Suhteet Miks aina epäonnistun ihmisiin tutustumisessa?

[Lalamon]

Ihmiset on usein turhaantuneita, kun yritän tutustua heihin, tai sit ne ilmaisee, etteivät ole kiinnodtuneits musta. Tänäänkin yks tyyppi oli turhaanyuneen oloinen, kun kysyi miks hänet aikoinaan lisädin Snäpissä. Ja siis tutustumismielessä hänet lisäsin.

Ihmiset tuppaa aina sanoo mulle, et mee muille juttelee, koska ei kukaan sulle tuu juttelee. Sit kun niin teen, niin sekään ei kelpaa. Aattelin korkeakoulussa kavereita yrittää hankkii, mut taidanpa sen sittenkin jättää välistä.

 

[Taivaansini]

Olinkin juuri menossa avautumaan mun tutustumiskeskusteluun siitä, kuinka riparilla oikeesti yritin saada kavereita ja kaikki luokan tytöt sano et muka saisin mut en saanut. Ihanaa vertaistukea. D: Tosin mä en edes tiiä, miten vois tutustuu muihin saati sitten miten voisin uskaltaa tehdä sen eli vähän erilainen tilanne on kyllä mulla. Ja pakko myöntää, että tämä keskustelu ei ainakaan lievitä pelkoani tutustumista kohtaan. D:

Mut muaki kohtaan on kyl ollut saman tyyppistä ilkeetä käyttääntymistä. Tosi törkeetä ja ilkeää käytöstä tollonen. Toivon et saisit jonkun hyvän kaverin. :(

 

[Lalamon]

Olinkin juuri menossa avautumaan mun tutustumiskeskusteluun siitä, kuinka riparilla oikeesti yritin saada kavereita ja kaikki luokan tytöt sano et muka saisin mut en saanut. Ihanaa vertaistukea. D: Tosin mä en edes tiiä, miten vois tutustuu muihin saati sitten miten voisin uskaltaa tehdä sen eli vähän erilainen tilanne on kyllä mulla. Ja pakko myöntää, että tämä keskustelu ei ainakaan lievitä pelkoani tutustumista kohtaan. D:

Mut muaki kohtaan on kyl ollut saman tyyppistä ilkeetä käyttääntymistä. Tosi törkeetä ja ilkeää käytöstä tollonen. Toivon et saisit jonkun hyvän kaverin. :(

Tosta sun riparitilanteesta tulee mun lukion aloittamisajat mieleen. Menin lukioon kuvislinjalle, ja ysiluokalla mulle sanottiin monesti, kuinka tuun saamaan kavereita, koska luokkalaiseni tulevat olemaan samanhenkisiä mun kaa ja kuinka taiteilijat ovat mun tavoin hajamielisiä. Uskoin jopa itsekin saavani kavereita tän perusteella, mutta kuinkas kävikään, en saanut kaverin kaveria. :( Kyl sit myöhemmin jotain muutamii kavereita ja tuttuja sain luokkani ulkopuolelta, mutta en oo ollut mitenkään läheinen niiden kaa, mikä näkyy siinä, että oon muutamii poikkeuksii lukuun ottamatta ollut koko lukioaikanani välituntisin ja ruokalassa syömässä yksin.

Ja no, mun luokkalaiset on osoittaneet ilkeyttään mua kohtaan mm. reagoimalla vihamielisesti mun vitseihin, olemalla vastaamatta mun kysymyksiin WhatsApp-ryhmässä ja kerran olleet mulle ilkeitä kemian ykköskurssin ryhmätyössä. :(

Ja itelläkin on hankaluuksii ihmisiin tutustumisessa, kun en tiiä, mitä pitäis tyypeille sanoo. :D Tää on niin vaikeeta, kun Suomessa ei sais tuntemattomille puhuu, eikä täten pääse harjoittelee omia ihmisiintutustumistaitoja, ihan kuin koulussa tyyppeihin tutustuessa pitäis automaattisesti olla sosiaalisissa taidoissa maailmanmestari. D: Samalla en osaa käyttäytyä kuin muut ihmiset, muille jutellessa mun puhetyyli ja kehonkieli on robottimaisen kankeeta, joten oon automaattisesti muiden mustalla listalla. :(

Niin ja toivon, että säkin löytäisit kavereita ja pääsisit yli ihmisiintutustumisongelmassa. ♡

 

[Taivaansini]

Tosta sun riparitilanteesta tulee mun lukion aloittamisajat mieleen. Menin lukioon kuvislinjalle, ja ysiluokalla mulle sanottiin monesti, kuinka tuun saamaan kavereita, koska luokkalaiseni tulevat olemaan samanhenkisiä mun kaa ja kuinka taiteilijat ovat mun tavoin hajamielisiä. Uskoin jopa itsekin saavani kavereita tän perusteella, mutta kuinkas kävikään, en saanut kaverin kaveria. :( Kyl sit myöhemmin jotain muutamii kavereita ja tuttuja sain luokkani ulkopuolelta, mutta en oo ollut mitenkään läheinen niiden kaa, mikä näkyy siinä, että oon muutamii poikkeuksii lukuun ottamatta ollut koko lukioaikanani välituntisin ja ruokalassa syömässä yksin.

Ja no, mun luokkalaiset on osoittaneet ilkeyttään mua kohtaan mm. reagoimalla vihamielisesti mun vitseihin, olemalla vastaamatta mun kysymyksiin WhatsApp-ryhmässä ja kerran olleet mulle ilkeitä kemian ykköskurssin ryhmätyössä. :(

Ja itelläkin on hankaluuksii ihmisiin tutustumisessa, kun en tiiä, mitä pitäis tyypeille sanoo. :D Tää on niin vaikeeta, kun Suomessa ei sais tuntemattomille puhuu, eikä täten pääse harjoittelee omia ihmisiintutustumistaitoja, ihan kuin koulussa tyyppeihin tutustuessa pitäis automaattisesti olla sosiaalisissa taidoissa maailmanmestari. D: Samalla en osaa käyttäytyä kuin muut ihmiset, muille jutellessa mun puhetyyli ja kehonkieli on robottimaisen kankeeta, joten oon automaattisesti muiden mustalla listalla. :(

Niin ja toivon, että säkin löytäisit kavereita ja pääsisit yli ihmisiintutustumisongelmassa. ♡

Ääää, täs on niin monta asiaa, joihin voin samaistuu. D: Joo ja sit ton riparijutun lisäks nyt ku pelkään et tuun olee amiksessa ihan yksin niin mun kaverit on sanoneet et kyllä mä saan kavereita halusin tai en. Ja et kyl ne muutkin haluu kavereita mut ku eihän se tarkota et ne haluis tutustuu muhun.

Ja ku pyysin niiltä vinkkei et miten tutustuu ihmisiin niin vinkit oli et mee vaan tuntemattoman luo ja kysy kuinka monta sisarusta sillä on ja kerro sun omista sisaruksistas. Mut miks ihmeessä menisin kysyy joltain randomilta sen sisaruksista ja miks sitäkään kiinnostais mun sisarukset? :D Ja sit yks sano et mee vaan puhuu niille niinku puhuisit meille ja et sillä tavalla saa oikeesti kavereita. Mut en kai mä voi mennä randomeille puhuu niinku oisin aina tuntenut ne?

Ja sit viel kun en ite alussa uskalla kertoo itestäni juuri mitään tai puhua ja nykysillekki uskalsin puhua normaalisti vähintään puolen vuoden tuntemisen jälkeen ja joillain siinä kesti jopa vuosia. D: Ja just toi et ei kai nyt Suomessa mennä tuntemattomien luo niin vain puhumaan? Aattelin ite ainaki et tolleen tehään ehkä jossain Englannissa yms. jossain kauempana mut ei ainakaan Suomessa. Ja ei missään sarjoissakaan, tai leffoissa, kirjoissa yms. mennä randomeitten luo vaan pommittamaan kysymyksillä vaan se tutustuminen tapahtuu aina jotenki luontevasti ja usein vaikka jonkin sattuman ja tuurin seurauksena esim. toisiinsa törmäämisenä. Vaikka musta kyl ois sekin outoo et törmäisin johonki ja perus anteeksi pyynnön ja lähtemisen sijaan toinen alkais pahoittelun jälkeen tekemään tuttavuutta.

Ja miten muka joku haastattelu voi toimia? Ku mulle on etenki kaverit ja täällä demissäkin ehoteltu sitä et menee vaan pommittaa kaikilla random kysymyksillä mutta sittenhän se tyyppi vaan vastailee niihin eikä siitä mitään kunnon keskusteluu synny? Eihän me muittenkaan tyyppejen kanssa ikinä keskustella vaan niin et toinen kysyy kysymyksii joihin toinen vastaa?

Mut ku kyseenalaistin tätä kysymystekniikkaa mun kavereille, kysyin miten se vois toimii ja sanoin ettei tutustuminen tuu mulla luonnostaan niin kaveri suuttu ja ku myöhemmin pyysin anteeks ja kysyin mitä tein väärin niin ei vastannut siihen. :/

Ja siis mäkin hain ton amiksen jälkeen kakkosvaihtoehtona yhteen lukioon taidelinjalle. En ollut varma et laitanko sen ykköseksi vai kakkoseksi nii melkeinpä oli tässäki jutussa sama tilanne. :D Oisin tosin sinne mennessä ollut paljon luottavaisempi kavereiden suhteen, kun lukiossa ollaan kummiski niin paljon myös eri luokkien kaa ja sit siel ois ollut teatterituntei ja musta tuntuu et semmosissa on helpompi tutustuu muihin.

Ja mul oli etenki ala-asteella tota yksin olemista. Nyt ala-asteella sitä on sentään paljon vähemmän. Toi kuulostaa tosi ikävältä. :( Munkaan vitsejä ei olla hirveesti arvostettu...

