Suhteet Paha eksä on taas vauhdissa + narsismikeloja

titi-uuh

"jee"
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
237
Reaktioarvo
401
Äääääh. Nyt mun pahan eksän hampaisiin on joutunut uusi uhri. Sen exän, jonka tapauksesta kerroin tonne Oletko ollut poliisin kanssa tekemisissä -keskusteluun.

Yks mun kaveri soitti juuri ja kysy voiko hän diilata mun yhteystiedot eteenpäin hänen yhen kaverinsa kaverille, joka on ilmeisesti nyt talven ajan seurustellut tämän exäni kanssa. Kuulemma on tapahtunut taas jotain samanlaista kuin mulle vuosia sitten ja rikosilmoitukset on vetämässä. Vertaistukea kaipailee hän.

Helevetti. Mä jotenkin elättelin toiveita, että eksäni olisi kasvanut ja päässyt elämässään eteenpäin. Oon kaikesta huolimatta toivonut hänelle kaikkea hyvää. Hän on ihan helevetin kaunis ihminen mutta samalla niin rikki, että tuhoaa kaiken mihin koskee. Ja vieläpä tosi kuvottavalla tavalla.

Autan tosi mielelläni. Samalla huomaan, että omat muistot tulee uudestaan pintaan. Kai se on ihan hyväkin asia, koska aikoinaan jouduin painamaan ne pikavauhtia pois mielestä, kun elämässä alkoi toisenlaiset tragediat, joiden prosessoiminen on menny kaiken edelle. Tää exä-asia on jäänyt vähän käsittelemättä, mä huomaan. Mulla on yhä kolme vuotta meiän eron jälkeen vaikeuksia solmia stabiileja intiimisuhteita.

Onks täällä ketään jolla ois kokemusta parisuhteesta narsistin kanssa? Miten ootte selviytyny? Millä tavoin mahdolliset traumat on näkyny teiän elämässä?

En ite niin fiilaa ihmisten holtitonta leibelöintiä narsistiksi, mutta tässä tapauksessa luulen sen olevan ihan käyttökelpoinen lokero. Puhutaan kuitenkin sarjassa tyttösiä kaatavasta ylemmyydentuntoisesta hurmurista, joka on paitsi äärimmäisen ihastuttava myös manipuloiva, räjähtelevä sekä sairaalloisen mustasukkainen seksi- ja päihdeaddikti.
 
Peruukkiteline

Teenlitkijä
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
1,426
Reaktioarvo
2,314

Ymmärrän kehotukset olla ns. leimaamatta muita ihmisiä narsisteiksi, mutta (teitä) narsistien uhreja on olemassa ihan oikeastikin, joten minusta on väärin kieltää ihmisiä käyttämästä sanaa narsisti, jos sen voi perustellusti olettaa pitävän paikkansa.

Jonkun ihmisen leimaaminen puolihuolimattomasti tai jopa tahallaan on tietysti ihan eri asia, enkä edusta tässäkään tilanteessa (kumpaakaan) ääripäätä, mutta miten muutenkaan vertaistukea voi hakea, jos ei voi käyttää siihen liittyviä termejä? Yritän siis sanoa, että sinulla on oikeus puhua kokemuksistasi, ei sinun tarvitse pyytää anteeksi narsisti-sanan käyttöä. <3

Itse kysymykseesi en osaa vastata, koska minulla ei ole kokemusta tuollaisesta, mutta todella ikävää, että sinulle on käynyt niin kuin on käynyt. :c

