Vietin jonkin aikaa eräällä englanninkielisellä foorumilla

Poistettukäyttäjänimi1405

Rotista haaveileva kelarotta
Liittynyt
9.2.2022
Viestejä
995
Reaktioarvo
523
Jonne mahtui kaikkia iästä 13 ikään 30, melkein kuin demi siis mutta siellä oli enemmän tekemistä
No joka tapauksessa, pointti oli että siellä oli suorastaan melkein vaadittua laittaa "tone tags" viesteihin. Esim muutamia joita käytin lähes koko ajan kun uskaltauduin foorumille kommentoimaan: /gen /lh /nm /nay /j
Olihan noi ihan hyviä siinä mielessä että ainakin tiesi, jos joku vitsailee tai on vilpitön, jne.

Ootteko törmänneet tone tageihin koskaan tai käyttäneet? Koin kyllä pienen kulttuurishokin tuolla foorumilla kun törmäsin noihin ja muihin jänniin juttuihin, joihin en koskaan suomenkielisissä paikoissa oo törmännyt
 
Haamukaapu

Kokenut
Liittynyt
27.2.2021
Viestejä
131
Reaktioarvo
155
Joo, törmään tone tageihin melkein joka päivä, kun suurin osa nettituttavista puhuu vain englantia. Kyllä ne kommunikaatiota helpottavat ja ovat muutenkin aika hyvä keksintö, mutta en itsekään ole niihin tottunut. Tuntuvat jotenkin kömpelöiltä, ja jossain paikoissa ollaan tällaisista asioista aivan liian tarkkoja.
 
Poistettukäyttäjänimi1405

Rotista haaveileva kelarotta
Liittynyt
9.2.2022
Viestejä
995
Reaktioarvo
523
Joo, törmään tone tageihin melkein joka päivä, kun suurin osa nettituttavista puhuu vain englantia. Kyllä ne kommunikaatiota helpottavat ja ovat muutenkin aika hyvä keksintö, mutta en itsekään ole niihin tottunut. Tuntuvat jotenkin kömpelöiltä, ja jossain paikoissa ollaan tällaisista asioista aivan liian tarkkoja.
Aika jännää! mullakin on nettituttavia jotka puhuu vain englantia mutta en silti koskaan ollut törmännyt niihin ennen tota.. onkohan iällä jotain merkitystä? tms... Mutta allekirjotan kyllä tuon, tosiaan tuollakin foorumilla ihmiset saattoi käydä melkein kimppuun jos ei käyttänyt oikeassa kohdassa
 
Makkachin

Puudeli
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,137
Reaktioarvo
1,171
Kuulostaa aika sairaalta menolta. Mitä hauskaa on vitsissä, josta täytyy erikseen ilmoittaa? Ja miten tulkitset vaikkapa kirjaa, jos olet tottunut tuollaiseen kommunikointiin?
 
Skeletor

Tsemp-tsämp
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
19,999
Reaktioarvo
8,483

Se on intersektionaalisen feminismin hyväksymää kommunikointia. Parasta on pitää lukijaa älyllisesti lapsena, jolle pitää opettaa kaikki jos tämä alkaa ulisemaan niin laittaa varoitustarra vanhan kirjan kanteen, jotta tietää nauraa ja itkeä oikeissa kohdin.
 
Yksikin tarkoituksellinen väärä "tone tag" ja koko kööri poissa tolaltaan!
 
Skeletor

Tsemp-tsämp
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
19,999
Reaktioarvo
8,483
Yksikin tarkoituksellinen väärä "tone tag" ja koko kööri poissa tolaltaan!
Vähän kuin Aku Ankan lukijat nykyään. Itsekin kauhistuin vasta miten kolonialistista joku Barksin seikkailu oli vasta kun Sanoma osasi varoittaa minua asiasta!
 
Poistettukäyttäjänimi1405

Rotista haaveileva kelarotta
Liittynyt
9.2.2022
Viestejä
995
Reaktioarvo
523
Kuulostaa aika sairaalta menolta. Mitä hauskaa on vitsissä, josta täytyy erikseen ilmoittaa? Ja miten tulkitset vaikkapa kirjaa, jos olet tottunut tuollaiseen kommunikointiin?
Toki kirjoissahan kerrotaan yleensä, millä äänensävyllä tms. asiat sanotaan. Käsittääkseni tuo on hyvin tärkeä kommunikointitapa esimerkiksi ihmisille, joilla on vaikeuksia muutenkin ymmärtää sävyä viesteissä (minkä sinällään ymmärtää myös jos ei ole tone deaf, eihän sitä voi tietää onko toinen esim sarkastinen vai ilkeä ellei tämän kirjoitustyyliä tunne) tai puheessa ylipäätään
 