Ja oikeesti just toi ku ei tiiä mitä sanoo etenki jos ei tunne sitä. D: Etenki mun kaverit sanoo just "Älä mieti mitä sä sanot, ei kannata suunnitella" "Ei ihmekkään jos et saa kavereita ku ajattelet tolleen" "Mee vaan puhuu niille". Ihan ku en ois koskaan tehnyt kakkuja ja ne on tehneet niitä niin monta kertaa että osaa jo reseptin ulkoa ja soveltaa sitä. Ja sit ku mä pyydän kakkureseptiä niin ne sanoo et se tulee luonnostaan ei kannata suunnitella. "Mee vaan keittiöön ja tee kakku"

Ja sit kuitenki nekään ei viitti mennä tutustuu muihin ihmisiin jos se ei tuu luonnostaan. Mut jos mulla se ei tuu koskaan luonnostaan niin tarkottaaks tää nyt sitä että en voi tutustua ihmisiin ollenkaan tai edes yrittää? Ja just se et kaikkien vinkeistä tulee vaan semmonen olo et pitäs olla jotkut super hyvät sosiaaliset lahjat ja samoin sillä vastapuolella et ne toimis. D:

Ja oikeesti harmittaa niin paljon sun puolesta. :( Kiitos, kumpa Onnetar suostuis välillä suosimaan meitäkin ihmissuhteissa!♡

 

[varjojenmaa]

Vaikka Taivaansini vastasinkin myös siun keskusteluun antamalla vinkkejä, niin tunnustan auliisti, että nuo ihmisiintutustumisongelmat on itelleni hyvin tuttuja. Oon just yrittäny muuttaa omaa käytöstäni vaikka miten, kunnes lopulta tajusin, että paljon se on myös kiinni toisesta osapuolesta. Jos kyselee ja toinen vastaa lyhyesti, niin ei se oo sen kyselijän vika. Ja vaikka varmasti torjutuksi tuleminen tuntuu pahalta, niin kannattaa opetella olemaan itteensä tyytyväinen, että on kuitenkin uskaltanu lähestyä muita: moni muu ei uskalla, ei varmaan myöskään Taivaansini siun kaverit vaikka muuta väittävät. Nuorempana kun ihmisillä on lapsuudenkaverit ympärillä, ei välttämättä tajua toisen yksinäisyyttä ja halua tutustua ennen kuin kokee samaa itse.
Uskon, että jos oikeasti haluaa tutustua ihmisiin, pitää oppia palkitsemaan itteään kaikista vuorovaikutusyrityksistä, koska kuka nyt jaksaa tehdä mitään sellaista joka tuottaa vaan epäonnistumisen kokemuksia? Kyllä jossain vaiheessa sitä tutustuu johonkuhun kun jaksaa vain yrittää! Tsemppiä molemmille teille!

 

[Lalamon]

Ääää, täs on niin monta asiaa, joihin voin samaistuu. D: Joo ja sit ton riparijutun lisäks nyt ku pelkään et tuun olee amiksessa ihan yksin niin mun kaverit on sanoneet et kyllä mä saan kavereita halusin tai en. Ja et kyl ne muutkin haluu kavereita mut ku eihän se tarkota et ne haluis tutustuu muhun.

Ja ku pyysin niiltä vinkkei et miten tutustuu ihmisiin niin vinkit oli et mee vaan tuntemattoman luo ja kysy kuinka monta sisarusta sillä on ja kerro sun omista sisaruksistas. Mut miks ihmeessä menisin kysyy joltain randomilta sen sisaruksista ja miks sitäkään kiinnostais mun sisarukset? :D Ja sit yks sano et mee vaan puhuu niille niinku puhuisit meille ja et sillä tavalla saa oikeesti kavereita. Mut en kai mä voi mennä randomeille puhuu niinku oisin aina tuntenut ne?

Ja sit viel kun en ite alussa uskalla kertoo itestäni juuri mitään tai puhua ja nykysillekki uskalsin puhua normaalisti vähintään puolen vuoden tuntemisen jälkeen ja joillain siinä kesti jopa vuosia. D: Ja just toi et ei kai nyt Suomessa mennä tuntemattomien luo niin vain puhumaan? Aattelin ite ainaki et tolleen tehään ehkä jossain Englannissa yms. jossain kauempana mut ei ainakaan Suomessa. Ja ei missään sarjoissakaan, tai leffoissa, kirjoissa yms. mennä randomeitten luo vaan pommittamaan kysymyksillä vaan se tutustuminen tapahtuu aina jotenki luontevasti ja usein vaikka jonkin sattuman ja tuurin seurauksena esim. toisiinsa törmäämisenä. Vaikka musta kyl ois sekin outoo et törmäisin johonki ja perus anteeksi pyynnön ja lähtemisen sijaan toinen alkais pahoittelun jälkeen tekemään tuttavuutta.

Ja miten muka joku haastattelu voi toimia? Ku mulle on etenki kaverit ja täällä demissäkin ehoteltu sitä et menee vaan pommittaa kaikilla random kysymyksillä mutta sittenhän se tyyppi vaan vastailee niihin eikä siitä mitään kunnon keskusteluu synny? Eihän me muittenkaan tyyppejen kanssa ikinä keskustella vaan niin et toinen kysyy kysymyksii joihin toinen vastaa?

Mut ku kyseenalaistin tätä kysymystekniikkaa mun kavereille, kysyin miten se vois toimii ja sanoin ettei tutustuminen tuu mulla luonnostaan niin kaveri suuttu ja ku myöhemmin pyysin anteeks ja kysyin mitä tein väärin niin ei vastannut siihen. :/

Ja siis mäkin hain ton amiksen jälkeen kakkosvaihtoehtona yhteen lukioon taidelinjalle. En ollut varma et laitanko sen ykköseksi vai kakkoseksi nii melkeinpä oli tässäki jutussa sama tilanne. :D Oisin tosin sinne mennessä ollut paljon luottavaisempi kavereiden suhteen, kun lukiossa ollaan kummiski niin paljon myös eri luokkien kaa ja sit siel ois ollut teatterituntei ja musta tuntuu et semmosissa on helpompi tutustuu muihin.

Ja mul oli etenki ala-asteella tota yksin olemista. Nyt ala-asteella sitä on sentään paljon vähemmän. Toi kuulostaa tosi ikävältä. :( Munkaan vitsejä ei olla hirveesti arvostettu...

Ja oikeesti just toi ku ei tiiä mitä sanoo etenki jos ei tunne sitä. D: Etenki mun kaverit sanoo just "Älä mieti mitä sä sanot, ei kannata suunnitella" "Ei ihmekkään jos et saa kavereita ku ajattelet tolleen" "Mee vaan puhuu niille". Ihan ku en ois koskaan tehnyt kakkuja ja ne on tehneet niitä niin monta kertaa että osaa jo reseptin ulkoa ja soveltaa sitä. Ja sit ku mä pyydän kakkureseptiä niin ne sanoo et se tulee luonnostaan ei kannata suunnitella. "Mee vaan keittiöön ja tee kakku"

Ja sit kuitenki nekään ei viitti mennä tutustuu muihin ihmisiin jos se ei tuu luonnostaan. Mut jos mulla se ei tuu koskaan luonnostaan niin tarkottaaks tää nyt sitä että en voi tutustua ihmisiin ollenkaan tai edes yrittää? Ja just se et kaikkien vinkeistä tulee vaan semmonen olo et pitäs olla jotkut super hyvät sosiaaliset lahjat ja samoin sillä vastapuolella et ne toimis. D:

Ja oikeesti harmittaa niin paljon sun puolesta. :( Kiitos, kumpa Onnetar suostuis välillä suosimaan meitäkin ihmissuhteissa!♡

Juu, itekin oon huomannut, et ihmiset olettaa, et kavereidensaanti- ja sosiaalisten suhteiden laajentamistaidot olisivat synnynnäisesti vahvoja kaikilla. Isosisko sanoi, et se sai amiksessa kavereita siten, että sille vaan tuli tyypit juttelee, eli hän ei tehnyt mitään aloitetta. Sit yks mun luokkalainen yläasteella sanoi, että kaikki saa riparilla kavereita, vaikkei itellä näin todellakaan käynyt. :D Kävin rippileirin sijasta rippikoulun, jossa oli mun lisäks vaan muutama nuori, mut ennen sitä oli kylän pentujen, joita en tunne koska oon koko mun peruskoulun käynyt toisen paikkakunnan koulussa, kaa yhteisii tapahtumii. Oli rippikoulus yks tyttö, johon olis ollut kiva tutustuu, mut en vaan osaa aloitetta tehä. :( Tota sun vertausta kakun teosta voi kyllä hyvin rinnastaa kaverisuhteiden luontiin, sillä ei ne synny luonnostaan.

Aika outo oli toi sun kavereiden neuvominen kavereidensaantiin. Vähän huvitti toi niiden neuvo kysyä tyypeiltä niiden sisaruksista. :D Musta olis aika kömpelöö mennä jonkun luo ja kysyy siltä samantien sen sisaruksista. Antais semmosen kuvan, että ite tuntis keskustelukumppanin sisaruksen. :D Ja toi on totta, että ihmiset juttelee eri tavalla tiettyjen henkilöiden seurassa. Tuskin sun kaveritkaan juttelis tuikituntemattomalle samalla tavalla kuin omille tutuillensa. :D Tuskin he esim. ilmaisis mielipiteensä tuntemattomille suoraan ja avautuis niille aroista asioista.

Mäkin oon pelännyt tota, et tuunko ikinä enää saamaan kavereita ja tutustumaan tyyppeihin, kun kaverisuhteiden luonti jopa omanhenkisten kanssa on mennyt täysin pieleen. :( Näin lukiossa ns. "rukkasten saanti" omanhenkisiltä ihmisiltä on tuntunut musertavammalta kuin peruskoulussa, sillä oletin edes heidän hyväksyvän mut sellaisena kuin olen. Meidän koululla on nimittäin ainakin koulun kesken suvaitsevaisen ilmapiirin maine, niin kyllä on ikävä kuulla, että oon suvaitsevaisessa koulussa erityispiirteideni vuoksi oudoksuttu ja hylkiö. :(

Tietty kavereiden saannin onnistumiseen vaikuttaa myös ns. sattuma. On jo paljon siitä kiinni, että millaisia ihmisiä omaan luokkaan sattuu tulemaan omana kouluaikana. Mun luokalla on semmonen tiiviin ja hyväksyvän ilmapiirin maine, mutta silti mun luokalla on yksinäisiä, joita ei oikeen oteta porukkaan mukaan. Nää muut yksinäiset ei oo mun tietääkseni mitään aloitetta muihin tehnyt, mut ite oon yrittänyt tehdä joten kuten, enkä päässyt porukkoihin. Niin ja meidän luokalta piti joulukuussa äänestää luokan kannustaja, ja ryhmänohjaajan mukaan noin puolet jätti äänestämättä, minä mukaan lukien, vaikka oli mielessä äänestää yhtä tyttöä. Tietty jotkut on voineet esim. kiireen keskellä unojtaa äänestää, mut kyl jo toi äänestämättä jättäminen antaa osittain kuvan, että luokalla on ulkopuolelle jääneitä.

