Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!Pohjois-Savossa Rautalammilla on ratsastuslukio!
Sitäki oon harkinnu. Hmm..Pohjois-Savossa Rautalammilla on ratsastuslukio!
Ihana ala kyllä D:Hevosalan ei kannata sit missään nimessä olla sun ainoa ammatti. Mun suvussa on useampi hevosalalla oleva eikä kukaan pärjää rahallisesti ilman toista ammattia. Mun tätini kasvattaa hevosia, ja siitä huolimatta että hänellä on myös ylläpidossa useampia hevosia, hän joutuu tekemään osa-aikatöitä kassana ja kaikki rahat menevät mitkä tulevatkin. Hevosala on myös todella riskialtis fyysisesti ja mikäli kohdalle tulee tarpeeksi paha tälli, sun urasi on suoraan sanottuna siinä. Tää mun tätini putosi 2021 joulukuussa yhden hevosensa selästä ja koko reisiluu mureni iskun voimasta. Ollut lähes puolet ajasta sen jälkeen leikkausten jälkeisillä sairaslomilla ja ilman miestään olis joutunut luopumaan hevosistaan. Parikymppinen serkkuni taas sai tallihommissa aivovamman potkusta ja joutuikin alan vaihtoon, koska vartalon koordinaatio ei toimi.
T. Itsekin hevostyttö
Mulla myös sukulaisia jotka alalla (valmentajia, tallityöntekijöitä jne.) ja on tosi raskas ammatti. Lähtee yhdeksältä aamulla ja tulee kymmeneltä illalla kotiin. Kaikin puolin vaativaa ja palkkaus harvoin vastaa työmäärää. Tässäkin varmasti on eroja mutta yleisesti ottaen alan palkkaus kusee aika pahasti. Vielä jos itsellä hevonen/hevosia niin ylläpito maksaa ja sinne ne kaikki vähät rahat väistämättä valuu eikä tuskin tule yksin siihen riittämään. Harrastuksena jees jos on ammatissa mikä mahdollistaa sen rahallisesti.Hevosalan ei kannata sit missään nimessä olla sun ainoa ammatti. Mun suvussa on useampi hevosalalla oleva eikä kukaan pärjää rahallisesti ilman toista ammattia. Mun tätini kasvattaa hevosia, ja siitä huolimatta että hänellä on myös ylläpidossa useampia hevosia, hän joutuu tekemään osa-aikatöitä kassana ja kaikki rahat menevät mitkä tulevatkin. Hevosala on myös todella riskialtis fyysisesti ja mikäli kohdalle tulee tarpeeksi paha tälli, sun urasi on suoraan sanottuna siinä. Tää mun tätini putosi 2021 joulukuussa yhden hevosensa selästä ja koko reisiluu mureni iskun voimasta. Ollut lähes puolet ajasta sen jälkeen leikkausten jälkeisillä sairaslomilla ja ilman miestään olis joutunut luopumaan hevosistaan. Parikymppinen serkkuni taas sai tallihommissa aivovamman potkusta ja joutuikin alan vaihtoon, koska vartalon koordinaatio ei toimi.
T. Itsekin hevostyttö
Tuota. Rakkaasta harrastuksesta ei ehkä kannata tehdä työtä. Isäni oli kuulemma tämän virheen tehnyt ja harrastuksesta mennyt maku joksikin aikaa juurikin tuon takia. Vaihtoi alaa eikä oo palannut.Ihana ala kyllä D:
Ja sitten oon toki sitäkin miettiny että ainahan voisin pitää hevoset ihan vaan harrastuksenakin
No varmaan tämäki riippuu vähän harrastuksesta. Mutta totta.Tuota. Rakkaasta harrastuksesta ei ehkä kannata tehdä työtä. Isäni oli kuulemma tämän virheen tehnyt ja harrastuksesta mennyt maku joksikin aikaa juurikin tuon takia. Vaihtoi alaa eikä oo palannut.
Noh kyllähän kaikesta menee nopeasti ilo jos siitä tulee "pakko" ja työstressi, eikä se mihin voi paeta työstressiä.No varmaan tämäki riippuu vähän harrastuksesta. Mutta totta.
