Aihe vapaa En tiiä saatana

On kuin itseään kuuntelisi 😂

Tbh luulen et katoin just 2019 ensimmäisen sametin videon

Mut also siin just ku katoin sen videon mis oli pari transmiestä tai whatever

Nii ne oli ihan transitioituneita ja ne tais olla vähän vanhempiakin

Sinänsä miehen näkösiä

Mut sit kun ne puhu siin koko ajan että "because we come from the female side"

Niin mult lähti tavallaan se koko pointti siitä koko transitioitumisesta. Missä järki jos nekin sen myöntää, sitä ei saa pois pyyhittyä, on aina biologinen nainen jne? Et ne itse puheillaan oikeastaan vei sen koko pointin koko transitiosta mulle. Eihän siinä ihminen mitään muistinmenetystä saa joten aika hatarat syyt lähteä sellaseen (jota on vieläpä vaikea saada).

Eli en mä ainakaan näe mitään lisäarvoa sillä koska en saa rauhaa mun menneisyydeltä kummassakaan tapauksessa

Also: mun elämä menee samalla tavalla ku sametin :D tai siis.. se on aika samanlainen jos ei nyt ihan täysin. Koska tuskin mä polille ajaudun, vaik ei sitä aina tiiä tulevasta. Mut silti hyvin samankaltasta settiä.

Kai siinäki joku pointti on

Juuri kun se sano ton että se on biologinen nainen niin silleen, sama, eihän se muutu edes transhoidoilla. Transmies on edelleen biologinen nainen. Eikä se muutu transidentiteetillä. Eikä se muutu yhtään millään asialla. Ja siks oonki niin katkera siitä että synnyin. Koska siitähän se johtuu kun sä oot kerran syntyny biologiseks naiseks niin etpä sä sitä muuta.

Eli transmies vielä vanhana vaarina itsekin monesti puhuu ja "hyväksyy"???????? Sen niin että no koska olen biologinen nainen niin näin ja näin.

Just toi "because we come from the female side"

Tavallaan koko pointti on mun silmissä hävitetty siitä??????

Sen vaan sanon että "parisuhde olis kova juttu tän asian kannalta" vaikka epäilen sen auttamista kyl mut toisaalta yks asia saattais olla pois jos ei tarvis enää uskoo siihen että mun rinnat on rumat. Vaikka totta kaihan mä uskoisin siinäkin tapauksessa siihen.

Joo no

Pitäs perehtyy siihen miltä VELALLE tuntuu raskaus aiheena ja siihen päälle vielä TRANSILLE jos siis ajatellaan sitä tämmösenä psykologisena häiriönä sametin tapaan.

Että nyt sitten kun voisko vaan lopettaa sen liittämisen itseensä kun on kuitenkin sattumoisin vela ja on oikeastaan aina ollutkin vela, niin mitähän se nyt mulle kuuluu jos muut lisääntyy?

Ainut raskauteen liittyvä asia henkilökohtaisesti on se että joku lääkäri voi vaikka kysyä multa että ootko sä raskaana tai suunnitteletko sä raskautta. Joka nyt tietenkin saa mut jo itkemään ajatuksena saati kysyttäessä.

Seksin kannaltakaan ei liity muhun koska en tule harrastamaan seksiä todennäköisesti.

Ja kaikin tavoin koska olen vela niin ei se nyt suuremmin muhun liity, mutta on toki ikävää että joku voi sitä esim kysyä.

On toki ikävää elää väärässä kehossa syntymästä saakka tähän päivään.


Tai no lapsena tosiaan mulla ei ollut tätä pienemmässäkään määrin. Vai oliko sittenkin.

Huhhuh.

Tämä

Kin

Päivä on ollut ihan hirveä

Herranjumala en pidä tästä

En vieläkää tajuu mut selvä

OOOOH

yayyyyyyy!!!!!!!!!!!1111111



also miksi en ole lesbo niin kuin sametti. Ollaan niin samanlaisia mutta ei ihan. Tuntuu vaan vähän oudolta tässä tilanteessa pitää miehistä.

Melko vaikee kyllä hyväksyä olevansa hullu.

YAY

YHTÄKKII?????????!!!!

Naah.

Nyt yritystä tähän.

qualitymonkey sanoi:

Oudosti tää on menny.

Napsauta laajentaaksesi...

No ei kai.

Jep.

Onko mulla edes mitään (epätyypillistä) anoreksiaa? Tänäänkin oon syöny 2 kertaa jo.

Toinen annos oli kylläkin hyvin pieni. Toinen normaalikokoinen.

Siis se oli vain pieni määrä kalaa ja jogurtti.

