Opiskelu Miten saatte raahattua itsenne kouluun vaikeina päivinä

Opiskelu ja itseopiskelu

PinkkiHuppari

Yliajattelija
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
537
Reaktioarvo
510
Tai muutenkin. Ite en oo onnistunut siinä taas hetkeen. Mulla ei oo koulussa mitään mikä kiinnostaisi tai motivoisi siellä oloon ja tarvitsin jonkun joka aamulla potkisi ylös sängystä tarpeeks ajoissa, mutta ei oo ketään. Miten te pääsette lähteen kouluun, vaikka ei kiinnostaisi yhtään?
 

qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
36,535
Reaktioarvo
2,893
Hmm

Sillon kun olin koulussa niin amiksessahan oli huomattavasti vaikeampaa käydä kuin esim lukiossa. Ja tajuun nyt että syy siihen saatto olla se kun amiksessa olin ihan pihalla enkä tiennyt ollenkaan mitä siellä tehään enkä osannu mitään ja vaa haahuilin siellä ilman mitään ymmärrystä mistään opetuksesta (jos sellaista edes oli, nimittäin aika paljon vaan oletettiin että me tehdään ite ja osataan, mikä ei ilmeisesti mun kaltaselle ihmiselle käyny). Lukiossa pystyin käymään siksi että oli pakko ja mulla oli sentään enemmän kavereita siellä ja muutenki tuntu että kuulun sinne ja ymmärrän mitä multa odotetaan, amiksessa en todellakaan ees tiennyt mitä multa vaaditaan ja odotetaan. Eikä ollu samalla tavalla kavereita joiden kanssa hengata ja esim kysyä että mitähän nyt pitää ees tehdä. Hmm. En kyllä tiiä onko sulla kyse ollenkaan samasta? Tavallaan se ulkopuolisuus koulussa voi tehä sen että ei oo mitään järkee enää siel ees ollakaan. Kun taas peruskoulussa ja lukiossa sentään olin osa sitä paikkaa mut amis tuntu siltä että en vaa kuulunu sinne vaa olin joku outo ylimääränen tyyppi joka vaa haahuili ja yritti mut ei koskaan ymmärtänyt ees mistä puhutaan ja mitä tehdään. Se tuntu jotenki epätodelliselta. Ja ainoo joka oikeesti tuntu huomaavan mut oli se kuraattori vai mikä olikaan. Toisaalta se oli varmaan ainut joka edes ehti auttaa mua koska opettajia tarvittiin muutenkin koko ajan muualla. Mut voisko kyse olla jostain tämmöisestä? Koska jos ei tunne kuuluvansa siihen kouluun ja tuntee olevansa "ylimääräinen" niin se on todella paljon vaikeampaa päästä sinne, ja toki se tunne saattaa vaan lisääntyy jos on paljon poissa ja sit kaikki alkaa tyylii jo aattelee et toi on lopettanu kokonaa
 

qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
36,535
Reaktioarvo
2,893
Hmm

Sillon kun olin koulussa niin amiksessahan oli huomattavasti vaikeampaa käydä kuin esim lukiossa. Ja tajuun nyt että syy siihen saatto olla se kun amiksessa olin ihan pihalla enkä tiennyt ollenkaan mitä siellä tehään enkä osannu mitään ja vaa haahuilin siellä ilman mitään ymmärrystä mistään opetuksesta (jos sellaista edes oli, nimittäin aika paljon vaan oletettiin että me tehdään ite ja osataan, mikä ei ilmeisesti mun kaltaselle ihmiselle käyny). Lukiossa pystyin käymään siksi että oli pakko ja mulla oli sentään enemmän kavereita siellä ja muutenki tuntu että kuulun sinne ja ymmärrän mitä multa odotetaan, amiksessa en todellakaan ees tiennyt mitä multa vaaditaan ja odotetaan. Eikä ollu samalla tavalla kavereita joiden kanssa hengata ja esim kysyä että mitähän nyt pitää ees tehdä. Hmm. En kyllä tiiä onko sulla kyse ollenkaan samasta? Tavallaan se ulkopuolisuus koulussa voi tehä sen että ei oo mitään järkee enää siel ees ollakaan. Kun taas peruskoulussa ja lukiossa sentään olin osa sitä paikkaa mut amis tuntu siltä että en vaa kuulunu sinne vaa olin joku outo ylimääränen tyyppi joka vaa haahuili ja yritti mut ei koskaan ymmärtänyt ees mistä puhutaan ja mitä tehdään. Se tuntu jotenki epätodelliselta. Ja ainoo joka oikeesti tuntu huomaavan mut oli se kuraattori vai mikä olikaan. Toisaalta se oli varmaan ainut joka edes ehti auttaa mua koska opettajia tarvittiin muutenkin koko ajan muualla. Mut voisko kyse olla jostain tämmöisestä? Koska jos ei tunne kuuluvansa siihen kouluun ja tuntee olevansa "ylimääräinen" niin se on todella paljon vaikeampaa päästä sinne, ja toki se tunne saattaa vaan lisääntyy jos on paljon poissa ja sit kaikki alkaa tyylii jo aattelee et toi on lopettanu kokonaa
Toki siis kyse oli mulla paljon myös ehkä ihan vaan sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta myös. Minkä takia en uskaltanut mennä luokkaan vaan chillasin pukkarissa monta tuntia ku en pystynyt mennä sinne.

