qualitymonkey
Official pappojen kuolaaja
- Liittynyt
- 2.2.2021
- Viestejä
- 53,119
- Reaktioarvo
- 2,931
Taas
Kiitos <3 oikeasti jollain ihmeen tavalla mua auttaa se että muillakin on tämmösiä ihme ihastustilanteita, vaikka noh onhan se silleen eri asia ku sulla on irl-tyyppi ja mulla ei, mut silti jotenkin samantyyppistä paskaa molemmilla? 😐 Siis eri tilanne mutta silti vähän samaa siinä. Ja sekin että ollaan molemmat tykätty näistä tyypeistä kauan. Sä ehkä vielä muakin kauemmin mutta kyllä tääkin tuntuu jo pitkält ajalta jos oon ollu (myös vähän tolleen on off) ihastunu hobiin since tammikuu 2019. Siis eihän se oo läheskään niin pitkä aika kun sulla, mutta kuitenkin tääkin alkaa olee jo silleen et nyt vittu oikeesti :D mut damn jos tää tyyppi on viel sun eka ihastus koskaan.. muutama vuos tullu tykättyy siitä D: mut siis kamalaahan tässä on viel se ku ei oo (mulla ainakaan) paljoo mahiksii avautuu just näist tunteist, paitsi täällä. Joskus saatan kirjotella kavereiden kans mut nii en tiiä, jotenki on vaa nii yksin näiden ihastuksiin liittyvien asioiden kanssa. Mites sul, onks sul sama tunne? D: se on vaa jotenki nii hiton raskasta tai et voimavarat menee jo siihen että joutuu kamppailee näiden tunteiden kanssa koko ajan eikä viitti puhua kellekään koko asiasta. Sitte ihmiset sanoo että oishan se kiva jos sullaki ois joku ja mä vaa et juujuu varmaan olis. Sitä nyt on turha odottaa.Äh, tuntuupa pahalta sun puolesta ):
Onneks sulla tosiaan on se tapaaminen kohta, koita sinnitellä jotenkin sinne asti, vaikka nyt onkin tosi paha olla. <3
Ja noh, voin samaistua aika moniin kohtiin. Oon ollut on off ihastunut samaan ihmiseen lapsesta asti. Hän oli siis mun ensimmäinen ihastus koskaan ja yläasteella mentiin samalle luokalle, jossa näin hänet siis ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja ihastuin taas. Nyt näin hänet taas amiksessa parin vuoden jälkeen ja kappas jälleen jotkin kadonneet tunteet palas taksin. Eikä asiaa helpota se, että sain tänään kuulla, että hän seurustelee ja vieläpä mua paljon nätimmän tyypin kanssa.
Ei siinä, tiedän, että en kuitenkaan koskaan olis hänelle uskaltanut puhua, koska en puhunut oikeestaan koko yläasteen aikanakaan. En oikeestaan edes haluaisi suhdetta, koska en koe ansaitsevani ketään ja en varmaan osais edes olla suhteessa. Silti tuntuu pahalta.
Mulla menee kans mieliala jotain kunnon vuoristorataa kokoajan ja tuntuu, että syön paljon ja silti, että syön liian vähän.
Haluaisin osata puhua koulupsykologille ja lääkärille, mutta enhän mä mitään kunnollista osaa sanoa ja unohdan aina kaiken. Ehkä mä sitten joskus ensvuonna saan jotain järkevää sanottua nuorisopoliklinikalla, jos nyt sinne pääsen.
