qualitymonkey
Official pappojen kuolaaja
- Liittynyt
- 2.2.2021
- Viestejä
- 36,668
- Reaktioarvo
- 2,896
En tiiä saatana, pitäs varmaan yrittää rauhottuu
Mut mua ahistaa kun periaatteessa tää pakko-oire on aika uus näiden ihastusten suhteen, siis kun joskus lukiossa esim en obsessoinu tällä tavalla siitä että "en saa tykätä kenestäkään en saa tykätä kenestäkään" vaan se oli mulle ihan normaalia ja aattelin et olkoon näin sitte. Mut nykyää oon koko ajan sillee "en saa tykätä en saa tykätä en saa tykätä" niinku mist vitusta se on ees tullu 😭 ihan järkyttävä pakko-oire enkä helvetissäkään voi nyt yhtään hyvin. Voisinpa olla taas niinku lukioaikoina, etten ajattelis pakonomaisesti etten saa ihastua tai tuntea mitään. Jostain hitosta tää nyt on alkanut enkä tiiä mistä mut joo, tätä on mahdotonta saada loppumaan. Mut emt kai mä yritän siitä ajatuksesta huolimatta ajatella et olkoon sitte näin. Siis ku vaikka must tuntuu etten saa tuntee, niin sit ku en voi tai jaksa tehä sille mitään, nii sit kai vaa oon kaikest huolimatta sillee olkoon sitten näin.
Huoh. Eihän esim lapsenakaan yleensä ajatella että "en saa ihastua" se tulee vasta myöhemmin kun oppii että se ei oo oikein muiden ihmisten mielestä ainakaa tässä muodossa ja sit ku muut ajattelee et tää on vaa väärin ja huono juttu ja mä ite haluisin vaa elää ja olla oma itteni. Niinku en mä lapsena ajatellu et hitto en saa tykätä kenestäkään. Ei, ku se nimenomaan oli ihan normaalia elämää että välil saattaa tykätä jostain. Miksei se voi nykyäänkin olla normaalia. Mä oon antanu kusipäiden vaikuttaa liikaa mun mieleen. En pysty enää olee oma itteni.
Ehkä mun pitää yrittää alkaa ajattelemaan rakkautta nimenomaan positiivisena asiana. Älkää kysykö miten, mut jotenki. Niiku mun terapeutti sano niin ois hyvä jos osais ajatella sen sillee kokonaisuudessaan positiivisena asiana, eikä vaa sellasena mikä on pelkkää negatiivista. Tai et se jäis enemmän positiivisen puolelle tai vittu ees neutraalin. Oon ihan samaa mieltä, ei mun kannattais koko ajan keskittyä siihen kuinka ihastuminen on paskaa ja vois kuolla ja oon muutenkin ihan vitun ällöttävä ku tunnen näin. Ku sais ne negatiiviset ajatukset, itestä ja rakkaudesta ja muutenkin, pois tai edes merkittävästi vähemmälle. Niinku nytkin, tunnen vaan ällötystä koska tykkään.. noh, noista eräistä. Esim jos mietin timppaa ni oon et hyi miks oon näin ällöttävä tai jos mietin noelii oon sillee hyi miks oon näin ällöttävä. Niiku mitä vittua nyt taas. Eihän tos oo mitään järkeä tai totuuspohjaa mutta kai mä oon sit vaa omaksunu sen ajattelun mitä muut muhun on kohdistanu vuosikausia tai jotain. Olis kai ihme jos se ei aiheuttais itsetunto-ongelmia, kun about koko elämänsä on kuullu sitä et mus on jotai vikaa, vaikka sitä ei ees suoraan sanottais mut silleen et tulee kuitenkin se vaikutelma et mä oon jotenki erilainen ja se on negatiivista jotenki???
Mun pitäs jotenki nähdä koko asia vaan semmosena ettei siin oo mitään hätää ja et se on positiivista. Koska mulle tulee joku hiton "sos"-tila aivoihin ku ajattelen kaikkee, tuntuu siltä niiku siin ois jokin hätä tai joku kriisi ku asiat on näin. Vaikka oikeasti mun pitäs nimenomaan ajatella että EI ole hätää vaan tilanne on ihan normaali.
Joo-o. Jos oon aiemminkin osannu ajatella että ei tässä ole mitään ongelmaa, niin miksen osais nytkin?
Pitää keskittyy positiiviseen 😭😭
Huutista sille että kuuntelen tällä hetkellä teemaan sopivasti let it go 😂 lmao
Loooool mun pitää tajuta et ihastuminen on normaalia eikä koko ajan assosioida sitä siihen et mun tapauksessa se ei oo normaalia koska joidenkin mielestä se ei oo
En todellakaan tiedä miten tästä voi ikinä nousta mutta juu.
