Lalamon
𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
- Liittynyt
- 3.2.2021
- Viestejä
- 2,167
- Reaktioarvo
- 1,512
Taas sitä on ystävänpäivä, kavereiden ja rakkaudenkyyhkyläisten päivä, jolloin vietetään aikaa rakkaiden kanssa.
Ite oon pienestä pitäen inhonnut ystävänpäiviä, koska oon pienestö pitäen ollut yksinäinen. Muistan, kun kolmosluokalla meidän koulun homeongelma yltyi niin pahaksi, että meidän koulu evakuoitiin. Osa meni eri kouluihin, mukaan lukien mun oma luokka, ja osa jäi vanhaan kouluumme parakkeihin. Oma kaverini, joka oli vuotta alemmalla luokalla, jäi parakkeihin. Olin siis aika pitkään uudella koulussa yksin. Ystävänpäivä lähestyi, ja koulussa tehtiin ystävänpäiväkortteja. Sanoin opelle, etten haluu tehdä korttei, koska mulla ei ole kavereita, mutta ope silti pakotti tekee. En tunnilla saannut mitään aikaseksi, mutta ope pakotti mua tekee kotona ystävänpäiväkortin rangaistuksen uhalla. En muista mikä rangaistus oli, mutta väsäsin kortin lopulta luokkani jätkälle.
Ja siis opet ala-asteella vähättelivät mun yksinäisyyttä ja sanoivat, etten olisi yksinäinen. Kun kaverini oli joulukuun aikana vitosluokalla Yhdysvalloissa, jouduin taas yksin. Tehtiin joulukortteja, ja pyysin opea, etten tekisi kortteja. Ope ei vielkään suostunut pyyntööni, ja kumoi yksinäisyyden väitteeni sanomalla, kuinka kaikki koulumme 600 oppilasta ovat ystäviäni, kuinka kaverin ei tartte aina olla se "best friend". Aika säd, kun en tunne puoliikaan 600 kaveristani nimeltä. :'(
Ja siis joskus 10-vuotiaasta lähtien helmikuu oli johonkin aikaan saakka mun inhokkikuukausi, koska silloin on jäätävät pakkaset, sanomalehtiviikko (vihaan sanomalehden hajua) ja YSTÄVÄNPÄIVÄ! <\3
Tänä ystävänpäivänä tunnelma on latteampi, koska mulla meni välit poikki ex-ihastukseni kaa ikävissä merkin. Oon lisäksi yrittänyt monesti saada kavereita elämäni aikana, useimmiten tuloksetta. On jätetty leikkien ulkopuolelle, sanottu köksän tunnilla kovaan ääneen: "EN MÄ HALUU OLLA LALAMONIN KAA!", kohdeltu mua vihamielisesti ja sivuutettu mut luokan WhatsApp-ryhmässä.
Ite oon pienestä pitäen inhonnut ystävänpäiviä, koska oon pienestö pitäen ollut yksinäinen. Muistan, kun kolmosluokalla meidän koulun homeongelma yltyi niin pahaksi, että meidän koulu evakuoitiin. Osa meni eri kouluihin, mukaan lukien mun oma luokka, ja osa jäi vanhaan kouluumme parakkeihin. Oma kaverini, joka oli vuotta alemmalla luokalla, jäi parakkeihin. Olin siis aika pitkään uudella koulussa yksin. Ystävänpäivä lähestyi, ja koulussa tehtiin ystävänpäiväkortteja. Sanoin opelle, etten haluu tehdä korttei, koska mulla ei ole kavereita, mutta ope silti pakotti tekee. En tunnilla saannut mitään aikaseksi, mutta ope pakotti mua tekee kotona ystävänpäiväkortin rangaistuksen uhalla. En muista mikä rangaistus oli, mutta väsäsin kortin lopulta luokkani jätkälle.
Ja siis opet ala-asteella vähättelivät mun yksinäisyyttä ja sanoivat, etten olisi yksinäinen. Kun kaverini oli joulukuun aikana vitosluokalla Yhdysvalloissa, jouduin taas yksin. Tehtiin joulukortteja, ja pyysin opea, etten tekisi kortteja. Ope ei vielkään suostunut pyyntööni, ja kumoi yksinäisyyden väitteeni sanomalla, kuinka kaikki koulumme 600 oppilasta ovat ystäviäni, kuinka kaverin ei tartte aina olla se "best friend". Aika säd, kun en tunne puoliikaan 600 kaveristani nimeltä. :'(
Ja siis joskus 10-vuotiaasta lähtien helmikuu oli johonkin aikaan saakka mun inhokkikuukausi, koska silloin on jäätävät pakkaset, sanomalehtiviikko (vihaan sanomalehden hajua) ja YSTÄVÄNPÄIVÄ! <\3
Tänä ystävänpäivänä tunnelma on latteampi, koska mulla meni välit poikki ex-ihastukseni kaa ikävissä merkin. Oon lisäksi yrittänyt monesti saada kavereita elämäni aikana, useimmiten tuloksetta. On jätetty leikkien ulkopuolelle, sanottu köksän tunnilla kovaan ääneen: "EN MÄ HALUU OLLA LALAMONIN KAA!", kohdeltu mua vihamielisesti ja sivuutettu mut luokan WhatsApp-ryhmässä.