 

[Lalamon]

Vaikka Taivaansini vastasinkin myös siun keskusteluun antamalla vinkkejä, niin tunnustan auliisti, että nuo ihmisiintutustumisongelmat on itelleni hyvin tuttuja. Oon just yrittäny muuttaa omaa käytöstäni vaikka miten, kunnes lopulta tajusin, että paljon se on myös kiinni toisesta osapuolesta. Jos kyselee ja toinen vastaa lyhyesti, niin ei se oo sen kyselijän vika. Ja vaikka varmasti torjutuksi tuleminen tuntuu pahalta, niin kannattaa opetella olemaan itteensä tyytyväinen, että on kuitenkin uskaltanu lähestyä muita: moni muu ei uskalla, ei varmaan myöskään Taivaansini siun kaverit vaikka muuta väittävät. Nuorempana kun ihmisillä on lapsuudenkaverit ympärillä, ei välttämättä tajua toisen yksinäisyyttä ja halua tutustua ennen kuin kokee samaa itse.
Uskon, että jos oikeasti haluaa tutustua ihmisiin, pitää oppia palkitsemaan itteään kaikista vuorovaikutusyrityksistä, koska kuka nyt jaksaa tehdä mitään sellaista joka tuottaa vaan epäonnistumisen kokemuksia? Kyllä jossain vaiheessa sitä tutustuu johonkuhun kun jaksaa vain yrittää! Tsemppiä molemmille teille!

Joo, toi on totta, että myös toisesta osapuolesta on kiinni, saako kavereita vai ei. Nimittäin luokkaan voi sattumalta tulla joko kilttejä ja muut huomioivia yksilöitä tai ilkeämielisiä kiusaajahenkiä. Tähän tilanteeseen on tietty hankala itse.

Torjutuksi tulemisessa ei mua pelkää pelkästään se itse rukkasten saanti vaan myös se, että on tullut luotua huono suhde toisen henkilön kanssa. Nimittäin silloin tuppaa vältellä itsensä torjuvaa henkilöä. Tietty torjutuksi tulemisen pelon selättäminen nostaa itsevarmuutta ja saa rikkomaan omat rahat, mutta tähän vaikuttaa myös se, että onko pelon rikkomisesta aiheutunut hyvää vai pahaa.

Ja no, torjutuksi tuleminen omanhenkisten seurassa on pahentanut mun torjutuksi tulemisen pelkoa, sillä tuntuu siltä, ettei kukaan pitäis minusta. Nimittäin jos omanhenkiset eivät hyväksy porukkaan, niin tuskin sitä pääsee ikinä kehenkään tutustumaan.

 

[Taivaansini]

Juu, itekin oon huomannut, et ihmiset olettaa, et kavereidensaanti- ja sosiaalisten suhteiden laajentamistaidot olisivat synnynnäisesti vahvoja kaikilla. Isosisko sanoi, et se sai amiksessa kavereita siten, että sille vaan tuli tyypit juttelee, eli hän ei tehnyt mitään aloitetta. Sit yks mun luokkalainen yläasteella sanoi, että kaikki saa riparilla kavereita, vaikkei itellä näin todellakaan käynyt. :D Kävin rippileirin sijasta rippikoulun, jossa oli mun lisäks vaan muutama nuori, mut ennen sitä oli kylän pentujen, joita en tunne koska oon koko mun peruskoulun käynyt toisen paikkakunnan koulussa, kaa yhteisii tapahtumii. Oli rippikoulus yks tyttö, johon olis ollut kiva tutustuu, mut en vaan osaa aloitetta tehä. :( Tota sun vertausta kakun teosta voi kyllä hyvin rinnastaa kaverisuhteiden luontiin, sillä ei ne synny luonnostaan.

Aika outo oli toi sun kavereiden neuvominen kavereidensaantiin. Vähän huvitti toi niiden neuvo kysyä tyypeiltä niiden sisaruksista. :D Musta olis aika kömpelöö mennä jonkun luo ja kysyy siltä samantien sen sisaruksista. Antais semmosen kuvan, että ite tuntis keskustelukumppanin sisaruksen. :D Ja toi on totta, että ihmiset juttelee eri tavalla tiettyjen henkilöiden seurassa. Tuskin sun kaveritkaan juttelis tuikituntemattomalle samalla tavalla kuin omille tutuillensa. :D Tuskin he esim. ilmaisis mielipiteensä tuntemattomille suoraan ja avautuis niille aroista asioista.

Mäkin oon pelännyt tota, et tuunko ikinä enää saamaan kavereita ja tutustumaan tyyppeihin, kun kaverisuhteiden luonti jopa omanhenkisten kanssa on mennyt täysin pieleen. :( Näin lukiossa ns. "rukkasten saanti" omanhenkisiltä ihmisiltä on tuntunut musertavammalta kuin peruskoulussa, sillä oletin edes heidän hyväksyvän mut sellaisena kuin olen. Meidän koululla on nimittäin ainakin koulun kesken suvaitsevaisen ilmapiirin maine, niin kyllä on ikävä kuulla, että oon suvaitsevaisessa koulussa erityispiirteideni vuoksi oudoksuttu ja hylkiö. :(

Tietty kavereiden saannin onnistumiseen vaikuttaa myös ns. sattuma. On jo paljon siitä kiinni, että millaisia ihmisiä omaan luokkaan sattuu tulemaan omana kouluaikana. Mun luokalla on semmonen tiiviin ja hyväksyvän ilmapiirin maine, mutta silti mun luokalla on yksinäisiä, joita ei oikeen oteta porukkaan mukaan. Nää muut yksinäiset ei oo mun tietääkseni mitään aloitetta muihin tehnyt, mut ite oon yrittänyt tehdä joten kuten, enkä päässyt porukkoihin. Niin ja meidän luokalta piti joulukuussa äänestää luokan kannustaja, ja ryhmänohjaajan mukaan noin puolet jätti äänestämättä, minä mukaan lukien, vaikka oli mielessä äänestää yhtä tyttöä. Tietty jotkut on voineet esim. kiireen keskellä unojtaa äänestää, mut kyl jo toi äänestämättä jättäminen antaa osittain kuvan, että luokalla on ulkopuolelle jääneitä.

Joo ja sit viel ku olin puhunut mun kahelle kaverille tästä et miten saada uusia kavereita ja sit kolmas kaveri tuli sille ja kerroin, mistä puhuttiin nii se sano: "Niin Taivaansini, sun pitää nyt alkaa hankkimaan kavereita" tai sit se sano, et pitää ryhtyy sosiaaliseks. En nyt muista kummin. Ja just ennen tunnin alkuu se sano, et ryhdy samallaiseks papupadaks ku se niin ei tuu semmosii kiusallisii hetkii. Toi saatto kyl olla osittain myös vitsillä sanottu ja olihan se ekakin vähän mut silti se varmaan aattelee et osaisin suht helposti vaan muuttaa itseni sosiaalisemmaksi. D:

Onnekas isosisko. D: Mut tuol koulus ei ees oo niin paljoo tyyppei ja yhellä linjallaki kai tosi vähän. Mut siis mä nyt oon tämmönen ettei hirveen moni tuskin tuu heti ensimmäisenä tutustuu muhun, etenkin kun tossa koulussa muuten epäsukupuolittunut linja onkin tossa koulussa poikavaltainen. :/

Ala-asteella joskus yks- tai kaksluokalla olin semmosessa jumppakerhossa, jossa oli mun lisäksi pelkkiä poikia ja tuntu ettei ne hirveesti pitäneet musta. D: Aina vaatteiden vaihdon aikaan joka kerta tuli useampaan kertaan joku kurkkimaan tyttöjen pukkariin, kun vaihdan vaatteita. Sit ne nauro.

Siis mäki kuulin kerran kuviksen luokassa ku yks tyttö sano mun kaverille jotain et miten sä oot voinut olla riparilta saamatta kavereita. En nyt millään muista mihin se liitty. Loogisesti vois aatella et se ois valitellut siitä, ku se ei mistään saa kavereita, mutta tiedän ettei se pidä paikkaansa. Ja kyseinen kaverihan ei edes käynyt riparia ja sen siihen sanoikin. Mut joka tapauksessa mietin vaan tosta et miten muka sieltä voi saada kavereita. Mitä olisi pitänyt tehdä sen eteen?

Aaa voi ei. :/ Ite kävin kummiski leirin ja omastaki mielestä ois voinut olla ihan kivaa tutustuu pariin huonekaveriin ja vähän yritinki, mut jos ei osaa siitä pienestä jatkaa niin... Se jää siihen että istutaan vierekkäin mutta kukaan ei koskaan puhu toisilleen. Ja joo, niimpä. Jos kakkui on jo tehnyt monta nii ei välttis enää tarvii reseptii tai jos pienenä on vaan jotenkin ihmeessä oppinut kakkujen teon nii voi käydäkin luonnostaan, mutta toista se on meille amatöörileipureille. :/

No niimpä siis oikeesti! Sitä yritin itekki niille sanoo!(ja ne ärsyynty ku niitten ah niin täydellisiä ja virheettömiä neuvoja kyseenalaistetaan) Niin huojentavaa saada näinkin paljon ymmärrystä! D: En siis yhtään ymmärrä mikä järki tosta sisaruksien kysymisessä on. Niin totta sekin vielä, että ne saattaa aatella et tuntee jonkun niistä. :D

Niin no en kyl yhtään ihmettelis jos jutteleekin... On aika sosiaalista porukkaa. Yks sano et se vaan menee kaikilla random ihmisille esim. leireillä vaan puhuu kaikkee randomii ja toinen sanoo et se vaa menee juttelee ja siten saa oikeesti kavereita ja siitä tuntuu jo viiden minuutin päästä, että se olis tuntekut sen tyypin aina.

Voih, se kaveri varmaan valittelis, jos tietäis mitä täällä sanon, että ei ihmekkään etten saa kavereita ku ajattelen tälleen ja kyseenalaistan kaikki sen virheettömät neuvot. :D

Ja oikeesti mul on ihan hirveet vaikeudet kertoo tuntemattomille mun mielipiteitä ja välttelen sitä viimeseen asti. :( Siks just en luota kysymystekniikkaan koska ei sillä sais muhunkaan tutustuttua ku en kuitenkaan uskaltais vastata muuhin kuin joihin tyyliin lempivärikysymyksiin. Esim. lempikirja, kattomani sarjat, unelma-ammatti, mielipiteeni kiistanalaisista aiheista yms. kaikki nää on tämmösii, jotka uskallan paljastaa just ja just lähimmille ihmisille. Yks syy siihen on se et niitten kertominen paljastaa musta niin paljon ja yks taas se et se toinen voi alkaa väittelee siitä enkä osaa puolustaa itteeni tai perustella mielipiteitäni tuntemattoman kanssa.

