Syvälliset millaseksi kuvittelitte elämänne ja millainen siitä lopulta tuli

mamiya

Asiantuntija
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
1,351
Reaktioarvo
1,692
täytän tänä vuonna 24. kuvittelin asuvani omillani, ehkä seurustelevan, olisin mennyt lukion jälkeen opiskelemaan ja ehkä päässyt työelämään. mulla olisi kavereita ja olisin sosiaalinen ja läheinen mun perheen kanssa. olisi monia hyviä tarinoita kerrottavana. oon saanu asiani suht hyvään jamaan.

todellisuus: oon ollu kuus vuotta pois koulusta, lukion keskeytin lopullisesti 2015. siitä lähtien ollu työkyvytön. oon riippuvainen ja itsetuhoinen, tosin jälkimmäistä en enää niin paljoa. ensimmäistä sitäkin enemmän. uusia diagnooseja on tullu, sekä fyysisiä että psyykkisiä. lukemattomia eri lääkkeitä ja hoitoja kokeiltu, viimeisimpänä just alkanu psykoterapia. asuntoja on ollu viiden vuoden aikana seittemän vai kahdeksan, poliisit on tullu tutuksi ja housuunkin on kustu useemman kerran. horkat ja yliannostuksen on tullu läpikäytyä, useampi katkasuhoito ja lähipiirin sairastuminen. fyysistä ja henkistä väkivaltaa koettu ihan liikaa yhteen elämään. mutta on mulla onnellisiakin muistoja ja asioita löytyy. oon asunut nyt ihanassa kämpässä vuoden ja toivottavasti vielä seuraavan vuoden myös. oon naimisissa johon liittyy paljon hyviä muistoja ja tunteita. alotin just koulun uudestaan. en ole saanut häätöä kahteen vuoteen. velkaa ei ole tullut juurikaan lisää, ehkä saan joskus vielä luottotiedot takasin. aloitin terapian, sain uuden tietokoneen jolla voin opiskella. välit perheeseen on hyvät ja nään heitä säännöllisesti. oon laihtunut 10kg, joskus oon vielä normi painonen. ja joskus tuun olemaan vielä myös onnellinen.

miten teidän oletukset ja todellisuus on kohdannut?
 

Skeletor

Tsemp-tsämp
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
20,054
Reaktioarvo
8,495
Luulin, että olisin jo perheellinen ja onnellinen ja opiskelemastani ammatista olisi ollut jotain hyötyä elämässä. Sen sijaan ei mitään enkä tule olemaankaan ikinä onnellinen. En voi tehdä edes itsemurhaa.
 

mamiya

Asiantuntija
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
1,351
Reaktioarvo
1,692
Luulin, että olisin jo perheellinen ja onnellinen ja opiskelemastani ammatista olisi ollut jotain hyötyä elämässä. Sen sijaan ei mitään enkä tule olemaankaan ikinä onnellinen. En voi tehdä edes itsemurhaa.
mitä oot oikeen opiskellu?

vaikka itsellä on ehkä liian aikaista miettiä, niin seuraavat ammatit kiinnostaisi: sosiaalityöntekijä tai muu sosiaalityö, päihdetyö joko sivuten tai päätoimisesti, arkeologi tai muu historian tutkija, toimittaja tai kirjailija, leipuri-kondiittori, jotain biologiaan liittyvää, ravitsemusterapeutti. kaikki ei hirveän realistisia ole mutta joo.
 

Skeletor

Tsemp-tsämp
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
20,054
Reaktioarvo
8,495
Palvelualan markkinointia ja tuotteistamista, minun kaltaiseni ihmiset ovat vastuussa siitä että yksinkertaisetkin asiat kuten kirjastot, mainostavat itseään pk-seudulla. Mutta mainos- ja markkinointialan tradenomin papereilla saa korkeintaan s-marketin kassan töitä, eli niillä voi pyyhkiä persettä.
 

mamiya

Asiantuntija
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
1,351
Reaktioarvo
1,692
Palvelualan markkinointia ja tuotteistamista, minun kaltaiseni ihmiset ovat vastuussa siitä että yksinkertaisetkin asiat kuten kirjastot, mainostavat itseään pk-seudulla. Mutta mainos- ja markkinointialan tradenomin papereilla saa korkeintaan s-marketin kassan töitä, eli niillä voi pyyhkiä persettä.
höh, mutta onneksi Suomessa voi aika hyvin opiskella pidemmälle omaa alaansa tai uudelleen kouluttautua kokonaan. eräs perhetuttava teki mainoksia/levynkansia jne 30v ajan, mutta kouluttautui sitten putkariksi ja on tehnyt niitä hommia nyt usean vuoden ajan.
 

