Opiskelu Opiskelumotivaatio

Opiskelu ja itseopiskelu
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
1,068
Reaktioarvo
1,522
Samaa mietin. D: Etenkin tää etäopiskelu on ollut välillä aika persiistä, kun en omista itsekuria (oon koko ajan puhelin kädessä somettamassa ja unirytmini on kamala) ja kaiken aikatauluttaminen on hankalaa. Olen ihan suht kiinnostunut opiskelualastani, mutta siltikään en oikein jaksaisi panostaa opintoihin.
 
Cieli

Weteraani
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
318
Reaktioarvo
384
Minähän opiskelen jatkuvasti jotain ja nykyään tykkään opiskella, mutta en mä lukioaikoina tykännyt siitä ja tein kaiken pitkin hampain. Tykkäsin etenkin kielten opiskelusta ja siltikään ei erityisemmin huvittanut tehdä tehtäviä.

En osaa sanoa mitään taikakeinoa opiskelumotivaation kasvattamiseksi. Nykyään vähän vanhempana tykkään oppia uusia asioita ja pysyä kärryllä ja ehkä olen vähän suorituskeskeinenkin, eli tykkään siitä, kun saan palauttaa valmiin tehtävän ja merkata sen tehdyksi, siitä tulee semmoinen eteenpäin menemisen tunne. Ja jotain porkkanaakin on kiva olla, itselläni se on ollut mahdollisuus mennä vaihto-oppilaaksi ja se on semmoinen tavoite, jota kohti opiskella. Muilla se voi olla joku muu juttu.
 
Makkachin

Puudeli
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,137
Reaktioarvo
1,171
Haastava kysymys, koska usein saattaa olla niin, että pidän oikeasti siitä aiheesta jota opiskelen, enkä siltikään saa mitään aikaiseksi. Joskus ainakin auttoi kun mietin, että teen nyt tätä asiaa edes vartin verran. Kun alkuun pääsee, niin tekee mielellään enemmänkin. Myös musiikin kuuntelu samalla, koska minulla se auttaa uppoutumaan siihen opiskeluun ja sulkemaan kaiken ympärillä olevan pois.
 
aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588

Kiitos vinkeistä! Kerran kokeilin etäopiskelun aikaan tota valmiiden tehtävien merkkaamista ylös ja tuli mahtava tunne sen jälkeen, kun näki konkreettisesti paperilla että oli saanut tehtyä kaikki tai ainakin melkein kaikki.
 
aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
Samaa mietin. D: Etenkin tää etäopiskelu on ollut välillä aika persiistä, kun en omista itsekuria (oon koko ajan puhelin kädessä somettamassa ja unirytmini on kamala) ja kaiken aikatauluttaminen on hankalaa. Olen ihan suht kiinnostunut opiskelualastani, mutta siltikään en oikein jaksaisi panostaa opintoihin.
Itsellä on ollut nyt pari kertaa etäopiskelua - viime keväänä ja tänä talvena pari kuukautta - ja alkanu aina ahdistus ja mielenterveysongelmat pahentua. Ärsyttää kun ei saanu silloinkaan tehtyä mitään ja tunsin itteni niin inhottavaksi ihmiseksi kun ajattelin että sillä aikaa kun mä makaan peiton alla keskellä päivää, muut tekee kaikkee kivaa ja on motivoituneita.
 
aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
Paras motivaattori on deadline. Voin yrittää viikkoja etukäteen ahertaa enkä saa mitään aikaan. Sitten vasta kun on täysin pakko niin saan aikaseksi 🙈
Allekirjoitan! Vaikka toisaalta silloin on hirvee stressi ja paine saada tehdyksi ja se aiheuttaa sivuoireita :D
 
aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
Haastava kysymys, koska usein saattaa olla niin, että pidän oikeasti siitä aiheesta jota opiskelen, enkä siltikään saa mitään aikaiseksi. Joskus ainakin auttoi kun mietin, että teen nyt tätä asiaa edes vartin verran. Kun alkuun pääsee, niin tekee mielellään enemmänkin. Myös musiikin kuuntelu samalla, koska minulla se auttaa uppoutumaan siihen opiskeluun ja sulkemaan kaiken ympärillä olevan pois.
Mäkin oon huomannu musiikin kuutelun helpottavan opiskelua ja auttavan keskittymään paremmin. Sen pitää olla mulle just sellasta, missä on kauniita ääniä eikä puhetta ollenkaan. Olen itsekin huomannut, että vaikka jokin kouluaine kiinnostaisi paljon, tuntuu ärsyttävältä ja vaikealta tarttua hommiin. Itselläni sen luultavasti aiheuttaa se, että jollain tapaa ajattelen, että mun on pakko tehdä se, ja se alkaa ahdistamaan. Yksin, omaan tahtiin on paras tapa itselleni. Se, että opettajat/vanhemmat tulevat valittamaan läksyistä ja opinnoista saavat motivaation laskemaan jyrkästi :D
 
