Aihe vapaa En tiiä saatana

[qualitymonkey]

Eiks mul voi koskaan olla helppoo? No ei kai ku sä ite teet itelles kaiken vaikeeks.

 

[qualitymonkey]

Oon osannu sen jo lapsena

 

[qualitymonkey]

Questions to Explore
If you were on a deserted island, would you still feel the need to be a different gender?
- joo, tuntuu ainakin siltä että olisi edelleen tarve olla toista sukupuolta.

Do you dislike feminine things (clothes, nails, roles), or do you dislike your body or being seen as a woman?
- inhoan kaikkia noita.

Would you be comfortable being a feminine man?
- joo, ainakin enemmän kuin tämä, jos se olisi mahdollista siis. Voi olla etten olisi täysin mukavuusalueellani miehenäkään (muunsukupuolisuus), mutta 10 kertaa mieluummin kuin tämä dysforiahelvetti.


En tiedä sitten mihin nämä vastaukset viittaa mutta ne on rehellisiä ainakin. Voi olla transsukupuolisuutta tai sit se voi olla ihan mitä tahansa muutakin. En oo menossa kuitenkaan transpolille vieläkään. Hoidan sitä muulla tavalla tällä hetkellä, mutta vielä ei ole ollut kuin yks tapaaminen ja se ei tietenkään ole vielä auttanut yhtään.

Tuntuu kyllä siltä, että mun elämässä ei ole yhden ainuttakaan hyvää asiaa. Obvious (suurien) ongelmien lisäksi, jotka on siis esim:
- hoi
- myunghoon
- dysforia
- ocd
Niin niiden lisäksi mulla on ihan kauheasti sellaisia ei niin obvious ongelmia tai sellaisia ihan helvetin outoja kamalia tunteita mitä mulle tulee ihan kaikesta. Ikuinen väärin tekemisen tunne. Ikuinen syvä häpeä omasta itsestä, ei pelkästään sukupuolesta. Randomisti tuleva kuolemanpelko joskus. Toisaalta kuolemantoive joskus. Molemmat ahdistavia. Ei osaa tehdä arjessa tavallaan mitään, ei tiedä mitä tekisi ja kaikki tuntuu väärältä, mikään ei koskaan tunnu oikealta tai siltä että tekisin hyvin tai oikein. Ei koskaan. Ei yhtenäkään päivänä. Aivan perus arjesta selviytyminen on työtä ja tuskaa, ja mulla ei edes ole kovin paljon vaatimuksia verrattuna normi ihmiseen, esim kun ei ole vaikka työtä tai opiskelujakaan. On vaan noita tapaamisia missä hoidan dysforiaani ja sen sellaisia. Suihkussa käymistä, siivoomista, ruuan tekemistä, laskujen maksamista, ja pelkästään se on mulle ihan suoraan sanottuna helvettiä. Siis ihan tämä normi elämä mitä elän tälläkin hetkellä koko ajan. Rakkaus ja sydänsurut koko ajan tulee mun mieleen. Sit kun ne tulee mieleen niin alan ajatella siitäkin miten väärin teen kun oon tälläsessä tilanteessa, miten mun olisi pitänyt valita toisin ja miten väärin on rakastua julkkikseen. Syömishäiriöajatukset ja pakkomielteet on edelleen läsnä, ainakin jonkin verran. Ne siis häiritsee yhä. Nukun yleensä huonosti. Vihaan itseäni, ihan aidosti, ja koko ajan vain enemmän ja enemmän, varsinkin kun näen tästä keskustelustakin miten saatanan tyhmä vitun idiootti olen. Vittu oikeasti, voisin hirttää itseni silkasta vihasta itseeni. Jokainen vitun biisi satuttaa, jokainen nrg biisi. Jokainen muisto satuttaa. Oon koko ajan väsynyt. Joka päivä oon niin väsynyt. Mua sattuu koko ajan fyysisesti jonnekin. Aina on joku kipu mitä on tosi vaikee jaksaa. Oon puhelimella ihan sairaan paljon vaikka joinain päivinä vähemmän. Mut yleisesti ihan sairaan paljon. Pakkoajatukset dysforiasta vaivaa joka ikinen päivä. Mieleen tunkeutuu koko ajan ajatuksia niistä kaikista dysforisimmista ja pahimmista asioista. Oon vieläkin ihan sekasin rakkauden suhteen, vaikka oon koko ajan sanonutkin että oon ihan tajuttoman rakastunut ja että tää on mun elämäni suurimpia rakkauksia ikinä ja se saattaa ollakin totta, mut siitä huolimatta mun olo ei oo vielä normalisoitunut eli mun on yhä vaikea sitä myöntää ja jotenkin vaan mikään ei tunnu loogiselta. Mun on äärettömän vaikea yhä olla sen tilanteen kanssa. Mul ei oo elämässä oikeastaan hyviä asioita, ja pelkään koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja että kuinka päin helvettiä elämä menee kohta. Niinku lisää. Vihaan ja rakastan hoonia, enemmän kuin ketään yleensä, suurimpana osana kerroista. Vihaan itseäni seksuaalisista tunteista ja mua edelleen se oksettaakin tietysti. Haluan aina kaikin keinoin välttää tekemästä mitään niille fiiliksille mutta joskus sorrun. Ja se sortuminen tuntuu joka kerta ihan kauheelta.