Skeletor

Tsemp-tsämp
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
19,999
Reaktioarvo
8,483
Toki kirjoissahan kerrotaan yleensä, millä äänensävyllä tms. asiat sanotaan. Käsittääkseni tuo on hyvin tärkeä kommunikointitapa esimerkiksi ihmisille, joilla on vaikeuksia muutenkin ymmärtää sävyä viesteissä (minkä sinällään ymmärtää myös jos ei ole tone deaf, eihän sitä voi tietää onko toinen esim sarkastinen vai ilkeä ellei tämän kirjoitustyyliä tunne) tai puheessa ylipäätään
Tone deaf-gearit.
 
Xanor

Asiantuntija
Liittynyt
26.2.2021
Viestejä
1,120
Reaktioarvo
886
Toki kirjoissahan kerrotaan yleensä, millä äänensävyllä tms. asiat sanotaan. Käsittääkseni tuo on hyvin tärkeä kommunikointitapa esimerkiksi ihmisille, joilla on vaikeuksia muutenkin ymmärtää sävyä viesteissä (minkä sinällään ymmärtää myös jos ei ole tone deaf, eihän sitä voi tietää onko toinen esim sarkastinen vai ilkeä ellei tämän kirjoitustyyliä tunne) tai puheessa ylipäätään
Ovat käytännöllisiä, kunhan lukijat ymmärtävät ja ihmiset malttavat olla trollaamatta tageilla.

Ymmärrän kyl myös, miksi jotkut vastustavat niiden käyttöä. Tällaiset ihmiset ei ehkä hypi kulttuuriympäristöstä toiseen. Eli heille on varsin helppoa ymmärtää ympäristönsä keskustelukulttuuri ja konteksti. He tietävät ja ymmärtävät lähes kaiken oleellisen.

Monessa paikassa on sellainen elitistinen kulttuuri, missä kuuluu johdattaa uusia jäseniä harhaan ja näyttää muille kokeneille jäsenillle, miten "noobit" (new blood) eivät ole yhtä kokeneita.

Oon täysin varma, että heiltä menisi vitsit ja sarkasmit täysin ohi, kun he osallistuvat toisen kuppikunnnan keskusteluihin. Eikä kaikki tahdo johdattaa "noobeja" harhaan humoristisilla jutuilla. Siksi tagit on ihan käytännöllisiä.
 
Totenkopf

Ragdoll
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
3,849
Reaktioarvo
2,387
En minä taida ymmärtää noista tägeistä mitään enkä ole oikein koskaan mitään käytellyt vaikka englanninkielisillä foorumeilla toisinaan pyörinkin..:/
 
Poistettukäyttäjänimi1405

Rotista haaveileva kelarotta
Liittynyt
9.2.2022
Viestejä
995
Reaktioarvo
523
Ovat käytännöllisiä, kunhan lukijat ymmärtävät ja ihmiset malttavat olla trollaamatta tageilla.

Ymmärrän kyl myös, miksi jotkut vastustavat niiden käyttöä. Tällaiset ihmiset ei ehkä hypi kulttuuriympäristöstä toiseen. Eli heille on varsin helppoa ymmärtää ympäristönsä keskustelukulttuuri ja konteksti. He tietävät ja ymmärtävät lähes kaiken oleellisen.

Monessa paikassa on sellainen elitistinen kulttuuri, missä kuuluu johdattaa uusia jäseniä harhaan ja näyttää muille kokeneille jäsenillle, miten "noobit" (new blood) eivät ole yhtä kokeneita.

Oon täysin varma, että heiltä menisi vitsit ja sarkasmit täysin ohi, kun he osallistuvat toisen kuppikunnnan keskusteluihin. Eikä kaikki tahdo johdattaa "noobeja" harhaan humoristisilla jutuilla. Siksi tagit on ihan käytännöllisiä.

Totta
 
Skeletor

Tsemp-tsämp
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
19,999
Reaktioarvo
8,483
oon ihan ulapalla koko keskustelusta....
Yritetään pakottaa anglokeskeistä ajattelutapaa, siitä kertoo sekin ettei noita edes pyritä kääntämään ymmärrettäväksi tekstiksi vaan lähdetään oletuksesta, että gearit on aina oikein. Ihan vain minun statement näistä basic geareista.
 
