Syvälliset Itseni loputon ruoskiminen, syyllisyys ja huonommuuden tunne, kiusallisten tilanteiden vatvominen, ajatus siitä etten saa tehdä virheitä

[haituvainen]

Otsikossapa nuo miun ongelmat aikalailla onkin D: Miten ihmeessä näistä voi päästä eroon??? Oon aina ollu sellanen ihminen, joka sättii itteensä kamalasti joka v*tun asiasta, oli se sit jonkun henkilön sanoma kritiikki tai joku tilanne jossa nolaan itseni / mokaan jotenkin. En salli itseni mokailla, tehdä pieniäkään virheitä, en sitten mitään. Ajattelen että olen huono ihminen muuten, vaikka järjellä mietittynä on täysin inhimillistä mokailla. Myös jos joku antaa kritiikkiä (kuten tuossa aiemmin jo hieman sivusin) niin ei herranjumala sitä fyysisen ja henkisen pahan olon määrää, kun meen siitä jotenkin todella pahasti pois tolaltani. Kurkkuun tulee myös aina sellanen möykky ja tekee melkein mieli itkeä. Ei ihan oikeesti kukaan voi pahottaa mieltään asioista näin pahasti kun mie ja murehtii näin kamalan paljon D: Veikkaan että yks osasyy ainakin on se, että koin pienenä paljon henkistä väkivaltaa miun isän puolelta. Niissä tilanteissa se sai miun olon uhatuks ja jos iskä vaikka huus miulle, niin totta kai pienenä tuli sellanen olo että se ois ollu miun vika, mikä ei tietenkään näin myöhemmin aateltuna oo todellakaan niin. Mutta se on jääny tuonne takaraivoon, kun jouduin pikkulapsesta lähes 14-vuotiaaks asti jännittämään, olemaan koko ajan varpaillani ja ikään kun tavottelemaan sitä täydellisyyttä ja virheettömyyttä ettei iskä nyt vaan suuttus.

 

[annimetall]

Voi ei, kamalaa kuulla tuosta henkisestä väkivallasta!

Kritiikki tuntuu aina pahalta, mutta sen voi oppia ottamaan vastaan. Siihen menee aikaa, ja se vaatii paljon henkistä kasvua. Tällä tarkoitan sitä, että pystyy luottamaan omaan arvostelukyynsä myös kritiikin jälkeen.

Kannattaa alkaa pitämään tunteistasi päiväkirjaa, johon kirjoitat mitä tunnet ja miksi. Silloin opit tuntemaan itsesi paremmin, ja siitä on aina apua. Anna myös itsellesi lupa ilmaista näitä tunteita, pyydä rakentavaa kritiikkiä ja ota se vastaan, vaikka se tuntuisikin pahalta.

Minä uskon sinuun, pystyt tähän. Pystyt tähän juuri nyt ja aina tulevaisuudessa. Usko itseesi ja kaikki on hyvin. Kaikki hoituu.

Motivational speaker annimetall has spoken.

 

[TalvinenRasia]

Moi! D: On pakko tulla taas kirjoittelemaan, kun samaistun niin jäätävän paljon.

Mä "ruoskin" itseäni kaikesta - jos sanon väärin, mokaan, unohdan, soperran puhuessa, näytän kiukkuani, katson väärään paikkaan, ymmärrän väärin tai reagoin väärin. Tuossa jotain esimerkkejä. Tunnen edelleen syyllisyyttä asioista, jotka ovat voineet oikeasti tapahtua vuosiakin sitten. En tiedä, pystytkö samaistumaan tähän. Musta se tuntuu kuitenkin jo hiukan järjettömältä, että melkein itken, kun joskus vuosi sitten kuulin kysymyksen väärin ja tämän takia nolasin itseni. Nolaan itseni oikeasti usein, ja tästä seuraa huonommuuden tunne. Musta tuntuu, että kyllä vain, olen maailman ainoa ihminen, joka sekosi sanoissaan koulussa. Se ei todellakaan ole niin, mutta silti se tuntuu siltä ettei kukaan muu mokaa samalla tavalla ja mä olen siksi jotenkin huonompi?

Virheiden tekeminen kuuluu kuitenkin elämään. Musta olisi kivaa, jos olisi joku toinenkin, joka on samanlainen Mokailun mestari niin kuin mä. Kirjoitan mokiani usein päiväkirjaan ja tyyliin vuoden päästä huomaan, ettei se yksi tilanne kaupan kassalla ole välttämättä niin kamala kuin mä aina ajattelen. Oon myos kuullut sanonnan, joka menee jotenkin näin: mitä huonompi reissu, sitä parempi tarina.

Kirjoitin yhtenä päivänä esseen koulussa ja opettaja tuli lukemaan sen. Totta kai se oli mun mielestä nolo ja surkea, mutta sainkin kehuja. Tietysti tuli myös kritiikkiä ja mä oon oppinut, että kun kuuntelen ja nyökkään, kritiikki menee päähän. Oon vaan oppinut sietämään, etten voi olla täydellinen.

- TalvinenRasia, Mokailun ikuinen mestari ja Yliajattelun taitaja, joka menee nyt valmistautumaan kouluun.