Mut siis en muista oliko sulla lukio vai mikä? Jos on sellanen jonka pystyy lopettaa kesken nii tavallaan suosittelen koska mä kuraattorin kanssa keskustelin sillon ja sit päädyttiin vaa siihen et ei tästä tuu mitään ja mun kannattaa jättää kesken ainakin tällä erää. Olin kuitenkin yrittänyt siinä vaiheessa jo pitkään eikä siitä tullu mitään. Niin sit se oli vaan sellasta etten edistyny ollenkaan niin parempi oli jättää kesken siinä vaiheessa. Sit sen jälkeen pääsin jonneki työpajalle ja sit oonki ollu vähän kaikkial sellasis pätkissä. No tavallaan se voi "syrjäyttää" enemmän jos jää sit kotiin mutta tavallaan voin suositella tota ja jos et oo jo kuraattorille puhunu niin se kans vois auttaa.
 
Liittynyt
12.8.2021
Viestejä
905
Reaktioarvo
826
no siis ajattelen yksinkertaisesti että se on vaan pakko. vaikka väsyttäisi miten niin on vain pakko. jos en mene, niin silmänräpäyksessä oon yksinäinen ja luottotiedoton 35v alkkis joka harkitsee itsemurhaa itsemurhayksiössään.
 

auringon_lasku

tyhjäntoimittaja
Liittynyt
2.7.2021
Viestejä
512
Reaktioarvo
308
joo siis tota öö no ei mul oo muita ajatuksia aamulla ku että pakko kai s eon repiä ittesä ylös ja juosta sit kiireellä pysäkille. syyllisyys siin tulis jos ei menis. kunnon omantunnon tuskat. sitten tiiän ite että piristyn ihmisten seurassa siellä luultavasti niin se on sillee yks hyvä syy lisää.
 

Syksysydän

Löylykauha
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
797
Reaktioarvo
624
Ei varmaa mikää, mut siihe tottuu et arkisi on koulua ja sit se vaa menee mulla siinä halusin sitte tai en, ja toisaalt koulust poisjäämine ei tunnu (mulle täl hetkel) vaa järkeekäyvält ilma mitää oikeet kunno syyt.
Ja kans se ette haluu joutuu siihe tilanteesee mis mult aletaa kyselee jottai et "mikä ny on ku et suostu menemää kouluu"D:: .

Mielelläni kyl jättäsin sinne silti menemät :D
 

PinkkiHuppari

Yliajattelija
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
537
Reaktioarvo
510
no siis ajattelen yksinkertaisesti että se on vaan pakko. vaikka väsyttäisi miten niin on vain pakko. jos en mene, niin silmänräpäyksessä oon yksinäinen ja luottotiedoton 35v alkkis joka harkitsee itsemurhaa itsemurhayksiössään.
Yksinäinen jo oon ja tullu kans huomattua, että tähän päätyy kyllä tosi nopeesti. Suvussa on tosi paljon masennusta ja alkoholismia, joten oon päättänyt sen takia jättää päihteet kokonaan pois, koska musta tulis varmaan helposti riippuvainen. Saa nähdä noustaanko täältä vielä. Ainakin yritän nyt mennä edes sinne kouluun. D:
 

PinkkiHuppari

Yliajattelija
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
537
Reaktioarvo
510
Toki siis kyse oli mulla paljon myös ehkä ihan vaan sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta myös. Minkä takia en uskaltanut mennä luokkaan vaan chillasin pukkarissa monta tuntia ku en pystynyt mennä sinne.

Mut siis en muista oliko sulla lukio vai mikä? Jos on sellanen jonka pystyy lopettaa kesken nii tavallaan suosittelen koska mä kuraattorin kanssa keskustelin sillon ja sit päädyttiin vaa siihen et ei tästä tuu mitään ja mun kannattaa jättää kesken ainakin tällä erää. Olin kuitenkin yrittänyt siinä vaiheessa jo pitkään eikä siitä tullu mitään. Niin sit se oli vaan sellasta etten edistyny ollenkaan niin parempi oli jättää kesken siinä vaiheessa. Sit sen jälkeen pääsin jonneki työpajalle ja sit oonki ollu vähän kaikkial sellasis pätkissä. No tavallaan se voi "syrjäyttää" enemmän jos jää sit kotiin mutta tavallaan voin suositella tota ja jos et oo jo kuraattorille puhunu niin se kans vois auttaa.
Uskon, että mulla johtuu kans sosiaalisten tilanteiden pelosta/ahdistuksesta ja sit kanssa siitä, että mulla ei oo koulussa yhtään kavereita. Olin yläasteen jälkeen puolivuotta lukiossa, mutta mulla alko se niin huonosti, että päätin sitten jättää sen kesken. Tutustuin alkuun siellä muutamiin ihmisiin, mutta jäin aika nopeesti ulkopuoliseksi ja nyt Valmassa en oo osannut enää tutustua ihmisiin. Yläasteella kyllä helpotti kouluun menemistä paljon, kun oli edes se yks kaveri jonka kanssa pysty välillä olleen. Tavallaan tosi ristiriitasta, kun en oikeen edes halua toistua kehenkään, enkä varmaan osaiskaan, mutta sitten mietin kuitenkin, että millasta elämä olis, jos olis kaveri/kavereita.
 

qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
36,535
Reaktioarvo
2,893
Uskon, että mulla johtuu kans sosiaalisten tilanteiden pelosta/ahdistuksesta ja sit kanssa siitä, että mulla ei oo koulussa yhtään kavereita. Olin yläasteen jälkeen puolivuotta lukiossa, mutta mulla alko se niin huonosti, että päätin sitten jättää sen kesken. Tutustuin alkuun siellä muutamiin ihmisiin, mutta jäin aika nopeesti ulkopuoliseksi ja nyt Valmassa en oo osannut enää tutustua ihmisiin. Yläasteella kyllä helpotti kouluun menemistä paljon, kun oli edes se yks kaveri jonka kanssa pysty välillä olleen. Tavallaan tosi ristiriitasta, kun en oikeen edes halua toistua kehenkään, enkä varmaan osaiskaan, mutta sitten mietin kuitenkin, että millasta elämä olis, jos olis kaveri/kavereita.
No mut jos se on valma niin etköhän sä jonkun opettajan tai jonku kans saa selvitettyä ton et mitä teet tod tilanteessa?
 

Taivaansini

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
1,853
Reaktioarvo
1,419
Kaksoistutkintolaisena voin samaistua tähän. D: Nykyään onneksi koen kuuluvani porukkaan ja päivä päivältä huomaan vain yhä enemmän, kuinka samallaisia mun luokkalaiset on mun kanssa ja koulussa on tosi kivaa, mutta ekoina päivinä kaikki oli niin erilaista ja mulla oli ihan kamala fiilis sen vuoksi enkä kokenut kuuluvani sinne vaan lukioon, jota myös harkitsin.

Mulla on amiksessa pari "kaveria"(yhteen tutustuin jo ennen koulun alkua, mutta se ei ymmärrä mua, meissä ei oo mitään yhteistä ja se on välillä vähän ärsyttävä ja rinnakkaisluokalla niin jutellaan vaan sattumanvaraisesti koulun käytävillä)(yhteen tutustuin vasta vikana koulupäivänä ennen joululomaa ja se vaikuttaa ihan mukavalta ja ollaan juteltu sen jälkeen snäpissä, mutta seki vaikuttaa aika erilaiselta kuin mä ja on rinnakkaisluokalla niin nään sitäkin vaan jossain ruokailussa)(sit on yks mun luokkalainen johon oon just alkanut tutustua viime viikolla ja se on tosi kiva ja samallainen kuin mä mutta en tiiä voinko viel sanoo kaveriks ku ei kumminkaan olla viel niin hyvin tutustuttu D:) mutta siis ku ne "kaverit" ei tosiaankaan oo mitään hirveen läheisiä ja on muilla luokilla niin en voi kysyä niiltä mitä kaikkee ne on tehneet koulussa sillä aikaa kun oon ollut lukiossa ja joudun oottaa et ope tulee selittää, mutta opeilla on aina hirvee kiire ohjeistaa muita ja oon ihan hukassa.

Mutta siis joo, etenkin alussa meitä opetti koko ajan yks ope, joka on vieläpä meidän vastuuohjaaja ja se aina vaan anto ohjeet et "tehkää tää" ja sit ei ees opastanut meitä et miten ja kukaan ei osannut mitään ja sit se kerto kaikki tehtävänannot aina hirveen epäselvästi. Ihan mukava tyyppi, mutta kukaan ei ikinä oppinut sen oppitunneilla mitään.

Syy myös miks musta tuntu koulun alusaa, et kuuluisin lukioon oli se, koska ykski lukio oli ihan yläasteen vieressä ja näytti ihan samalta ku yläaste.(samat parakit oli sielläkin-_-) niin ei niinku ollut niin suurta muutosta ja oli kaikki vanhat tyypit yms. Ja mulla on siellä lukiossa yks hyvä kaveri ja se on tosi tärkeetä et se on siellä koska lukiossa on oikeesti ihan hirvee määrä kaikkii paritehtävii ja muita, joten en varmaan kestäis olla yksin. Lisäksi olisin monesta asiasta ihan pihalla ilman tätä mun kaveria. Esim. kerran niillä oli sijainen ja ne päätti pitää oppitunnin samassa luokassa, kuin niitten edellinenkin tunti oli ja jos mulla ei ois ollut tätä mun kaverii niin en ois tiennyt että näin on, koska siitä ei tiedotettu mitenkään, kun kaikki muut ku kaksarit sai tietää edellisen tunnin aikana siitä.

