Aihe vapaa En tiiä saatana

No.

No.

No.

Bhahahaha wtf

Its not that im really a got7 stan

But I'm kind of a got7 stan


Also

When kyesang looked like bambam and i pointed it out without knowing them

"I thought it looked like bambam" forever iconic

Then i could only see half of hois face in that pic

Like you could only see kyesang and jackson joon

And half of hois face

If i remember correctly

It was the most iconic moment of my life

Also when this

Ei ollu dating stuff mut tiesin et se on case. Ja se oli. Mut not dating. Just a case. Ja se oli.

Knew.

Harmi.

The awkward moment when :3 eunkwang :3

Its so sweet


Bittersweet

Still waiting.

D:

Still waiting.

The equivalent.

Then uhhhh.... The complicated....... Time...... Day....... Case........

Complicated..........................................

Awkward......

Kiusallisuuden taso :3

Mielenkiintonen stoori

Ois tärkeää löytää se... Ne.... Kuvat eunkwangista joita ei löydy mistään enää koskaan

Please be so fucking for real i love him always ❤️‍🔥🌝

The cutest luomi :'3

Idk its so signature:3

Look at those lips

Look at that skin

no.

qualitymonkey sanoi:

Its so sweet


Bittersweet

Napsauta laajentaaksesi...

Eyes staring into your soul



They trolled me together






And now I'm waiting 🤔 dont care though its just unfortunately true.

Theyre crazy enough 😐🤢






Lmao when any guy thinks female body shape looks good wtf 😂😂😂😂😂 and they prefer it over men 😂😂😂😂😂😂😂

Thats crazy

I dont even believe it but if u say so

About the ennustukset:
Tbh mä en tuu olee murtunut joskus pitkän ajan päästä jos se ei tapahukaan. Ainoastaan nyt se ei oo hyväks mun mielenterveydelle jos alan taas epäilee sitä. Mut jos huomaan vuosien päästä (en tiedä tarkkaa aikaa mut kyl täs varmaan aika monta vuotta menee) et sitä EI tapahtunukaa nii en usko että tuun olee enää kovin murtunut sitten ku on kulunu aikaa. Mut jos nyt alkaisin taas epäilee ja kieltää sitä ni se ois taas hyvin vaikeaa. Mut jos sanotaan vaikka 6?5? vuoden päästä myönnän vasta että jep, ei sitä (niitä) näköjään tapahdukaan, niin uskon vahvasti et se on silloin ihan ok.


Mut jos alan nytten lähiaikoina taas sitä epäilee ja epäilee ni ei vittu sit sitä ei kyl jaksa

If most (not all?) men are repulsed by women, then why do they claim to be attracted to women?

And yea, I'm repulsed. Joten en sano että se on väärin. In fact i understand it better than anyone else and i fully agree.

"heh" se sama juttu tapahtui uudestaan.

Se sama tunne mikä oli vähän ennen tohon rakastumista.

Kun on lukenu jonkun tietyn jutun, ja ajattelee ettei sen jälkeen voi jatkaa enää eteenpäin.

Ton lukemisen jälkeen mä en voi jatkaa enää eteenpäin. Ei sillä että se ois mitään uutta tuonu, muistutti vaan kipeesti siitä miten hyvin oon epäonnistunu asiasta yli pääsemisessä. Jos jonain päivänä lukisin ton jutun, eikä enää tuntuis yhtään pahalta, niin sit ehkä olis todellakin niin että asiasta olis päässy yli. Niin ei kuitenkaan käyny tällä kertaa. Ja myös mietin käykö koskaan.

Kuinka kauan se voi kestää?

Kuinka monta vuotta se voi kestää?


Ota kuitenkin huomioon että se oikeastaan alkoi jo murrosiässä viimeistään. Se ei vaan ollu yhtä kaiken lävistävää, maailman syvintä häpeää. Mut se kuitenkin oli selkeästi olemassa.




