Mulla kieltämättä on paljon tälläsiä toistuvia liikkeitä yms., joita teen ilman mitään varsinaista syytä.
Listasin tähän kaikki mun pakko-oireet/-mielteet, jotka tuli mieleen:
- Järjestelen esineitä: riveihin, tiettyyn asentoon, tietyn etäisyyden päähän toisesta esineestä tai esim. pöytäliinan raidasta, jne.
- Pyyhin pois tai vedän sormella alas seinällä tai suihkuverhossa valuvia vesipisaroita. Kerään/poimin myös esim. leivänmuruja lautaselta sormenpäällä ja pistän suuhun. Pitäähän nyt ne murusetkin hyödyntää, hyvä ihminen...
- Muutenkin mulla on tapana unohtua viimeistelemään asioita vähän liiankin tarkkaan. Esim. leipä pitää voidella mahdollisimman tarkasti. Jos kirjoitan ruutupaperille tai viivalle ja jotkut kirjaimet "valuu" liian paljon viivan alle, kumitan ne ja kirjoitan ne uudestaan. Kynällä kirjoittaessa saatan jäädä viimeistelemään jotain kirjainta tai muuta merkkiä turhankin pitkäksi aikaa - siihen pisteeseen asti, että tulen vahvistaneeksi merkin jo liiankin tummaksi.
- Vääntelen mun hartioita ja selkää sillein nykivään tyyliin.
- Toisinaan räpytän silmiä nopeaan tahtiin ja joskus jopa pyörittelen silmiä vähän/ käännän silmiä ylöspäin/yläviistoon.
- Jos esim. luen tekstiä tietokoneen tai kännykän ruudulta, "nitkutan" sitä näkymää hiirellä tai sormella nopeasti ylös alas. Joskus teen myös sitä silmienräpyttelyliikettä samanaikaisesti.
- Tekstiä lukiessa saatan juuttua hetkeksi toistelemaan jotain sanaa/tavua mielessäni - yleensä myös puhallan hiukan ilmaa samassa tahdissa nenän kautta. Myöskin iltarukousta rukoillessani (jolloin olen siis yleensä jo aika väsynyt) jumitun tosi usein toistelemaan jotain sanaa tai paria sanaa - esim. sanaa "aamen".
- Kirjoittaessani jotain kännykällä tai tietokoneella, jos joudun hetkeksi keskeyttämään lauseen kirjoittamisen esim. muuttaakseni jotain jossain muualla päin tekstiä, palatessani takaisin siihen ns. alkuperäiseen kohtaan joudun kumittamaan lauseesta vähäsen, ennen kuin voin taas jatkaa kirjoittamista.
- Joskus, jos luen tekstiä ja tavuviiva katkaisee sanan niin, että sana jatkuu seuraavalla rivillä, en voi lukea kyseistä sanaa "normaalisti", vaan mun pitää tehdä siihen mielessäni katkos tavuviivan kohdalle.
- Puhuessa saatan välillä toistaa jonkun lyhyen tokaisun useamman kerran kuin olisi tarvis - tai sanoa siitä monta eri versiota peräkkäin. Tyyliin, että vastaan jonkun puheeseen "Jassoo", ja sitten jatkan sitä vielä lisää: "Justiinsa. Vai niin. Mielenkiintoista. Jännä juttu." (Ne jälkimmäiset tokaisut sanon yleensä vähän hiljaisemmin/ enemmän mutisevasti kuin ensimmäisen.)
- Naksuttelen ja/tai vääntelen niveliäni, varsinkin sormia.
- Nypin itsestäni ihokarvoja (lähinnä hiuksia ja välillä alapääkarvoja) sekä revin kynsiäni ja kynsien viereistä ihoa.
- Yhdessä vaiheessa oli tarve tökkiä vieressä olevia esineitä kämmenselällä tai rystysillä. (Jos kyseessä oli esim. kuuma paistinpannu, oli pakko vain hillitä itseni...)
- "Purskuttelen" sylkeä kielen ja kitalaen välissä.
- Tykkään kääntää päätäni sellaiseen asentoon, että mun silmälasien kehysten reuna ns. näkyy vaikkapa jonkin maisemassa olevan puun päällä.
- Tietokonetta käyttäessäni usein klikkailen hiirellä ruutua ilman syytä.
- Usein, jos painan jotain nappulaa, mulle ei riitä, että painan sitä vain yhden kerran, vaan täytyy rämpyttää sitä monta kertaa peräkkäin.
