titi-uuh
"jee"
- Liittynyt
- 4.2.2021
- Viestejä
- 237
- Reaktioarvo
- 401
Äh. Mulla on ollut hyvä päivä. Oon ollut koko päivän yksin ja onnistunut pitämään mielialan korkealla, mikä ei tyypillisesti oo mulle aina niin helppoa. Asiat ovat liukuneet eteenpäin keveän vaivattomasti. On tuntunut, että ehkä mä sittenkin osaan.
Tunti sitten paras ystäväni kuitenkin soitti mulle vihaisena, sillä olin unohtanut lähettää hänelle lupaamani tiedostot jo ties kuinka monennen kerran. Ihan aiheesta hän pahastui, joten otin hänen tunteenpurkauksensa vastaan. Tosin huomautin, ettei klo 23 ole välttämättä huomaavainen saati hedelmällinen aika purkaa kiukkua. Noh, itepähän mokasin.
Heti perään menin sähköpostiin ja avasin juuri saapuneen viestin, jossa tärkeä yhteistyökumppanini muistutti, että some-postauksissa olisi hyvä kiittää kaikkia osapuolia. Olin lauantaisesta julkaisusta unohtanut kiitokset tyystin. Jeejee. Vittu täähän menee putkeen.
Ei nää nyt mitään kauheen isoja vastoinkäymisiä tosiasiallisesti ole, mutta mun suojakilpi on välillä niin hauras, että tämmöset osuu yllättävän syvälle. Kauhea huutoitku. Ja joo on vähän pms.
Selkärangasta tulee ajatuksia, että ehkä mun pitäisi eristäytyä kaikista ihmisistä ja olla itsekseni vaan. Tuntuu, etten osaa. En osaa koskaan tarpeeksi. Oon rakkaudessa vaurioitunut enkä osaa ihmisyyttä, vaikka kuinka yritän. Tää vitun laumajuttu menee multa ihan ohi. Jos oon todelliselta luonnoltani itsekeskeinen ja ajattelematon, niin on varmaan kaikkien kannalta parasta, että pysyn itsekseni.
En tiiä mitä mä sanon huomenna sille ystävälle. Ainakin pyydän anteeksi omaa unohdustani. Uhriutuminen ei kai oo kauheen kohteliasta, joten ehkä yritän muotoilla oman puoleni asiaan jotenkin aikuismaisemmin. Mulle ei oo nimittäin yhtään ok ottaa vastaan muhun kohdistuvia tunteenpurkauksia just ennen nukkumaanmenoa, vaikka suuttumus olisikin aiheellinen.
Mitä mieltä ootte? Miten tässä tilanteessa pitäisi toimia? Kenen mikäkin oikeus tässä on tärkein?
Kiitos kun sain oksentaa.
Tunti sitten paras ystäväni kuitenkin soitti mulle vihaisena, sillä olin unohtanut lähettää hänelle lupaamani tiedostot jo ties kuinka monennen kerran. Ihan aiheesta hän pahastui, joten otin hänen tunteenpurkauksensa vastaan. Tosin huomautin, ettei klo 23 ole välttämättä huomaavainen saati hedelmällinen aika purkaa kiukkua. Noh, itepähän mokasin.
Heti perään menin sähköpostiin ja avasin juuri saapuneen viestin, jossa tärkeä yhteistyökumppanini muistutti, että some-postauksissa olisi hyvä kiittää kaikkia osapuolia. Olin lauantaisesta julkaisusta unohtanut kiitokset tyystin. Jeejee. Vittu täähän menee putkeen.
Ei nää nyt mitään kauheen isoja vastoinkäymisiä tosiasiallisesti ole, mutta mun suojakilpi on välillä niin hauras, että tämmöset osuu yllättävän syvälle. Kauhea huutoitku. Ja joo on vähän pms.
Selkärangasta tulee ajatuksia, että ehkä mun pitäisi eristäytyä kaikista ihmisistä ja olla itsekseni vaan. Tuntuu, etten osaa. En osaa koskaan tarpeeksi. Oon rakkaudessa vaurioitunut enkä osaa ihmisyyttä, vaikka kuinka yritän. Tää vitun laumajuttu menee multa ihan ohi. Jos oon todelliselta luonnoltani itsekeskeinen ja ajattelematon, niin on varmaan kaikkien kannalta parasta, että pysyn itsekseni.
En tiiä mitä mä sanon huomenna sille ystävälle. Ainakin pyydän anteeksi omaa unohdustani. Uhriutuminen ei kai oo kauheen kohteliasta, joten ehkä yritän muotoilla oman puoleni asiaan jotenkin aikuismaisemmin. Mulle ei oo nimittäin yhtään ok ottaa vastaan muhun kohdistuvia tunteenpurkauksia just ennen nukkumaanmenoa, vaikka suuttumus olisikin aiheellinen.
Mitä mieltä ootte? Miten tässä tilanteessa pitäisi toimia? Kenen mikäkin oikeus tässä on tärkein?
Kiitos kun sain oksentaa.