Voi ei. :( Oikeesti tekis mieli laittaa tähän joku itkuemoji, ku oon niin surullinen oikeesti. Mut demissä emojit ei olleet hyväksyttyi enkä tiiä et onks ne täällä Varasijassa. Voisin kyl vaihtaa noi sun kommentin tykkäykset surullisiks. Enhän mö nyt mitään peukkua kuitenkaan sun tilanteelles näytä.

Ja oikeesti voin vaan kuvitella miltä toi tuntuu ku jopa omanhenkiset ei hyväksy ja ota porukkaan. :( Kaikki sanoo: "Tääl koulussa on niin suvaitsevainen ilmapiiri ja voin olla täysin oma itteni! Aiemmin mul ei ollut kavereita, mut nyt on. Kaikki on niin kivoi enkä oo ikinä nähnyt minkäänlaista syrjintää tai kiusaamista. Siis aivan mahtava koulu!" ja sit samaan aikaan sä seisot yksin siellä sivummalla, eikä kukaan muistakkaan sun läsnäoloos.

Muaki on viime aikoina harmittanut niin paljon se et ois kiva, jos ois ees yks tyyppi, joka ymmärtäis ja hyväksyis sen etten oo aina niin puhelias. Mut ku kaikki tuntuu pitävän sitä paheena ja etenkin työpaikkailmotuksia lukiessa iskee semmonen tosi kurja olo, kun tuntuu ettei kukaan kaipaa mua ja miten voi ikinä selvitä elämästä, tai edes saada töitä.

Joo, sattuma on kyl aika suuressa osassa. Se on aika ikävää, ku sille ei ite sitten vaan yksinkertasesti maha mitään. :/ Aaaa, voi harmi. :( Meillä oli viime vuonna semmonen äänestyshomma jostain hyvästä tai reiluista kaverista yms. ja ite jätin just äänestämättä. Mut sille oli kyl eri syy. Sai nimittäin äänestää enintään kahta ja mulla oli mielessä neljä tyyppii ja kaikki vaihtoehdot oli niin tasoissa toisten kanssa etten vain voinut valita. Päätin jättää vain äänestämättä. Luokanvalvoja viel laityo wilmassa muistutusviestii äänestyksestä mutta enpä tahtonut äänestää. No, yks niistä vaihtoehdoista voitti joka tapauksessa.

 

[Taivaansini]

Vaikka Taivaansini vastasinkin myös siun keskusteluun antamalla vinkkejä, niin tunnustan auliisti, että nuo ihmisiintutustumisongelmat on itelleni hyvin tuttuja. Oon just yrittäny muuttaa omaa käytöstäni vaikka miten, kunnes lopulta tajusin, että paljon se on myös kiinni toisesta osapuolesta. Jos kyselee ja toinen vastaa lyhyesti, niin ei se oo sen kyselijän vika. Ja vaikka varmasti torjutuksi tuleminen tuntuu pahalta, niin kannattaa opetella olemaan itteensä tyytyväinen, että on kuitenkin uskaltanu lähestyä muita: moni muu ei uskalla, ei varmaan myöskään Taivaansini siun kaverit vaikka muuta väittävät. Nuorempana kun ihmisillä on lapsuudenkaverit ympärillä, ei välttämättä tajua toisen yksinäisyyttä ja halua tutustua ennen kuin kokee samaa itse.
Uskon, että jos oikeasti haluaa tutustua ihmisiin, pitää oppia palkitsemaan itteään kaikista vuorovaikutusyrityksistä, koska kuka nyt jaksaa tehdä mitään sellaista joka tuottaa vaan epäonnistumisen kokemuksia? Kyllä jossain vaiheessa sitä tutustuu johonkuhun kun jaksaa vain yrittää! Tsemppiä molemmille teille!

Mutta siis ku mä oon itekkin se tyyppi joka vastaa lyhyesti. D: Ku en uskalla puhuu kunnolla tuntemattomille ja ahdistaa jos tuntemattomat tietää musta enemmän jotain juttuja. Niin siks en haluis luovuttaa jonkun ihmisen kanssa vaan sen takia jos se ei vaan uskallakkaan vastata vielä kunnolla. D:

 

[Lalamon]

Joo ja sit viel ku olin puhunut mun kahelle kaverille tästä et miten saada uusia kavereita ja sit kolmas kaveri tuli sille ja kerroin, mistä puhuttiin nii se sano: "Niin Taivaansini, sun pitää nyt alkaa hankkimaan kavereita" tai sit se sano, et pitää ryhtyy sosiaaliseks. En nyt muista kummin. Ja just ennen tunnin alkuu se sano, et ryhdy samallaiseks papupadaks ku se niin ei tuu semmosii kiusallisii hetkii. Toi saatto kyl olla osittain myös vitsillä sanottu ja olihan se ekakin vähän mut silti se varmaan aattelee et osaisin suht helposti vaan muuttaa itseni sosiaalisemmaksi. D:

Onnekas isosisko. D: Mut tuol koulus ei ees oo niin paljoo tyyppei ja yhellä linjallaki kai tosi vähän. Mut siis mä nyt oon tämmönen ettei hirveen moni tuskin tuu heti ensimmäisenä tutustuu muhun, etenkin kun tossa koulussa muuten epäsukupuolittunut linja onkin tossa koulussa poikavaltainen. :/

Ala-asteella joskus yks- tai kaksluokalla olin semmosessa jumppakerhossa, jossa oli mun lisäksi pelkkiä poikia ja tuntu ettei ne hirveesti pitäneet musta. D: Aina vaatteiden vaihdon aikaan joka kerta tuli useampaan kertaan joku kurkkimaan tyttöjen pukkariin, kun vaihdan vaatteita. Sit ne nauro.

Siis mäki kuulin kerran kuviksen luokassa ku yks tyttö sano mun kaverille jotain et miten sä oot voinut olla riparilta saamatta kavereita. En nyt millään muista mihin se liitty. Loogisesti vois aatella et se ois valitellut siitä, ku se ei mistään saa kavereita, mutta tiedän ettei se pidä paikkaansa. Ja kyseinen kaverihan ei edes käynyt riparia ja sen siihen sanoikin. Mut joka tapauksessa mietin vaan tosta et miten muka sieltä voi saada kavereita. Mitä olisi pitänyt tehdä sen eteen?

Aaa voi ei. :/ Ite kävin kummiski leirin ja omastaki mielestä ois voinut olla ihan kivaa tutustuu pariin huonekaveriin ja vähän yritinki, mut jos ei osaa siitä pienestä jatkaa niin... Se jää siihen että istutaan vierekkäin mutta kukaan ei koskaan puhu toisilleen. Ja joo, niimpä. Jos kakkui on jo tehnyt monta nii ei välttis enää tarvii reseptii tai jos pienenä on vaan jotenkin ihmeessä oppinut kakkujen teon nii voi käydäkin luonnostaan, mutta toista se on meille amatöörileipureille. :/

No niimpä siis oikeesti! Sitä yritin itekki niille sanoo!(ja ne ärsyynty ku niitten ah niin täydellisiä ja virheettömiä neuvoja kyseenalaistetaan) Niin huojentavaa saada näinkin paljon ymmärrystä! D: En siis yhtään ymmärrä mikä järki tosta sisaruksien kysymisessä on. Niin totta sekin vielä, että ne saattaa aatella et tuntee jonkun niistä. :D

Niin no en kyl yhtään ihmettelis jos jutteleekin... On aika sosiaalista porukkaa. Yks sano et se vaan menee kaikilla random ihmisille esim. leireillä vaan puhuu kaikkee randomii ja toinen sanoo et se vaa menee juttelee ja siten saa oikeesti kavereita ja siitä tuntuu jo viiden minuutin päästä, että se olis tuntekut sen tyypin aina.

Voih, se kaveri varmaan valittelis, jos tietäis mitä täällä sanon, että ei ihmekkään etten saa kavereita ku ajattelen tälleen ja kyseenalaistan kaikki sen virheettömät neuvot. :D

Ja oikeesti mul on ihan hirveet vaikeudet kertoo tuntemattomille mun mielipiteitä ja välttelen sitä viimeseen asti. :( Siks just en luota kysymystekniikkaan koska ei sillä sais muhunkaan tutustuttua ku en kuitenkaan uskaltais vastata muuhin kuin joihin tyyliin lempivärikysymyksiin. Esim. lempikirja, kattomani sarjat, unelma-ammatti, mielipiteeni kiistanalaisista aiheista yms. kaikki nää on tämmösii, jotka uskallan paljastaa just ja just lähimmille ihmisille. Yks syy siihen on se et niitten kertominen paljastaa musta niin paljon ja yks taas se et se toinen voi alkaa väittelee siitä enkä osaa puolustaa itteeni tai perustella mielipiteitäni tuntemattoman kanssa.

Voi ei. :( Oikeesti tekis mieli laittaa tähän joku itkuemoji, ku oon niin surullinen oikeesti. Mut demissä emojit ei olleet hyväksyttyi enkä tiiä et onks ne täällä Varasijassa. Voisin kyl vaihtaa noi sun kommentin tykkäykset surullisiks. Enhän mö nyt mitään peukkua kuitenkaan sun tilanteelles näytä.

Ja oikeesti voin vaan kuvitella miltä toi tuntuu ku jopa omanhenkiset ei hyväksy ja ota porukkaan. :( Kaikki sanoo: "Tääl koulussa on niin suvaitsevainen ilmapiiri ja voin olla täysin oma itteni! Aiemmin mul ei ollut kavereita, mut nyt on. Kaikki on niin kivoi enkä oo ikinä nähnyt minkäänlaista syrjintää tai kiusaamista. Siis aivan mahtava koulu!" ja sit samaan aikaan sä seisot yksin siellä sivummalla, eikä kukaan muistakkaan sun läsnäoloos.

Muaki on viime aikoina harmittanut niin paljon se et ois kiva, jos ois ees yks tyyppi, joka ymmärtäis ja hyväksyis sen etten oo aina niin puhelias. Mut ku kaikki tuntuu pitävän sitä paheena ja etenkin työpaikkailmotuksia lukiessa iskee semmonen tosi kurja olo, kun tuntuu ettei kukaan kaipaa mua ja miten voi ikinä selvitä elämästä, tai edes saada töitä.

