The best I can describe it is: internalized misogyny is self hatred, dysphoria is not recognizing yourself in the mirror. I used to hate my female body. I thought I was ugly and disgusting. I mistook that for dysphoria and transitioned. At the height of my masculinization I would look in the mirror and see a stranger, or worse, my father. Not myself. Even though I knew I "looked good," it wasn't me. The self hatred was replaced with a deep disconnect between how I saw myself in my mind's eye and what I saw in the mirror. Detransition has brought me a real appreciation for the resilience of my body for getting through all that and even bouncing back to a more feminine state. And now I can see internalized misogyny and self hatred for what they are, and work on those things. I hope this helps!
Tbh i dont even care which. Mul on molemmat. Self hatred and not recognizing yourself in the mirror. So which one. Mut ei mua kiinnosta ku en joka tapauksessa oo lähös transitioo vaa terapiaa. Se vaan et terapiaan on kokonaiset 5 päivää (tai 4 jos haluun mennä kahtena päivänä peräkkäin mikä ois ehkä vähän tyhmää) enkä selviä sinne asti. Let alone pidempään, mikä mun pitää elää kuitenkin koska se kerta ei tuu auttamaan. Mitä silloin pitää tehä jos menee terapiaan mut se ei auta heti eli sun itsetuhoisuus alkaa olla voimakasta etkä tiedä voitko elää siihen asti kun sun terapia auttaa?
Näin muuten pahinta mahdollista unta. En edes halua sanoa mitä se oli mut liittyen tähän. Ja nyt mun tekee koko ajan mieli vaan oksentaa pahasta olosta. Tbh en voi edes miettiä erästä (ei sillä että haluaisin sitä muutenkaan miettiä) tai eunkwangiakaan ilman että ajattelen jotain tälläsiä pahaa oloa aiheuttavia juttuja. Kunnon pakkoajatukset niistä asioista mikä on pahinta mulle.
Tbh en voi enää odottaa. Arvaa mitä tekisin nyt, jos siitä olis apua? Olisin ihmisten kanssa, kenen vaan, kavereiden tai mutsin, mitä vaan. Mut siitä ei oo apua. Siitä on pieni apu muihin asioihin, mut ei sukupuoleen. Ikinä ei oo ollu. Muihin asioihin kyl pieni apu, mut sukupuoleen en oo löytäny viel yhtään asiaa joka mua helpottais todellisuudessa.
Ja silti oon muka horny välillä joten miten se on edes mahdollista jos mua oksettaa seksi sen asian takia. Toisaalta se vie kyllä kaiken mahdollisen positiivisen fiiliksen siitä mitä siinä edes voisi ikinä ollakaan, ja tekee siitä pelkkää helvettiä. Like nothing about masturbating is nice or fun or positive, it's literal hell every second, mut se on pakko vaan välil tehdä jos se tunne nousee isoks. Tai siis silleen etten välttämättä tee niin pitkiin aikoihin mut aina joskus sit pakko on. Jos se tunne on niin pakottava, mut ei se sillonkaan oo kivaa, koska mikä siinä ois kivaa kun 1) sukupuoli 2) hirveät tunteet ja ajatukset 3) ocd. Silleen sano mulle miten sä voit nauttia yhtään mistään asiasta aidosti jos sä mietit vaan sitä näkemääs unta jonka takia haluisit kuolla? Eli siin ei oo mitään kivaa vaan se on tunteiden helvetti. Lisäks asia mikä tekee siit helvetin on myös tää tunne mitä tunnen hoita kohtaan mikä on sama asia ku eunkwangii kohtaan, eli käytännössä se pahin mitä voi ketään ihastusta kohtaa tuntea.
Mut kaikki koko ajan sekottaa mua ja en pääse pakoon pahinta asiaa maailmassa mulle mikä on mussa itessäni. Hyi vittu. Oon niin lähellä luovuttamista ettei tää edes enää naurata. Sen kuitenkin tiedän et sekasin chat ja kriisipuhelin voi sulkee vaihtoehdoista kokonaan koska niist ei oo mitään apua mulle. Ainut mahdollinen on ihan oikea terapia, tollaset turhat keinot voi siis unohtaa. Se vaan että miten mä pärjään 5 päivää. Vai pitääkö mun mennä päivystykseen. Harmi että opamoxkin on niin tehoton kun siihenhän se just on tarkotettu. Niin turha lääke kun voi olla mist ei oo mitään apua mulle.