Tiedän että ne pitää heittää roskiin ja mä heitänkin, nytkin laitoin yhden pussin roskiin (😭 alan itkee) mutta mulla on yhä niitä jotain vanhoja
Ja en varmaan ikinä pysty heittää sitä yhtä suklaapaperii vuodelt 2019 just sen takia kun se on sieltä. Se on liian tärkee jo. Mutta mullehan kaikki on tärkeitä mut yritän kuitenkin aina heittää niinku nytkin tein tolle mut kaikkia en aina pysty. Joskus sit kun jätän niitä ympäriinsä niin mutsi heittää roskiin ja sit oon sillee "😭" mut ei voi mitää. Ahdistaa. En tajuu miks oon tämmönen tyhmä. Asiaa ei auta vielä se että iskä suurinpiirtein haukkuu kaikkia siitä jos ei heitetä jotain roskikseen.
Ahdistaa niin paljon kaikki että hyppään kohta sillalta. Miten saan tän ahdistuksen loppumaan. Vihaan elämää vittu joka päivä ja toivon vaan että kuoleman jälkeen saan viimein nauttia elämästä ja tehä kaikkee mitä en pystyny eläessäni tehdä siks et olin sekasin ku seinäkello. Tää ei tarkota et mul ois kiire kuolla mut toivon et sit joskus kaikki on hyvin tai jotenki. Mä aina mietin et toivottavasti on olemassa taivas ja siel on kaikki jutut, ihmiset ja eläimet jotka on menettäny tms. Ja toivottavasti pystyn tekee siel kaikkee mitä en voinu eläessä. Tai mitä pystyi tekee harvakseltaan. Tai niiku toivon vaan et sit kaikki ois ikään kuin mahdollista ja niiku sillee aidosti hyvin. Mut tuskinpa.
Miten kaikki voi ollakin silloin huonosti kun on tämmönen ihminen joka ei oo ikinä mihinkään tyytyväinen ja jolta puuttuu aina jotain.
Teen aina kaiken väärin ja mua harmittaa se että rikon tms kaiken ja hävitän kaiken ja pilaan kaiken tai sit joku muu tekee niin. Jos en ite riko vahingossa kuulokkeitani joku muu rikkoo ne. Vaatteet menee aina rikki. Kaikki menee aina rikki. Miksei koskaa kaikki tuu olee täydellistä? Mä en kestä tätä enää ja joudun koko ajan tarkistaa ettei mun vaatteet oo menny rikki jostain kohtaa, ja sit jotkut tietysti on jo. Sit aina ahdistun siitä ja mietin olikse mun vika. Sit aina toivon et voisin saada ne ehjäks. Tai joku sellanen lika mitä ei saa enää pois ahdistaa. Kunpa joskus kaikki olis hyvin. Oispa se totta, oispa se niin. Ehkä onkin. Mutta se on mysteeri koska en tiiä onko taivas varmasti totta. Ei välttämättä ole ollenkaan.
Mietin sitäkin kuinka kuoleman jälkeen kaikki mun tavarat menee roskikseen tai mihin sit meneekään, mun kotiin muuttaa joku muu tai se laitetaan maan tasalle, missään ei oo mitään järkee. Kaikki tuhotaan. Pakko olla joku parempi paikka olemassa. Toivon vieläkin niin vaikka se vaikuttaa niin epätodennäköiseltä.