Joo, sattuma on kyl aika suuressa osassa. Se on aika ikävää, ku sille ei ite sitten vaan yksinkertasesti maha mitään. :/ Aaaa, voi harmi. :( Meillä oli viime vuonna semmonen äänestyshomma jostain hyvästä tai reiluista kaverista yms. ja ite jätin just äänestämättä. Mut sille oli kyl eri syy. Sai nimittäin äänestää enintään kahta ja mulla oli mielessä neljä tyyppii ja kaikki vaihtoehdot oli niin tasoissa toisten kanssa etten vain voinut valita. Päätin jättää vain äänestämättä. Luokanvalvoja viel laityo wilmassa muistutusviestii äänestyksestä mutta enpä tahtonut äänestää. No, yks niistä vaihtoehdoista voitti joka tapauksessa.

Tota sun kaverin kommenttias ajatellen on kyl vaikea muuttaa omaa luonnetta tosta noin vaan hetkessä. Tuskin kenestäkään tulis täysin eri ihminen yhdessä päivässä. Sosiaalisia taitoja muiden taitojen tavoin kehitetään vaihe vaiheelta, eikä kenestäkään tule mestaria hetkessä. Tietty omalla motivaatiolla on paljon merkitystä, mutta kyl samalla taidon kehittämiseen tarttee neuvoja ja apua. Jos haluaa kehittää sosiaalisia taitoja, niin kyl siihen on hyvä saada apua ja neuvoja. Sama juttu muiden taitojen oppimisessa: jos haluaa oppia esimerkiksi piirtämään ihmisiä, niin motivaation lisäksi tarttee saada myös neuvoja esimerkiksi ihmisiltä, netistä tai kirjasta ihmisten piirtämiseen. Ei kukaan ope vois piirtämiskurssilöa olla vaan silleen: "Ryhdy hyväksi piirtäjäksi. Kyllä se siitä menee." ilman mitään opastusta. :D

Mut aika erikoiselta kuulostaa toi, että sun kaverists tuntuu, että se olis äsken tapaamansa henkilön tuntenut aina. :D Tosta tulee mieleen yks mun tuttu, joka tuntee melkeen jokaisen, tai no, ainakin mun paikkakunnalla tuntee. Samalla tulee mieleen se, kun lukiossa tyypit loi kaveriporukkansa jo ekan viikon aikana, enkä ite kerennyt perässä. Pelotti nimittäin aluksi mennä porukkoihin mukaan, koska mulla on jo peruskoululta ollut kokemusta torjutuksi tulemisesta. :( Mut yks mun luokkalainen alko juttelee ekan vuoden loppupuolella kuvistunnilla muutamien mun luokkalaisten kaa, ja sit niistä tuli aika hyvät kaverit. Siis tää luokkalainen ei ollut aiemmin niille puhunut oikeestaan lainkaan, mutta silti nää muutama luokkalainen huoli sen kaverikseen. En oo mitenkään vihainen tai katkera tai vihamies kyseistä luokkalaista kohtaan, mut kummastittaa vaan, et miks en itse päässyt porukkoihin mukaan, kun siihen myöhemmin yritin vähäsen. Ykkösvuoden syksyllä yhes tutustumisleikis, jossa joku luokkalainen kertoi toiselle itestään ja tän kuulijan piti muulle luokalle kertoa omasta paristaan, sai yleisössä antaa lisäkysymyksiä parivaljakolle. Vaikka moni tunsi jo silloin toisensa ja oli kavereita keskenään, niin silti mun luokkalaiset piti tilanteessa turpansa kii. :D Ite kyl kysyin suht paljon niiltä kaikkee, ja leikin vetäjä kehui mua ja sanoi et oon rohkea. :D Mut siis kyl toi kyseleminen leikeissä vois kyllä ilmaista sitä, että kyselijä haluis tutustua ihmisten kaa, mut mun luokkalaisii ei toi varmaan kiinnostanut.

Mun luokka on hyvin naisvaltainen, mikä ei itseä naisena haittaa lainkaan. Meillä on muutama poika ryhmässä, mut ne on kyl hyvin tullut juttuun muun luokan kaa, ettei niitä naisvaltaisuus luokassa haittaa lainkaan. :D Tietty sit on näitä, joilla on hankaluuksii olla tekemisissä muiden sukupuolen edustajien kaa. Itellekin olis haastavaa jutella poikien kaa, vaikka lukioaikana on poikien kaa tullut enemmäm syvällisemmin juteltuu kuin tyttöjen. :(

Ja siis kyl tääl Varasijal voi nähtävästi emojeja käyttää. Oon nähnyt tyyppien täällä niitä käyttävän, eikä täällä kukaan näyt siitä valittavan. :D Kyl aluks jotkut aatteli, et tää olis Demin tavoin ei-emojipaikka, mutta se ei nähtävästi toteutunut. Eli voi nähtävästi emojeja vapaasti käyttää. 🙆‍♀️ Itekin oon käyttänyt.

Itteäkin on pelottanut se, että voiko ujo ja epäsosiaalinen pärjätä loppuelämässään. Työhauissa vaaditaan monesti hakijalta ulospäinsuuntautuneisuutta ja rohkeutta, mitä ei kaikilta aina löydy. Oon miettinyt, että voiko ujo edes saada ikinä töitä, kun ujoutta kartetaan työelämässä. :( Varmaan sit luullaan, et ujoista ja aroista tulee vaan siivoojia tai työttömiä.

Ja kai sit riparilta oletetaan saavan kavereita, koska siellä on itelle vieraita henkilöitä, joiden kaa ollaan tekemisissä. Tietty kannattaa ottaa se huonioon, ettei kaikki koulustakaan kaverekta saa, kun uuteen opintoasteeseen jatkavat, joten ei niitä aina ripariltakaan saa. :(

Ja itteäkin harmittaa se, että mun kokemukset verrattuna kouluni suvaitsevaisuuteen on ristiriidassa keskenään. Oon monilta kuullut, et koulussani sais olla oma itsensä, kuten opolta ja koulun opiskelijoilta, mut itelle on käynyt päinvaistoin. Mun kokemukset saa mut olettamaan, etten olis hyvän kohtelun arvoinen. :( Samalla sitä monesti kuulee, et peruskoulussa kiusatut olis saabut paremman käänteen lukiossa ja lopulta saaneet sieltä hyviä ystäviä. Näin siis on Demissä moni sanonut, ja esim. jennysvoice (jos se noin kirjotettiin :D) kerto, et sitä kiusattiin yläasteella, mut sen elämänlaatu parani lukiossa, kun se sai sieltä kavereita. Tää lukiossa jatkunut yksinäisyys on saanut mut pohtimaan, että tuunko ikinä saamaan kavereita, kun jo lukiossakin oon siinä epäonnistunut.

 

[swindle]

sama vika

sitä ku on kerran menettäny kaverit niin en oo enää sen jälkeen osannu hankkia uusia. sellasia tuttuja on ollut mutta oon tosi etäinen, oon vältellyt kaikkia somejen jakamista (ei sillä että mulla niitä hirveästi oliskaan tai että niitä käyttäisin) ja jos joku osoittaa edes vähän siihen suuntaan että haluais tutustua niin alkaa ahdistaa se, että pitäisi alkaa ylläpitämään kaverisuhteita ja olla edes suht säännöllisesti yhteyksissä johonkin.

alkaa vähitellen olla sellanen fiilis että mut on tuomittu olemaan yksin ja omalla toiminnallani edistän sitä oloa vaan lisää

 

[Sakrablaa]

Aww lalalemon et voita mitään sillä että luovutat kaverinhankinnan yrittämisen korkeakouluun mennessä. Yleensä etenkin alussa ihmiset on tosi avoimesti ettimäs uusii kavereita. Sillon kannattaa nähdä vaivaa sen eteen että yrittää tutustuu. Eihän sitä tiiä onnistuuko se, ei välttämättä, mutta luovuttamalla ei ainakaan onnistu. Sitten ku kaveriporukat on jo ehtiny muotoutuu niin se on jo paljon vaikeempaa saada kavereita.

 

[Taivaansini]

Tota sun kaverin kommenttias ajatellen on kyl vaikea muuttaa omaa luonnetta tosta noin vaan hetkessä. Tuskin kenestäkään tulis täysin eri ihminen yhdessä päivässä. Sosiaalisia taitoja muiden taitojen tavoin kehitetään vaihe vaiheelta, eikä kenestäkään tule mestaria hetkessä. Tietty omalla motivaatiolla on paljon merkitystä, mutta kyl samalla taidon kehittämiseen tarttee neuvoja ja apua. Jos haluaa kehittää sosiaalisia taitoja, niin kyl siihen on hyvä saada apua ja neuvoja. Sama juttu muiden taitojen oppimisessa: jos haluaa oppia esimerkiksi piirtämään ihmisiä, niin motivaation lisäksi tarttee saada myös neuvoja esimerkiksi ihmisiltä, netistä tai kirjasta ihmisten piirtämiseen. Ei kukaan ope vois piirtämiskurssilöa olla vaan silleen: "Ryhdy hyväksi piirtäjäksi. Kyllä se siitä menee." ilman mitään opastusta. :D

Mut aika erikoiselta kuulostaa toi, että sun kaverists tuntuu, että se olis äsken tapaamansa henkilön tuntenut aina. :D Tosta tulee mieleen yks mun tuttu, joka tuntee melkeen jokaisen, tai no, ainakin mun paikkakunnalla tuntee. Samalla tulee mieleen se, kun lukiossa tyypit loi kaveriporukkansa jo ekan viikon aikana, enkä ite kerennyt perässä. Pelotti nimittäin aluksi mennä porukkoihin mukaan, koska mulla on jo peruskoululta ollut kokemusta torjutuksi tulemisesta. :( Mut yks mun luokkalainen alko juttelee ekan vuoden loppupuolella kuvistunnilla muutamien mun luokkalaisten kaa, ja sit niistä tuli aika hyvät kaverit. Siis tää luokkalainen ei ollut aiemmin niille puhunut oikeestaan lainkaan, mutta silti nää muutama luokkalainen huoli sen kaverikseen. En oo mitenkään vihainen tai katkera tai vihamies kyseistä luokkalaista kohtaan, mut kummastittaa vaan, et miks en itse päässyt porukkoihin mukaan, kun siihen myöhemmin yritin vähäsen. Ykkösvuoden syksyllä yhes tutustumisleikis, jossa joku luokkalainen kertoi toiselle itestään ja tän kuulijan piti muulle luokalle kertoa omasta paristaan, sai yleisössä antaa lisäkysymyksiä parivaljakolle. Vaikka moni tunsi jo silloin toisensa ja oli kavereita keskenään, niin silti mun luokkalaiset piti tilanteessa turpansa kii. :D Ite kyl kysyin suht paljon niiltä kaikkee, ja leikin vetäjä kehui mua ja sanoi et oon rohkea. :D Mut siis kyl toi kyseleminen leikeissä vois kyllä ilmaista sitä, että kyselijä haluis tutustua ihmisten kaa, mut mun luokkalaisii ei toi varmaan kiinnostanut.