Skeletor

Tsemp-tsämp
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
20,054
Reaktioarvo
8,495
höh, mutta onneksi Suomessa voi aika hyvin opiskella pidemmälle omaa alaansa tai uudelleen kouluttautua kokonaan. eräs perhetuttava teki mainoksia/levynkansia jne 30v ajan, mutta kouluttautui sitten putkariksi ja on tehnyt niitä hommia nyt usean vuoden ajan.
Seinien maalaaminen maittaisi enemmän kuin uusi epäonnistuminen.
 

tikkuihminen

Blöt
Liittynyt
9.2.2021
Viestejä
105
Reaktioarvo
138
Eniten varmaan vaan aattelin, että elämä menisi sillein "normaalisti" että ainakin kävisin lukion loppuun ja menisin sieltä suoraan opiskelemaan lisää ja töihin, ja varmaan poikaystävääkin toivoin. Sen sijaan mullakin on takana esim. häätöjä ja liikaa päihteitä ja keskeytynyt lukio. Nyt oon kuitenkin asunut samassa kämpässä poikaystävän kanssa oisko 4 vuotta, aloitin just opiskelut 8v tauon jälkeen ja tuli se uusi kissakin.
 

Peruukkiteline

Teenlitkijä
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
1,426
Reaktioarvo
2,314
Ajattelin, että lukion jälkeen pääsisin joko opiskelemaan tai sitten pitäisin välivuoden ja kävisin töissä ja seuraava vuonna uusi yritys opintopaikan saamisessa, tarpeen vaatiessa useampikin. Lisäksi pääsisin lopultakin eroon mielenterveysongelmistani ja jaksaisin tehdä enemmän asioita.

Todellisuudesssa olen ollut jo useamman vuoden sairaseläkkeellä ja olen joutunut oppimaan, ettei edistyminen mt-omgelmissa tarkoitakaan välttämättä niiden liukumista pois kuin vesi hanhen selästä, vaan opettelemista elämään niiden kanssa.

Elämäni ei tosin onneksi ole noin surkeaa kuin yllä olevasta voisi päätellä. Olen kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi ja nautin kokemuasiantuntijatyöstäni suunnattomasti. Minulla on ystäviä ja voin harrastaa taiteita aktiivisesti voimavarojeni sallimissa rajoissa.

Elämäni on erilaista kuin odotin, mutta ei onneksi vain kamalaa.
 

klovni

taivaanrannanmaalari
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
188
Reaktioarvo
129
Toivoin joskus, että mun elämä etenisi eri tavalla, mitä joskus kakstoista vuotta taaksepäin ajattelin sen etenevän. Olipas sekavasti sanottu, mutta joo kuitenkin. Elän tällä hetkellä juuri sellasta elämää, mihin vuosia sitten olisin toivonut muutosta.
 

pullasorsa

Typerä nainen
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
84
Reaktioarvo
81
Voi pojat millaiseks teininä kuvittelin mun elämän olevan 20+-vuotiaana :D aattelin "aikuisena" olevani pitkä kaunis pitkähiuksinen blondi ja et mulla olis oma talo ja auto ja kävisin töissä ja haaveilin meneväni naimisiin 27-vuotiaana.

