Siis katso nyt:
Ei sua minusta voi erottaa
Jäät osaksi mieleni maisemaa
Kiitos, kun olit totta hetken
Nyt mun täytyy tästä jatkaa
Vierelläni teet loppuretken
Vaikka se ois kuvitelmaa
Olet jokaikinen yön ääni
Osa lempeää valon kajoa
Kesäsateena saavut elämääni
En kuivuuteen hajoa
Oo valona mun tiellä
Silloin kun on vaikeaa
Hullummaksi oisin tullut vielä
Jos sua ei ois ollutkaan
Ei ihme että tuo on aiemminkin ollut sellainen biisi mitä oon kuunnellut.
Varsinkin kun kuuntelin tota juuri sen jälkeen kun olin kattonut sen asian beat.
Ja muutenkin toi biisi on vaan täysin. En tiedä miten mut se on ihan masatoshi biisi. Että kiitti vaan..
Miten ihmeessä noin voi käydä.
Siis omistatko edes elämää kun jäät noin kiinni näyttelijään ja se on sulle noin tärkeä.. mietin vain.. tyyliin elämäni rakkaus jne joten.. mitä vittua nyt taas
Siis näet yhden saakelin leffan vain ja se on sit siinä? Etkä pääse ikinä yli? Onko toi edes normaalia?
Vaikka olisin kerännyt kaikki voimat mitä mulla on enkä olis sen leffan jälkeen kattonu siit IKINÄ MITÄÄN, niin silti mä olisin muistanut sen miltä jo pelkästään sen leffan katsominen tuntui, ja olisin muistanut kuinka vahvasti ihastuin siihen jo sen aikana. Se olis silti aina ollut tärkeä case vaikka en olisi nähnyt mitään sen jälkeen.
Jokin siinä vain tuntui heti merkitsevältä. Ja ihmettelin miksi koska kyseessä oli vain jokin random japanilainen elokuva. Ja sen random näyttelijä. Tiedostin jatkuvasti sen olevan täysin random ihminen, siksi ihmettelinkin miten se tuntui siltä. Heti. Jeesus. Tuntuu että taisin kävellä aika horjuvin askelin sieltä pois..
En voi ymmärtää miten se tuntui niin kummalliselta. Etenkin siinä yhdessä kohtauksessa. Tunsin niin ihmeellistä kaipuuta siihen enkä ymmärtänyt miten, koska en tunne sitä. Se kaikki oli vain todella outoa.