Et kuinka monta vuotta se tosiaan voi kestää?

Oon tuntenu näin varmaan sen yli 16 vuotta, siin mielessä. Koska tässä on eri tasoja ollu. Mut ei voi väittää etten ois tuntenu näin jossain määrin sen yli 16 vuotta.

Ei koko ajan ajatellen, mutta tosiasia se oli.



16 vuotta alkaa olee tarpeeks pitkä aika enkä enää kovin kauan jaksais. Mut alkaa tuntua siltä että se päättyy kuolemaan. Eli mitä nopeammin kuolema tulisi, sen nopeammin tää loppuisi.

En saa sitä pois millään muulla.

Enkä voi edes kirjottaa tästä tuntematta tätä, mutta en muutenkaan voi olla, koska menin lukemaan sen jutun. Tai ainahan se on taustalla. Ei se mitään lukemista vaadi. Mutta se joskus pahentaa oloa. Mut joskus se sana muutenkin vaan toistuu mun päässä. Jolloin meinaan purskahtaa itkuun missä tilanteessa tahansa kun on niin paha olla.

En tiedä mitä pahaa oon tehnyt.


Oonko mä oikeasti niin kauhea ihminen? Varmaan. Luultavasti.



Tiedän että oon ilkee ihminen joten varmaan tää on kosto siitä. En ihmettelis jos olis.


(+ Hyi oksettaa koska katoin pornoo mut tää ei nyt periaatteessa liity tähän. Reddit on paha mesta aina joskus.)

Kuinka kauan mä joudun vielä itkemään tän saman asian takia? Mulle on enää ihan sama mitä muut musta ajattelee, ei ahdista yhtään se et joku tyyppi sano mulle silloin jtn "27v nainen eikä voi sanoa sanaa m*****" tai jotain tän tyylistä, ei mua mikään pilkka satuta koska en välitä siitä mitä joku ajattelee musta tolla taval, enkä välitä siitä siksikään, kun ei siinä oo mulle mitään outoa siinä mielessä kun itken sitä kuitenkin. Miten se on ns. naurettavaa jos oikeasti alan itkemään siitä? Miten se on ns. outoa tai naurettavaa jos itken siitä asiasta enkä pääse sängystä ylös koska tuntuu etten voi jatkaa elämääni? Jos se on jonkun mielestä naurettavaa niin okei, mutta mä siis OIKEASTI itken siitä kuitenkin. Jos se tapahtuu, niin sillon se tapahtuu ja sillon sille on joku syy. En mä voi tietää periaatteessa mikä syy. Ehkäpä terapiassa sen voi selvittää että miksi se on mulle pahempaa kuin juuri kellekään muulle näköjään. Ei ole kyse mistään pienestä määrästä häpeää, vaan muistan hyvin sen erään (lokakuisen?????? Marraskuisen?????? Jotain???) yön jolloin kirjoitin kans pitkän tekstin itsekseni ja ajattelin ja varmaan kirjoitinkin siihen että se on aika lailla elämäni syvin häpeä mitä oon koskaan pystyny tuntemaankaan. Että ei oo kyse mistään ihan pienestä jutusta vaikka ehkäpä ulkopuolisen korvaan, niin sanotun normaalin ihmisen korvaan kuulostaa naurettavalta. Mutta ei mua tässä kohdassa haittaa mitä muut sanoo. Tää ite asia tuntuu mulle pahemmalta.