Paljon tsemppiä ja voimia <33
Joo, ei mullakaan oo oikeen ketään kelle puhua näistä, joten tää on oikeestaan ainoo paikka. Ylipäätään tunteista puhuminen on ollu aina mulle vaikeeta ja nyt ei oo edes ketään kaveria kelle puhua. Sisko on ainoo jolle ehkä voisin puhua, mutta enää en oikeen kehtaa kertoa, että oon taas ihastunut, kun häneltä just kuulin, että tää mun ihastus seurustelee. Joten, joo on tää aika vaikeeta pitää vaan asioita sisällä ja odottaa, että ehkä jonakin päivänä vaan unohdan sen ja tunteet lähtis siinä samalla. Jotenkin stressaa kanssa se, että jotkut läheiset alkais jossain kohtaa kyseleen, että onkos jotain poika- tai tyttöystävää, kun en oikeesti usko koskaan seurustelevani. Ihan tarpeeks peittelemistä siinä, että mulla ei oo enää kavereitakaan. Heh, miten mun ihmissuhdeasiat onkin vuosi vuodelta lähtenyt näin alamäkeen, kai ne häviää mulla sit vaan samaa vauhtia mielenterveyden kanssa tai jotain. :D:Kiitos <3 oikeasti jollain ihmeen tavalla mua auttaa se että muillakin on tämmösiä ihme ihastustilanteita, vaikka noh onhan se silleen eri asia ku sulla on irl-tyyppi ja mulla ei, mut silti jotenkin samantyyppistä paskaa molemmilla? 😐 Siis eri tilanne mutta silti vähän samaa siinä. Ja sekin että ollaan molemmat tykätty näistä tyypeistä kauan. Sä ehkä vielä muakin kauemmin mutta kyllä tääkin tuntuu jo pitkält ajalta jos oon ollu (myös vähän tolleen on off) ihastunu hobiin since tammikuu 2019. Siis eihän se oo läheskään niin pitkä aika kun sulla, mutta kuitenkin tääkin alkaa olee jo silleen et nyt vittu oikeesti :D mut damn jos tää tyyppi on viel sun eka ihastus koskaan.. muutama vuos tullu tykättyy siitä D: mut siis kamalaahan tässä on viel se ku ei oo (mulla ainakaan) paljoo mahiksii avautuu just näist tunteist, paitsi täällä. Joskus saatan kirjotella kavereiden kans mut nii en tiiä, jotenki on vaa nii yksin näiden ihastuksiin liittyvien asioiden kanssa. Mites sul, onks sul sama tunne? D: se on vaa jotenki nii hiton raskasta tai et voimavarat menee jo siihen että joutuu kamppailee näiden tunteiden kanssa koko ajan eikä viitti puhua kellekään koko asiasta. Sitte ihmiset sanoo että oishan se kiva jos sullaki ois joku ja mä vaa et juujuu varmaan olis. Sitä nyt on turha odottaa.
Mut joo tsemppii sullekin paljon <3 kai tää tästä
Ehh joo mood. Joka kerta ku mun mummo kysyy että onko mulla poikaystävää ni oon vaa sillee mielessäni et sun on sitä ihan turha odottaa oikeasti. Ja ääneenki oon oikeestaa viimeks sanonu jotain että tuskin tuleekaan. Ja se ei todellakaan ymmärrä tätä ongelmaa joten en viitsi edes selittää, se varmaan aattelee että mä oon vaa niin huono sosiaalisesti etten uskalla jutella kellekään. No siis onhan sekin totta että oon aika ujo mutta on tää asia vähän... Noh, deeper than that. Mutta eipä auta kun kuunnella niitä kyselyitä että onkos sulla sitä ja tätä ja sit vaan sanoo aina ne samat vastaukset, ehkä ne joskus alkaa aattelee et turha kysyä ei tulla tuu koskaan mitään suhdetta olemaan :DJoo, ei mullakaan oo oikeen ketään kelle puhua näistä, joten tää on oikeestaan ainoo paikka. Ylipäätään tunteista puhuminen on ollu aina mulle vaikeeta ja nyt ei oo edes ketään kaveria kelle puhua. Sisko on ainoo jolle ehkä voisin puhua, mutta enää en oikeen kehtaa kertoa, että oon taas ihastunut, kun häneltä just kuulin, että tää mun ihastus seurustelee. Joten, joo on tää aika vaikeeta pitää vaan asioita sisällä ja odottaa, että ehkä jonakin päivänä vaan unohdan sen ja tunteet lähtis siinä samalla. Jotenkin stressaa kanssa se, että jotkut läheiset alkais jossain kohtaa kyseleen, että onkos jotain poika- tai tyttöystävää, kun en oikeesti usko koskaan seurustelevani. Ihan tarpeeks peittelemistä siinä, että mulla ei oo enää kavereitakaan. Heh, miten mun ihmissuhdeasiat onkin vuosi vuodelta lähtenyt näin alamäkeen, kai ne häviää mulla sit vaan samaa vauhtia mielenterveyden kanssa tai jotain. :D:
Mun toinen mummo on vähän samanlainen. Aina sukujuhlissa täytyy kysyä suhdejutuista ja mun vanhin serkku, joka jo seurustelee saa kysymyksiä jo lasten hankkimisesta, vaikka sillä on vielä opinnot kesken ja töitäkään ei oo. Ne on aina vähän kiusallisia tilanteita. :D:Ehh joo mood. Joka kerta ku mun mummo kysyy että onko mulla poikaystävää ni oon vaa sillee mielessäni et sun on sitä ihan turha odottaa oikeasti. Ja ääneenki oon oikeestaa viimeks sanonu jotain että tuskin tuleekaan. Ja se ei todellakaan ymmärrä tätä ongelmaa joten en viitsi edes selittää, se varmaan aattelee että mä oon vaa niin huono sosiaalisesti etten uskalla jutella kellekään. No siis onhan sekin totta että oon aika ujo mutta on tää asia vähän... Noh, deeper than that. Mutta eipä auta kun kuunnella niitä kyselyitä että onkos sulla sitä ja tätä ja sit vaan sanoo aina ne samat vastaukset, ehkä ne joskus alkaa aattelee et turha kysyä ei tulla tuu koskaan mitään suhdetta olemaan :D