Mun luokka on hyvin naisvaltainen, mikä ei itseä naisena haittaa lainkaan. Meillä on muutama poika ryhmässä, mut ne on kyl hyvin tullut juttuun muun luokan kaa, ettei niitä naisvaltaisuus luokassa haittaa lainkaan. :D Tietty sit on näitä, joilla on hankaluuksii olla tekemisissä muiden sukupuolen edustajien kaa. Itellekin olis haastavaa jutella poikien kaa, vaikka lukioaikana on poikien kaa tullut enemmäm syvällisemmin juteltuu kuin tyttöjen. :(

Ja siis kyl tääl Varasijal voi nähtävästi emojeja käyttää. Oon nähnyt tyyppien täällä niitä käyttävän, eikä täällä kukaan näyt siitä valittavan. :D Kyl aluks jotkut aatteli, et tää olis Demin tavoin ei-emojipaikka, mutta se ei nähtävästi toteutunut. Eli voi nähtävästi emojeja vapaasti käyttää. 🙆‍♀️ Itekin oon käyttänyt.

Itteäkin on pelottanut se, että voiko ujo ja epäsosiaalinen pärjätä loppuelämässään. Työhauissa vaaditaan monesti hakijalta ulospäinsuuntautuneisuutta ja rohkeutta, mitä ei kaikilta aina löydy. Oon miettinyt, että voiko ujo edes saada ikinä töitä, kun ujoutta kartetaan työelämässä. :( Varmaan sit luullaan, et ujoista ja aroista tulee vaan siivoojia tai työttömiä.

Ja kai sit riparilta oletetaan saavan kavereita, koska siellä on itelle vieraita henkilöitä, joiden kaa ollaan tekemisissä. Tietty kannattaa ottaa se huonioon, ettei kaikki koulustakaan kaverekta saa, kun uuteen opintoasteeseen jatkavat, joten ei niitä aina ripariltakaan saa. :(

Ja itteäkin harmittaa se, että mun kokemukset verrattuna kouluni suvaitsevaisuuteen on ristiriidassa keskenään. Oon monilta kuullut, et koulussani sais olla oma itsensä, kuten opolta ja koulun opiskelijoilta, mut itelle on käynyt päinvaistoin. Mun kokemukset saa mut olettamaan, etten olis hyvän kohtelun arvoinen. :( Samalla sitä monesti kuulee, et peruskoulussa kiusatut olis saabut paremman käänteen lukiossa ja lopulta saaneet sieltä hyviä ystäviä. Näin siis on Demissä moni sanonut, ja esim. jennysvoice (jos se noin kirjotettiin :D) kerto, et sitä kiusattiin yläasteella, mut sen elämänlaatu parani lukiossa, kun se sai sieltä kavereita. Tää lukiossa jatkunut yksinäisyys on saanut mut pohtimaan, että tuunko ikinä saamaan kavereita, kun jo lukiossakin oon siinä epäonnistunut.

Mä oon yrittänyt kehittää mun sosiaalisia taitoja tyyliin syntymästä asti ja se on ollut tyyliin suurin asia, johon oon aina halunnut itessäni muutoksen. Mutta tässä sitä yhä ollaan. Ja paljonko olen sitten kehittynyt? En yhtään! :) Ja oon käynyt ties missä kuraattorilla ja kerhoissa tän takii.

No, meille ei kyllä olla hirveesti opetettu kuviksen tunneilla. D: Haluisin et opetettais miten varjostetaan mutta kukaan ei ikinä opettanut miten. Sanottiin vaan että varjostakaa.

No, joo niin mustakin tuntuu vähän oudolta. Mulle ei todellakaan vois käydä noin. :D Tunnen tollasta vaan sellasia ihmisiä kohtaan, jotka oon oikeasti tuntenut aina. Äh, voi ei. :( Mä en ees ehtis tutustuu kehenkään viikossa ku en aluks uskaltais niin paljoo puhuu. D:

Aaa harmi toi tutustumisleikki. :/ Ärsyttää mun tilannetta viel enemmän sun tilanne, kun sä oikeesti sentään yrität niin hyvin, kuin vain voi yrittää ja silti et saa kavereita. :(

Mutta mukavaa että varasijassa saa käyttää emojeita.🙆‍♀️ Nää tuntuuki sopivan tänne paljon paremmin ku demiin.

Ja samaistun just tohonet miettii miks toinen hyväksytään porukkaan mut itteään ei. :/ No joo niimpä. :( Mut unelmat on ihan jossain muualla ku siivoojana ja työttömänä. Pitäs tarjota jotain tukea ujojen rohkaisemiseksi, auttaa niitä työllistymään ja ehkä laittaa työntekijöille uusia ajatuksia siitä että ujoilla on tarjolla paljon muutakin kuin pelkkä ujous.

No niimpä. :/ Ei kaikkialta vaan saa kavereita. Siis toi mitä kerrot tosta sun koulusta kuulostaa just siltä mitä vähän pelkäsinkin. D: Et kaikki muut hehkuttaa kuinka mainio koulu on mut sit sulle ei ookkaan käynyt samalla tavalla. Mut todellakin olet hyvän kohtelun arvoinen! D: Etkä vaan hyvän vaan loistavan! Et ansaitsis tommosta kohteluu, mitä oot joutunut kokemaan. :(

Oon kattonutki Jennysvoicesin kiusaamisvideoita, mutta en muistanutkaan, että se on sanonut noin. Voi ei. :( Toivon et niin ei kävis. :(

 

[varjojenmaa]

Tota sun kaverin kommenttias ajatellen on kyl vaikea muuttaa omaa luonnetta tosta noin vaan hetkessä. Tuskin kenestäkään tulis täysin eri ihminen yhdessä päivässä. Sosiaalisia taitoja muiden taitojen tavoin kehitetään vaihe vaiheelta, eikä kenestäkään tule mestaria hetkessä. Tietty omalla motivaatiolla on paljon merkitystä, mutta kyl samalla taidon kehittämiseen tarttee neuvoja ja apua. Jos haluaa kehittää sosiaalisia taitoja, niin kyl siihen on hyvä saada apua ja neuvoja. Sama juttu muiden taitojen oppimisessa: jos haluaa oppia esimerkiksi piirtämään ihmisiä, niin motivaation lisäksi tarttee saada myös neuvoja esimerkiksi ihmisiltä, netistä tai kirjasta ihmisten piirtämiseen. Ei kukaan ope vois piirtämiskurssilöa olla vaan silleen: "Ryhdy hyväksi piirtäjäksi. Kyllä se siitä menee." ilman mitään opastusta. :D

Mut aika erikoiselta kuulostaa toi, että sun kaverists tuntuu, että se olis äsken tapaamansa henkilön tuntenut aina. :D Tosta tulee mieleen yks mun tuttu, joka tuntee melkeen jokaisen, tai no, ainakin mun paikkakunnalla tuntee. Samalla tulee mieleen se, kun lukiossa tyypit loi kaveriporukkansa jo ekan viikon aikana, enkä ite kerennyt perässä. Pelotti nimittäin aluksi mennä porukkoihin mukaan, koska mulla on jo peruskoululta ollut kokemusta torjutuksi tulemisesta. :( Mut yks mun luokkalainen alko juttelee ekan vuoden loppupuolella kuvistunnilla muutamien mun luokkalaisten kaa, ja sit niistä tuli aika hyvät kaverit. Siis tää luokkalainen ei ollut aiemmin niille puhunut oikeestaan lainkaan, mutta silti nää muutama luokkalainen huoli sen kaverikseen. En oo mitenkään vihainen tai katkera tai vihamies kyseistä luokkalaista kohtaan, mut kummastittaa vaan, et miks en itse päässyt porukkoihin mukaan, kun siihen myöhemmin yritin vähäsen. Ykkösvuoden syksyllä yhes tutustumisleikis, jossa joku luokkalainen kertoi toiselle itestään ja tän kuulijan piti muulle luokalle kertoa omasta paristaan, sai yleisössä antaa lisäkysymyksiä parivaljakolle. Vaikka moni tunsi jo silloin toisensa ja oli kavereita keskenään, niin silti mun luokkalaiset piti tilanteessa turpansa kii. :D Ite kyl kysyin suht paljon niiltä kaikkee, ja leikin vetäjä kehui mua ja sanoi et oon rohkea. :D Mut siis kyl toi kyseleminen leikeissä vois kyllä ilmaista sitä, että kyselijä haluis tutustua ihmisten kaa, mut mun luokkalaisii ei toi varmaan kiinnostanut.

Mun luokka on hyvin naisvaltainen, mikä ei itseä naisena haittaa lainkaan. Meillä on muutama poika ryhmässä, mut ne on kyl hyvin tullut juttuun muun luokan kaa, ettei niitä naisvaltaisuus luokassa haittaa lainkaan. :D Tietty sit on näitä, joilla on hankaluuksii olla tekemisissä muiden sukupuolen edustajien kaa. Itellekin olis haastavaa jutella poikien kaa, vaikka lukioaikana on poikien kaa tullut enemmäm syvällisemmin juteltuu kuin tyttöjen. :(

Ja siis kyl tääl Varasijal voi nähtävästi emojeja käyttää. Oon nähnyt tyyppien täällä niitä käyttävän, eikä täällä kukaan näyt siitä valittavan. :D Kyl aluks jotkut aatteli, et tää olis Demin tavoin ei-emojipaikka, mutta se ei nähtävästi toteutunut. Eli voi nähtävästi emojeja vapaasti käyttää. 🙆‍♀️ Itekin oon käyttänyt.

Itteäkin on pelottanut se, että voiko ujo ja epäsosiaalinen pärjätä loppuelämässään. Työhauissa vaaditaan monesti hakijalta ulospäinsuuntautuneisuutta ja rohkeutta, mitä ei kaikilta aina löydy. Oon miettinyt, että voiko ujo edes saada ikinä töitä, kun ujoutta kartetaan työelämässä. :( Varmaan sit luullaan, et ujoista ja aroista tulee vaan siivoojia tai työttömiä.