Kaikki miehet on aggressiivisia ihan pelkästään heidän hormonaalisen toiminnan takia terveisin sametti

Hormonaalisen tilan takia siis

"mies ei pysty purkamaan huonoa oloa samalla tavalla kuin nainen heidän hormonaalisen tilansa takia"

Joooooooo ei varmaan.

Vaikka sä et pystyny testoilla itkemään kertaakaan, niin oon nähny aika monta biologista miestä jotka on itkupillejä 🌚 joon, hoi ja Eunkwang nyt ensimmäisenä tulee mieleen. Maybe they fake it? Sitte toki oma isä. Joten................... Hmmmmmmmmmmmm. Nyt oli aika paksua settiä. 🤔

Huoh mikä tää jatkuva lääketieteellinen jauhaminen oikeesti on, ennen vaan elettiin. Lapsuudessa ainakin vaan elettiin, ei tarvinnu miettiä jotain asiaa että mitä nyt keho tekee tms. Kaikki oli joskus vaan ihan aitoo ja normaalia elämistä. Nyt tuntuu et joka välissä, myös terapiassa, jauhetaan ja jauhetaan vaan jotain et no keho tekee sitä ja tätä ja hormonit niin päin pois ja aivot tekee noin ja jotenkin kaikki on menny ihan monimutkaseks. Ssri-lääkkeistä puhuminenkin. Lapsena kun mulla oli tää trauma kuitenkin jatkuvasti elämässä mukana niin vaikka oli paha olla niin sitä kuitenkin vaan elettiin ihan normaalisti ja syötiin ja luettiin kirjaa ja käytiin jossain paikoissa jopa, ei ollu mitään lääkkeistä vuosikausia jauhamista ja jauhamista ja jauhamista, vaan vaikka mulla oli hirveen paha olo niin ei tarvinnu ainakaan JAUHAA. sehän tässä ottaa aivoon. Missään ei voi enää olla ilman että jauhetaan. Mikään ei oo sellasta normaalia enää. Koko ajan jotain ihme keskusteluita terveydenhoitajien, lääkärien, terapeuttien kanssa, tai random ihmisten kanssa, koko ajan jauhetaan ja jauhetaan tätä tilannetta että mitä sun pitää tehdä että sä pääset ETEENPÄIN. kun taas lapsena ja teininäkin elin tosiaan vuosikausia niin että mun ei tarvinu tehdä mitään asialle ja mä olin onnellisempi. Ei mikään sinänsä hyvä, mutta olin mä valovuosia onnellisempi kuin muutamana viime vuotena. Riitti et mä ihan kuule vaan kävin koulussa ja elin normaali elämääni. Siis ala-aste, yläaste. Sitä ennen eskarissa ja päiväkodissa. Ei vaadittu et "sun TÄYTYY TEHÄ NOIN JA NOIN, ja sun TÄYTYY päästä tosta eteenpäin". Kukaan ei vaatinu mult yhtää mitää. No, iha vaa pelkät normi koulujutut. Ja sit jos kotona vaadittii jotai. Ei kuitenkaan mitään erityistä että "parannu". Ei mul ollu parantumispakkoa sillon. Mä ihan vaan sain rentoutua. Ja mä olin huomattavan traumatisoitunu jo lapsena. Eli kyllä mä olin sairas. Mä sain vaan olla ihan rauhassa sairas. Ja mä olin SILTI onnellisempi kuin muutamina viime vuosina. Oisko just siks, et mä sain olla ihan rauhassa sairas? Toki koulua pystyin käymään ja suurimmaks osaks hyvin arvosanoin. Kyllähän mun keskiarvo oli.... Mitähän se ois ollu? Jotain ysin pintaan yläasteel. Siis hyvä keskiarvohan mulla oli ainakin jossain kohtaa. Ei ollu ehk ihan luokan paras mut... Parhaita ehkä. Mut olin silti ihan mielettömän sairas, toki eräällä tavalla vähemmän kuin nyt. Mut mä sain olla. Kukaan ei vaatinu mua parantumaan jostain masennuksesta. Tai mikä nyt sit onkaa. Kaikki vaan pyörii koko ajan tän sairauden ympärillä koska koko ajan jauhetaan jostain lääkkeistä ja yms, en mä silloinkaan syönyt mitään lääkkeitä ja mä olin silti todella sairas mutta kuitenkin kävin koulua hyvin arvosanoin. Mut mä olin traumatisoitunut.

Niin kyl joku täs on nyt sellasta et ympäristö sairastuttaa, tai mikä lie on sitten sen tehny. Mä oon ollu jotenki niin kauan täynnä tätä juttua. Ja sosiaalisia juttuja muutenkin. Et nyt ei niinku ihan vaan jaksa enää jauhaa. Oikeesti milloin mun elämästä tuli monta kertaa viikossa lääkkeistä jauhamista ja niiden ajattelua? Kun taas lapsena ja teininä vaikka olin traumatisoitunut ja sairas, niin en käynyt oikein missään vielä puhumassa, eikä ehdotettu tietenkään siks mitää lääkkeitä, ei jauhettu niistä. Mun elämä oli normaalia. Se oli normaalimpaa.


