Hakutulokset

  1. teus

    kertokaa pizzatäytteenne

    Vaihtelee aika paljon, mutta yleensä ihan simppeli kinkku, mozzarella, aurajuusto, tonnikala, joskus katkarapu tai kana
  2. teus

    Syvälliset höpisen ällöimeliä elämän pieniä iloja

    Nyt ihan omaksi ilokseni jauhan menemään tänne. Mikään ei oo jotekin oudompaa, kun se, että yhtäkkiä vaan löytää iteensä tilanteesta, jossa kaikki onkin vaan hyvin. Yhtäkkii ympärillä onkin ihmisiä, joita kutsuu ystäviksi ja joihin oikeesti luottaa tarpeen tullen jos meneekin kaikki reisille...
  3. teus

    Seurustelu suhteen tasaantuminen

    oon ollut siis yli vuoden suhteessa, ja ollaan alettu huomaamaan miten meidän suhde ei ole enää samanlaista kuin vuosi sitten. Pelkään, että tää on jotain kyllästymistä, ja kohta joutusin siihen tilanteeseen, että pitäisi jättää hänet, vaikkei mulla mitään aihetta edes olisi. Tuntuu oudolta ja...
  4. teus

    Onneksi on syksy!

    Siis kesä on yks hirveimmistä vuodenajoista, ja on ihanaa kuulla etten ole ainoo kuka siitä ei tykkää. Toinen asia mikä on kans ihan jees, on se ettei kukaan kesäintoilija ole vielä ristiinnaulinnut minua tai muita tästä asiasta. Mut siis itse odotan eniten talvea ja sitä, että ois kylmä ja...
  5. teus

    Aihe vapaa Mitä kieliä sun soittolistalla on?

    itteltä löytyy suomea, englantia, venäjää ja japania
  6. teus

    Aihe vapaa tiedättekö mitään hyviä pohjallisia kenkiin?

    näitä mä kaupassa kattelinkin, mutten uskaltanu vielä ostaa. Nyt pitääkin sitten varmaan mennä ostamaan ne, jos ovat kerta hyvät
  7. teus

    Aihe vapaa tiedättekö mitään hyviä pohjallisia kenkiin?

    Mun pitäisi siis hommata työkenkiin pohjalliset. Työssä tulee seisoskeltua aika paljon, ja jalat kipeytyy muutenkin helposti. Joten hakusessa olisi sellaiset jotka ovat oikeasti hyvät ja kestäisivät pidempään käytössä
  8. teus

    Ammattikoulu tänään ois asuntolaan muutto

    ei mulla muuta mut apua :D
  9. teus

    pitäiskö blogata

    up
  10. teus

    pitäiskö blogata

    Mä joskus täällä valitin siitä, miten tekis mieli hirveesti tehä sisältöö someen omasta elämästä anonyyminä. En koskaan uskaltanut sitten tehdä mitään, mutta se tunne ei koskaan häipynyt mihinkään. Joten mulla tuli mieleen että pitäskö alkaa blogaamaan, siihen ois tosi matala kynnys ja musta se...
  11. teus

    talvihan on paras vuodenaika :O

    talvihan on paras vuodenaika :O
  12. teus

    Oispa jo talvi, pimeetä ja kylmää

    Oispa jo talvi, pimeetä ja kylmää
  13. teus

    Ammattikoulu jänskättää

    meen opiskelemaan pintakäsittely alaa, eli maalariksi
  14. teus

    Ammattikoulu jänskättää

    Tällä viikolla ois muutto asuntolaan ja sit ihan kohta alkais kans koulut mulla. Tavallaan jänskättää ja ootan innolla, mut samalla on kyllä pieni sellanen "ou shit"- fiilis ja pieni pelko persiissä :D
  15. teus

    Tyyli Laittakaa kuvia lempivaatteistanne!

    mun ihan lemppari yhdistelmä, polvisukat ja hame
  16. teus

    Taide Minkälaisen synttärikortin väsäis

    Luovuus on totaalisen hukassa ja jotain pitäs poikaystävälle väsätä. Joten kellään mitään hyvää ideaa, jonka saisin ryövätä?
  17. teus

    Suhteet miks ihmissuhteet on niin vaikeita

    Tää oli ihana :3 Ja jooh mä oon parin viikon päästä aloittamassa uudessa koulussa, ja salaa toivon että sieltä löytys joku samankaltanen immeinen vaikka meinaakin usko vähän horjua :D
  18. teus

    Suhteet miks ihmissuhteet on niin vaikeita

    pohjustusta : Mä olin joskus osana sellasta tyttöporukkaa, josta mut yhtäkkiä vaan syrjittiin pois. Syytä en koskaan saanut tietää, mutta heidän käytös ja se mitä rivien välistä luin, oli ettei mua kaivattu enää joten lähdin itse. Kukaan ei kysyny miksen enää ollut heidän kanssaan. Noh eräs...
  19. teus

    Keho Mua ahdistaa oma terveys nyt

    Mun isällä se tais just olla sillain, että pääs sen valtimon kautta sinne. Mut hei tsemppii sinne ja pidetään peukkuja pystyssä, kyllä mä uskon että se leikkaus tulee menemään ihan hyvin. Siellä on kuitenkin alan ammattilaiset tekemässä ja ovat varmasti useamman leikkauksen tehneet ennenkin
Ylös Pohja