Aihe vapaa En tiiä saatana

[qualitymonkey]

Siellä on myös tämä koska??????? Miksi???

 

[qualitymonkey]

koska MIKSI?

 

[qualitymonkey]

Onko tämä oikeaa elämää?

 

[qualitymonkey]

En ole koskaan voinut hyvin ja pahemmaksi menee

 

[qualitymonkey]

Pitäskö ihan laittaa Be the light

 

[qualitymonkey]

Sairas

 

[qualitymonkey]

Ai luulet sen auttavan vai

Delusional

 

[qualitymonkey]

Hyi helvetin oksennus oksennus ja oksennus

 

[qualitymonkey]

Miten niin minä reagoin voimakkaasti

 

[qualitymonkey]

Olet sairas ja täysi idiootti, et mitään muuta, lol.

 

[qualitymonkey]

Kuka sanoi että askel painaa jo?
Olen kevyt kuin sudenkorento

 

[qualitymonkey]

Voinpa kertoa että taas menee tunteisiin mutta ei siitä sen enempää

 

[qualitymonkey]

Joo en osaa selittää mut

 

[qualitymonkey]

Ainiin,en oo koskaan tuntenut missä muruseni on noin syvästi. En edes tajunnut sen biisin olevan hyvä aiemmin. Nyt olin silleen "toi on parempi biisi kuin koskaan oon ymmärtänyt" koska en ikinä aiemmin tuntenut sitä tolla tavalla, lol

 

[qualitymonkey]

Ööm mut joo

 

[qualitymonkey]

Tajusin myös sen ettei mulla ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin roikkua kiinni tässä hulluudessa. Antautua pakkomielteelle. Jarruttelu vain pahentaa oloa, ja näen sen ettei tästä ole pakotietä ulos. Ei ainakaan hetkeen.

 

[qualitymonkey]

Niinpä niin kauan kun tätä kestää mulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin antaa pakkomielteen roihuta niin suurena kuin se roihuaa. Ja turhaan nämä jotkut henkilöt yrittää saada mua häpeämään, ei kiinnosta enää. Se pakkomielle roihuaa aikansa, ei se tee musta huonoa ihmistä eikä säälittävää.

 

[qualitymonkey]

Enkä todellakaan ole koskaan tehnyt mitään väärin.

 

[qualitymonkey]

Oon syyttänyt itteeni tästä ihan tarpeeks kauan, se ei nappaa enää. En oo paska ihminen sen takii mitä mulle käy. Annan tän hulluuden nyt roihuta ihan niin kauan kun se haluaa, estoitta, ja jos se joskus kuihtuu niin sit kuihtuu. En mä sitä yritä tukahduttaa vaan annan sen palaa, koska niin se nyt vaan on. Kuule siinä vaiheessa kun kuuntelin, oisko se ollu juuri Rafaelin enkeli, ja kävelin tuolla ulkona niin näin sen selkeääkin selkeämmin ettei se pakkomielle ole tästä mihinkään lähdössä, jolloin toden totta täysin ainut vaihtoehto on mennä sen mukaan. Mennä HULLUUDEN mukaan. Sitten se kestää oman aikansa, oli se ikuisesti tai ei. Mitä mä siitä piittaan muutenkaan?

Onneksi on edes sellaisia biisejä kuin missä muruseni on XDDDDDDDDDDDDDDDD

oikeesti en ikinä tuntenut sitä noin

Järkytyin

 

[qualitymonkey]

Sielunmaisemani on värikäs ja omintakeinen näköjään

 

[qualitymonkey]

Tosiaan, aion elää nyt tän pakkomielteen niin kauan kun se kestää. En taistele sitä vastaan koska huomasin hyvin selvästi, että en voi kuin luovuttaa.

 

[qualitymonkey]

Pakkomielle on nimittäin strong as ever

 

[qualitymonkey]

Kuka tulee mieleen koko ajan :D siinä vaiheessa kun sun mielessäs vaan mietit coney island jellyfishiä ja kaikkee muutakin siitä ja näät masatoshin mielessäs ja mietit kui se voi olla nii vitu komee ni taidat ehkä ymmärtää piankin että ei sulla ole tässä mitään jakoa, pakkomielle vie 6-0.

