Hakutulokset

  1. P

    Laulujen sanoitusten mysteerit ja tökkivät kohdat

    Se tekee siitä erittäin paradoksisen kappaleen. En tosin itsekkään juurikaan välitä siitä vaikka kyseisen bändin fani olenkin.
  2. P

    Mielenterveys Tällasia kirjoittelin sitten eilen illalla kello 23.17

    Lyhensin vähän ja poistin muutaman arkaluontoisemman ja lievästi triggeröivän kohdan, mutta se voi silti sitä olla joten SISÄLTÖVAROITUS. En osaa elää. Mä olen epäonnistunut. Pettymys. Häiriö. Prototyyppi. Kokeiluversio. Buginen ohjelma joka on selvinnyt yllättävän kauan. Ravistettava ennen...
  3. P

    Arvostelen Soturikissat saagat ja erityisseikkailut SPOILERS! duh....

    Itsehän aikanaan aloitin lukemisen suoraan Tähtien enteestä, koska sen ensimmäinen osa taisi olla juuri ilmestynyt suomeksi, ja olin aivan pihalla. Myöhemmin luin sitten loput saagat ja aloin ymmärtääkin jotakin. Olen kyllä samaa mieltä suurimmasta osasta. Klaanien synnylle antaisin ehkä 3-4/5...
  4. P

    Mielenterveys tulee kyllä tosi hyvä fiilis

    En sanoisi itsemurhankaan olevan todellisuudessa valinta. Sitä on ihan tutkittukin, että ihminen menee tiloihin, ei pysty ajattelemaan selkeästi. Monet itsemurhaa yrittäneet kuvailee samalla tavalla. Eihän kukaan ihan normaalitilassa itselleen mitään pystyisi tekemään, sen verran korkea on...
  5. P

    Mielenterveys tulee kyllä tosi hyvä fiilis

    Sarjassa porukka ei ymmärrä eikä edes halua ymmärtää että aina (todellisuus: koskaan) päihteiden ongelmakäyttö ja päihdekuolemat ei ole edes valinta, eikä se ole pelkästään yksilöiden vaan koko yhteiskunnan ongelma.
  6. P

    Suhteet Ei ollut ihmeellinen joulu

    Vanhemmat joivat ja alkoivat antaa minulle huikeita ihmissuhdeneuvoja. Eivät ne kunnolla jurrissa olleet mutta ihan selkeäsi nousuissa ja sen aisti. En ole koskaan nähnyt heitä kaatokännissä, ovat hyvin pitäneet huolta ettei niin pääse tapahtumaan, mutta nykyään liukenen omatoimisesti paikalta...
  7. P

    ois välillä ihan kiva vaikka en mitään suurta varustusta omistakaan...

    ois välillä ihan kiva vaikka en mitään suurta varustusta omistakaan...
  8. P

    Syvälliset Mun isovanhempi kuoli

    Hyvä et saat asioita kuitenkin edes jotenkin tehtyä. Siihenkin kannattaa olla tyytyväinen. Ja se ärsyyntyneisyys sitten varmaan liittyy enemmän siihen masennusoireiluun, jos se kerran on jatkunut pidempään. Tee sen verran kuin jaksat ja tuntuu hyvältä. Toki mä oon samaa mieltä siitä, että...
  9. P

    Syvälliset Mun isovanhempi kuoli

    Voimia täältäkin <3 Just niinkuin muut on jo sanonut, ei sun tarvii surra sillä tavalla miten oot nähnyt surua ympärilläsi. Jokainen kokee menetyksen omalla tavallaan. Ehkä se ärsyyntyneisyys on sun tapasi surra. Parempi vain antaa itsensä olla ja kokea mitä kokee. Ja jos ei koe mitään, ei...
  10. P

    Duolingon parhaat

    Onkohan tää siitä tapahtumasta missä kobra puri lasta ja lapsi puri takaisin? Löysin uutisenkin: https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/kobra-puri-poikaa-poika-puri-takaisin-poika-voi-hyvin-kobra-todellakaan-ei/a73a96cc-8f3a-499c-ba2f-7752231a5d0c
  11. P

    Mielenterveys Ahdistaa

    :( Muakin taas ahdistanut viime päivät. Kumma juttu. Tsemppiä. <3
  12. P

    Aihe vapaa Tavallaan hävetti lähteä pikkujouluista jo kymmeneltä

    Niin kai. Useaan kertaan kysyttiin myös että aionko juoda. Kuulkaas nyt, olen alaikäinen ja tiedätte sen varsin hyvin. Enkä joisi vaikka olisinkin 18. En ollut edes ainoa alaikäinen bileissä mutta muilta ei niin paljoa kyselty, inhottavaa. Ei ollut muutenkaan hirveän hohdokas ilta mutta...
  13. P

    Aihe vapaa Tavallaan hävetti lähteä pikkujouluista jo kymmeneltä

    Mutta mulle oli tosi iso juttu jo se, että ylipäätään menin sinne...
Ylös Pohja