Mut mua ahistaa kun periaatteessa tää pakko-oire on aika uus näiden ihastusten suhteen, siis kun joskus lukiossa esim en obsessoinu tällä tavalla siitä että "en saa tykätä kenestäkään en saa tykätä kenestäkään" vaan se oli mulle ihan normaalia ja aattelin et olkoon näin sitte. Mut nykyää oon koko ajan sillee "en saa tykätä en saa tykätä en saa tykätä" niinku mist vitusta se on ees tullu 😭 ihan järkyttävä pakko-oire enkä helvetissäkään voi nyt yhtään hyvin. Voisinpa olla taas niinku lukioaikoina, etten ajattelis pakonomaisesti etten saa ihastua tai tuntea mitään. Jostain hitosta tää nyt on alkanut enkä tiiä mistä mut joo, tätä on mahdotonta saada loppumaan. Mut emt kai mä yritän siitä ajatuksesta huolimatta ajatella et olkoon sitte näin. Siis ku vaikka must tuntuu etten saa tuntee, niin sit ku en voi tai jaksa tehä sille mitään, nii sit kai vaa oon kaikest huolimatta sillee olkoon sitten näin.
Huoh. Eihän esim lapsenakaan yleensä ajatella että "en saa ihastua" se tulee vasta myöhemmin kun oppii että se ei oo oikein muiden ihmisten mielestä ainakaa tässä muodossa ja sit ku muut ajattelee et tää on vaa väärin ja huono juttu ja mä ite haluisin vaa elää ja olla oma itteni. Niinku en mä lapsena ajatellu et hitto en saa tykätä kenestäkään. Ei, ku se nimenomaan oli ihan normaalia elämää että välil saattaa tykätä jostain. Miksei se voi nykyäänkin olla normaalia. Mä oon antanu kusipäiden vaikuttaa liikaa mun mieleen. En pysty enää olee oma itteni.
Ehkä mun pitää yrittää alkaa ajattelemaan rakkautta nimenomaan positiivisena asiana. Älkää kysykö miten, mut jotenki. Niiku mun terapeutti sano niin ois hyvä jos osais ajatella sen sillee kokonaisuudessaan positiivisena asiana, eikä vaa sellasena mikä on pelkkää negatiivista. Tai et se jäis enemmän positiivisen puolelle tai vittu ees neutraalin. Oon ihan samaa mieltä, ei mun kannattais koko ajan keskittyä siihen kuinka ihastuminen on paskaa ja vois kuolla ja oon muutenkin ihan vitun ällöttävä ku tunnen näin. Ku sais ne negatiiviset ajatukset, itestä ja rakkaudesta ja muutenkin, pois tai edes merkittävästi vähemmälle. Niinku nytkin, tunnen vaan ällötystä koska tykkään.. noh, noista eräistä. Esim jos mietin timppaa ni oon et hyi miks oon näin ällöttävä tai jos mietin noelii oon sillee hyi miks oon näin ällöttävä. Niiku mitä vittua nyt taas. Eihän tos oo mitään järkeä tai totuuspohjaa mutta kai mä oon sit vaa omaksunu sen ajattelun mitä muut muhun on kohdistanu vuosikausia tai jotain. Olis kai ihme jos se ei aiheuttais itsetunto-ongelmia, kun about koko elämänsä on kuullu sitä et mus on jotai vikaa, vaikka sitä ei ees suoraan sanottais mut silleen et tulee kuitenkin se vaikutelma et mä oon jotenki erilainen ja se on negatiivista jotenki???
Mun pitäs jotenki nähdä koko asia vaan semmosena ettei siin oo mitään hätää ja et se on positiivista. Koska mulle tulee joku hiton "sos"-tila aivoihin ku ajattelen kaikkee, tuntuu siltä niiku siin ois jokin hätä tai joku kriisi ku asiat on näin. Vaikka oikeasti mun pitäs nimenomaan ajatella että EI ole hätää vaan tilanne on ihan normaali.
Joo-o. Jos oon aiemminkin osannu ajatella että ei tässä ole mitään ongelmaa, niin miksen osais nytkin?
Pitää keskittyy positiiviseen 😭😭
Huutista sille että kuuntelen tällä hetkellä teemaan sopivasti let it go 😂 lmao
Loooool mun pitää tajuta et ihastuminen on normaalia eikä koko ajan assosioida sitä siihen et mun tapauksessa se ei oo normaalia koska joidenkin mielestä se ei oo
En todellakaan tiedä miten tästä voi ikinä nousta mutta juu.
