qualitymonkey
Official pappojen kuolaaja
- Liittynyt
- 2.2.2021
- Viestejä
- 53,119
- Reaktioarvo
- 2,931
Anteeksi mutta naurattaa. Toisaalta itkettää aika lailla myös.
Mitä edes sanoisin.
Taas tämmönen random keskustelu mutta miks oikeesti kaikki menee taas kerran Jumalan suunnitelman mukaan näköjään.
Mua niin naurattaa ja itkettää se, että kuuntelen tällä hetkellä tenth avenue northia (joka muuten on tavallaan myös tärkeä bändi jo teinivuosilta) ja mietin vaan sitä kuinka oon periaatteessa uskon takia jo aikoinaan rakastunu yhteen tyyppiin ja nyt oon taas menny rakastumaan toiseen. Tai niin, mikä nyt johtuu mistäkin, mutta molemmat basically sellasia tyyppejä että uskon kautta mä oon ilmeisesti yleensäkin niistä saanu tietää mitään. Ja oon ihan sillee oikeest että mitä. En tiiä. Aina nää on tämmösii. Aina. Tätäkään en tuu saamaan koskaan mutta i guess it's gods plan then.
nyt kuuntelen hey jesus ja alan kohta pillittää en mä tajua miks tääkin biisi on niin tärkee mulle.
Mutta siis oikeasti, huin ja kaikkien jälkeen (ei sillä et tunteet ois ohi niihinkään) tuntuu että tää tapahtu taas niin nopeesti.
Oon ihan jotenki?????? En ymmärrä??? Ja mite voi vaan olla niin rakastunut että tuntuu että pää vaan sekoo ja emt en oo tyylii ees pitkään aikaan tuntenu näin fyysisesti tätä? Tai sit oon mut en nyt jotenkin vaan muista.
Tuntuu et siitä ois muka kauan ku oon ollu rakastunu tälleen mut öö ei?????? Koska lee hoetaek nyt vähintään. Ja siitä ei oo kun hetki kun se alkoi.
Ah en kestä tätä tuskaa. Millä ihmeen perusteella mäkin noihin rakastun? Hohhoijaa taas. Ja nää on käyny vaan yhä sietämättömämmiks viime aikoina. Varsinkin hui, en tiiä oonko ikinä itkeny ketään ihastusta niinku itkin huita sillon. En mä oikein tiedä edes mitä ajatella. Mut on pakko uskoo siihen et tämäkin on kai osa vaan sitä suurta suunnitelmaa koska en pysty elämään ilman uskoa. Oon yrittänyt mutta en jotenkin vaan tunnu pystyvän elämään ilman uskoa. Vaikka kuinka yritän.
Oikeastaan koko elämä tuntuu ihan vaan pelkältä fever dreamiltä joka ei oo totta ollenkaan. Mutta. Miten se sitten onkaan mutta mulla se ei ainakaan tunnu kovin todelliselta. Tai tuntuu ja ei tunnu?
Joka tapauksessa. En tiedä pystynköhän nukkumaan tänä yönä, vaikka mua väsyttää
On vaan niin kamala olo. Ja tuska näistä tunteista totakin tyyppiä kohtaan, niinku muitakin tyyppejä kohtaan. Kaikki on niin. Turhaa. Ja ei elämä todellakaan voi olla totta, ei mitään muuta ku kuumeunta.
Mitä edes sanoisin.
Taas tämmönen random keskustelu mutta miks oikeesti kaikki menee taas kerran Jumalan suunnitelman mukaan näköjään.
Mua niin naurattaa ja itkettää se, että kuuntelen tällä hetkellä tenth avenue northia (joka muuten on tavallaan myös tärkeä bändi jo teinivuosilta) ja mietin vaan sitä kuinka oon periaatteessa uskon takia jo aikoinaan rakastunu yhteen tyyppiin ja nyt oon taas menny rakastumaan toiseen. Tai niin, mikä nyt johtuu mistäkin, mutta molemmat basically sellasia tyyppejä että uskon kautta mä oon ilmeisesti yleensäkin niistä saanu tietää mitään. Ja oon ihan sillee oikeest että mitä. En tiiä. Aina nää on tämmösii. Aina. Tätäkään en tuu saamaan koskaan mutta i guess it's gods plan then.
nyt kuuntelen hey jesus ja alan kohta pillittää en mä tajua miks tääkin biisi on niin tärkee mulle.
Mutta siis oikeasti, huin ja kaikkien jälkeen (ei sillä et tunteet ois ohi niihinkään) tuntuu että tää tapahtu taas niin nopeesti.
Oon ihan jotenki?????? En ymmärrä??? Ja mite voi vaan olla niin rakastunut että tuntuu että pää vaan sekoo ja emt en oo tyylii ees pitkään aikaan tuntenu näin fyysisesti tätä? Tai sit oon mut en nyt jotenkin vaan muista.
Tuntuu et siitä ois muka kauan ku oon ollu rakastunu tälleen mut öö ei?????? Koska lee hoetaek nyt vähintään. Ja siitä ei oo kun hetki kun se alkoi.
Ah en kestä tätä tuskaa. Millä ihmeen perusteella mäkin noihin rakastun? Hohhoijaa taas. Ja nää on käyny vaan yhä sietämättömämmiks viime aikoina. Varsinkin hui, en tiiä oonko ikinä itkeny ketään ihastusta niinku itkin huita sillon. En mä oikein tiedä edes mitä ajatella. Mut on pakko uskoo siihen et tämäkin on kai osa vaan sitä suurta suunnitelmaa koska en pysty elämään ilman uskoa. Oon yrittänyt mutta en jotenkin vaan tunnu pystyvän elämään ilman uskoa. Vaikka kuinka yritän.
Oikeastaan koko elämä tuntuu ihan vaan pelkältä fever dreamiltä joka ei oo totta ollenkaan. Mutta. Miten se sitten onkaan mutta mulla se ei ainakaan tunnu kovin todelliselta. Tai tuntuu ja ei tunnu?
Joka tapauksessa. En tiedä pystynköhän nukkumaan tänä yönä, vaikka mua väsyttää
On vaan niin kamala olo. Ja tuska näistä tunteista totakin tyyppiä kohtaan, niinku muitakin tyyppejä kohtaan. Kaikki on niin. Turhaa. Ja ei elämä todellakaan voi olla totta, ei mitään muuta ku kuumeunta.