En oikein osaa muuta sanoa kuin että jaksamisia! <3
 
Girlofpunk

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
866
Reaktioarvo
1,569
tiedän miltä tuntuu kun on seurustellut narsistin kanssa ja valitettavaa on se että sellaista persoonaa on todella vaikea muuttaa. Narsisti on aina narsisti. Eksälläni on edelleen minuun jokin pakkomielle. Erosta 4 vuotta kun hänet jätin. Oli siis väkivaltainen, manipuloiva ja siihen aikaan alkoholisti ja silti elättelee toiveita meistä yhdessä. Vasta viime vuoden joulukuussa jätti mut rauhaan kun muutin ihan toiselle paikkakunnalle puolison kanssa.
Sitä ennen kuitenkin uhkaili muuttavansa tänne päin jotta voisimme nähdä toisiamme.
Tämä henkilö osaa olla erittäin psykottisesti pelottava. Aikoinaan kun hänet jätin ja kun viimein löysin uuden niin eikös tämä ruvennut mulle soittelemaan tuntemattomasta numerosta. Tai no, tämä ei ollut tuntematon sillä siinä ei ollut numeroa ollenkaan joten en edes pystynyt estämään sitä. Jouduin usein pitämään puhelinta lentokone tilassa jottei hän pystynyt soittamaan. Muutaman kerran sitten silloinen poikaystäväni (nykyinen eksä kanssa) vastasi tälle psykopaatille ja no sieltä tuli usein tappouhkauksia. Vainosi mua jonkin aikaa. Vaihdoin numeron ja se loppui. Sitten kun erosin uudestaan, jotenkin sai taas muhun yhteyttä sähköpostin kautta ja pommitti siellä.
Päätin sitten jossain vaiheessa tavata hänet ja yritti edelleen ystävyyttä ja yhtäkkiä vannoi rakkauttaan mulle, silloin otin pakkia.
Silti senkin jälkeen halusi olla yhteyksissä.
Itse myös typeränä vastailin hänelle, mutta sitten se touhu meni taas siihen että yritettiin manipuloida ja tuhota nykyinen suhde joten sitten laitoin pitkän viestin jossa pyysin olemaan olematta yhteyksissä. Ei vastannut mitään ja on ollut hiljainen viime joulukuusta asti mikä on erikoista.
Toivon mukaan kasvoi henkisesti ja pääsi yli musta.
 
Viimeksi muokattu:

mamiya

Asiantuntija
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
1,351
Reaktioarvo
1,692
en ole seurustellut narsistin kanssa, mutta oon elänyt suhteessa missä mies on ollut niin rikki psyykkisesti, mustasukkainen, vainoharhainen ja väkivaltainen. loppua kohden väkivalta vähentyi ja jäi pois (vajaa vuoden oli niin ette isoja fyysisiä tappeluita ollut), mustasukkasuus ei kadonnut mutta väheni sekin.

hyötyisi varmasti terapiasta tai jonkinlaisesta juttelu avusta, en usko että tollasia traumoja saa yksin käsiteltyä loppuun D=
 
Girlofpunk

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
866
Reaktioarvo
1,569
tiedän miltä tuntuu kun on seurustellut narsistin kanssa ja valitettavaa on se että sellaista persoonaa on todella vaikea muuttaa. Narsisti on aina narsisti. Eksälläni on edelleen minuun jokin pakkomielle. Erosta 4 vuotta kun hänet jätin. Oli siis väkivaltainen, manipuloiva ja siihen aikaan alkoholisti ja silti elättelee toiveita meistä yhdessä. Vasta viime vuoden joulukuussa jätti mut rauhaan kun muutin ihan toiselle paikkakunnalle puolison kanssa.
Sitä ennen kuitenkin uhkaili muuttavansa tänne päin jotta voisimme nähdä toisiamme.
Tämä henkilö osaa olla erittäin psykottisesti pelottava. Aikoinaan kun hänet jätin ja kun viimein löysin uuden niin eikös tämä ruvennut mulle soittelemaan tuntemattomasta numerosta. Tai no, tämä ei ollut tuntematon sillä siinä ei ollut numeroa ollenkaan joten en edes pystynyt estämään sitä. Jouduin usein pitämään puhelinta lentokone tilassa jottei hän pystynyt soittamaan. Muutaman kerran sitten silloinen poikaystäväni (nykyinen eksä kanssa) vastasi tälle psykopaatille ja no sieltä tuli usein tappouhkauksia. Vainosi mua jonkin aikaa. Vaihdoin numeron ja se loppui. Sitten kun erosin uudestaan, jotenkin sai taas muhun yhteyttä sähköpostin kautta ja pommitti siellä.
Päätin sitten jossain vaiheessa tavata hänet ja yritti edelleen ystävyyttä ja yhtäkkiä vannoi rakkauttaan mulle, silloin otin pakkia.
Silti senkin jälkeen halusi olla yhteyksissä.
Itse myös typeränä vastailin hänelle, mutta sitten se touhu meni taas siihen että yritettiin manipuloida ja tuhota nykyinen suhde joten sitten laitoin pitkän viestin jossa pyysin olemaan olematta yhteyksissä. Ei vastannut mitään ja on ollut hiljainen viime joulukuusta asti mikä on erikoista.
Toivon mukaan kasvoi henkisesti ja pääsi yli musta.
lisään tähän myös että tää kyseinen eksä oli myös todella mustasukkainen. Jouduin silloin poistamaan kaikki sosiaaliset mediat (snäpit, instagramin jne.) En saanut nähdä ketään mun miespuolista lapsuuden ystävää.
Muistan yhden niistä viimeisistä pahoinpitely kerroista kun jouduin laittamaan sen ystävälle viestiä että voiko hän tulla hakemaan mun pois sen luokse nukkumaan (asui siis siinä lähistöllä silloin), niin vielä 4 vuoden jälkeen kysy multa että paninko sen kaverin kanssa kun olin sen yhden yön siinä sen luona :DD ei siis todellakaan pantu mut perkele kun olis ollut oikein sille. Tää äijähän oli itse pettänyt mua suhteen aikana.
 