Todellisuus: oon nyt 25-vuotias, oon blondi mut ihan kääpiö, asun edelleen vanhemmilla koska ei oo töistä eikä kämpästä tietookaan, vaikka oon kumpaaki jo 5+ vuotta yrittäny saada. Ja mitä häähaaveisiin tulee, mä vaan facepalmaan tolle ku oon ollu koko mun elämän sinkku eikä mua aro/ace-ihmisenä edes kiinnosta :D Et jee, hyvin menee
 

e71347

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
59
Reaktioarvo
73
Pidin varmaan aina vähän itsestäänselvänä että lukion jälkeen jatkan opiskelua, valmistun yliopistosta, työllistyn juuri opiskelemallani tutkinnolla ja siitä se työura sitten lähtee rullaamaan. Suunnitelmissani oli myös hankkia omakotitalo musiikkiharrastukseni takia ja lisäksi monenlaisia lemmikkejä.

Kaksi ensimmäistä kohtaa toteutui. Opiskelin tosiaan yliopistotutkinnon mutta en työllistynyt. Päällimmäinen ajatus on nykyään lähinnä kauhistus siitä että olen heittänyt vuosikymmenen hukkaan kun opiskelin sen tutkinnon ja olen sen jälkeen ihmetellyt, miten ei ovet oman alan töihin aukene ja tehnyt kaikenlaista lyhytkestoista pientä näpertelyä siinä sivussa. Omakotitalohaave vaihtui jo joitakin vuosia sitten korkeintaan rivitaloon ja tuskin sekään tulee toteutumaan kun lähinnä vaan ahdistaa ihan kaksioidenkin vuokrat tällä hetkellä. Lemmikkejä jos edes yhden saisi niin olisi mukava, tosin sekään ei tunnu ajankohtaiselta kun tulot on niin epäsäännölliset.

Pikkuhiljaa olen alkanut ohjata ajatuksiani uudelleenkouluttautumisen suuntaan. Ei olisi tullut teini-iässä mieleenkään, että joutuisin opiskelemaan useamman tutkinnon. Mutta toisaalta ei haittaa koska tykkään kyllä opiskella. Ja tiedostan kyllä, että mulla on monet asiat ihan hyvin, olen esim. naimisissa ja nautin puoli-ilmaisista harrastuksista ihan yhtä paljon kuin kalliista musiikkijutuistakin joihin en tällä hetkellä pysty ihan täysillä panostamaan.
 

qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
37,362
Reaktioarvo
2,900
No siis ainakin oletin että opiskelisin ja menisin töihin niinku normaalit ihmiset. Sitä ei tapahtunut. Tai siis käytännössä opiskelu katkesi lukion jälkeen ja töihin en ole myöskään mennyt, obviously. Sen sijaan oon palloillut paikasta toiseen, työkokeilusta ja kuntouttavasta toiseen, ryhmästä toiseen, ammattiauttajalta toiselle, yms.

Oletin jokseenkin vaan normaalia elämää. En välttämättä ajatellut mitää loisteliasta, mutta ajattelin että olisi oikeasti kavereita ja kaikki menis normaalisti. Mikään ei kyllä menny normaalisti. Mutta ei tässä mitään. Kaikki kaveritkin tuntuu kaikkoavan ympäriltä mutta eipä se haittaa. Voin olla yksinkin.
 

Mandalay

kadoksissa
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
783
Reaktioarvo
747
Kuvittelin, etten ikinä muuttaisi tänne päin Suomea ja oletin myös, että vanhemmat olisivat pysyneet yhdessä, pari tärkeää ihmistä olisi yhä elossa ja pitäisin ikuisesti yhteyttä joihinkin ihmisiin jotka ennen olivat elämässä mukana, mutta eivät enää. Kuvittelin myös että seurustelisin, eläisin terveellisesti, en saisi ahdistuskohtauksia ja olisin ateisti. Uskoin myös opiskelevani yliopistossa ja pitäväni edelleen opiskelusta ja olevani siinä hyvä. Sitten toki myös se, että olisi oma auto, rahaa, työ ja harrastuksia, joissa kokisin olevani hyvä, en ikinä joutuisi mielenterveyteni takia psykiatrille ja vannoin myös, etten ikinä koskisi päihteisiin.

