Tarinat 4. luokkalaisen annimetallin tarinoita!

annimetall

Epävirallinen Viisuselostaja
Liittynyt
9.7.2021
Viestejä
2,441
Reaktioarvo
2,333
Hei @Myrskyvaroitus aka Vh06 ! Kerroin silloin jostain tarinastani, joten etsin sen viimeinkin. Tässä se siis on!

Lomamatka
Lumiukko nimeltään Olli oli pitkään jo halunnut lähteä lomalle. Hän mietti lähtisikö Afrikkaan vai Pääsiäissaarille. Olli mietti ja mietti, kunnes hän päätti lähteä Pääsiäissaarille. Hänellä oli yksi lahjakortti lennolle... mille vain.
Tuntia myöhemmin, lentokone lähti ja seuraavana aamuna laskeutui. Nyt oltiin vihdoin lomalla.
Ollilla oli vielä kolme lahjakorttia kauppaan. Kaupassa hän käytti kaksi lahjakorttiansa. Pian Olli kelli nurmella ja söi herkkuja.
Olli oli ostanut paketin Marianne-keksejä ja soi itsensä niin ähkyksi kuin olla ja voi! Mutta Ollin päätä alkoi särkeä ja hän meni sairaalaan.
Sairaalassa todettiin, että hän saattaa sulaa. Olliin laitettiin kuusi jääpalaa koko kehoon ja laitettiin kylmähuoneeseen.
Ollille tuotiin kukkia lohduttamaan ja piristämään, mutta Olli ei saanut syödä herkkuja. Ei edes mehujäätä! Olli söi sairaalassa vain kukkia ja kasviksia.
Kun Olli pääsi pois sairaalasta, hän lähti takaisin Siperiaan.
LOPPU
 

Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,565
Reaktioarvo
6,478
Ei vitsi miten söpö xD <3

Also tää on tosi pelottavaa, sulla on ihan samanlainen käsiala ku mulla pienenä (mää toki yleensä kirjoitin ja kirjotan edelleen kaunokirjotuksella mut jos siis kirjoitin tekstaamalla) ja myös sun open käsiala on ku kopio mun open käsialasta D:
 

Minkelii

Lempeä kissojen palvelija
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
4,441
Reaktioarvo
3,142
Oispa kiva löytää oma ala-asteen tarinavihko jostakin, siellä vois olla vaikka mitä mielenkiintosta luettavaa :D
Samaa mietin mutta mietin kans sitä että onkohan mulla koskaan ollutkaan ees sellaista. Varmaan äikän tunnilla ollaan kirjoitettu jotain mutta erityistä tarinavihkoa ei ole ollut.
 

annimetall

Epävirallinen Viisuselostaja
Liittynyt
9.7.2021
Viestejä
2,441
Reaktioarvo
2,333
Alunperin nimetön tarina

Minä olen Simba ja minä olen kissa. Minä olen iso ja musta. Minulla on valkoista tassuissa, leuassa ja kaulassa. Minun emäntäni on Eevi. Hän on tärkeä. Hän antaa minulle ruokaa ja hyvän kodin. Siellä on monta nukkumapaikkaa. Emännällä on aina aikaa minulle. Minun emäntäni on taiteilija. Hän piirtää ja maalaa. Hän ompelee myös kankaasta isoja kuviaa. Hän taitaa tehdä niitä aina. Hänellä on monta lehtiötä täynnä piirrustuksia, joissa minä olen melkein aina mukana. Hänellä on muös monta pianoa, maalauksia, joissa minä olen joskus mukana.
 
Ylös Pohja