Mulla ei ollut mikään tosi paha tilanne, sellaista epämääräistä ahdistuneisuutta lähinnä, joten lähtökohta oli paljon helpompi kuin monilla muilla.
Mutta alusta asti jotenkin ajattelin sen asian niin, että mä en varsinaisesti puhu sille terapeutille, vaan itselleni. Terapeutti on enemmän sellainen työväline itselle asioiden käsittelyyn. Tietty tosin piti olla joku sopiva tyyli tai henkilökemia sillä terapeutilla, ei se kuitenkaan oo vaan sellainen tiiliseinä jolle puhuu. Esim. ennen tuota terapeuttia kävin koulupsykologin juttusilla, jonka kanssa ei jotenkin ollenkaan tuntunut toimivan se juttu. Se sanoi muutaman kerran jälkeen itsekin (kun otin puheeksi että musta tuntuu ettei tästä oo nyt mitään hyötyä, lähinnä vaan ahdistaa enemmän kun lähtee), ettei saa oikein kiinni siitä, mikä mun "ongelma" on, mutta kirjoitti kuitenkin lähetteen tuonne terapeutille kun selkeästi joku on kuitenkin :D
Mutta en esim. myöskään missään vaiheessa saanut puhuttua yhdestä aika isosta jutusta, jota en tosiaan halua oikeastaan ajatella edes itse.
Itsellä ei kyllä sen terapeutin kanssa ollut missään vaiheessa sellainen olo, että siitä olisi jotain konkreettista hyötyä, mutta kyllä se sit jälkikäteen katsottuna selkeästi auttoi. Mutta koska tilanne oli lähtökohtaisestikin sellainen "lievä", että taustalla on vaan vuosia jo ollut sellainen epämääräinen ahdistus, vaikka pääosin ihan tyytyväinen oonkin, niin ei siinä mitään dramaattista muutosta oikein voinutkaan tulla. Enemmän se oli sellaista, että opin suhtautumaan siihen ahdistukseen paremmin ja pitämään sitä ns. kurissa niin ettei se pääse kasvamaan sellaiseksi suuremmaksi möykyksi.