Mutta ei silti välttämättä mee ilo. Aika moni ois varmasti vaihtanu alaa jos ois niin kauheaa.Noh kyllähän kaikesta menee nopeasti ilo jos siitä tulee "pakko" ja työstressi, eikä se mihin voi paeta työstressiä.
Aika moni onkin vaihtanut alaa.Mutta ei silti välttämättä mee ilo. Aika moni ois varmasti vaihtanu alaa jos ois niin kauheaa.
Joo niin mietinki.Aika moni onkin vaihtanut alaa.
Tee miten lystäät mut mieti tuotakin.
Noh siitä oon eri mieltä onko se niin selvä ero. Ei kaikki kyllästy mutta verrattuna harrastajien määrään niiden jotka tekee harrastustaan työseen on aika paljon pienempi.Joo niin mietinki.
Totesin vaan että ei selvästi kaikki kyllästy tuohon.
WhateverNoh siitä oon eri mieltä onko se niin selvä ero. Ei kaikki kyllästy mutta verrattuna harrastajien määrään niiden jotka tekee harrastustaan työseen on aika paljon pienempi.
Mikä taas johtuu siitä että monella harrastajalla ei ole kykyä tehdä sitä määrää työtä sen eteen mikä vaaditaan siihen, että siitä harrastuksesta ylipäätään tulisi päivätyö. Puhumatta siitä mitä se vaatii sitten lopulta kun niin tapahtuu. Pelkän motivaation lisäksi tarvitaan halua tehdäkin asioita ja mahdollisesti oikeita suhteita ja ajoitusta, tuuriakin.Noh siitä oon eri mieltä onko se niin selvä ero. Ei kaikki kyllästy mutta verrattuna harrastajien määrään niiden jotka tekee harrastustaan työseen on aika paljon pienempi.
Just näin. Tunnen monia kilpaurheilijoitakin ja he on itse sitä mieltä että "liikunta on terveellistä urheilu ei". Ja moni lopettaakin kun siitä alkaa tulla pakko eikä aina ookaan kivaa.Mikä taas johtuu siitä että monella harrastajalla ei ole kykyä tehdä sitä määrää työtä sen eteen mikä vaaditaan siihen, että siitä harrastuksesta ylipäätään tulisi päivätyö. Puhumatta siitä mitä se vaatii sitten lopulta kun niin tapahtuu. Pelkän motivaation lisäksi tarvitaan halua tehdäkin asioita ja mahdollisesti oikeita suhteita ja ajoitusta, tuuriakin.
Mutta olen oikeastaan kanssasi samoilla linjoilla. Monet huippu-urheilijatkin leipääntyy siihen hommaan totaalisesti ennen aikojaan vaikka kroppa saattaisi kestääkin vielä jatkaa uraa.
Hillasuolle, jos se on sun unelma, anna mennä. Ei me täällä olla oikeita henkilöitä sua estämään. Jos sitä haluaa ja samalla tiedostaa riskit ja ongelmat ja haluaa sitä edelleen, sitten se voi hyvin olla sinulle oikea ratkaisu.
Ratsastuslukiossa on myös mahdollisuus pohtia, onko ala itselle mieluinen, ja samaan aikaan pystyy ahkeroida lukio-opintojen parissa. Jos lukio-opintojen jälkeen hevosala ei tunnu itselle oikealta alalta elättää itsensä, niin uutta urapolkua kehiin. Opinnoista saisit lukion tai ylioppilaan paperit, niin et oo ihan puilla paljailla. Samaten lukiossa pääsee tutustumaan eri lukuaineisiin, jotka voivat mahdollisesti kiinnostaa sua jatko-opinnoissa. ☆Itse sanoisin, että kannattaa kuunnella omaa sydäntä ja valita just se ala, mikä oikeasti kiinnostaa. Jos hevosala on pitkään tuntunut oikealta valinnalta, kannattaa ehdottomasti sinne hakea.
