Epävakaan persoonan maailma on yleensä tosi vahvasti traumojen värittämä. Sitä näkee uhkia siellä missä niitä ei tosiasiassa ole ja reagoi niihin tavoilla, jotka tuntuu muista osapuolista helposti tosi övereiltä. Harmillisen usein ihmissuhteet epävakaiden kanssa ovat kovin epävakaita, mikä vaatii ystävältä tosi paljon myötätuntoa sekä itseä että toista kohtaan. Aina se ei ole helppoa. Aina se ei edes kannata.
Lähipiirissäni on yksi epävakaa persoonallisuus, jonka haluan pitää elämässäni. Omalla kohallani on auttanut, että oon opetellut ymmärtämään hänen maailmansa logiikkaa. Mikä tuntuu hänestä hylkäämiseltä, miksi se sattuu häntä niin kovin, mikä hänessä aktivoituu hylkäämistä muistuttavassa tilanteessa. Se on auttanut mua olemaan armollisempi sekä häntä että itseäni kohtaan. Samalla oon oppinut vetämään rajojani; kertomaan, mikä ei oo mulle ok. Yritän kommunikaatiossani ottaa huomioon sen, että hänen mielensä etsii helposti todisteita siitä, etten välitä hänestä. Se on toisinaan raskasta, mutta oon päättänyt kantaa tämän taakan, koska kyseessä on rakas perheenjäsen.
Kaikkea ei tartte jaksaa. Muiden epävakaiden ihmissuhteiden osalta homma on ollut selvä. Ei toistuvaa epäkunnioittavaa käytöstä mun elämään kiitos. Etenkin, jos toinen osapuoli ei ole valmis tarkastelemaan omaa toimintaansa ja kasvamaan ihmisenä. Joten hei hei. Vaikka päätös oiskin vaikea. Mun mielenterveys on tärkeämpi kuin ystävyys, joka satuttaa.
Jos ystävyys on pelkkää munankuorilla tanssimista ja toisen suututtamisen välttelemistä, niin onko se oikeasti sen arvoista? Ystävyyteen kuuluu toki toisen tukeminen vaikeinakin aikoina, mutta kyllä sen isommassa kuvassa kuuluisi antaa enemmän kuin ottaa.
Pyytääkö sun ystävä koskaan anteeksi kuohahtamisiaan?
Oot arvokas. Kellään ei oo oikeutta käyttää sua vaikeitten tunteittensa likakaivona pyytämättä anteeksi.