No todellisuus taas on se, että muutin paikkaan, jossa en ikinä ollut käynytkään (muutan täältä kyllä pois viimeistään kun koulut loppuu), yksikään perheenjäsenistäni ei asu edes samassa kaupungissa saatikaan, että koskaan vietettäisiin mitään isoja perhetapaamisia ja vain harvoihin lapsuuteni ihmisistä pidän enää mitään yhteyttä. Mielenterveys myös on mitä on, alkoholia olen juonut enempi vähempi liikaa 15-vuotiaasta asti ja joskus silloin myös Jumala tuli kuvioihin ja aloin uskomaan asioihin, joita ennen pidin naurettavina. Opiskelemaankin pääsin, vaikka ala nyt ei ole sitä mitä ikinä kuvittelin ja arvosanatkin on hyvät, mutta koulu on jatkuvia vaikeuksia, en pidä siitä yhtään, ahdistuskohtaukset on jokapäiväistä elämää, useimmiten en saa aikaiseksi edes laittaa ruokaa ja ylipäänsä arkeni on huonosti hallittua, rahatonta sotkua sen kivan ja helpon sijaan, mitä ajattelin sen olevan. Itsetuntoani en myöskään kuvitellut kadottavani ja syömisongelmistakaan en ajatellut koskaan kärsiväni.
 

Skeletor

Tsemp-tsämp
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
20,054
Reaktioarvo
8,495
Kuvittelin, etten ikinä muuttaisi tänne päin Suomea ja oletin myös, että vanhemmat olisivat pysyneet yhdessä, pari tärkeää ihmistä olisi yhä elossa ja pitäisin ikuisesti yhteyttä joihinkin ihmisiin jotka ennen olivat elämässä mukana, mutta eivät enää. Kuvittelin myös että seurustelisin, eläisin terveellisesti, en saisi ahdistuskohtauksia ja olisin ateisti. Uskoin myös opiskelevani yliopistossa ja pitäväni edelleen opiskelusta ja olevani siinä hyvä. Sitten toki myös se, että olisi oma auto, rahaa, työ ja harrastuksia, joissa kokisin olevani hyvä, en ikinä joutuisi mielenterveyteni takia psykiatrille ja vannoin myös, etten ikinä koskisi päihteisiin.

No todellisuus taas on se, että muutin paikkaan, jossa en ikinä ollut käynytkään (muutan täältä kyllä pois viimeistään kun koulut loppuu), yksikään perheenjäsenistäni ei asu edes samassa kaupungissa saatikaan, että koskaan vietettäisiin mitään isoja perhetapaamisia ja vain harvoihin lapsuuteni ihmisistä pidän enää mitään yhteyttä. Mielenterveys myös on mitä on, alkoholia olen juonut enempi vähempi liikaa 15-vuotiaasta asti ja joskus silloin myös Jumala tuli kuvioihin ja aloin uskomaan asioihin, joita ennen pidin naurettavina. Opiskelemaankin pääsin, vaikka ala nyt ei ole sitä mitä ikinä kuvittelin ja arvosanatkin on hyvät, mutta koulu on jatkuvia vaikeuksia, en pidä siitä yhtään, ahdistuskohtaukset on jokapäiväistä elämää, useimmiten en saa aikaiseksi edes laittaa ruokaa ja ylipäänsä arkeni on huonosti hallittua, rahatonta sotkua sen kivan ja helpon sijaan, mitä ajattelin sen olevan. Itsetuntoani en myöskään kuvitellut kadottavani ja syömisongelmistakaan en ajatellut koskaan kärsiväni.
Jeesus!
 

rätvänä

Asiantuntija
Liittynyt
10.2.2021
Viestejä
222
Reaktioarvo
317
Musta piti tulla kirjailija ja taiteentekijä (siinä rinnalla ois mennyt vielä toinenkin työ tyyliin arkisto- tai kirjastotätinä), maisterin paperitkin aioin vetäistä kahdelta alalta. Sen sijaan tulikin mt-ongelmainen satunnaisdeeku, jonka päivät kuluvat lähinnä sen kanssa kamppaillessa että jaksais pitää hengissä sekä hoitokontaktin että itsensä.

Toisaalta oon tehnyt paljon sellaistakin, johon en vaikka teininä olis uskonut pystyväni (ihan hyvällä tavalla siis). Lapsena haaveilin kans paljon siitä että asuisin täällä missä asun nyt, keittiössäkin piti olla just sellaiset siniset kaakelit ku tällä hetkellä on :D Sentään osa tavoitteista toteutui kai.