Tavallaan kirjoittaminen helpottaa, mutta ei kuitenkaan yhtään helpota. Silti oon...... Siis oon aika toivoton mutta välillä kuitenkin alan uskomaan että tää lähtee pois. Mutta sitten taas.... En oikein usko. Oletan rehellisesti sanottuna että edes iän myötä tämä ei lähde pois. Mä jotenkin nään sen asian niin, että sitten kun mä oon jotain... En tiedä tarkkaa ikää mutta sen ikänen et.. se
Loppuu







Niin







Näen että silloin tää itse asia ei lähde multa pois vaan mä edelleen tunnen näin. Tosin se on sen verran pitkä aika, että mä kyllä uskon siihen että ajatukset siit vähenee, samaan tapaan kun nuorempanakin oli välillä aika vähän ajatuksia siit, mut se ite tunne ei sieltä taida poistua mihinkään. Teininäkin mä opin elämään niin, etten mä edes ajatellut asiaa välttämättä useinkaan, mutta aina jos se tuli esille jossakin, niin se kyllä tuntui. Aina jos se tuli esille puheissa niin se tuntui kyl. Enkä usko että se oli normaalilla tasolla silloinkaan, vaan ehkä normaalia syvempää, mutta toisaalta oon ollu aina normaalia herkempikin, joten ehkä siksi koen jokaisen tunteen isompana kun keskiverto ihmiset. Joten se tuntui normaalia pahemmalta jos se tuli esille puheissa ja koin sen vaan niin vahvana. Mut pystyin todella hyvin bounce back normaaliin elämään, en jäänyt ajattelemaan asiaa ihan samalla tavalla kuin nykyään. Vaikka totta sekin on että nykyäänkin pystyn ihmeellisen hyvin normaaliin elämään siinä mielessä että käyn suihkussa kuitenkin aina välillä, käyn kaupassa aina välillä, käyn kävelyllä, pystyn välillä keskusteluihin esim perheen kanssa. En mä koko ajan ajattele asiaa mutta kuitenkin todellaaaaaa paljon.


Mut silti, nyt alkaa oikeesti riittää jo. 16 ish vuotta on tarpeeksi pitkä aika tuntea näin, mutta vielä rankempaa se on tosiaan ollut viime vuosina. En kyllä pidä yhtään siitä yhdestäkään muistosta mikä oli joskus todella kauan sitten, se keskustelu oli ihan hirveä ja taisi se silloinkin tuntua musta hirveältä. Ihan normaali keskustelu muuten kavereiden kanssa, mut en mä sitä tietenkään voinu sietää.

Et nyt sit ihan oikeesti mul alkaa olla pikkuisen mitta täynnä ja keinot lopussa. Joo terapia olis vaikka 2 päivän päästä jos sinne haluu mennä, mutta sekin tuntuu pitkältä ajalta pärjätä tän tunteen kanssa, ja mitä mä sanon siellä terapiassa jos puhuu tästä asiasta? Joka kerta onkin mennyt niin helvetin hyvin kun siitä on puhuttu. Joskus saan pidettyä itseni kasassa jos puhutaan yleisesti sukupuolesta, mutta joka kerta kun tälle alueelle on menty niin oon tainnut itkeä taikka saanut hirveän kohtauksen. Että en tiedä sitten puhunko nimenomaan tästä asiasta vai en. Voi olla että puhutaan jostain muusta.


Onhan tää nyt ihan sanoinkuvaamattoman helvetillistä että tää tunne estää mua elämästä normaalisti ja meen itsetuhoseksi aina.



Ainakaan niin syvä häpeä että menee itsetuhoiseksi ei nyt oo ihan ok enää enkä tän kanssa kovin kauaa enää pärjääkään.

Kyllä, tuntuu se itestäkin oudolta mutta ei se ole mulle normaali asia.

Voi olla normaali asia muille, mulle kaikkea muuta, enkä edes sen kanssa pärjää. Itse asiassa on suoranainen ihme että oon elossa edelleen. Vuosi sitten en voinut edes nähdä että pystyisin elämään vielä vuoden. Elin kuitenkin. Mutta jokainen päivä siitä oli kyllä aika hirveää.

Yhtään askelta parempaan ei kuitenkaan ole tän asian kanssa otettu sinä aikana. Vuodessa. Tismalleen yhtä pahassa kohtaa.