Mut joo, ymmärrän kyllä mitä tarkotat. D: Nykyään en kyl enää missään nimessä vaihtais lukioon enkä sinne tullessani kokenut yhtään kuuluvani sinne, nyt tosin ihan ok. Koen kuuluvani 100% tonne amikseen vaikkei mulla hirveesti kavereita siellä ookkaan.
 

PinkkiHuppari

Yliajattelija
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
537
Reaktioarvo
510
Kaksoistutkintolaisena voin samaistua tähän. D: Nykyään onneksi koen kuuluvani porukkaan ja päivä päivältä huomaan vain yhä enemmän, kuinka samallaisia mun luokkalaiset on mun kanssa ja koulussa on tosi kivaa, mutta ekoina päivinä kaikki oli niin erilaista ja mulla oli ihan kamala fiilis sen vuoksi enkä kokenut kuuluvani sinne vaan lukioon, jota myös harkitsin.

Mulla on amiksessa pari "kaveria"(yhteen tutustuin jo ennen koulun alkua, mutta se ei ymmärrä mua, meissä ei oo mitään yhteistä ja se on välillä vähän ärsyttävä ja rinnakkaisluokalla niin jutellaan vaan sattumanvaraisesti koulun käytävillä)(yhteen tutustuin vasta vikana koulupäivänä ennen joululomaa ja se vaikuttaa ihan mukavalta ja ollaan juteltu sen jälkeen snäpissä, mutta seki vaikuttaa aika erilaiselta kuin mä ja on rinnakkaisluokalla niin nään sitäkin vaan jossain ruokailussa)(sit on yks mun luokkalainen johon oon just alkanut tutustua viime viikolla ja se on tosi kiva ja samallainen kuin mä mutta en tiiä voinko viel sanoo kaveriks ku ei kumminkaan olla viel niin hyvin tutustuttu D:) mutta siis ku ne "kaverit" ei tosiaankaan oo mitään hirveen läheisiä ja on muilla luokilla niin en voi kysyä niiltä mitä kaikkee ne on tehneet koulussa sillä aikaa kun oon ollut lukiossa ja joudun oottaa et ope tulee selittää, mutta opeilla on aina hirvee kiire ohjeistaa muita ja oon ihan hukassa.

Mutta siis joo, etenkin alussa meitä opetti koko ajan yks ope, joka on vieläpä meidän vastuuohjaaja ja se aina vaan anto ohjeet et "tehkää tää" ja sit ei ees opastanut meitä et miten ja kukaan ei osannut mitään ja sit se kerto kaikki tehtävänannot aina hirveen epäselvästi. Ihan mukava tyyppi, mutta kukaan ei ikinä oppinut sen oppitunneilla mitään.

Syy myös miks musta tuntu koulun alusaa, et kuuluisin lukioon oli se, koska ykski lukio oli ihan yläasteen vieressä ja näytti ihan samalta ku yläaste.(samat parakit oli sielläkin-_-) niin ei niinku ollut niin suurta muutosta ja oli kaikki vanhat tyypit yms. Ja mulla on siellä lukiossa yks hyvä kaveri ja se on tosi tärkeetä et se on siellä koska lukiossa on oikeesti ihan hirvee määrä kaikkii paritehtävii ja muita, joten en varmaan kestäis olla yksin. Lisäksi olisin monesta asiasta ihan pihalla ilman tätä mun kaveria. Esim. kerran niillä oli sijainen ja ne päätti pitää oppitunnin samassa luokassa, kuin niitten edellinenkin tunti oli ja jos mulla ei ois ollut tätä mun kaverii niin en ois tiennyt että näin on, koska siitä ei tiedotettu mitenkään, kun kaikki muut ku kaksarit sai tietää edellisen tunnin aikana siitä.

Mut joo, ymmärrän kyllä mitä tarkotat. D: Nykyään en kyl enää missään nimessä vaihtais lukioon enkä sinne tullessani kokenut yhtään kuuluvani sinne, nyt tosin ihan ok. Koen kuuluvani 100% tonne amikseen vaikkei mulla hirveesti kavereita siellä ookkaan.
Ajattelin kans alkuun, että lukio olis mulle parempi vaihtoehto, mutta nopeesti huomasin, että ei todellakaan ollut. Tavallaan tuolla amiksen puolella (tarkemmin Valmassa) on ollut helpompaa, mutta oon niin huono tutustumaan ihmisiin, että aika yksin siellä oon ollut. Kiva kuulla, että oot päässyt ainakin vähän paremmin nyt mukaan porukkaan ja on vähän kavereitakin, koska se vaikuttaa yllättävän paljon mielialaan tai niin oon ainakin ite huomannu. (:
 

