haituvainen
Työsuojeluvaltuutettu
- Liittynyt
- 1.4.2021
- Viestejä
- 1,686
- Reaktioarvo
- 1,701
miulla on niin tylsää D: en keksi mitään semmosta tekemistä, mikä vois saada ajatuksia pois kaikesta ikävästä. tulee mieleen vaan uimahalliin meneminen ja shoppailu, mutta en jaksa mennä uimaan ja just eilen kävin äitin kans naapurikaupungin isossa kauppakeskuksessa. voisin maalata, mutta sekään ei oikein kiinnosta just nyt. eikä kävely. eikä myöskään leipominen tai ruoanlaitto, kun meillä ei oo kaikkia tarvikkeita enkä jaksas lähtee hakemaan niitä. miulla siis on ideoita, mutta jostain syystä mitään ei vaan jaksa tällä hetkellä eikä mikään oo tarpeeks kivaa D: tätä on kestäny monta päivää nyt ku on loma, ja väittäsin että miulla muutenki on usein tämmönen eikä tää tylsyyden ja jaksamattomuuden tunne oo ainoo ongelma miun voinnissa, listaan tähän muitakin:
-ihmissuhdeasia (se kusipää poika) josta avauduin täällä pyörii edelleen mielessä. onneks oon kuitenki pysyny järissäni puhumalla miun äitille ja parhaalle kaverille, ja alkanu näkemään asioita niinku ne oikeesti on. en enää niin paljoo syyttele itteeni tai tuu sokeeks sen pojan tekemille ja sanomille asioille. toki mua ärsyttää nähdä häntä koulussa ja välillä hän aiheuttaakin miussa voimakkaita tunteita, ennen kaikkee hämmennystä ja epätietosuutta, mut kai tästä vielä noustaan D: ja osaanpahan jatkossa tunnistaa ehkä paremmin narsistin / narsistisen ihmisen ja nähä niitä red flageja.
psykologillekin oon puhunu ja hän totes kanssa mm. sen, että kyseisen pojan käytös on törkeetä. vielä on paljon asioita avaamatta, joka ehkä häiritseekin mua tässä tilanteessa kaikista eniten. tuntuu että haluisin kertoo kaiken mahdollisen yhellä kertaa, mutta tiiän myös, että se ois vaan huono asia, koska miulla on taipumus vatvoo asioita ja se menee jo liian pakonomaseks ja stressaavaks jos kerron KAIKEN. pakko aina rajata sitä jotenkin.
-(TW) mua ahdistaa miun keho ja ulkonäkö ylipäätään, ja ennen kaikkee se et oon lihonu. toki myös äidin on taas pitäny alkaa huomauttelemaan tästä ja velikin huomautti pari kertaa :) just eilen äidin piti mainita että miulle, että syön hänen mielestä turhan isoja annoksia, miulle on tullu lisää mahaa, hän pelkää et miun terveys menee ja häntä harmittaa miun puolesta jos en mahdu kesällä samoihin vaatteisiin mitä ennen... totta kai mua harmittaa etten saa hallittua miun syömistä ja haluisin kyllä tehä muutoksen, mutta äidin piikittely ja veljeni "oot vaan laiska, se on omasta asenteesta kiinni" -kommentit ei kauheesti auta. ja voi kuulkaa, nuo edellä mainitut kommentit ei ees oo ainoita mitä se on viime aikoina maininnu, mut tuossa on ne uusimmat. luuletteko etten vittu yritä tai että tää ois miun oma päätös?! miusta vaan on tuntunu jo muutaman kuukauden, että syömisen hallinta on tosi vaikeeta ja liikunta ei kiinnosta yhtään. tunnen itteni huonoks ihmiseks ku mikään miun elämäntavoissa ei onnistu. toisaalta esim. tuo herkkujen liiallinen ja liian usein toistuva syöminen sekä isommat ruokamäärät on todella ymmärrettäviä, koska miun keho oli tosi sekasin sen pojan takia, josta tuossa aikasemmin mainihin. saatoin olla jopa 7-8h syömättä koska joko a) en muistanu syödä ja en tuntenu nälkää tai b) halusin vaan olla hänen kanssa. sit kun se ruokaväli oli jo venyny ihan liian pitkäks, nii menin äkkiä hakemaan jotain epäterveellistä syömistä, kun tuntu että pyörryn siihen huonoon oloon. uskon että miun keho oli sillon aika pahasti säästöliekillä ja välissä taas sain sitä epäterveellistä ruokaa itteemi, joten elimistö koittaa jälkeenpäin korjata sitä vahinkoa mitä aiheutin itelleni tahattomasti.
