Opiskelu Ää, haluisin tehä mun lopputyön eri tavalla kuin ope suosittelee.

Opiskelu ja itseopiskelu

Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,512
Ja siis kyseessä on taideala, jossa tekotapa ja aihe ovat vapaita. Ope siis haluisi, että tekisin mun työni eri tavalla kun itse haluisin, mutta en uskaltanut paikan päällä sanoa omaa mieltymystäni täysin suoraan. :x Sovin, että kokeilisin hänen ehdottamia versioita ja omaa versiotani eka, mutta musta tuntuu, että olen silti yhä oman ideani puolella. Tai no siis, mun kokemusten perusteella lukiossa opettajat vaan ehdottavat vain tällaisissa tilanteissa (oon siis tahtoni aina lukiossa tällaisissa tilanteissa saanut lopulta läpi), että tuskin meillä ope pakottaa meitä tässä tilanteessa. Ja siis kyseessä on rento ja rauhallinen ope, joka joskus on sanonut, ettei aina tartte olla tunnollinen hänen ehdottamiensa ideoiden suhteen.
 

Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,512
No, tee vaan omalla ideallas. Kyllä se opes ymmärtää, ku on ilmesesti noin sanonutkin. :)
Eilenä oli yhteinen luento meidän lopputöiden etenemisestä, ja kerroin opelle, kuinka haluan työni tehdä. Ja joo, hän suostui mieltymykseeni. 😇
 
Ylös Pohja