Poistettukäyttäjänimi1405

Rotista haaveileva kelarotta
Liittynyt
9.2.2022
Viestejä
995
Reaktioarvo
523
Yritetään pakottaa anglokeskeistä ajattelutapaa, siitä kertoo sekin ettei noita edes pyritä kääntämään ymmärrettäväksi tekstiksi vaan lähdetään oletuksesta, että gearit on aina oikein. Ihan vain minun statement näistä basic geareista.
Kunhan vaan pohdiskelin, miten erilainen keskustelukulttuuri englanninkielisillä foorumeilla on kuin suomenkielisillä, joilla olen yleensä viettänyt aikaa. Luoja, miten helpoksi teetkään kiusaamisesi.
 
Skeletor

Tsemp-tsämp
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
19,999
Reaktioarvo
8,483
Kunhan vaan pohdiskelin, miten erilainen keskustelukulttuuri englanninkielisillä foorumeilla on kuin suomenkielisillä, joilla olen yleensä viettänyt aikaa. Luoja, miten helpoksi teetkään kiusaamisesi.
Tätä keskustelukulttuuria ei ollut vielä muutama vuosi sitten, esim Redditistä bannittiin kaikki "väärät" mielipiteet mistä tahansa asiasta jos ne eivät mahtuneet pienen eliitin kuplaan, mieti vaikka suomalaista Twitteriä ja sen "keskustelukulttuuria". On äärimmäisen typerää luulla, että kaikkialla englanninkielisessä maailmassa käytettäisiin jotain niinkin ***** kuin noita.
 
Poistettukäyttäjänimi1405

Rotista haaveileva kelarotta
Liittynyt
9.2.2022
Viestejä
995
Reaktioarvo
523
Tätä keskustelukulttuuria ei ollut vielä muutama vuosi sitten, esim Redditistä bannittiin kaikki "väärät" mielipiteet mistä tahansa asiasta jos ne eivät mahtuneet pienen eliitin kuplaan, mieti vaikka suomalaista Twitteriä ja sen "keskustelukulttuuria". On äärimmäisen typerää luulla, että kaikkialla englanninkielisessä maailmassa käytettäisiin jotain niinkin ***** kuin noita.
missä väitin että kaikkialla englanninkielisessä maailmassa käytettäisiin tone tageja XD kuten vastasin jollekin aiemmin tässä keskustelussa, en koskaan ennen tuota paikkaa niihin ollut törmännyt, vaikka mulla on useita amerikkalaisia nettituttuja ja redditissä ym. olen pyörinyt. tuolla kyseisellä foorumilla, jossa oli paljon nuorempia, oli tuo kuitenkin vallitsevaa ja joku toinenkin kommentoi että hänen nettituttunsa noita käyttävät, joten ehkä ne ovat tekemässä tuloa hiljalleen englanninkieliseen foorumikulttuuriin myös.
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
36,054
Reaktioarvo
2,893
katso liitettä 4298

tossa jotain esimerkkejä, /nay = not at you, /nbr = not being rude jne
ja ainakin tuolla foorumilla /gen tarkoitti sekä genuine question että genuine (ylipäätään)
Okeeei......... Aika hankalaks on tehty :D miksei voi vaan kirjottaa auki sitä jos tarkottaa hyvällä esim että "i'm not trying to be rude" yms :D no kai noi sit tulee automaatioks joillekin ni ei kai siinä sit niille oo enää mitään vaikeeta. Mut ei toi kyl selkeeltä vaikuta :D
 
Poistettukäyttäjänimi1405

Rotista haaveileva kelarotta
Liittynyt
9.2.2022
Viestejä
995
Reaktioarvo
523
Okeeei......... Aika hankalaks on tehty :D miksei voi vaan kirjottaa auki sitä jos tarkottaa hyvällä esim että "i'm not trying to be rude" yms :D no kai noi sit tulee automaatioks joillekin ni ei kai siinä sit niille oo enää mitään vaikeeta. Mut ei toi kyl selkeeltä vaikuta :D
Se helpottaa ihmisiä, joilla on vaikeuksia ymmärtää sävyä keskusteluissa, ja toi on nopeempi tapa kirjottaa se kuin että joka viestiin erikseen kirjottaisi miten tarkoittaa sanomansa asian c: kyllä siihen tottuu sitten kun "pitää" käyttää
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
36,054
Reaktioarvo
2,893
Se helpottaa ihmisiä, joilla on vaikeuksia ymmärtää sävyä keskusteluissa, ja toi on nopeempi tapa kirjottaa se kuin että joka viestiin erikseen kirjottaisi miten tarkoittaa sanomansa asian c: kyllä siihen tottuu sitten kun "pitää" käyttää
Hmm :D ite en käyttäisi
 
Ylös Pohja