kuulostaa hirveeltä. itse myös elänyt suhteessa missä mies ollut väkivaltanen, harhanen ja mustasukkainen. on ihme ettei kummallekaan käynyt mitään oikeasti peruuttamatonta, paitsi no psyykkiset vammat on asia erikseen. jossain vaiheessa en uskaltanut kadulla kävvelessä katsoa edes eteenpäin vaan kuljin pää maassa etten vahingossa katso ketään miespuolista silmiin. jos joku flirttaili tai katsoi mua, se oli mun vika. oon mäkin joskus käyttänyt väkivaltaa, lähinnä itsepuolustuksena, mutta varmasti joskus oon ollu alottaa osapuoli myös. vaikka altavastaaja oonki. tähän ehkä tarpeellista sanoa että miehellä on jonkin sortin psykoosisairaus, eli ei kykene tällä hetkellä aina ajattelemaan rationaalisesti. tilanne on onneksi rauhoittunut. väkivaltaa ei ole ollut vajaa vuoteen, harhoja on edelleen mutta suurin osa mustasukkasuudesta on helpottanut aika paljon vaikka sitäkin joskus esiintyy. ja mies haki apua paikasta mikä oli tarkoitettu miehille ketkä on käyttänyt väkivaltaa parisuhteessa ja on aggression kanssa ongelmia, mutta koska fyysistä tappelua ei ole ollut vajaa vuoteen niin sanoivat etteivät voi auttaa, ettei oo oikee paikka miehelle. vaikka väkivallalle on aina joku syy, ei se katoa itsestään, vaan pitäisi hoitaa pois _ennen kuin_ sattuu jotain peruuttamatonta. julkiseltakin on niin vaikea nyt saada apua korona aikaan.

sori rönsyilevät ajatukset, tiedän ettei oma mies narsisti ole vaan hyvä ihminen joka haluaa kovasti muuttua. toivon että te kaikki saisitte läpikäytyä traumanne, ne ei parane itsestään. kuulostaa kyllä tosi raskaalta suhteelta tuo ja pystyn hyvin samaistumaan tohon sairaalloiseen mustasukkasuuteen. toivottavasti pääsisit koko tyypistä nyt eroon, jos ei jätä rauhaan niin poliisille sit vaan jos ne vois auttaa asiassa. tsemppiä kovasti, jos joskus kaipaa juttuseuraa niin mulle voi laittaa viestiä. D=
 
Joo on nyt ollut hiljainen viime joulukuusta asti ja hyvä vaan. Oma terapeutti on sitä mieltä että jopa erikoista häneltä olla lähettämättä viestiä kun niin pakkomielteinen ollut muhun jo 4 vuotta. Ehkä sit vain tajusi että ei siinä ole järkeä.
Ja kyllä, itsekkin olen joutunut käyttämään itsepuolustukseen väkivaltaa, tai no kutsuisin niitä voimakeinoiksi. Kuitenkin kun silloin kun seurusteltiin, olin valmistumassa koulusta turvallisuusvalvojaksi eli vartija/jv joten muutamaan kertaan jouduin kun niin kännissä oli ja valmis hyökkäämään päälle nii ottaamaan hallintaan ja laittanut maahan. Ja voi kuulostaa erikoiselta että miten mä sen olen saanut maahan oli sen takia koska tää äijä oli mua ainakin yli 5cm lyhyempi ja 20kg kevyempi eli pieni äijjä oli.