Tota listaa vois ehkä vielä jatkaakin, mut vittu että tää tilanne tuntuu oikeasti siltä et nyt ei ihan tosissaan kannattais enää yrittää. Jotkut ihmiset on vaan luotu siihen että niiden kohtalo on tappaa itsensä. Mitä enemmän elämääni katon sitä enemmän nään ettei siinä oo mitään järkeä. Kaiken lisäksi oon vieläpä mahdoton autettava, sillä olen ihan paska enkä ilmeisesti halua tai osaa yrittää tarpeeksi että mikään hoito tehoaisi tai että voisin ikinä voida paremmin, sillä olen ihan paska ja en halua tarpeeksi voida paremmin, koska teen näin. Itsehän minä ongelmani aiheutan, joten. Lisäksi oon tämmönen vitun ärsyttävä katkera paska muutenkin.

 

[qualitymonkey]

Yksi ainut onnistuminen tuli nyt kun kävin suihkussa, mutta ei se paljon mua lohduta kun siitäkin jäi niin paha olo dysforian takia. Ja mua alkaa vituttaa toi sana kun en muusta puhukaan (huoh, puhunpas ja liikaa puhunkin muistakin jutuista). Mut niin jäi niin helvetin paha olo siitä ja muutenkin se on nyt ihan helvetin pahana ollu taas sen........ Myunghoon keissin alun??? Jälkeen. Sillohan se himmentyi hetkeks. Sen jälkeen se on ollut ihan helvetin pahaa koko ajan.

 

[qualitymonkey]

En oikeasti kohta enää jaksa. Ja siis tarkotan oikeasti oikeasti.

Se satuttaa mua ihan vitun paljon (myunghoon). Tuntuu että en voi rakastaa ketään samalla tavalla kun sitä, ja näitä muutamia. En vaan voi, en vain pysty. En vain pysty. Kukaan ei koskaan oo osannu mua ärsyttää niinku se, kukaan ei koskaan oo osannu mua satuttaa niinku se, kukaan ei oo saanu mua niin palasiks, en osaa nähdä mun elämää ilman sitä, se on ikuisesti suuri osa mun elämää, se vaan kuuluu tähän juttuun. En mä tiedä mitä mulle on tapahtunut. Kaikki saa mut ajattelemaan sitä, kaipaan sitä, kaipaan sen viereen, en edes tunne sitä ja kaipaan sen viereen. Vain luoja tietää miksi, etenkin kun vihaan sitä mutta toisaalta vaikuttaa niinkun haluisin myös suojella sitä kaikelta pahalta joten en nyt ehkä ihan sillä tavalla voi sitä sitten vihata. Sitä en tiedä miksi se jäi mun mieleen. Sitä en tiedä miksi se on mun elämäni suurimpia rakkauksia. Välillä tuntuu ihan siltä että rakastan sitä niin paljon etten voi sitä sanoittaakaan mitenkään. Kaikki siinä on niin.............. Siis mua tosissaan ärsyttää se ihminen, mut se saa mut myös itkemään ihan vaan siksi kun on niin suunnaton ikävä, tuntuu että kuulutaan yhteen, en osaa olla ilman sitä, en vaan osaa. Oon niin kiintyny siihen etten osaa olla ilman sitä. Itkettää kuinka paljon rakastan sitä, rakastan sitä niin vitusti ettei kukaan voi ikinä tietääkään. Tietysti muitakin, näitä muutamia. Hoita etenkin. Se satuttaa mua myös todella paljon. En saa niitä pois hetkekskään, yleensä. Joskus ehkä juu. On vaan niin kamala olo. Rakastan niin paljon, niin vitun paljon että mä en voi muuta kun vaan itkeä, ja itkeä. Ja itkeä. Sitten tässä kun kyse on elämän suurimmista asioista, niin yritä samalla sitten miettiä miten sä selviät edes dysforian kanssa. Ei osaa suunnitella mitään, en suunnittele elämää ollenkaan, oon ihan sekasin mitä mun pitää tehä. Koko ajan päässä vaan jauhaa se sama ahdistus siitä etten tiedä mitä mun pitää tehä, ja se saa mut haluamaan kuolemaa enemmän kun mitään. Kukaan ei auta mua sen kanssa. Koko ajan vaan mietin mitä teen, mitä teen nyt ja tulevaisuudessa, mitä mun pitää suunnitella, mitä mun pitää tehä, mitä teen väärin, mitä oon tehny menneisyydes.

 

[qualitymonkey]

Siis tää on ihan uskomatonta.

 

[qualitymonkey]

Kivaa.

Helppoo ja kivaa.