Mielenterveys miussa on pakko olla joku tosi pahasti vialla

[haituvainen]

nytki vaan on möykky kurkussa ja kinda itkettää, mut eipä tuu itku kuitenkaan kunnolla D:

homman nimi on siis se, että kun oon kertonu täällä jonkin verran siitä pojasta jonka kans miulla oli jotain ja joka on käyttäytyny hyvin erikoisesti mua kohtaan, niin... no tähän tarinaan liittyy tosi paljon kaikkee, mutta pointti tässä nyt on se, että oon ihan koukussa häneen. mietin kaikkee mahollista mitä hän on tehny ja sanonu ja mitä meidän välillä on tapahtunu suorastaan pakkomielteisesti. hän on miun mielessä oikeestaan 24/7, ainoo aika millon pääsen hänestä eroon on tietenkin se kun nukun. spekuloin jatkuvasti mitä hän mahto tarkottaa sillä ja tällä, tavallaan ikävöin häntä mutta sit kuitenki tulee sellasia vihan ja pettymyksen tunteita, oon tosi hämmentyny että miks hän teki mitä teki. ahdistaa kun en tiiä mikä kaikki on totta ja mikä ei - myöskin se että miulla on taipumus ylireagoida JA joutuu manipuloinnin ja hyväkskäytön kohteeks (mikä tässä on ainakin kavereiden ja miun äidin mielestä tapahtunut) pahentaa paljon miun pään sisästä myllerrystä. tiiän etten tuu koskaan saamaan näihin asioihin vastauksia koska oon puhunut tän pojan kanssa eikä hän ymmärrä tehneensä väärin, mutta miten opin elämään sen asian kans etten tiiä ? TW: miulla on myös ollu itsetuhosuutta, paniikkikohtauksia ja kauheesti itteni syyttelyä tästä tilanteesta. en nää mitään valoa tunnelin päässä, en tiiä miten vitussa saan selvitettyä tän pään sisäsen sotkun tai pääsenkö tästä koskaan yli. oon nimittäin joskus aiemminkin obsessoitunut yhteen poikaan ja toipumiseen meni todella kauan. tunnen vaan itteni sekopääks, oonko mie oikeesti ihan hullu ja pimahtanu kun lähes ainoo asia mikä miulla on KOKO AJAN mielessä on joku helvetin jätkä D: ja ei, nimenomaan en oo ihastunu siihen, vaan se on mielessä just sillä tavalla että oon koukussa. en tiiä miten kauan jaksan tätä, tää alkaa käydä jo tosi paljon hermoille ja alan olla epätoivon partaalla.

 

[haituvainen]

sanotaan että puhuminen helpottaa, mutta miulla se vaan kääntyy itteeni vastaan D: koska se saa miut vaan miettimään niitä asioita enemmän ja enemmän ja se on sit loputon kierre. pitääkö miun siis vaan olla puhumatta tästä pojasta sanaakaan vaikka kuinka olis mielessä kaikkee, jotta mie joku kaunis päivä sitten viiden vuoden päästä unohan hänet?

 

[haituvainen]

up

 

[haituvainen]

up

 

[haituvainen]

inhottaa vielä kun kesäkin tulee ja haluisin nauttia siitä, mutten tiedä pystynkö tän takia :(

 

[Poistettukäyttäjänimi174]

En oo nyt kauheasti sun viestejä ja tilannetta seurannut, se täytyy myöntää. Kuitenkin nyt tän mitä tässä kerroit perusteellä sanoisin, että parempi sun on niistä asioista puhua kuin jättää pään sisälle, etenkin jos se aiheuttaa noin pahoja psyykkisiä oireita. Jos se saa sut miettimään vaan enemmän, sitten se saa. Se tarkoittaa vain sitä, että jotain täytyy käsitellä. Siinä voi kestää aikansa. Olet varmaankin jo kokeillut ajatusten kirjoittamista ylös, mutta ehdotan sitä nyt kuitenkin.

Tunnistan kyllä tuon obsessoitumisen mistä puhuit. Huoh. Jos en olisi ollut tyhmä, en olisi päätynyt tilanteeseen, jossa valmentajani rikkoo ihan perusoikeuksiani. Hetken kesti tottua siihenkin ajatukseen, että hän ei ole hyväksi minulle kun oli kietonut minut verkkoonsa ja saanut minut uskomaan että on hyvä valmentaja ja hyvä ihminen. En vieläkään käsitä, miten henkilökohtaisiakin asioita hänelle jaoin. Ja luotin siihen, että hän välittää. Hetkeksi meni usko koko ihmiskuntaan.

Sulla varmaan on joku ammattilainen auttava taho jossain? Sitä kannattaa hyödyntää, vaikka tuntuisi, että se hetkellisesti pahentaisi tilannetta.

 

[qualitymonkey]

Se siis on sun obsessoinnin kohde mutta et oo ihastunu siihen ja obsessoit platonisesti? Vai oot ihastunu JA obsessoit. Sori jäi vaa vähän häiritsee koska kuulostaa siltä et oisit ihastunu mut sanot että et oo ni mietin vaa ymmärsinkö väärin. En kyl oikee osaa sanoo muuten mitää... Ehkä sun pitää vaa obsessoida tarpeeks ja sit jossakin vaiheessa se rauhottuu?