Ja samaistun tohon mustasukkaisuuteen miten kirjoitit sen että jos joku mies tai edes hänen kaveri tuli mulle juttelemaan, MINÄ yritin iskeä sitä miestä tai kaveria. Mitä vittua :D

Eksäni oli muutama vuosi sitten (2019) sairaalassa kun oli jokin maksa tai haima tulehdus. En muista kumpi, mutta sen jälkeen ei ole juonut. Mikä on hänelle sitten tietysti hyvä kun oli ongelmia sen alkoholin kanssa.
Hän kertoi siis tämän kun hänet silloin suostuin tapaamaan kun olin eronnut toisesta eksästäni.
 
titi-uuh

"jee"
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
237
Reaktioarvo
401
Te ootte ihania <3 kirjottelen myöhemmin lisää kun kerkiän, mutta halusin vaan tulla pikasesti sanomaan, että oon ihan häkeltynyt VARTSUN lämminhenkisestä tunnelmasta. Täällä on paljon demimäisempi fiilis kuin demissä ikinä! Kiitos te <3
 
mamiya

Asiantuntija
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
1,351
Reaktioarvo
1,692
Joo on nyt ollut hiljainen viime joulukuusta asti ja hyvä vaan. Oma terapeutti on sitä mieltä että jopa erikoista häneltä olla lähettämättä viestiä kun niin pakkomielteinen ollut muhun jo 4 vuotta. Ehkä sit vain tajusi että ei siinä ole järkeä.
Ja kyllä, itsekkin olen joutunut käyttämään itsepuolustukseen väkivaltaa, tai no kutsuisin niitä voimakeinoiksi. Kuitenkin kun silloin kun seurusteltiin, olin valmistumassa koulusta turvallisuusvalvojaksi eli vartija/jv joten muutamaan kertaan jouduin kun niin kännissä oli ja valmis hyökkäämään päälle nii ottaamaan hallintaan ja laittanut maahan. Ja voi kuulostaa erikoiselta että miten mä sen olen saanut maahan oli sen takia koska tää äijä oli mua ainakin yli 5cm lyhyempi ja 20kg kevyempi eli pieni äijjä oli.

Ja samaistun tohon mustasukkaisuuteen miten kirjoitit sen että jos joku mies tai edes hänen kaveri tuli mulle juttelemaan, MINÄ yritin iskeä sitä miestä tai kaveria. Mitä vittua :D

Eksäni oli muutama vuosi sitten (2019) sairaalassa kun oli jokin maksa tai haima tulehdus. En muista kumpi, mutta sen jälkeen ei ole juonut. Mikä on hänelle sitten tietysti hyvä kun oli ongelmia sen alkoholin kanssa.
Hän kertoi siis tämän kun hänet silloin suostuin tapaamaan kun olin eronnut toisesta eksästäni.
höh, toivottavasti tajusi jättää sut rauhaan D= ei voi kaikki kunnossa olla tolla tyypillä. ja mahtavaa että sulla on edes jonkinlaiset edellytykset puolustautua, ite sen verran voimaton että ilman kätt pidempää ei mitään jakoa ole. onneksi ei oo vajaa vuoteen ollut tarvettakaan sellaselle.
.
hah on se kumma miten joku normaali asia esm kassalle hymyileminen voi kääntyä toisen päässä niin kieroksi ja vääristyneeksi. mutta siitä on mahdollisuus onneks oppia eroon, ei ehkä kaikilla mutta jollain. oma mies ainakin tän suhteen kehittynyt paljon vaikka välillä aika suojelevainen mua kohtaan edelleen on.
 
titi-uuh

"jee"
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
237
Reaktioarvo
401
Äh mun on pitänyt viikon ajan tulla kommentoimaan tänne vastauksianne, mutta olot on ollu niin mielenkiintoisia, ettei keskittyminen oo oikein tunnu riittävän. Mulla on nyt viimein irronnut joku tulppa, mikä on saanut muistot palaamaan. Käsitän oikeastaan vasta nyt, mitä kaikkea mulle on tehty ja miten se vaikuttaa muhun yhä. Oon tosiaan lakaissut keissin muutamaksi vuodeksi maton alle toisten samoihin aikoihin tapahtuneiden shokeeraavien elämäntapahtumien vuoksi. Ei oo psyyke kestänyt kaikkien asioiden käsittelyä yhtä aikaa. Nyt nää sitten palaa. Jeejee.