Samaistun kyllä tuohon, että oman tahtiin ja omalla tavalla kaikki sujuu helpommin ja nopeammin. Ehkä siinä on mukana myös jotain suorituspaineita, että pitäisi tehdä hyvin, niin asenne sitä työtä kohtaan on jo vähän nihkeä ja pelkää, ettei kykene suoriutumaan niin hyvin kuin itse odottaa.
 
aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
Samaistun kyllä tuohon, että oman tahtiin ja omalla tavalla kaikki sujuu helpommin ja nopeammin. Ehkä siinä on mukana myös jotain suorituspaineita, että pitäisi tehdä hyvin, niin asenne sitä työtä kohtaan on jo vähän nihkeä ja pelkää, ettei kykene suoriutumaan niin hyvin kuin itse odottaa.
Täähän se ois! Toisaalta, itsellä auttaa myös jos joku on sanomassa mitä mun pitää tehdä. Aina se ei kuitenkaan toimi. Kuten tämäkään asia, harva asia on mustavalkoista!:D Se riippuu niin paljon omasta mielenkiinnosta, tunnetilasta ja tilanteesta.
 
varjojenmaa

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
300
Reaktioarvo
305
Oon opiskelunarkomaani, joten älkää ottako mallia. Tyypillisesti menee muutama kuukausi hyvin kunnes uuvun ja masennun, nyt taas masennus on ottanut vallan. Jos kukaan tai mikään ei keskeytä, saatan opiskella 12 tuntia syömättä tai pitämättä taukoja. Uskokaa tai älkää, ajoittaiset motivaatio-ongelmat suojelee teitä tältä :/
 
Kuulostaa kyllä rankalta 😥
 
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
4,660
Reaktioarvo
5,134
Oon opiskelunarkomaani, joten älkää ottako mallia. Tyypillisesti menee muutama kuukausi hyvin kunnes uuvun ja masennun, nyt taas masennus on ottanut vallan. Jos kukaan tai mikään ei keskeytä, saatan opiskella 12 tuntia syömättä tai pitämättä taukoja. Uskokaa tai älkää, ajoittaiset motivaatio-ongelmat suojelee teitä tältä :/
Minussa on samoja piirteitä. Olen joutunut opettelemaan tauottamista.
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
40
Reaktioarvo
62
Mä tykkään yleisesti ottaen koulusta aika paljonkin. Eniten varmaan motivoi deadline, ja välillä yritän ajatella et mitä varten mä opiskelen. Ja joo oon kyl vasta yläasteella et ei koulujutuilla oo vielä hirveen isoa merkitystä, mut kyl mä tiiän et en mä tuu ikinä pääseen sinne lääkikseen jos mä vaan pakenen kouluhommien äärestä ja lyön kaiken läskiks.

Ja sit vielä, et ei kaikkeen tarvii panostaa niin paljon. Kokeisiin lukiessa (tää on toki ainekohtasta, esim. kielissä tää on ehdoton nounou) riittää et ne asiat muistaa vaan sen yhden koepäivän hyvin :D
 
Mandalay

kadoksissa
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
783
Reaktioarvo
747
Mä rakastan opiskella jotain tiettyjä juttuja ja oon esimerkiksi käyttänyt tunteja lukiessani jonkun kurssin asioita, jotka sattuu liittymään mielenkiinnonkohteisiini ja itseopiskellut paljonkin kaikkea koulun ulkopuolella, mutta kaikki muu on pelkkää turhauttavaa rämpimistä ja tuntuu olevan ihan sattuman kauppaa mihin riittää motivaatio ja mihin ei. Motivaatiota yleisesti koulunkäyntiin ei ole näkynyt eikä kuulunut enää moniin vuosiin ja alan olla jo väsynyt tähän kun en saa mitään tehtyä kunnolla, joten jään seurailemaan jos joltain löytyisi hyviä vinkkejä D:
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Tykkään graduni aiheesta, mutta mulla on sitä kasassa jotain kuus sivua :D Tuntuu etten vaan osaa kirjoittaa mitään enkä ainakaan oikeita asioita. Muilla samassa ryhmässä on gradut kohta valmiina esitarkastukseen ja ohjaajakin varmaan luulee, että mulla on tätä enemmän kuin oikeasti on. Viime aikoina oon motivoinut muiden kurssien töitä sillä, että pitäisi joskus saada tehtyä graduakin.
 