Oma kaverini oli aikoinaan hevosalalla, ja sen voin sanoa, että töitä ei valitettavasti paljoa ole, palkat ei oo kovin hyviä ja työ on fyysisesti erittäin raskasta. Työpaikat on kanssa syrjässä, joten ajokortti ja auto tulee hakea. Omalla kaverilla ei autoa ole, joten hevosalan ura tyssäs käytännössä aika äkkiä valmistumisen jälkeen. Hän myös joutui todella aikaisin kouluun heräämään. Yksi syy tähän oli se, että hän joutui menee kouluun kahdella bussilla.
Skeletorin mainitsema ratsastuslukio kuulostaisi loistavalta idealta. Koulutuksesta saa sekä valmiudet hevosalalle että ylioppilaan tutkinnon ja lisäaikaa jatko-opintojen miettimiseen. Lukio-opinnot ovat erikoisalalla rankkoja, kun pakollisten lukuainekurssien lisäksi on erikoisalan kursseja. Itse kävin aikoinani kuvislukiota, ja lukio-opintojen rankkuuden vuoksi jouduin valitettavasti karsimaan mielenkiintoisia kuviskursseja lukkarista. Lähinnä kävin pakolliset, kun aikaa ei ollut ylimääräisiin kuviskursseihin. Tän takii neljän vuoden lukio-opinnot ovat hyvä juttu, jos haluat satsata lukio-opintojen aikana hyvin hevosalaan. Itse kävin lukion kolmessa vuodessa, enkä kadu päätöstäni. En vaan jaksanut lukiossa enempää pyöriä. :'D
En halua kuitenkaan lukio-opintoja aliarvioida. Lukiosta saa hyvät valmiudet korkeakouluopintoihin, jos ne ovat sulla mietinnässä. Eikä myöskään oo mahdottomuus lukion jälkeen amikseen pyrkiä. Uskon, että sulla olisi ratsastuslinjalla mahdollisuus höllentää lukio-opintojasi lukuaineiden kohdalla. Meillä kuvislinjalla sai käydä puolet pakollisista lukuainekursseista, jos kyseistä ainetta ei kirjoittanut. Esimerkiksi kahden pakollisen uskontokurssin sijaan sai käydä yhden. ☆ Moni käytti tätä etuutta hyödykseen ruotsissa, kun meidän ei aikoinaan tarvinnut kyseistä ainetta kirjoittaa. :D
Mutta siis, jos mä oisin sä, kallistuisin ehdottomasti ratsastuslukion puoleen. 🦄
Tämähän se on. Ja urheilijahan ei tervettä päivää tunnetusti näe. Urheilijana itsekin tiedän tämän vähän liian hyvin. Sitä jatkaa niin kauan kun sitä rakastaa, ja sitten kun ei enää rakastakaan, pitää istua alas ja miettiä."liikunta on terveellistä urheilu ei"
Näinhän se on. Mullakin kaveri kärsinyt rasitusvammoista jo kuukausia ja ei oikein malttas levätä. Mulla tosin lähinnä vaan näitä fyysisiä rasitusvsmmoja:DTämähän se on. Ja urheilijahan ei tervettä päivää tunnetusti näe. Urheilijana itsekin tiedän tämän vähän liian hyvin. Sitä jatkaa niin kauan kun sitä rakastaa, ja sitten kun ei enää rakastakaan, pitää istua alas ja miettiä.
Ollaanhan me vähän kieroutunutta luonteenlaatua ja hulluja kaikki, kun viitsitään tätä tehdä päivästä toiseen, viikosta toiseen ja välillä parikin kertaa päivässä. :DD Totta kai kun siihen tottuu niin se lepääminen tuntuu todella oudolta ja vieraalta ajatukselta. :DNäinhän se on. Mullakin kaveri kärsinyt rasitusvammoista jo kuukausia ja ei oikein malttas levätä. Mulla tosin lähinnä vaan näitä fyysisiä rasitusvsmmoja:D
Niinhän te kyllä vähän olette:DOllaanhan me vähän kieroutunutta luonteenlaatua ja hulluja kaikki, kun viitsitään tätä tehdä päivästä toiseen, viikosta toiseen ja välillä parikin kertaa päivässä. :DD Totta kai kun siihen tottuu niin se lepääminen tuntuu todella oudolta ja vieraalta ajatukselta. :D