Ja kai sit riparilta oletetaan saavan kavereita, koska siellä on itelle vieraita henkilöitä, joiden kaa ollaan tekemisissä. Tietty kannattaa ottaa se huonioon, ettei kaikki koulustakaan kaverekta saa, kun uuteen opintoasteeseen jatkavat, joten ei niitä aina ripariltakaan saa. :(

Ja itteäkin harmittaa se, että mun kokemukset verrattuna kouluni suvaitsevaisuuteen on ristiriidassa keskenään. Oon monilta kuullut, et koulussani sais olla oma itsensä, kuten opolta ja koulun opiskelijoilta, mut itelle on käynyt päinvaistoin. Mun kokemukset saa mut olettamaan, etten olis hyvän kohtelun arvoinen. :( Samalla sitä monesti kuulee, et peruskoulussa kiusatut olis saabut paremman käänteen lukiossa ja lopulta saaneet sieltä hyviä ystäviä. Näin siis on Demissä moni sanonut, ja esim. jennysvoice (jos se noin kirjotettiin :D) kerto, et sitä kiusattiin yläasteella, mut sen elämänlaatu parani lukiossa, kun se sai sieltä kavereita. Tää lukiossa jatkunut yksinäisyys on saanut mut pohtimaan, että tuunko ikinä saamaan kavereita, kun jo lukiossakin oon siinä epäonnistunut.

Opiskelen ite yliopistossa matikkaa, ja tällä alalla ujous tuntuu olevan todella ok: työnteko, looginen ajattelu ja kiinnostus uusia ideoita kohtaan riittää. Ja töitäkin riittää :D

 

[Lalamon]

Opiskelen ite yliopistossa matikkaa, ja tällä alalla ujous tuntuu olevan todella ok: työnteko, looginen ajattelu ja kiinnostus uusia ideoita kohtaan riittää. Ja töitäkin riittää :D

Kyl itse joillakin aloilla, esimerkiksi mainitsemasi matikan tavoin luovaa ajattelua ja uusia ideoita vaativilla aloilla, ujoutta ja sisäänpäin suuntautuneisuutta voidaan pitää vahvuutena, mutta itse työelämässä voidaan vaatia reippautta ja vahvoja sosiaalisia taitoja. En tiiä varsinaisista työhakemuksista, mutta yhdellä TET-torilla useissa TET-paikoissa vaadittiin ulospäinsuuntautuneisuutta. Samalla olettaisin, että työhaastatteluissa työnhakijan kehollisella ilmaisulla on vahva asema siinä, saako hän työpaikan vai ei. Ujo jalkojaan hermostuneena heilutteleva ja katsekontaktia välttelevä henkilö voi nähtävästi saada työnantajassa kielteisemmän vaikutelman kuin sosiaalinen henkilö, joka hymyilee leveästi ja vastaa luontaisesti ääni lainkaan värisemättä kysymyksiin.

 

[Lalamon]

sama vika

sitä ku on kerran menettäny kaverit niin en oo enää sen jälkeen osannu hankkia uusia. sellasia tuttuja on ollut mutta oon tosi etäinen, oon vältellyt kaikkia somejen jakamista (ei sillä että mulla niitä hirveästi oliskaan tai että niitä käyttäisin) ja jos joku osoittaa edes vähän siihen suuntaan että haluais tutustua niin alkaa ahdistaa se, että pitäisi alkaa ylläpitämään kaverisuhteita ja olla edes suht säännöllisesti yhteyksissä johonkin.

alkaa vähitellen olla sellanen fiilis että mut on tuomittu olemaan yksin ja omalla toiminnallani edistän sitä oloa vaan lisää

Joo, kaverin menettäneenä ja torjutuksi tulleena on hankalampi saada kavereita, ja samalla kavereiden ettimisen into on pienentynyt. :( Ja vaikka haluankin kavereita, niin mua on ahdistanut, jos joku yhtäkkii alkais randomisti mulle juttelee esim. koulussa, koska en oo tottunut siihen, että mun kaa juteltaisiin. Samalla pelottaa, että osaanko ylläpitää kaverisuhteita, sillä pelkään taas riitaantuvani tulevaisuudessa ihmisten kaa ja joutuvani taas yksin. :( Myös se, että mut potkittaisiin erilaisuuteni vuoksi porukoista, pelottaa mua.

Ja et oo ainut, joka ajattelee, että on saanut kohtalokseen olla ikuisesti yksin. Näin lukiossa jatkuneen yksinäisyyden vuoksi oon alkanut ajatella samoin, kun edes omanhenkiset ihmiset eivät huolineet mua porukkoihin mukaan. :(

 

[Lalamon]

Aww lalalemon et voita mitään sillä että luovutat kaverinhankinnan yrittämisen korkeakouluun mennessä. Yleensä etenkin alussa ihmiset on tosi avoimesti ettimäs uusii kavereita. Sillon kannattaa nähdä vaivaa sen eteen että yrittää tutustuu. Eihän sitä tiiä onnistuuko se, ei välttämättä, mutta luovuttamalla ei ainakaan onnistu. Sitten ku kaveriporukat on jo ehtiny muotoutuu niin se on jo paljon vaikeempaa saada kavereita.

Joo, tiiän, ettei luovuttaminen oloa parantais, sillä yksinäisyys jatkuis automaattisesti ja olo vaan pahentuis sen takii. Pelottaa vaan, että tulisin taas torjutuksi.

Mulla lukiossa tapahtui niin, että koska en uskaltanut ekoilla viikoilla kavereita ettii mun entisten ikävien kokemusten takii, niin kaveriporukat ehti muodostuu ja jäin yksin. Tosin en usko tän olevan mikään ainut syy mun ulkopuolisuudelle, sillä yks mun silloinen luokan ulkopuolinen tyttö ystävystyi vasta ykkösen keväällä muutamiin mun luokkalaisiin. Ykkösen syksyllä yhdessä tutustumisleikissä olin aktiivinen kysymysten esittämisessä, kun piti niitä esittää muille, niin aattelin sen olevan edes jonkinlainen viesti muille siitä, että haluan tutustua muiden kaa. Samalla oon yrittänyt jutella heille enemmän tossa kakkosvuodesta lähtien, mutta mikään ei oo näyttänyt tuottavan tulosta.

Niin ja vielä lopuksi se, että en tiiä, kirjoititko nimeni väärin, mutta on Lalamon. En siis ole laulava sitruuna, vaan rookie-tason kasvia muistuttava digimon. Muistaakseni Lalamonin nimi tulee laulamiseen yhdistetystä "la la":sta.

 

[Sakrablaa]

Joo, tiiän, ettei luovuttaminen oloa parantais, sillä yksinäisyys jatkuis automaattisesti ja olo vaan pahentuis sen takii. Pelottaa vaan, että tulisin taas torjutuksi.

Mulla lukiossa tapahtui niin, että koska en uskaltanut ekoilla viikoilla kavereita ettii mun entisten ikävien kokemusten takii, niin kaveriporukat ehti muodostuu ja jäin yksin. Tosin en usko tän olevan mikään ainut syy mun ulkopuolisuudelle, sillä yks mun silloinen luokan ulkopuolinen tyttö ystävystyi vasta ykkösen keväällä muutamiin mun luokkalaisiin. Ykkösen syksyllä yhdessä tutustumisleikissä olin aktiivinen kysymysten esittämisessä, kun piti niitä esittää muille, niin aattelin sen olevan edes jonkinlainen viesti muille siitä, että haluan tutustua muiden kaa. Samalla oon yrittänyt jutella heille enemmän tossa kakkosvuodesta lähtien, mutta mikään ei oo näyttänyt tuottavan tulosta.

Niin ja vielä lopuksi se, että en tiiä, kirjoititko nimeni väärin, mutta on Lalamon. En siis ole laulava sitruuna, vaan rookie-tason kasvia muistuttava digimon. Muistaakseni Lalamonin nimi tulee laulamiseen yhdistetystä "la la":sta.

Hehe, ups, oon vaa aina lukenu sen nopeesti et lalalemon XD pahoittelut. Ja joo, se alun oma-alotteisuus on kyl tosi tärkeetä

 

[Lalamon]

Mä oon yrittänyt kehittää mun sosiaalisia taitoja tyyliin syntymästä asti ja se on ollut tyyliin suurin asia, johon oon aina halunnut itessäni muutoksen. Mutta tässä sitä yhä ollaan. Ja paljonko olen sitten kehittynyt? En yhtään! :) Ja oon käynyt ties missä kuraattorilla ja kerhoissa tän takii.

No, meille ei kyllä olla hirveesti opetettu kuviksen tunneilla. D: Haluisin et opetettais miten varjostetaan mutta kukaan ei ikinä opettanut miten. Sanottiin vaan että varjostakaa.

No, joo niin mustakin tuntuu vähän oudolta. Mulle ei todellakaan vois käydä noin. :D Tunnen tollasta vaan sellasia ihmisiä kohtaan, jotka oon oikeasti tuntenut aina. Äh, voi ei. :( Mä en ees ehtis tutustuu kehenkään viikossa ku en aluks uskaltais niin paljoo puhuu. D:

Aaa harmi toi tutustumisleikki. :/ Ärsyttää mun tilannetta viel enemmän sun tilanne, kun sä oikeesti sentään yrität niin hyvin, kuin vain voi yrittää ja silti et saa kavereita. :(

Mutta mukavaa että varasijassa saa käyttää emojeita.🙆‍♀️ Nää tuntuuki sopivan tänne paljon paremmin ku demiin.

Ja samaistun just tohonet miettii miks toinen hyväksytään porukkaan mut itteään ei. :/ No joo niimpä. :( Mut unelmat on ihan jossain muualla ku siivoojana ja työttömänä. Pitäs tarjota jotain tukea ujojen rohkaisemiseksi, auttaa niitä työllistymään ja ehkä laittaa työntekijöille uusia ajatuksia siitä että ujoilla on tarjolla paljon muutakin kuin pelkkä ujous.

No niimpä. :/ Ei kaikkialta vaan saa kavereita. Siis toi mitä kerrot tosta sun koulusta kuulostaa just siltä mitä vähän pelkäsinkin. D: Et kaikki muut hehkuttaa kuinka mainio koulu on mut sit sulle ei ookkaan käynyt samalla tavalla. Mut todellakin olet hyvän kohtelun arvoinen! D: Etkä vaan hyvän vaan loistavan! Et ansaitsis tommosta kohteluu, mitä oot joutunut kokemaan. :(

Oon kattonutki Jennysvoicesin kiusaamisvideoita, mutta en muistanutkaan, että se on sanonut noin. Voi ei. :( Toivon et niin ei kävis. :(

Itekin kävin ykkösvuonna useesti ja kerran kakkosvuonna kuraattorin luona, ja tapaamisissa puhuttiin paljon tästä mun lukion yksinäisyydestä. Samalla oon siitä puhunut myös erityisopettajan kaa, jota oon tapaillut säännöllisesti ainakin kakkos- ja abivuonna.

