haituvainen
Työsuojeluvaltuutettu
- Liittynyt
- 1.4.2021
- Viestejä
- 1,691
- Reaktioarvo
- 1,689
Meen syksyllä kymppiluokalle, ja ei hitto että oon peloissani siitä.
9. luokka oli elämäni pahin, ja tällä hetkellä on vaan sellanen olo, että en pysty opiskelemaan. Opiskelu horjuttaa miun voinnin nopeesti ja tuntuu järkyttävän raskaalta sekä vie viimesenkin ilon elämästä. Koen että se estää mua paranemasta mt-ongelmista tai edes pääsemästä parempaan suuntaan mielenterveysongelmien suhteen.
Miun pitäs varmaan olla 5 vuotta opiskelematta ja tekemättä töitä, että saisin itteni ja elämäni edes jotenkuten semmosille hatarille raiteille. Ja (trigger warning!! En todellakaan halua aiheuttaa kellekään ikävää oloa, joten jos mt-ongelmat on lähellä sua niin en suosittele lukemaan seuraavaa D:) pelkään et miun kunto menee kympillä siihen, että alan taas satuttamaan itteeni ja käyn jossain ylikierroksilla paniikkikohtausten kera.
Onnistun aina uuvuttamaan itteni semmoseen ylikuormittuneeseen tilaan, ja taidan olla ihminen joka oikein vetää kaikki burn outit puoleensa D:
Siellä kun pyörii sit arjessa kouluhommien lisäks keskivaikee/vaikee masennus ja yleistyny ahdistuneisuushäiriö, niin ei ole helppoa ei, jatkuvasti tuntuu että kuormaa on liikaa vaikkei oikein mitään tekiskään.
Tuntuu vaan niin epäreilulta että miun pitäs jaksaa opiskella, vaikka hyvä kun jaksan ylipäätään elää.
Haluisin keskittyy paranemiseen ja ihan vaan olemiseen tällä hetkellä, mutta eipä tietenkään voi, kun oppivelvollisuus on 18 ikävuoteen asti ja läpäläpä... Mitä ihmettä voin tehdä?
Sen mie ainakin tiiän etten tee kympillä mitään ylisuorituksia vaan vetelen vaikka vitosia kokeista jos huvittaa, sillä miun keskiarvo on 8,2 ja kympillä numerot ei voi laskea, joten sinänsä sillä ei oo mitään väliä.
Ei oo minkäänlaista mahollisuutta antaa itelleen aikaa, kun aina sanotaan että "ei siun tarvii jaksaa ja nyt vaan koitat parantua kaikessa rauhassa" mutta sitten kuitenkin pakotetaan opiskelemaan vaikka miten surkeessa kunnossa ois D:
Tein niin pitkään ylitunnollisesti kouluhommia miettimättä ollenkaan sitä, mikä oikeesti on tässä elämässä tärkeetä. Vaikka sainkin "vaan" kaseja ja ysejä (paitsi matemaattisista aineista huonompia numeroita), niin näin kauheesti vaivaa niiden eteen.
Miksen vaan ottanu kokeista huonoja numeroita ja hyväksyny sitä etten tällä hetkellä pysty parempaan, vaan päätin pinnistellä ja saada väkisin niitä kaseja ja ysejä? Kaiken lisäks tein tuota todella pitkään, joten se varmasti aiheuttaakin sen, että nykyään ajatuskin kouluhommien tekemisestä saa miut voimaan niin henkisesti kun fyysisestikin pahoin. Ja huomaan kans sen että vaikka antasinkin itelleni armoa kouluhommissa ja tekisin sen minimimäärän, niin silti oon niin äärimmäisen keskittyny ja paneutunu siihen, että tuntuu kun koko elämä ois pelkkää koulua.
Tässä nyt tuli varmaan monesti samoja asioita eikä tästä selityksestä saa muutenkaan kunnolla selvää, joten pahottelut siitä D: Halusin vaan avautua jonnekin ja päästää ulos kaiken mitä tulee mieleen. Onko täällä kohtalotovereita tai oisko teillä antaa mitään vinkkejä tähän tilanteeseen? Mietin että ehkä joku mieleinen amislinja vois sittenkin olla kymppiluokan sijasta hyvä vaihtoehto tähän väliin, ja kai on mahollista hakea sinne jatkuvan haun kautta, mutta en oo ottanu asiasta vielä kovin hyvin selvää. Kävin kyllä tässä kaupungissa olevan amiksen nettisivuilla, mutta se vaikutti melko sekavalta.