Taivaansini

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
1,853
Reaktioarvo
1,419
Ajattelin kans alkuun, että lukio olis mulle parempi vaihtoehto, mutta nopeesti huomasin, että ei todellakaan ollut. Tavallaan tuolla amiksen puolella (tarkemmin Valmassa) on ollut helpompaa, mutta oon niin huono tutustumaan ihmisiin, että aika yksin siellä oon ollut. Kiva kuulla, että oot päässyt ainakin vähän paremmin nyt mukaan porukkaan ja on vähän kavereitakin, koska se vaikuttaa yllättävän paljon mielialaan tai niin oon ainakin ite huomannu. (:
Joo, sama. Oon tosi huono tutustumaan ihmisiin. Mutta enpä nyt tiiä vaikuttiks noi kaverit niin positiivisesti mielialaan, ku toisen kanssa ehin jutella vaan vähän ennen ku se meni työharjotteluun ja toinen on välillä vähän ärsyttävä eikä ymmärrä mua+molemmat on eri luokilla niin en nää niitä paljoa. Mutta joo kylhän mä nyt tohon mun luokkalaiseen tutuistuin ja se on tosi kiva ja voisin sanoa jo kaveriks ja eilen ku se ei ollut koulussa niin tutustuin pariin muuhunkin luokkalaiseen. Ja kylhän se mieltä parantaa, kun ei oppitunnilla tai ruokailussa tarvii aina olla yksin ja pystyn olla koulussa nyt paljon rennommin, ku tutustuin mun luokkalaisiin. :D Mutta en mä missään vaiheessa oo ollut niin iso osa porukkaa, oon vaan kokenut kuuluvani joukkoon, koska ollaan samaa ryhmää ja meillä on samoja mielenkiinnonkohteita.
 

PinkkiHuppari

Yliajattelija
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
537
Reaktioarvo
510
Joo, sama. Oon tosi huono tutustumaan ihmisiin. Mutta enpä nyt tiiä vaikuttiks noi kaverit niin positiivisesti mielialaan, ku toisen kanssa ehin jutella vaan vähän ennen ku se meni työharjotteluun ja toinen on välillä vähän ärsyttävä eikä ymmärrä mua+molemmat on eri luokilla niin en nää niitä paljoa. Mutta joo kylhän mä nyt tohon mun luokkalaiseen tutuistuin ja se on tosi kiva ja voisin sanoa jo kaveriks ja eilen ku se ei ollut koulussa niin tutustuin pariin muuhunkin luokkalaiseen. Ja kylhän se mieltä parantaa, kun ei oppitunnilla tai ruokailussa tarvii aina olla yksin ja pystyn olla koulussa nyt paljon rennommin, ku tutustuin mun luokkalaisiin. :D Mutta en mä missään vaiheessa oo ollut niin iso osa porukkaa, oon vaan kokenut kuuluvani joukkoon, koska ollaan samaa ryhmää ja meillä on samoja mielenkiinnonkohteita.
Aa, no joo siinä tilanteessa voi kyllä vaikuttaa vaan negatiivisesti, jos joku ei ymmärrä tai on muuten ärsyttävä, mutta sit sellasten oikeenlaisten ja kivojen ihmisten seurassa voi tulla parempi olo. Toivottavasti saat niistä hyviä kavereita, kun tutustut paremmin. :)
 

Taivaansini

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
1,853
Reaktioarvo
1,419
Aa, no joo siinä tilanteessa voi kyllä vaikuttaa vaan negatiivisesti, jos joku ei ymmärrä tai on muuten ärsyttävä, mutta sit sellasten oikeenlaisten ja kivojen ihmisten seurassa voi tulla parempi olo. Toivottavasti saat niistä hyviä kavereita, kun tutustut paremmin. :)
Joo. :D Ja kyl musta onneks tuntuu, et tutustun nyt noihin mun luokkalaisiin paremmin. :) Toivottavasti säkin saisit amiksesta kavereita.
 

aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
Ite käyn toista vuotta lukiossa ja nyt on alkanut tuntuu siltä että ei kiinnosta paskaakaa vaikka vielä täällä oon. Onhan mulla pari kouluainetta jotka kiinnostaa ja joita tykkään opiskella ja haluaisin myös ylioppilaaksi vuoden päästä mut toisaalta saattais vähän houkotella lähtee opiskelemaan muualle mut en tiiä yhtään et mihin ku tuntuu et niihin jotka on omasta mielestä ne mulle sopivimmat vaihtoehdot ni niihin tarvii jonkun yliopistokoulutuksen. Tääkään ei lisää mulla motivaatioo siis se että jaksaisin opiskella ja pääsisin yliopistoon opiskelemaan jotain itelle kiinnostavaa juttua ku en tiiä sit yhtään et mistä tykkään ja mitä haluun. Psykologia ja yhteiskuntaoppi kiinnostaa jonkun verran ja ne on oikeestaan ne aineet joitten takia jaksan koulua enää käydä. Mut en kyllä osaa ajatella itteäni psykologina kun siinä on kuulemma aika pitkä koulutus ja sit oon aika empaattinen (joka on toisaalta hyvä juttu) mut saatan ottaa toisten murheet omalle kontolleni ja tää taitaa olla mulle sellainen luonteenpiirteen kaltane juttu et ei lähe kokonaan pois vaikka kasvan ja viisastuisin. Mitkään alat ei kiinnosta ja tuntuu vaan epätoivoiselta kun meillä on käynyt pari esittelemässä jotain niiden oppilaitoksii ja ei kiinnosta niistä mikään. Samalla ahdistaa tämän hetkinen maailmantilanne ja miten maailma tulee muuttumaan eikä palaudu ennalleen varmaa enää ikinä. Tuntuu vähän turhalta enää opiskella ku ei oo minkäänlaista motivaatiota ja mulla on tän kevään aikana tullu jo niin monta ahdistus/paniikkikohtausta etten oo pysyny enää laskuissa mukana. Kävin talvella juttelemassa kuraattorille vanhoista jutuista ja tuntuu et ne on ainakin jonkinlaisena osasyynä mun tän hetkiseen kokopäiväiseen ahdistukseen ja masennuksen tunteeseen. En pidä mahdottomana masennusta kun äidilläkin sitä on ollut ja mulla on sellaisia asioita tapahtunut mitkä vois aiheuttaa masennusta kuten kiusaaminen ja yksinäisyys varsinkin peruskoulun ajan. Aika monesti on myös alkanut tuntumaan et en enää kuulu tähän maailmaan ja kaikki on alkanut tuntumaan ihan vieraalta ja ainut asia oikeestaan mistä saan hyvää oloa on musiikki ja sen takia mulla onkin kuulokkeet melkein koko ajan päässä ja kaikki kotona aina valittaa siitä mut se on ainut asia mikä saa mun mielen pysymään jollakin tavalla kasassa päivät. Musta on alkanut tuntumaan siltä et inhoon itteeni kun en liiku melkein ollenkaan ja syön miten sattuu. Pienistäkin asioista tulee itkuisuutta vähänkään kun alkaa miettimään vanhoja asioita ja tälleen. Tiedän et mun varmaan pitäisi mennä juttelemaan jollekin ammattilaiselle mut en osaa ite oikeen mennä ja kuraattorillakin silloin en osannut oikeen kertoa minkälainen mun olo oikeesti on. Tämän lisäksi mulla on vähän sellainen tapa et vieraille ihmisille saatan tahtomattani ja tiedostamattani ”esittää” iloista ja sillee et ei mua oikeesti vaivaa mikään. En tiedä mistä se on oikeen tullut mutta en enää viitsi kertoo mun vanhemmillekaan mun asioista ja niistä mitkä taas aina uudestaan ja uudestaan ahdistaa kun äidilläkin on taipumusta ahdistukseen ja masennukseen enkä haluais aiheuttaa sille niitä. Enkä haluais muutenkaan vaikuttaa ns heikolta tai silleen et oisin hirveen masentunut kotona kun mua ahdistaa se miten mun perhe suhtautuu siihen. Mä en tiedä mitkä asiat mun jatkuvaan ahdistukseen vaikuttaa mutta varmaan juurikin koulunkäynti ja et pyörittelen niitä samoja asioita koko ajan päässä. Tuntuu et mulla on taas alkanu mennä huonompaan suuntaan, yläasteelta lähtiessäni ja päästessäni toisen kaupungin lukioon henkilökohtaisesta syystä, olo tuntu paremmalta ku ei ollu enää ne samat tyypit jotka aiheutti ahdistusta ympärillä koko ajan. Ykkösluokka meni ihan ok ja oikeestaan suurimman osan ajasta tosi hyvin ku ei tarvinnut hirveesti stressata koulua ja olin saanut kavereitakin. Nyt kakkosluokalla menin juttelemaan yhdelle meidän koulussa olevalle pojalle en siis aatellu et meistä tulis muuta kuin kavereita vaikka kyllähän mä olin siitä vähän kiinnostunut ja pidin söpönä, en mä olis varmaan muuten mennyt juttelemaan sille. Alettiin juttelemaan sitten puhelimen kautta joka päivä ja tajusin et oon oikeesti ihastunu siihen ja kävin niilläkin sitten pari kertaa. Olisin halunnut tutustua siihen enemmän mut sit sain tietää et se tykkäs musta ja sano sitte et ei oo valmis suhteeseen ja mähän otin siitä itteeni ku aattelin et olin tehnyt jotain pahasti väärin. Ennen kun mä tutustuin siihen, kesäloman lopussa mä kävin näkee yhtä toista jätkää joka asu toisessa kaupungissa ja sen kaa oli kiva jutella. Sit ku mä menin toisen kerran sinne ni sit se ei halunnukaa nähä ja poisti mut sen snäpistä. Ahdistaa myös koska haluaisin ehkä jonkun mutta tuntuu siltä et kaikki on vaan seksin perässä ja mua ahdistaa se ajatus vielä koska oon neitsyt enkä oo saanu oikeestaan pusuakaan vielä. Nyt mä oon snäpänny yhdelle pojalle joka asuu tosi kaukana ja musta tuntuu et mä oon kiinnostumassa siitä vaikka ei me edes olla hirveesti juteltu mitään. En oo snäpännytkään sille oikeestaan melkein ollenkaan kun en halua et mä alkaisin oikeesti kiinnostumaan siitä. Toivoisin vaan et se poistais mut sen kavereista tai jotain. Tai en ehkä sittenkään tiedä.