Ja, joo, niin. Yleisesti kukaan tuskin suunnittelee olevansa isona työkyvytön, huumeriippuvainen tai mt-ongelmainen. Aina jaksaa ihmetyttää miten ihmiset voivat tuollaisestakin toisiaan paheksua ja syyllistää (eivät siis tässä kesussa tai foorumillakaan, aihe vaan korosti hyvin sitä että kyllähän vittu kaikilla on ainakin joskus ollut unelmana elää itselleen merkityksellistä elämää. Vaikka sellainen ei syystä x/y/z toteutuisikaan, niin vähän useamman pitäisi tajuta etteivät itselle tuntemattoman ihmisen vaikeudet ole mikään peruste soihtukekkereille. Sori tää paasaus nyt!).
 
Viimeksi muokattu:

rätvänä

Asiantuntija
Liittynyt
10.2.2021
Viestejä
222
Reaktioarvo
317
Niin ja sosiaaliset kontaktit ovat olleet mulle aina vähän vaikeita ja ahdistavia, joten ei käynyt mielessä että yksi ihmissuhde säilyisi lapsuudesta läpi vuosien tai että aikuisiälläkin tutustuisin sellaisiin ihmisiin joihin nyt oon tutustunut, varsinkaan niihin jotka vaikuttivat niin vahvasti. Tosin etenkin toi viimeisin tuntuu lähinnä huonolta asialta, ehkä sitten joskus paremmalta.

Sitä en myöskään arvannut että omaan perheeseen olisi näin raskasta pitää yhteyttä, kun kuitenkin kaikista välitän. Sentään suuri osa on nyt paljon paremmassa kunnossa kuin tässä vaiheessa "piti", jos aikoinaan ois kysytty että missä noi tulevat olemaan vuonna 2021 niin olisin ehkä ajatellut että haudassa. Mut tuolla ne nyt puhdistavat portaita lumesta ja syksyisin poimivat marjoja, siitä oon kauhean kiitollinen ja toivon että jatkuisi vielä pitkään.
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
En ole koskaan osannut kuvitella tulevaisuuttani, mutta ajattelin ainakin, että jossain vaiheessa keksisin, mitä haluan tehdä.

Oon maisterivaiheen opiskelija, mutta en vieläkään tiedä yhtään, mitä haluan, mulla ei ole kunnon työkokemusta enkä uskalla edes työharjoittelupaikkaa hakea (enkä tiedä minne haluaisin tai voisin hakea). Niin ja opiskelemaankin vaan ajauduin, kun piti tehdä jotain siihen asti, että tiedän, mitä haluan.
 
Viimeksi muokattu:

Minkelii

Lempeä kissojen palvelija
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
4,441
Reaktioarvo
3,143
Mitä kuvittelin olevani 21-vuotiaana:
Asuisin omassa kämpässä, mulla olisi työpaikka, kumppani löytyisi, en olisi enää neitsyt, kavereita olisi, sosiaalisempi oisin, ajokortti olisi.

Mitä olen nyt 21-vuotiaana:
Opiskelen vuoden valmennuskurssilla ja asun opiskelija-asuntolassa. Lähden sosiaalisiin rientoihin mukaan, mutta olen edelleen hiljainen porukassa ja koen ulkopuolisuuden tunnetta. Koen, että minulla on kavereita. Vuokrafirmassa olen ja töitä teen kesällä sen kautta taas.
Minulla ei ole kumppania ja nykyään koen, että viihdyn enemmän sinkkuna enkä kaipaa kumppania elämääni. Neitsyt olen edelleen ja se välillä ahdistaa, mut toisaalta pelkään seksiä edelleen. Olen tehnyt päätöksen, etten aio hankkia ajokorttia, koska liikenne ei ole minulle oikea paikka.
 

immortalem

Antikristus
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
25.3.2021
Viestejä
5,152
Reaktioarvo
5,470
Kuvittelin, että olisin jo kuollut (= tappanut itseni).

Todellisuudessa asun omillani, minulla on useampi hyvä ystävä ja valmistun muutaman kuukauden sisällä todella kivaan ammattiin. Kaikki menikin siis paljon paremmin, kuin odotin.
 