9. luokka oli elämäni pahin, ja tällä hetkellä on vaan sellanen olo, että en pysty opiskelemaan. Opiskelu horjuttaa miun voinnin nopeesti ja tuntuu järkyttävän raskaalta sekä vie viimesenkin ilon elämästä. Koen että se estää mua paranemasta mt-ongelmista tai edes pääsemästä parempaan suuntaan mielenterveysongelmien suhteen.
Miun pitäs varmaan olla 5 vuotta opiskelematta ja tekemättä töitä, että saisin itteni ja elämäni edes jotenkuten semmosille hatarille raiteille. Ja (trigger warning!! En todellakaan halua aiheuttaa kellekään ikävää oloa, joten jos mt-ongelmat on lähellä sua niin en suosittele lukemaan seuraavaa D:) pelkään et miun kunto menee kympillä siihen, että alan taas satuttamaan itteeni ja käyn jossain ylikierroksilla paniikkikohtausten kera.
Onnistun aina uuvuttamaan itteni semmoseen ylikuormittuneeseen tilaan, ja taidan olla ihminen joka oikein vetää kaikki burn outit puoleensa D:
Siellä kun pyörii sit arjessa kouluhommien lisäks keskivaikee/vaikee masennus ja yleistyny ahdistuneisuushäiriö, niin ei ole helppoa ei, jatkuvasti tuntuu että kuormaa on liikaa vaikkei oikein mitään tekiskään.
Tuntuu vaan niin epäreilulta että miun pitäs jaksaa opiskella, vaikka hyvä kun jaksan ylipäätään elää.
Haluisin keskittyy paranemiseen ja ihan vaan olemiseen tällä hetkellä, mutta eipä tietenkään voi, kun oppivelvollisuus on 18 ikävuoteen asti ja läpäläpä... Mitä ihmettä voin tehdä?
Sen mie ainakin tiiän etten tee kympillä mitään ylisuorituksia vaan vetelen vaikka vitosia kokeista jos huvittaa, sillä miun keskiarvo on 8,2 ja kympillä numerot ei voi laskea, joten sinänsä sillä ei oo mitään väliä.
Ei oo minkäänlaista mahollisuutta antaa itelleen aikaa, kun aina sanotaan että "ei siun tarvii jaksaa ja nyt vaan koitat parantua kaikessa rauhassa" mutta sitten kuitenkin pakotetaan opiskelemaan vaikka miten surkeessa kunnossa ois D:
Tein niin pitkään ylitunnollisesti kouluhommia miettimättä ollenkaan sitä, mikä oikeesti on tässä elämässä tärkeetä. Vaikka sainkin "vaan" kaseja ja ysejä (paitsi matemaattisista aineista huonompia numeroita), niin näin kauheesti vaivaa niiden eteen.
Miksen vaan ottanu kokeista huonoja numeroita ja hyväksyny sitä etten tällä hetkellä pysty parempaan, vaan päätin pinnistellä ja saada väkisin niitä kaseja ja ysejä? Kaiken lisäks tein tuota todella pitkään, joten se varmasti aiheuttaakin sen, että nykyään ajatuskin kouluhommien tekemisestä saa miut voimaan niin henkisesti kun fyysisestikin pahoin. Ja huomaan kans sen että vaikka antasinkin itelleni armoa kouluhommissa ja tekisin sen minimimäärän, niin silti oon niin äärimmäisen keskittyny ja paneutunu siihen, että tuntuu kun koko elämä ois pelkkää koulua.
Tässä nyt tuli varmaan monesti samoja asioita eikä tästä selityksestä saa muutenkaan kunnolla selvää, joten pahottelut siitä D: Halusin vaan avautua jonnekin ja päästää ulos kaiken mitä tulee mieleen. Onko täällä kohtalotovereita tai oisko teillä antaa mitään vinkkejä tähän tilanteeseen? Mietin että ehkä joku mieleinen amislinja vois sittenkin olla kymppiluokan sijasta hyvä vaihtoehto tähän väliin, ja kai on mahollista hakea sinne jatkuvan haun kautta, mutta en oo ottanu asiasta vielä kovin hyvin selvää. Kävin kyllä tässä kaupungissa olevan amiksen nettisivuilla, mutta se vaikutti melko sekavalta.