Oho tästähän tuli pitkä viesti:D en siis tiedä mikä ihme tän viesti pointti oli vai oliko mikää kuhan vaan kirjottelin ku tuntuu et kerranki saa johonkin purkaa:D en siis pyydä et kenenkään tarvis ehdotella mitään vinkkejä tähän tilanteeseen vaikka musta tuntuu et terapia se on mitä mä tarvitsisin mut oisin todella kiitollinen jos joku viitsisi kertoa tästä jotain omia mielipiteitä
 
Liittynyt
12.8.2021
Viestejä
905
Reaktioarvo
826
Ite käyn toista vuotta lukiossa ja nyt on alkanut tuntuu siltä että ei kiinnosta paskaakaa vaikka vielä täällä oon. Onhan mulla pari kouluainetta jotka kiinnostaa ja joita tykkään opiskella ja haluaisin myös ylioppilaaksi vuoden päästä mut toisaalta saattais vähän houkotella lähtee opiskelemaan muualle mut en tiiä yhtään et mihin ku tuntuu et niihin jotka on omasta mielestä ne mulle sopivimmat vaihtoehdot ni niihin tarvii jonkun yliopistokoulutuksen. Tääkään ei lisää mulla motivaatioo siis se että jaksaisin opiskella ja pääsisin yliopistoon opiskelemaan jotain itelle kiinnostavaa juttua ku en tiiä sit yhtään et mistä tykkään ja mitä haluun. Psykologia ja yhteiskuntaoppi kiinnostaa jonkun verran ja ne on oikeestaan ne aineet joitten takia jaksan koulua enää käydä. Mut en kyllä osaa ajatella itteäni psykologina kun siinä on kuulemma aika pitkä koulutus ja sit oon aika empaattinen (joka on toisaalta hyvä juttu) mut saatan ottaa toisten murheet omalle kontolleni ja tää taitaa olla mulle sellainen luonteenpiirteen kaltane juttu et ei lähe kokonaan pois vaikka kasvan ja viisastuisin. Mitkään alat ei kiinnosta ja tuntuu vaan epätoivoiselta kun meillä on käynyt pari esittelemässä jotain niiden oppilaitoksii ja ei kiinnosta niistä mikään. Samalla ahdistaa tämän hetkinen maailmantilanne ja miten maailma tulee muuttumaan eikä palaudu ennalleen varmaa enää ikinä. Tuntuu vähän turhalta enää opiskella ku ei oo minkäänlaista motivaatiota ja mulla on tän kevään aikana tullu jo niin monta ahdistus/paniikkikohtausta etten oo pysyny enää laskuissa mukana. Kävin talvella juttelemassa kuraattorille vanhoista jutuista ja tuntuu et ne on ainakin jonkinlaisena osasyynä mun tän hetkiseen kokopäiväiseen ahdistukseen ja masennuksen tunteeseen. En pidä mahdottomana masennusta kun äidilläkin sitä on ollut ja mulla on sellaisia asioita tapahtunut mitkä vois aiheuttaa masennusta kuten kiusaaminen ja yksinäisyys varsinkin peruskoulun ajan. Aika monesti on myös alkanut tuntumaan et en enää kuulu tähän maailmaan ja kaikki on alkanut tuntumaan ihan vieraalta ja ainut asia oikeestaan mistä saan hyvää oloa on musiikki ja sen takia mulla onkin kuulokkeet melkein koko ajan päässä ja kaikki kotona aina valittaa siitä mut se on ainut asia mikä saa mun mielen pysymään jollakin tavalla kasassa päivät. Musta on alkanut tuntumaan siltä et inhoon itteeni kun en liiku melkein ollenkaan ja syön miten sattuu. Pienistäkin asioista tulee itkuisuutta vähänkään kun alkaa miettimään vanhoja asioita ja tälleen. Tiedän et mun varmaan pitäisi mennä juttelemaan jollekin ammattilaiselle mut en osaa ite oikeen mennä ja kuraattorillakin silloin en osannut oikeen kertoa minkälainen mun olo oikeesti on. Tämän lisäksi mulla on vähän sellainen tapa et vieraille ihmisille saatan tahtomattani ja tiedostamattani ”esittää” iloista ja sillee et ei mua oikeesti vaivaa mikään. En tiedä mistä se on oikeen tullut mutta en enää viitsi kertoo mun vanhemmillekaan mun asioista ja niistä mitkä taas aina uudestaan ja uudestaan ahdistaa kun äidilläkin on taipumusta ahdistukseen ja masennukseen enkä haluais aiheuttaa sille niitä. Enkä haluais muutenkaan vaikuttaa ns heikolta tai silleen et oisin hirveen masentunut kotona kun mua ahdistaa se miten mun perhe suhtautuu siihen. Mä en tiedä mitkä asiat mun jatkuvaan ahdistukseen vaikuttaa mutta varmaan juurikin koulunkäynti ja et pyörittelen niitä samoja asioita koko ajan päässä. Tuntuu et mulla on taas alkanu mennä huonompaan suuntaan, yläasteelta lähtiessäni ja päästessäni toisen kaupungin lukioon henkilökohtaisesta syystä, olo tuntu paremmalta ku ei ollu enää ne samat tyypit jotka aiheutti ahdistusta ympärillä koko ajan. Ykkösluokka meni ihan ok ja oikeestaan suurimman osan ajasta tosi hyvin ku ei tarvinnut hirveesti stressata koulua ja olin saanut kavereitakin. Nyt kakkosluokalla menin juttelemaan yhdelle meidän koulussa olevalle pojalle en siis aatellu et meistä tulis muuta kuin kavereita vaikka kyllähän mä olin siitä vähän kiinnostunut ja pidin söpönä, en mä olis varmaan muuten mennyt juttelemaan sille. Alettiin juttelemaan sitten puhelimen kautta joka päivä ja tajusin et oon oikeesti ihastunu siihen ja kävin niilläkin sitten pari kertaa. Olisin halunnut tutustua siihen enemmän mut sit sain tietää et se tykkäs musta ja sano sitte et ei oo valmis suhteeseen ja mähän otin siitä itteeni ku aattelin et olin tehnyt jotain pahasti väärin. Ennen kun mä tutustuin siihen, kesäloman lopussa mä kävin näkee yhtä toista jätkää joka asu toisessa kaupungissa ja sen kaa oli kiva jutella. Sit ku mä menin toisen kerran sinne ni sit se ei halunnukaa nähä ja poisti mut sen snäpistä. Ahdistaa myös koska haluaisin ehkä jonkun mutta tuntuu siltä et kaikki on vaan seksin perässä ja mua ahdistaa se ajatus vielä koska oon neitsyt enkä oo saanu oikeestaan pusuakaan vielä. Nyt mä oon snäpänny yhdelle pojalle joka asuu tosi kaukana ja musta tuntuu et mä oon kiinnostumassa siitä vaikka ei me edes olla hirveesti juteltu mitään. En oo snäpännytkään sille oikeestaan melkein ollenkaan kun en halua et mä alkaisin oikeesti kiinnostumaan siitä. Toivoisin vaan et se poistais mut sen kavereista tai jotain. Tai en ehkä sittenkään tiedä.