Mä voin myös sanoa yhden asian mistä kaikki johtuu. Suomessahan normaalisti käydään koulua kun siellä on vaan käytävä. Tottakai koko peruskoulun kävin koulussa ongelmitta, koska eipä sitä tullu kyseenalaistettua. Ja yhteishaussa oli haettava johonkin, joten hain ja pääsin. Toki lukion jatkaminen oli vapaaehtoista, mutta jostain syystä päädyin sen käymään loppuun. Sitten muistaakseni amikseen hakiessa lukion jälkeen mul alko tulla jo ongelmia siinä. En voinu enää ahdistumatta hakea koska se alko olla sit vapaaehtosta. Toki lukiossa jo olin ahdistunut siitä, miks käyn täällä kun mun ei ole pakko? Siitähän tämä "työllistymisongelma" alkoi. Ei mul ollu mitään ongelmaa peruskoulussa koska tein kaiken pakon mukaan, läksyt ylitarkasti, kaiken hienosti ja kiltisti. Sit kun aletaan antaa vähänkin vapautta et nyt sit alat työllistymään ja kouluttautumaan lisää ja näin, niin siihen jää kaikki, ahdistus alkaa kasvaa ja jäät työttömäks, et enää ymmärrä mitä sun pitää tehä, et tiiä enää mitä saat tehä.

Kyl mä ymmärrän miks mun oli ns. "Helppo" käydä peruskoulu. Se oli oletusarvo. Ei käyny mielessäkään toimia toisin. Sen jälkeen rupeskin olee sit naurettavaa koska tosiaan lukiossa jo alko ahistaa se ettei se ollu pakollista edes.

Mut joka tapauksessa, mä en ymmärrä enää tätä. Tuntuu et maailmasta katos normaalius sen jälkeen kun peruskoulu loppu. Mikään ei ollu enää normaalia. Alettiin jauhaa ja jauhaa kaikkea, varsinkin mun mielisairauksista, vaikka aikaisemmin olin eläny niiden kanssa niin hiljaa. Se oli niin normaalia. Yhtäkkiä vaan jauhetaan ja jauhetaa ja käydään nuorisopolilla ja yhtäkkiä susta vaan tehdään joku ongelmatapaus vuosiksi, vaikka just aikasemmin elämä on ollu normaalia ja kävit vaan koulua kavereides kanssa etkä silleen erityisesti puhunu mistää mielisairauksista. Sit yhtäkkiä vaan vuositolkulla puhutaa puhutaa puhutaa oot joku potilas tavallaa yli 10 vuotta ja sust tulee ihan joku omituinen hylkiö tavallaan, siis siinäkin vaiheessa kun kävin lukion ja kävin nuorisopolilla samaan aikaan ja koulupsykologilla. Yhtäkkiä susta tulee tavallaan mielenterveyskeissi julkisesti. Aiemmin oot saanu olla ihan rauhassa vaan.


Mikä vaikutus sillä on itsetuntoon on ihan todella voimakas. Ennen olit ihminen siinä missä muutkin, mut sust tulee sosiaalisesti mielenterveysongelmainen sekä syrjäytynyt, työtön, ongelmatapaus siin jossain vaiheessa. Ja tän vaikutus on ehkä pahempi kun kiusaamisen vaikutus. Tai no, sekin on tietty paha. Mut silti koin jollain lailla itteni yhdeks muista, koska mulla oli kavereita, perhe ja en ollu mikään mielenterveyskeissi työtön ongelmatapaus

Siis siitä huolimatta että olin traumatisoitunut ja voin huonosti. Eli olin mielenterveyskeissi mut koska mä en tavallaan ollu sitä sosiaalisesti, niin sen vaikutus itsetuntoon ei varmaan edes ollut niinkun edes minimaalinenkaan. En mä muista mitään vaikutusta ITSETUNTOON sillä. Ainoastaan myöhemmin se on hävittäny mun itsetunnon kokonaan. Ei must oo mitään ihmisarvoo jäljellä tms.

Toki peruskoulussa opettaja sen traumaattisen tapahtuman takia jutteli mun kaa ja kysyi haluanko käydä psykologilla. En kumminkaa käyny. Ja toki mun kiusaamista siin jonku verra hoidettii henkilökunnan toimesta. Ei se silti ollu vielä mitään verrattuna miten pahalta must tuli myöhemmin tuntumaan tää mielenterveysleima.