-mua on kauheesti alkanu stressaamaan tulevaisuus ja myös miun nykynen elämä. on jotenki sellanen pelko, etten tuu saamaan töitä, miun opiskelut tulee menemään päin vittua, en tuu ikinä löytämään kavereita (tällä hetkellä oikeestaan vaan yks ihminen jonka luokittelen ystäväks) ja miun elämä vaan valuu ohi enkä pysty nauttimaan siitä, saavuttamaan mitään.
tässä ehkä ne isoimmat jutut tällä hetkellä, mitkä painaa mieltä D:
-ihmissuhdeasia (se kusipää poika) josta avauduin täällä pyörii edelleen mielessä. onneks oon kuitenki pysyny järissäni puhumalla miun äitille ja parhaalle kaverille, ja alkanu näkemään asioita niinku ne oikeesti on. en enää niin paljoo syyttele itteeni tai tuu sokeeks sen pojan tekemille ja sanomille asioille. toki mua ärsyttää nähdä häntä koulussa ja välillä hän aiheuttaakin miussa voimakkaita tunteita, ennen kaikkee hämmennystä ja epätietosuutta, mut kai tästä vielä noustaan D: ja osaanpahan jatkossa tunnistaa ehkä paremmin narsistin / narsistisen ihmisen ja nähä niitä red flageja.
psykologillekin oon puhunu ja hän totes kanssa mm. sen, että kyseisen pojan käytös on törkeetä. vielä on paljon asioita avaamatta, joka ehkä häiritseekin mua tässä tilanteessa kaikista eniten. tuntuu että haluisin kertoo kaiken mahdollisen yhellä kertaa, mutta tiiän myös, että se ois vaan huono asia, koska miulla on taipumus vatvoo asioita ja se menee jo liian pakonomaseks ja stressaavaks jos kerron KAIKEN. pakko aina rajata sitä jotenkin.
-(TW) mua ahdistaa miun keho ja ulkonäkö ylipäätään, ja ennen kaikkee se et oon lihonu. toki myös äidin on taas pitäny alkaa huomauttelemaan tästä ja velikin huomautti pari kertaa :) just eilen äidin piti mainita että miulle, että syön hänen mielestä turhan isoja annoksia, miulle on tullu lisää mahaa, hän pelkää et miun terveys menee ja häntä harmittaa miun puolesta jos en mahdu kesällä samoihin vaatteisiin mitä ennen... totta kai mua harmittaa etten saa hallittua miun syömistä ja haluisin kyllä tehä muutoksen, mutta äidin piikittely ja veljeni "oot vaan laiska, se on omasta asenteesta kiinni" -kommentit ei kauheesti auta. ja voi kuulkaa, nuo edellä mainitut kommentit ei ees oo ainoita mitä se on viime aikoina maininnu, mut tuossa on ne uusimmat. luuletteko etten vittu yritä tai että tää ois miun oma päätös?! miusta vaan on tuntunu jo muutaman kuukauden, että syömisen hallinta on tosi vaikeeta ja liikunta ei kiinnosta yhtään. tunnen itteni huonoks ihmiseks ku mikään miun elämäntavoissa ei onnistu. toisaalta esim. tuo herkkujen liiallinen ja liian usein toistuva syöminen sekä isommat ruokamäärät on todella ymmärrettäviä, koska miun keho oli tosi sekasin sen pojan takia, josta tuossa aikasemmin mainihin. saatoin olla jopa 7-8h syömättä koska joko a) en muistanu syödä ja en tuntenu nälkää tai b) halusin vaan olla hänen kanssa. sit kun se ruokaväli oli jo venyny ihan liian pitkäks, nii menin äkkiä hakemaan jotain epäterveellistä syömistä, kun tuntu että pyörryn siihen huonoon oloon. uskon että miun keho oli sillon aika pahasti säästöliekillä ja välissä taas sain sitä epäterveellistä ruokaa itteemi, joten elimistö koittaa jälkeenpäin korjata sitä vahinkoa mitä aiheutin itelleni tahattomasti.
-mua on kauheesti alkanu stressaamaan tulevaisuus ja myös miun nykynen elämä. on jotenki sellanen pelko, etten tuu saamaan töitä, miun opiskelut tulee menemään päin vittua, en tuu ikinä löytämään kavereita (tällä hetkellä oikeestaan vaan yks ihminen jonka luokittelen ystäväks) ja miun elämä vaan valuu ohi enkä pysty nauttimaan siitä, saavuttamaan mitään.
tässä ehkä ne isoimmat jutut tällä hetkellä, mitkä painaa mieltä D:
