Hurja Mua seurattiin 😰

tuhatsanaa

astronautti
Liittynyt
20.6.2022
Viestejä
132
Reaktioarvo
115
Olin metrolla kirjastomatkalla ja metro oli melko tyhjä. Kuuntelin ihan vaan musiikkia kuulokkeilla ja joku noin 40 v mies tuli istumaan mun viereen, aika lähelle vielä melkein niin että koski muhun. Yritin olla ahdistumatta ja tämä mies katteli mua aika kiinnostuneen oloisena. Sitten lopultakin tulee mun pysäkki niin pyydän anteeksi että mies väistyisi ja pääsisin pois. Hän sitten lähtee SEURAAMAAN mua ulos metrosta ja koko matkan kohti kirjstoa kävelee noin viiden metrin päässä musta. Kirjastossa hän sitten menee aivan ovien viereen istumaan ja kaivaa puhelimensa esiin. Noudan äkkiä varaukseni ja lähden pois. Liene yllätyskään että mies lähtee perääni. Mieleeni muistuu se, kun kaverini kanssa pohdittiin mitä tällaisessa tilanteessa tehtäisiin. Silloin tultiin siihen lopputulokseen että kotiin ei kannata lähteä tai mihinkään, missä yleensä käy. Lähdin siis uimahallille. Uimistarvikkeita ei ollut mukana mutta maksoin vain pääsymaksun ja menin pukuhuoneeseen. Siellä odotin noin vartin ja uskalsin lähteä pois, sillä olin varmistanut että mies ostaa myös lipun. Tämä siis eilen, mies ei tainnut löytää minua uudelleen. Mitä tässä olisi kannattanut tehdä?
 

annimetall

Epävirallinen Viisuselostaja
Liittynyt
9.7.2021
Viestejä
2,445
Reaktioarvo
2,334
Hyi hitto, olen lukenut vastaavanlaisia tarinoita mm. Redditistä. Sairasta.
Kannattaa tosiaan kertoa aikuiselle tai jopa poliisille tuollaisesta. Jos näkyy uudelleen, niin voit kokeilla mennä itsesi kanssa samanikäisille puhumaan, vaikket tuntisi heitä. Usein tuollaiset kuumottavat setämiehet perääntyvät, kun porukkaa alkaa kerääntyä.
 

Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,583
Reaktioarvo
6,487
Hyi kamala D:
Seuraavalla kerralla kannattaa sanua jollekki tuosta. Esim se on hyvä keino et meet juttelee jollekki tuntemattomalle ihan niinku tuntisit sen, aika usein ne tajuaa et joku on vialla.
Jos se mies vielä ilimestyy seuraamaan sua nii sillon ilmoita poliisille
 

tuhatsanaa

astronautti
Liittynyt
20.6.2022
Viestejä
132
Reaktioarvo
115
Hyi kamala D:
Seuraavalla kerralla kannattaa sanua jollekki tuosta. Esim se on hyvä keino et meet juttelee jollekki tuntemattomalle ihan niinku tuntisit sen, aika usein ne tajuaa et joku on vialla.
Jos se mies vielä ilimestyy seuraamaan sua nii sillon ilmoita poliisille
Tää olis ollut tosi hyvä idea tossa tilanteessa ja varmaan aion jos tapahtuu uudelleen
 

mamiya

Asiantuntija
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
1,351
Reaktioarvo
1,692
Kertoa heti vastaantulevalle aikuiselle esm. siellä kirjastossa. Jälkikäteen kannattaa kertoa myös vanhemmille, varsinkin jos olet alaikäinen.
 
Ylös Pohja