Olo on epätodellinen. Oon nyt viikon ajan ollut pingottuneessa tilassa ja ihan tosi väsynyt.

Soitin äsken poliisille kysyäkseni rikosilmoituksen tekemisestä tällaisessa tapauksessa. Se kuvailemani poliisikeissi jätettiin aikoinaan sikseen, koska halusin suojella eksääni. Mä siis palasin hänen kanssaan tapauksen jälkeen vielä puoleksi vuodeksi yhteen, mikä on tälleen jälkikäteen ajateltuna ihan pähkähullua. Ehkä se kertoo jotain siitä, millaista jälkeä vuosien haukkuminen, halveksunta, ohittaminen, vääristeleminen, painostaminen, kontrollointi, uhkailu ja kiristäminen saa aikaan.

Niin siis niitä rikoksia on paljon enemmän kuin tuo yksittäinen tapaus. Pohdin tässä parhaillani, jaksaisinko lähteä oikeusprosessiin, kannattaisiko se ja mitä mä siitä oikeastaan ees saisin. Lähinnä toivoisin, ettei uhreja tulisi enää lisää. Hänen toimintansa kun on mennyt koko ajan härskimmäksi.

Soitin myös terveyskeskukseen, mistä soittavat huomenna takaisin. Vähän tosiaan heikko olo ollut tässä.

Ei jeesus miten mun onkin ollut niin helevetin vaikeeta tunnistaa itseeni kohdistuneita rikoksia.

#metoo saatana
 
Peruukkiteline

Teenlitkijä
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
1,426
Reaktioarvo
2,314
^ Ei sinun tarvitse ainakaan meidän vuoksemme stressata vastaamisen suhteen, vaikka ymmärränkin, että siitä saattaa tuntea painetta.

Tekstisi perusteella kuulostaa kyllä siltä, että olet hyvin voimakkaan psyykkisen kuormituksen alaisena asian suhteen. En yhtään ihmettelisi, jos sinulla on/olisi jokin traumadiagnoosin kriteerit täyttävä psyykkinen vaurio kaikesta kokemastasi epäoikeudenmukaisuudesta.

Kuulostanee aika kliseiseltä, mutta sinä et missään nimessä ole syyllinen siihen, ettet ole tunnistanut itseesi kohdistuvia rikoksia aivan täysin. Sinä olet ihminen.

Toivon sinulle kovasti jaksamisia. <3 Ja voimia mahdollisen oikeusjutun suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

titi-uuh

"jee"
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
237
Reaktioarvo
401
Jeejee, tein eilen rikosilmoituksen :)))))))

Poliisi oli todella mukava ja empaattinen. Sanoi, että hyvä että tulin. Tuntuu kuin jokin pitkään roikkumassa ollut asia ois saanut päätepisteen. Olo on paljon kevyempi nyt.

Ollut kyllä tosi intensiiviset 1,5 viikkoa. Mulla on onneksi kolme vuotta terapiaa pohjalla, joten vaikka paattini keikkuu, se ei kaadu. Luotan nykyään omaan arvooni, mikä on iso lahja. Silti aika raffia tajuta, miten hirveitä asioita oon joutunut kokemaan ja miten voimakkaan aivopesun kohteena oon ollut. Samalla oon alkanut vihdoin hahmottaa, miksi tietynlaiset asiat aiheuttaa mussa niin isoja reaktioita. Vähänkö helpottaa elämää, kun hahmotan tarpeeni, toiveeni ja rajani taas tarkemmin.

Kävin moikkaamassa tätä uusinta uhria. Hän oli hakeutunut osastolle.

Tuolla maailmassa liikkuu ihan hirveitä petoja.
 
Ylös Pohja