Oho tästähän tuli pitkä viesti:D en siis tiedä mikä ihme tän viesti pointti oli vai oliko mikää kuhan vaan kirjottelin ku tuntuu et kerranki saa johonkin purkaa:D en siis pyydä et kenenkään tarvis ehdotella mitään vinkkejä tähän tilanteeseen vaikka musta tuntuu et terapia se on mitä mä tarvitsisin mut oisin todella kiitollinen jos joku viitsisi kertoa tästä jotain omia mielipiteitä
Psykologiksi ei tarvii opiskella sen kauempaa kuin muihinkaan maisteriksi vaativiin, eli 5v tavoiteaika. :) Mun kaveri valmistui siis vuosi sitten. Älä oikeasti luovuta enää tuossa vaiheessa, koska sun opintoaikasi vain pitenee pitenemistään jos lopetat lukion kesken. Psykalta ja yhteiskuntatieteistä valmistutaan lisäksi tosi erilaisiin ammatteihin ja ainakin oma kokemus on ollut, että yliopisto on paljon chillimpää kuin lukio.
 

aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
Psykologiksi ei tarvii opiskella sen kauempaa kuin muihinkaan maisteriksi vaativiin, eli 5v tavoiteaika. :) Mun kaveri valmistui siis vuosi sitten. Älä oikeasti luovuta enää tuossa vaiheessa, koska sun opintoaikasi vain pitenee pitenemistään jos lopetat lukion kesken. Psykalta ja yhteiskuntatieteistä valmistutaan lisäksi tosi erilaisiin ammatteihin ja ainakin oma kokemus on ollut, että yliopisto on paljon chillimpää kuin lukio.
okei sit oon kuullu jotai huhuja vaan:) en siis oo ottanu tosta sen kummemmin selvää.
 
Liittynyt
12.8.2021
Viestejä
905
Reaktioarvo
826
okei sit oon kuullu jotai huhuja vaan:) en siis oo ottanu tosta sen kummemmin selvää.
terapeutiksi pitää kouluttautua lisää, mutta psykologin pätevyyden saa valmistumalla psykalta maisteriksi. kaikki psykologit ei siis saa tehdä psykoterapeutin hommia, eikä kaikki psykoterapeutit ole psykologeja, vaan he voivat myös olla esim. pappeja tai sairaanhoitajia. siitä varmaan sekaannus :D
 

aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
terapeutiksi pitää kouluttautua lisää, mutta psykologin pätevyyden saa valmistumalla psykalta maisteriksi. kaikki psykologit ei siis saa tehdä psykoterapeutin hommia, eikä kaikki psykoterapeutit ole psykologeja, vaan he voivat myös olla esim. pappeja tai sairaanhoitajia. siitä varmaan sekaannus :D
luulenpa että siitä se johtuukin et mennyt vähän asiat sekaisin:)
 
Ylös Pohja