- Liittynyt
- 2.2.2021
- Viestejä
- 4,446
- Reaktioarvo
- 3,134
Vähän turhankin. Sekavaa, ristiriitaista ja pohdiskelevaa tekstiä luvassa.
Jopa kahteen vuoteen en ole nähnyt ketään, yhteydenpito kavereiden kanssa on vaan jäänyt ilmeisesti muuttuneiden elämäntilanteiden vuoksi. Välttelen puhumista, koska pelkään sanovani jotain tyhmää eikä minusta pidettäisi liian outojen juttujen takia, joiden takia kukaan ei haluaisi olla kaverini. En oikeastaan edes tiedä, haluanko kavereita sosiaalisen statuksen vuoksi vai ihan aidosti sen vuoksi, että vietetään aikaa yhdessä, pidetään toisiamme tärkeänä yms. Saattaa vaihdellakin. Enimmäkseen vapaa-ajallani haluan olla yksin ja keskittyä luovaan tekemiseen. Välillä kuitenkin kaipaa kaveria, ehkä aidosti seuran kaipuun vuoksi tai sittem sen vuoksi että voin sanoa ihmisille, että kyllä mulla kavereita on.
En oikeasti haluais uskoa että jälkimmäisen mukainen mulkvisti tyyppi oisin, rukoilen, että tämä on vaan yliajattelua. Enhän kuulosta kusipäältä? Mutta jotenkin se yhteydenpito vaan jää, vaikka koen silti, että ihmiset sopivissa määrin kiinnostaakin. Totuus on se, etten aina vain jaksa ihmisiä, sosiaalisuus tuntuu muutenkin minusta ylivoimaiselta, että ehkä voin huokaista helpotuksesta sen sosiaalisen status jutun suhteen.
Mä haluan oikeasti seuraa, omanlaista vaan ja sellaista, joiden kanssa on hyvä olla ja joiden kanssa ei tarvitse pelätä, että sanoo jotain väärää. Yksin ei tietenkään aina oo kiva olla. Yksinäisyys ja yksinolo ovat kuitenkin eri asioita.
Viihdyn kyllä yksin, mutta ihmisten ympärillä en tykkää olla yksin.
Mietin kuitenkin, että ottaisko uudestaan yhteyttä entiseen kaveriini, vaikka yhteydenpito on jäänyt? Ollaan viimeksi puolitoista vuotta sitten laitettu viestiä. En tiiä, kehtaanko, onhan siitä liikaa aikaa??!!
Jos täällä on samankaltaisia kokemuksia jollain niin kertokaa ihmeessä!
Jopa kahteen vuoteen en ole nähnyt ketään, yhteydenpito kavereiden kanssa on vaan jäänyt ilmeisesti muuttuneiden elämäntilanteiden vuoksi. Välttelen puhumista, koska pelkään sanovani jotain tyhmää eikä minusta pidettäisi liian outojen juttujen takia, joiden takia kukaan ei haluaisi olla kaverini. En oikeastaan edes tiedä, haluanko kavereita sosiaalisen statuksen vuoksi vai ihan aidosti sen vuoksi, että vietetään aikaa yhdessä, pidetään toisiamme tärkeänä yms. Saattaa vaihdellakin. Enimmäkseen vapaa-ajallani haluan olla yksin ja keskittyä luovaan tekemiseen. Välillä kuitenkin kaipaa kaveria, ehkä aidosti seuran kaipuun vuoksi tai sittem sen vuoksi että voin sanoa ihmisille, että kyllä mulla kavereita on.
En oikeasti haluais uskoa että jälkimmäisen mukainen mulkvisti tyyppi oisin, rukoilen, että tämä on vaan yliajattelua. Enhän kuulosta kusipäältä? Mutta jotenkin se yhteydenpito vaan jää, vaikka koen silti, että ihmiset sopivissa määrin kiinnostaakin. Totuus on se, etten aina vain jaksa ihmisiä, sosiaalisuus tuntuu muutenkin minusta ylivoimaiselta, että ehkä voin huokaista helpotuksesta sen sosiaalisen status jutun suhteen.
Mä haluan oikeasti seuraa, omanlaista vaan ja sellaista, joiden kanssa on hyvä olla ja joiden kanssa ei tarvitse pelätä, että sanoo jotain väärää. Yksin ei tietenkään aina oo kiva olla. Yksinäisyys ja yksinolo ovat kuitenkin eri asioita.
Viihdyn kyllä yksin, mutta ihmisten ympärillä en tykkää olla yksin.
Mietin kuitenkin, että ottaisko uudestaan yhteyttä entiseen kaveriini, vaikka yhteydenpito on jäänyt? Ollaan viimeksi puolitoista vuotta sitten laitettu viestiä. En tiiä, kehtaanko, onhan siitä liikaa aikaa??!!
Jos täällä on samankaltaisia kokemuksia jollain niin kertokaa ihmeessä!