 

[qualitymonkey]

Toki aina välillä se vaihtaa hetkeks kohdetta kuten äsken pieneks hetkeks eunkwangiin ja sit taas masatoshiin.

 

[qualitymonkey]

Pakkomielle elää ja voi hyvin.

 

[qualitymonkey]

Ja sille antaudun, koska thats the way of my life. Kirjaimellisesti mun elämä toimii sillä tavalla. Muustakaan en tiedä, ja muuta en edes yritä, enää.

 

[qualitymonkey]

Pakkomielle elää ja voi hyvin, mut jos se vaihtaa kohdetta tai loppuu, niin siitä vaan. Mut jos ei, niin siitä vaan. Oon niin yli siitä vastaan tappelemisesta.

 

[qualitymonkey]

Sitä paitsi, niin kauan kun mun tarvii, mä voin myös pitää yllä toivoa, koska se helpottaa mun oloa merkittävästi. Niin kauan kun mun tarvii, voin ajatella että joskus vielä. Se helpottaa. Sillä ei ole väliä jos se ei lopulta tapahdukaan, mutta mun kannattaa uskoa niin kauan kun tää pakkomielle mua vaivaa. Se helpottaa suunnattomasti oloa kun pidän toiveikkuutta yllä. Niin kauan ainakin kun tarvitsee.

Siks on kai hyvä kuunnella niitä niin sanottuja delusional biisejäkin kuten meille käy hyvin tai pimeyden tango, koska ne helpottaa mun oloa paljon, kun sitä toiveikkuutta on. Totta kai mä mieluummin voin hiukan paremmin, jos tuollainen sen saa aikaan, kuin se että ajattelen etten ikinä saa masatoshia ja ajattelen sitten jotain mitä lie itsemurhaa tai jotain :D voin niin paljon paremmin henkisesti jos elätän toivoa siitä, että joskus vielä. Joten uskoisin sen olevan vain ja ainoastaan hyväksi. Tietenkin jotkut ihmiset ei sitä ymmärrä ja pitää mua idioottina ja säälittävänä. Mutta sanonpahan vain että mä tiedän paremmin omat selviytymiskeinoni kuin joku muu. Niiden on turha arvostella kun ne ei tiedä miltä MUSTA tuntuu. Mä tiedän mikä mulle auttaa. Mulle EI auta se asian sureminen ja itkeminen niin että pää räjähtää ja sydän särkyy ja huudat kurkku suorana tuskaas. Jollekin se voi auttaa ja sit se on käsitelty ja se ihastus paranee siitä pikkuhiljaa ja kaikkoaa lopullisesti. Mulle se ei auta, koska se ihastus pysyy yllä silti, tai ainakin aikansa. Sen takia haluan niin kauan kun se pakkomielle pysyy yllä, niin toivoa ja uskoa hyvään. Tietenkin. Vaikka kuinka "harhaisesti" tahansa. Sitten kun se pakkomielle mahdollisesti ajan kanssa väistyy pois, niin sitten siitä toivosta on helppoa luopua, kun se ei enää ole ongelma sulle. Mutta niin kauan kun sun sydän sykkii sille henkilölle näin saatanasti, niin sehän on ihan selviö että kannattaa toivoa ja uskoa hyvään. Ruokkia mieluummin sitä toivoa kuin ajatella: ei kumminkaan mitään hyvää koskaan tapahdu.

Ehkä tavalliset ihmiset ei ymmärrä tätä ajatusmaailmaa. Kyllä mäkin sen tiedostan et julkkikset on julkkiksia ja varsinkin kaukana asuvat julkkikset on vielä ns. pahempia. Mutta mulla vaan on jotenkin sellainen ihmeellinen kyky silti uppoutua omiin kuvitelmiini ja kokea ne realistisina mahdollisuuksina. En näe niitä realistisina NYT, mutta tiedän että totta kai kaikki on mahdollista. Ja toivon mieluusti että joskus niin voi tapahtuakin. Roikun toivossa kiinni niin kauan kun mun tarvitsee, sehän on ihan selviö. Miksi joku ei tekisi niin? Jos vaan pystyy uskomaan tarpeeksi.