- Käyttäessäni tietokonetta ruudulla näkyvä hiirenkohdistin alkaa toisinaan vain yksinkertaisesti häiritsemään mua - koitan siirtää sen "ideaalisempaan" paikkaan tai jopa kokonaan pois näkyvistä näytön reunaan, mutta usein edes sekään ei auta.
- Mua saattaa myös alkaa häiritsemään jokin tietokoneen ruudulla näkyvä ikkuna (joka ei ole koko ruudun kokoinen), yritän siirtää sen mahd. "ei-häiritsevään" kohtaan ruudulla, yleensä kuitenkin saaden vähennettyä sen häiritsevyyttä vain hyvin vähän.
- Mua saattaa myös alkaa häiritsemään jokin vieressäni pöydällä oleva tavara, vaikkapa kynä. Silloin koitan siirtää sen kohtaan ja asentoon, jossa se ei häiritse liikaa, mutta jos sekään ei auta, niin siirrän sen kokonaan pois näköpiiristä.
- Usein, jos mun pitää keskittyä johonkin ja nään auki olevan oven tai luukun, se saattaa viedä mun huomion niin pahasti, että pystyn jatkamaan hommiani vasta, kun olen käynyt laittamassa tämän oven tmv. kiinni.
- Toisinaan ajaessani pyörällä, jos syystä tai toisesta joudun pysähtymään hetkeksi ja sitten lähden taas jatkamaan polkemista, tulee ärsyttävä tunne, että toinen polkimista on jalan alla "väärin päin". Niinpä käännän sen toisin päin, mutta yleensä se ei kuitenkaan auta, vaan se tuntuu toisin päinkin suunnilleen yhtä "väärältä". Kääntelen sitä hetken, mutta todettuani yrityksen tuloksettomaksi käännän polkimen vaan siihen asentoon, jossa se tuntuu vähiten häiritsevältä, koitan ajatella jotain muuta - ja pian unohdankin jo koko polkimen.
- Aika harvoin kylläkin, mutta toisinaan mun mieleen yhtäkkiä putkahtaa outoja, usein sopimattomia ajatuksia. Esimerkiksi, että olen keskustelemassa jonkun naisoletetun kanssa, ja tulen ihan sattumalta ohimennen vilkaisseeksi henkilön rintoja, ja mieleeni putkahtaa sana "tissit". (Olen siis ihan hetero, tiedoksenne...) Heti perään kyseenalaistan itselleni, että täh, mistähän kehvelistä tuokin ajatus nyt tuli, ja ravistan kyseisen ajatuksen mielestäni.
- Pienenä mulla oli tapana väsyneenä (jolloin ylivilkkaus siis oli mulla pahimmillaan) tehdä sellasia tavallaan eläinääniä muistuttavia ääniä. Vähän niinkun vihellystä, mutta kielellä ja kitalaella tehtynä. Ja samalla hymyilin sillein ärsyttävän ilkikurisesti - ja välillä tein jotain muitakin ilmeitä. Olin olevinani hauskakin... mutta todellisuudessa vain oman itseni mielestä.
Näitä tälläsiä pakko-oireita on ollut niin kauan, kun vaan jaksan muistaa. Ainakin nyt pienestä ala-asteelaisesta asti. (Mutta kyllä esim. ne auki olevat luukut on häirinneet ihan pienenäkin. Iskä kertoo, että kerran ollessani pieni sille tuli mun kanssa suurikin "riita" siitä, pitäisikö pesukoneen luukku olla raollaan vai kiinni. :'D)
Näiden oireiden taustalla ei yleensä ole mitään varsinaista ajatusta. En esim. tee niitä siksi, että mua pelottaisi, että jotain saattaisi käydä, jos en niitä tekisi. Teen niitä siksi, että... tekee vaan mieli. Tekemättä jättäminen joko tuntuu vain liian epämukavalta ajatukselta - tai sitten teen asian jonkin tapaisesta uteliaisuudesta. Jos esim. en töki jotain esinettä, mitä tekee mieli, niin tuntuu, että se esine vähän niinkun "kutittaa" mua. Tai sitten sitä esinettä itseään kutittaa?? Niinkun se jotenkin olis mukamas mun oman kehon osa, ja mun pitäis "raapia" sitä...?? Tai jotain? En minä tiiä.