Liittynyt
12.8.2021
Viestejä
905
Reaktioarvo
826
näin 26-vuotiaana mun elämä on oikeastaan kaikkea mitä haaveilin nuorempana. oon saanut nää asiat myöhemmin kuin mitä olisin toivonut, mutta en kadu. oon opiskelemassa unelma-alaani vaikkakin alanvaihtajana, oon oppinut arvostamaan itseäni, harrastan lajia joka 10-vuotiaan mun mielestä olisi varmaan maailman coolein ja mulla on ympärilläni todella paljon ihania ihmisiä. tosi vaikean matkan kautta on tultu, mutta ajattelen, että mun kasvuni, parantumiseni ja kaiken muunkin kannalta myös ne vaikeat hetket on olleet aika välttämättömiä.

nuorempana tosin kuvittelin, että olisin mennyt naimisiin ja tullut äidiksi nuorena. luojan kiitos en ole kumpaakaan tehnyt, koska en tiedä haluanko enää edes lapsia ja esimerkiksi alan vaihtaminen olisi saattanut jäädä siinä tapauksessa tekemättä. tai en olisi mennyt korkeakouluun ollenkaan, vaan jäänyt olemaan pelkillä lukion papereilla.
 
Liittynyt
20.4.2022
Viestejä
2,183
Reaktioarvo
949
aattelin, että oisin yläasteelle mennessä maagisesti muuttunu kauniils ja suosituks, jolla on paljon kavereita :D

no joo, tässä istun yksin koulun käytävässä ja katon ko muut nauraa :D
 

Barefootbandit

Kokenut
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
107
Reaktioarvo
133
Ainakin lapsena kuvittelin vaihtelevasti, että olisin tähän ikään mennessä joko
a) kuollut
b) menestyvä, aikaansaanut ihminen.

Olen perin kaukana kummastakin... B:tä haluaisin nyt, mutta miten sen nyt saavuttaisi, sitä tulee jo vähän kyyniseksi.
 

annimetall

Epävirallinen Viisuselostaja
Liittynyt
9.7.2021
Viestejä
2,460
Reaktioarvo
2,341
Luulin kai, että olisin nyt lukiossa mätänemässä, etsimässä jotain järkevää tulevaisuutta. Kaveriton, yksinäinen, syrjäytynyt ja masentunut. Ylioppilaaksi valmistuva. Ikuinen äidin kellarissa asuja. Vähintään 140 kiloinen paska.

Mutta onneksi ei! Olenkin opiskelemassa ammattia, johon en oikein halua, laulan bändissä toisella puolella Suomea ja olen kissakahvilassa töissä. Eli noin 138% parempaa kuin olisin osannut kuvitella.
 
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
4,660
Reaktioarvo
5,134
Kuvittelin, että peruskoulun loppuun mennessä olen lopettanut urheiluharrastukseni, käyn koulua hyvällä keskiarvolla ja minulla on koulun ohessa työ, ainakin kesätöitä. Seurustelen tai ainakin on säätöä. Olen täysin kasvissyöjä. Mielenterveyteni ja terveyteni ylipäätään on erittäin hyvä ja pyrin vaihto-oppilaaksi johonkin päin Eurooppaa.

No. En missään vaiheessa lopettanut harrastusta. Tällä hetkellä heilutaan SM-tasolla junnuissa. Käyn kyllä koulua hyvällä keskiarvolla, mutta se on vaatinut paljon enemmän kuin olen luullut. Töitä en tee eikä siihen olisi aikaakaan. Kesätöitä hain mutten saanut. En seurustele, säädä, enkä ole ollut myöskään ihastunut kehenkään varmaankaan yli vuoteen. Syön edelleen melko usein lihaa, tosin keskivertoa harvemmin. Mielenterveyteni en voi sanoa olevan hyvä mutta ei se ihan hirveän pahakaan ole. Ainakaan suurimman osan ajasta. Vaihto-oppilashaave jäi taakse suunnilleen vuosi sitten.

En oikein osaa sanoa olenko tyytyväinen tai tyytymätön. Asiat ovat eri tavalla, mutta eivät välttämättä huonommin.
 
Ylös Pohja