Aika kumma toi sun kuviksen opes, ettei viittinyt lainkaan opettaa varjostamista. :/ En kyl muista, et meille olis opastettu varjostamista yläasteella, mut ei meitä muistaakseni sen tekoa pakotettukaan. Meillä kuvislinjan peruskuvistunneilla on ollut kurssikohtaisesti jotain perus taidekäsityksistä, väreistä, sommittelusta, visuaalisesta viestinnästä ja taidehistoriasta. Eli siis kuvislinjalaisten peruskuviskursseilla ei ole ollut erityistä opastusta eri tekniikoiden käytössä, mutta kuvallisia töitä meillä on tietty ollut. Näitä tekniikkoihin perehtymistä on ollut lähinnä valinnaisissa kuvistyöpajakursseilla, esimerkiksi valinnaisessa elävän mallin piirtämisen kurssilla opetettiin ihmisen anatomian piirtämistä, ja uskon, että tutlivan piirtämisen kurssilla on varjostuksen opastamista. 😇 Ja siis meidän kuvislinjalaisten on pitänyt suorittaa vähintään 12 kuviskurssia, joista oisko 6-7 ollut pakollisia.

Mullekin ihmisiin kiintyminen on tuottanut vaikeuksia, ja itse tartten aikaa muihin tutustuessa. On vaikee käsittää, miten jotkut voi jo viikon päästä olla läheisiä kavereita keskenään. :D Mun tutun eksä (silloinen tyttöystävä) aloitti viime syksynä lukio-opinnot, ja huomasin Instasta, kuinka hän jo ekana päivänä tutustui moniin sen luokkalaisiin ja jopa yhteen meidän koulun kakkosvuoden kuvislinjalaiseen! D: Olin ihan järkyttynyt siitä, että miten joku voi tutustua muihin jo heti ekana päivänä. Joku Demissä kerran sanoi, että aatteli uuden koulun aloitamisen olevan hänelle uusi hyvä alku, mut todellisuus oli toista, kun kaveriporukat kokoontu jo ekana koulupäivänä. D': Omalla kohdalla ei lukiossa tyypit heti ekana päivänä kamui ollut, mut kai sit tokana päivänä juttu alkoi tutustumisleikkien (en tarkoita sitä tutustumisleikkihetkeä, jossa pidettiin kysymyksiä) mukana menee. Mut olis hirveetä, jos tyypit olis jo hyvii frendei ekana päivänä, kun oon korkeakoulussa. Olis hirveetä olla uudella opiskelupaikkakunnalla yksin. :(

Ää, jatkan vastauksen kirjoittamista myöhemmin. Pitää nyt mennä. 🪐

 

[eipitsaa]

Mullakin on vaikeuksia hankkii kavereita. Olin lukiossa sen verran yksinäinen että mulle on kai syöpynyt se päähän. Nyt oon ammattikorkeessa, mut silti ajattelen koko ajan ettei ketään kiinnosta mitä sanon tai halua kuulla mitä asiaa mulla on. Mun sosiaaliset taidot on nyt tosi ruostuneet :D

Toivottavasti saat kuitenkin kavereita. Onneks täältä internetin maailmasta löytyy erilaisii ihmisiä ja täälläkin on varmasti sun mielistä porukkaa.

 

[Lalamon]

Mä oon yrittänyt kehittää mun sosiaalisia taitoja tyyliin syntymästä asti ja se on ollut tyyliin suurin asia, johon oon aina halunnut itessäni muutoksen. Mutta tässä sitä yhä ollaan. Ja paljonko olen sitten kehittynyt? En yhtään! :) Ja oon käynyt ties missä kuraattorilla ja kerhoissa tän takii.

No, meille ei kyllä olla hirveesti opetettu kuviksen tunneilla. D: Haluisin et opetettais miten varjostetaan mutta kukaan ei ikinä opettanut miten. Sanottiin vaan että varjostakaa.

No, joo niin mustakin tuntuu vähän oudolta. Mulle ei todellakaan vois käydä noin. :D Tunnen tollasta vaan sellasia ihmisiä kohtaan, jotka oon oikeasti tuntenut aina. Äh, voi ei. :( Mä en ees ehtis tutustuu kehenkään viikossa ku en aluks uskaltais niin paljoo puhuu. D:

Aaa harmi toi tutustumisleikki. :/ Ärsyttää mun tilannetta viel enemmän sun tilanne, kun sä oikeesti sentään yrität niin hyvin, kuin vain voi yrittää ja silti et saa kavereita. :(

Mutta mukavaa että varasijassa saa käyttää emojeita.🙆‍♀️ Nää tuntuuki sopivan tänne paljon paremmin ku demiin.

Ja samaistun just tohonet miettii miks toinen hyväksytään porukkaan mut itteään ei. :/ No joo niimpä. :( Mut unelmat on ihan jossain muualla ku siivoojana ja työttömänä. Pitäs tarjota jotain tukea ujojen rohkaisemiseksi, auttaa niitä työllistymään ja ehkä laittaa työntekijöille uusia ajatuksia siitä että ujoilla on tarjolla paljon muutakin kuin pelkkä ujous.

No niimpä. :/ Ei kaikkialta vaan saa kavereita. Siis toi mitä kerrot tosta sun koulusta kuulostaa just siltä mitä vähän pelkäsinkin. D: Et kaikki muut hehkuttaa kuinka mainio koulu on mut sit sulle ei ookkaan käynyt samalla tavalla. Mut todellakin olet hyvän kohtelun arvoinen! D: Etkä vaan hyvän vaan loistavan! Et ansaitsis tommosta kohteluu, mitä oot joutunut kokemaan. :(

Oon kattonutki Jennysvoicesin kiusaamisvideoita, mutta en muistanutkaan, että se on sanonut noin. Voi ei. :( Toivon et niin ei kävis. :(

Ja jatkan siitä, mihin jäin.

Niin siis lukion alussa en uskaltanut jutella tyypeille, kun pelkäsin, että kuitenkin joutuisin torjutuksi peruskouluaikojen tavoin, ja siinä samalla ehti muut tutustuu toisiinsa. :( Oon kyl tän jälkeen yrittänyt mennä porukkoihik mukaan, mut sisäänpääsyä ei ole tullut. Taisin varmaan kertoo, että yks mun silloinen outcast-luokkalainen sai kavereita lukion ekan vuoden lopulla. Tää antais vähäsen ymmärtää, ettei mun ulkopuolisuuden syy olis nimenomaan se, että yritin lyöttäytyä mukaan liian myöhään.

Ja oon vähäsen samaa mieltä tosta, että tänne emojit sopii paremmin kuin Demiin. Nimittäin tykkään siitä, kuinka täällä niillä on oma ulkoasunsa. 🫖

Ja mä katoin sen Jennysvoicesin kiusaamisvideon lopun uudestaan tos joku päivä ja se sanoikin, että sillä kiusaaminen loppui yläasteen jälkeen. Se siis sanoi muistaakseni itkeneensä ilonsa yläasteen loputtua. Mutta tästä voi olettaa, että hänen elämänsä meni parempaan suuntaan toisen asteen oppilaitoksessa.

 

[Taivaansini]

Ja jatkan siitä, mihin jäin.

Niin siis lukion alussa en uskaltanut jutella tyypeille, kun pelkäsin, että kuitenkin joutuisin torjutuksi peruskouluaikojen tavoin, ja siinä samalla ehti muut tutustuu toisiinsa. :( Oon kyl tän jälkeen yrittänyt mennä porukkoihik mukaan, mut sisäänpääsyä ei ole tullut. Taisin varmaan kertoo, että yks mun silloinen outcast-luokkalainen sai kavereita lukion ekan vuoden lopulla. Tää antais vähäsen ymmärtää, ettei mun ulkopuolisuuden syy olis nimenomaan se, että yritin lyöttäytyä mukaan liian myöhään.

Ja oon vähäsen samaa mieltä tosta, että tänne emojit sopii paremmin kuin Demiin. Nimittäin tykkään siitä, kuinka täällä niillä on oma ulkoasunsa. 🫖

Ja mä katoin sen Jennysvoicesin kiusaamisvideon lopun uudestaan tos joku päivä ja se sanoikin, että sillä kiusaaminen loppui yläasteen jälkeen. Se siis sanoi muistaakseni itkeneensä ilonsa yläasteen loputtua. Mutta tästä voi olettaa, että hänen elämänsä meni parempaan suuntaan toisen asteen oppilaitoksessa.

Aaa just. :/ No, joo meni kyl. Kumpa menis meilläki, mutta kaikkien elämä ei menekkään samalla tavalla. :/

 

[Lalamon]

Mullakin on vaikeuksia hankkii kavereita. Olin lukiossa sen verran yksinäinen että mulle on kai syöpynyt se päähän. Nyt oon ammattikorkeessa, mut silti ajattelen koko ajan ettei ketään kiinnosta mitä sanon tai halua kuulla mitä asiaa mulla on. Mun sosiaaliset taidot on nyt tosi ruostuneet :D

Toivottavasti saat kuitenkin kavereita. Onneks täältä internetin maailmasta löytyy erilaisii ihmisiä ja täälläkin on varmasti sun mielistä porukkaa.

Joo, itelläkin lukiossa kavereiden saanti ei oikeen onnistunut, vaikka kyl joitakin muutamii kamui tuli löydettyy. :D Tosin ei ne kyl silleen läheisiä kavereita ole/olleet, joiden kaa olis tullut vaikka hengailtuu koulun käytävil välkillä ja syötyy yhessä ruokalassa. Ja no, en koe olevani sen arempi mitä peruskoulussa olin, mutta kyl mulla sosiaaliset suhteet on kutistuneet ja yksinäisyys lisääntynyt lukioaikana. Koska lukiossa meni ihmisiin tutustuminen vähän mönkään, niin tulee semmonen olo, ettei korkeakouluskaan tulis kavereita saatuu. :/

Kyl tääl netissä jutellessa tulee mukava olo, kun voi ilmaista omat murheensa ja asiansa julki anonyymisti, ja samalla huomaa, etten ole ainut näiden ongelmien kaa. Oon huomannut, et tääl Varasijassa monilla on ollut kamppailua yksinäisyyden ja muiden ongelmien kaa. Ja oon joskus netissä kavereita saanut, mut ei oo vaan heidän kaa tullut oltuu tekemisissä moniin vuosiin, tosin yhen kaa juttelin niitä näitä tossa viime joululomalla pitkästä aikaa.