Totta helkkarissa uskon omiin harhakuvitelmiini, niin kauan kun tarvetta on. Sillä ei se mua silti psykoosiin aja, tiedostan silti todellisuuden, mutta se vaan että jos haluan uskoa että niin käy/voi mahdollisesti käydä, niin totta kai mä uskon. Että JONAIN PÄIVÄNÄ. mikäli se on mun kohtalo. Kuitenkin mulla on taipumus välillä ajatella niin, ja silloin ainakin pystyn hymyilemään edes. Aina on toivoa. Mut kun jotkut ilmeisesti haluaa mun elämän olevan koko ajan vain kuolemaa saatanaa ja tuskaa :D en tietenkään päästä irti , ennen kuin se pakkomielle itsestään häviää.

Verrataanpa masatoshia eunkwangiin. Eunkwanginkin kohdalla, noh, välillä, onnistuin pitämään toivoa yllä. Sehän on ilman muuta hyvä asia. Nyt kun pakkomielle siirtyi masatoshiin, niin toivon ja uskon enemmänkin sitä asiaa, samalla tavalla. En kertakaikkiaan näe mitä pahaa on olla toiveikas? Sehän pitää mut hengissä. Niin kauan kun sitä tarviin. En niin kun tajua sitä.. ongelmaa mitä siinä voi olla. Mun mielestä siinä ei ole mitään ongelmaa? Päinvastoin se on hyvä. Koen oloni siedettäväksi, jopa erittäin hyväksikin. Silloin kun ajattelen että päädyn yhteen vielä jonakin päivänä sen kanssa. Eipä sillä niin väliä sitten lopulta kun sehän voi jäädä toteutumattakin mutta niin kauan kun tää ihastus vaivaa niin kannattaahan mun nyt ihmeessä toivoa. En itse näe tässä nyt vieläkään mitään ongelmaa. :D

 

[qualitymonkey]

Siis eikö se ole ihan sama asia kun vegard tai kari? Hei, olin 12-vuotias kun ihastuin kariin. Ja sen ajan mitä se pakkomielle kesti, elin jossain määrin harhoissani. En näe siinä mitään negatiivista, en kertakaikkiaan mitään. Se on musta ihan super ookoo uskoo ja toivoo, koska karinkin ajan mä niinku jollain tapaa sitä toivoin et joskus ehk. Ja mitä haittaa siitä oli? Pakkomielle sit siirty mihin siirty, ja mitään pahaa ei seurannutkaan koskaan. Sama vegardin kaa. Olin sen 15v kun ihastuin vegardiin niin enköhän mä senkin aikaa elänyt jossain määrin harhoissani silleen et se ON mahdollista. Sitä jotenkin siirtyy sellaiseen erilaiseen maailmaan, jossa kaikki on ihan OIKEASTI mahdollista. Sekin pakkomielle lopulta siirty mihin siirty, ja mitäs haittaa siitä oli? Kysyn vaan :D miksei sit masatoshin kaa sama juttu. Totta helvetissä mä uskon saavani sen jonain päivänä, en nyt ehkä täysin varauksetta mutta on vain ja ainoastaan hyvä asia olla toiveikas. Duh. Kuitenkin tiedän sen että siit ei oo mitään haittaa. Kokemuksesta. Päinvastoin, tiedän mistä on haittaa (kokemuksesta sekin) ja se on se panikointi ja pelko ja ajatus ettei tästä tule varmasti ikinä milloinkaan koskaan mitään. Aina on hyvä ajatella että toivoa on. Tämän luulisi olevan selvä asia, mutta ilmeisesti niin sanotut tavalliset ihmiset ovat vähän omituisia. :D

 

[qualitymonkey]

Aina sitä toivoo ei kyl pysty löytämään mut nii