyvinvoinnin sijasta sanaa nautinto. Se vähän säikäyttää monia :D Käytänkin sitä sanaa silleen aika laveassa merkityksessä.

Välillä olen miettinyt sitäkin, että voisiko elämän tarkoitus olla yksinkertaisesti nautinto. Mikä muukaan täällä maan päällä olisi ihanampaa? Miksei elämän tarkoitus voisi olla se, että on hyvä olla? Tiedostan, että useimmat nopeaan hyvään oloon johtavat toimet johtaa pidemmän päälle tosi paskaan oloon, joten sellasta en arvosta.

Mietin myös sitä, että miten esimerkiksi ilmastokatastrofi liittyy tähän. Omat nautinnon lähteeni on oikeestaan aika ilmastoystävällisiä, mutta niille kamusille, jotka saa nautintoa auton pakokaasua nuuhkimalla, sanoisin, että hyvinvointi ja nautinto ei ole vain yhden hetken ja ihmisen kokemus. En tiedä toisista ihmisistä, mutta mun mielestä on oikein terveellistä, että toisten pahoinvointi huolettaa niitäkin, joita se ei suoraan kosketa.

Tärkeää on ajatella sitäkin, ettei yksi ihminen ole koskaan yksin eikä kykene selviytymään yksin. Vaikka ihmisellä on kokemus minuudesta, tykkäisin ajatella, että sitä minää ei millään voi irrottaa siitä kontekstista. Siispä sen minuuden ja ympäristön raja on hyvin häilyvä ja välillä mietin sitä, että onko sitä ollenkaan. Se johtaisi ajatukseen siitä, että ympäristöksi (paikat, toiset eläimet sis. ihmiset) kutsuttu osa on yhtä tärkeä kuin se minä. Haluaisin tarkastella niitä kokonaisuutena, eikä vain omina pikku-palasinaan.

En ole itsetuhoinen tms, mutta ajattelen, ettei mun elämä ole sen arvokkaampi tai tärkeämpi kuin muiden osasten olemassaolo tässä maailmassa. Tai oikeastaan ajattelen, että me kaikki ollaan yhtä arvottomia. Ja samastun aika kovasti @titi-uuh :n nihilismipohdintaan. Kuolema on väistämätöntä ja on jännää kuinka nykymaailmassa kuolema ja sairaus ja kärsimys on pyritty työntämään mun kaltaisen ihmisen silmistä: kuolemaan mennään vanhain- tai saattokotiin, sairaat sairastaa sairaalassa, työnteolla kurjuuttaminen ulkoistetaan toiselle puolelle maapalloa ja köyhille rakennetaan omia asuinalueita.

Voisin palata ehkä siihen, että kukaan ei ole yksin ja että yhdenvertaisuus on kaiken A ja O. Joku viisas on joskus sanonut, ettei tasa-arvoa voi olla vain joillakin vaan se pitää olla kaikilla, että se on oikeaa tasa-arvoa. Allekirjoitan. On mun mielestä ehdottoman tärkeää, että ihmiset saavat itse päättää elämästään ja että yhteisöt saavat päättää yhteisöstään, koska he tietävät kaikista parhaiten mikä heille on parhaaksi. Useampia koskevissa asioissa keskustelu ja empatia on aina tietysti tarpeen. En pidä vallan epätasaisesta jakautumisesta, koska sillä tavalla tehdyt päätökset eivät vastaa yleensä erityisen hyvin niitä koskevien ihmisten tarpeisiin eivätkä tuota maximaalista hyvinvointia tai jaa sitä tasaisesti. Tämä on mulle anarkismin ydin.