Taivaansini

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
1,853
Reaktioarvo
1,419
Siis mäkään en jaksais oikein opiskella ja mul on just ongelmia ton itsekurin kaa. Onneks sentään nyt menee etäkoulu paremmin, kuin viime keväänä, koska joka tunnin alussa on meet tai sit on koko tunnin, joten se rytmittää opiskelua ja tulee niitä juttuja tehtyä. Eikä niitä tuu tällä kertaa niin paljoo ja matikassakin on helppo aihe. D:

Mut teatteriharrastus ärsyttää niin paljon. Kun ei yhtään huvittais perjantaina koulun jälkeen mennä johonkin hitsin etäteatteriin. Ja sit ku mä ja mun pikkusisko ollaan tyyliin ainoita siellä etänä, kun meidät totta kai laitettiin semmoseen kivaan 10-vuotiaiden ryhmään eikä isompien 12-14-vuotiaiden ryhmään vaikka mä oon 15 ja mun sisko 13. :) Sit kaikki muut on lähinä siellä melkeinpä ja me ollaan etänä eikä teatterissa oo mitään järkee etänä ja se on ihan sika tylsää. Muutenkaan toi harrastus ei kehitä yhtään, ku se ollaan suunnattu 10-vuotiaille. Haluisin vaan lopettaa ton ja olla menemättä tunneille, mut äiti haluu et jatkan. -_- Varmaan vaihdan toiseen teatteriryhmään sitten kesän jälkeen. Semmoseen jossa saan olla oman ikästeni kanssa.
 
Itelläki on toi et meinaan unohtaa kaikki asiat just kokeen jälkeen. Eli ne ei oo jääny ”muistiin” vaan oon opetellu ne vaa sitä koetta varten :D Ite en vielä tiiä yhtään mihin haluaisin lukion jälkeen, joten joskus tuntuu et pitäis panostaa kaikkiin aineisiin:D
 
aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
Mä rakastan opiskella jotain tiettyjä juttuja ja oon esimerkiksi käyttänyt tunteja lukiessani jonkun kurssin asioita, jotka sattuu liittymään mielenkiinnonkohteisiini ja itseopiskellut paljonkin kaikkea koulun ulkopuolella, mutta kaikki muu on pelkkää turhauttavaa rämpimistä ja tuntuu olevan ihan sattuman kauppaa mihin riittää motivaatio ja mihin ei. Motivaatiota yleisesti koulunkäyntiin ei ole näkynyt eikä kuulunut enää moniin vuosiin ja alan olla jo väsynyt tähän kun en saa mitään tehtyä kunnolla, joten jään seurailemaan jos joltain löytyisi hyviä vinkkejä D:
Itellä on varsinkin paykologia tai harvoissa tapauksissa biologia ja historia, joissa saatan viettää monia tunteja enemmän aiheeseen liittyvää tietoa googlesta etsien. Oon löytänytkin ihan kivoja asioita ja ne on lisänny motivaation tunnetta niihin aineisiin/aiheisiin. Kuten sullakin, mun motivaatio kouluun taas muuten on aika nollissa :D
 
aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
Tykkään graduni aiheesta, mutta mulla on sitä kasassa jotain kuus sivua :D Tuntuu etten vaan osaa kirjoittaa mitään enkä ainakaan oikeita asioita. Muilla samassa ryhmässä on gradut kohta valmiina esitarkastukseen ja ohjaajakin varmaan luulee, että mulla on tätä enemmän kuin oikeasti on. Viime aikoina oon motivoinut muiden kurssien töitä sillä, että pitäisi joskus saada tehtyä graduakin.
Kuulostaa kivalta et oot löytäny ittees kiinnostavan aiheen! Saisinko mitenkään kysyä että mikä aihe mahtaa olla?:D ei ole tietenkään pakko vastata. Mutta tsemppiä sulle gradun tekemiseen!
 
aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
Siis mäkään en jaksais oikein opiskella ja mul on just ongelmia ton itsekurin kaa. Onneks sentään nyt menee etäkoulu paremmin, kuin viime keväänä, koska joka tunnin alussa on meet tai sit on koko tunnin, joten se rytmittää opiskelua ja tulee niitä juttuja tehtyä. Eikä niitä tuu tällä kertaa niin paljoo ja matikassakin on helppo aihe. D:

Mut teatteriharrastus ärsyttää niin paljon. Kun ei yhtään huvittais perjantaina koulun jälkeen mennä johonkin hitsin etäteatteriin. Ja sit ku mä ja mun pikkusisko ollaan tyyliin ainoita siellä etänä, kun meidät totta kai laitettiin semmoseen kivaan 10-vuotiaiden ryhmään eikä isompien 12-14-vuotiaiden ryhmään vaikka mä oon 15 ja mun sisko 13. :) Sit kaikki muut on lähinä siellä melkeinpä ja me ollaan etänä eikä teatterissa oo mitään järkee etänä ja se on ihan sika tylsää. Muutenkaan toi harrastus ei kehitä yhtään, ku se ollaan suunnattu 10-vuotiaille. Haluisin vaan lopettaa ton ja olla menemättä tunneille, mut äiti haluu et jatkan. -_- Varmaan vaihdan toiseen teatteriryhmään sitten kesän jälkeen. Semmoseen jossa saan olla oman ikästeni kanssa.
Kuulostaa ihanalta jos etäopiskelu on alkanut sujumaan! Mietin vain tuon teatterin suhteen että eihän sun äitis voi pakottaa olemaan siellä varsinkin jos oot huomattavasti vanhempi kuin se ikäryhmä eikä muutenkaan kiinnostaisi.
 
Taivaansini

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
1,853
Reaktioarvo
1,419
Kuulostaa ihanalta jos etäopiskelu on alkanut sujumaan! Mietin vain tuon teatterin suhteen että eihän sun äitis voi pakottaa olemaan siellä varsinkin jos oot huomattavasti vanhempi kuin se ikäryhmä eikä muutenkaan kiinnostaisi.
Niin mutta ku äiti siitä maksaa. D: En kyl tiiä miks ei vaan vois ilmottaa mua sieltä pois. Mutta nyt menee kyllä taas huonommin kun en jaksa keskittyä tunneilla ja tehtävät on vaikeita ja sitten koulun jälkeen on ihan hirveesti tekemistä kun on kaikkii tehtävii, rästejä yms. :/
 
aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588
Niin mutta ku äiti siitä maksaa. D: En kyl tiiä miks ei vaan vois ilmottaa mua sieltä pois. Mutta nyt menee kyllä taas huonommin kun en jaksa keskittyä tunneilla ja tehtävät on vaikeita ja sitten koulun jälkeen on ihan hirveesti tekemistä kun on kaikkii tehtävii, rästejä yms. :/
Sanot sille että et oo menossa. Se ei voi sua pakottaa menemään sinne VAIKKA olis maksanutkin jo. Se on sun päätös menetkö sinne ja jos ei tunnu mukavalta ni et sitten mene. Voisit myös yrittää kertoa äidillesi syyn miksi et sinne teatteriharjotuksiin halua enää mennä. Esim. ikäryhmä on väärä sun ikäsille ja saisit enemmän ehkä irti ja motivaatiotakin saattaisi olla enemmän jos vaihtaisit vanhempien ryhmään. En tosin tiedä että onko siihen mahdollisuutta jos teillä ei ole olemassa isompien teatterikerhoa.
 
Taivaansini

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
1,853
Reaktioarvo
1,419
Sanot sille että et oo menossa. Se ei voi sua pakottaa menemään sinne VAIKKA olis maksanutkin jo. Se on sun päätös menetkö sinne ja jos ei tunnu mukavalta ni et sitten mene. Voisit myös yrittää kertoa äidillesi syyn miksi et sinne teatteriharjotuksiin halua enää mennä. Esim. ikäryhmä on väärä sun ikäsille ja saisit enemmän ehkä irti ja motivaatiotakin saattaisi olla enemmän jos vaihtaisit vanhempien ryhmään. En tosin tiedä että onko siihen mahdollisuutta jos teillä ei ole olemassa isompien teatterikerhoa.
Meillä on isompien ryhmä ja oisin sielläkin ollut vanhin mut silti mut laitettiin pienempiin. Ja kysyttiin jos hyvissä ajoin syksyllä voitaisko vaihtaa, mutta koronan takia ei voinut ottaa isompien ryhmään enempää jäseniä ja ope vaan sano, että keväällä katotaan, josko korona hellittäis. Jos oisin poika tai harrastanut teatterii vuoden niin oisin varmaan päässyt isompiin. Poika siis sen takia, koska ne halus isompien ryhmään seitsemän poikaa Seitsemää veljestä varten. Mun pikkusiskon samanikäsii tuttujakin on siinä isompien ryhmässä. Mut en kyl ens vuonna haluu ees siihen isompienkaan ryhmään, kun nekin on aika pieniä jo. Mieluummin meen yhteen ihan toisen järjestön teatteriryhmään, jossa ryhmiin valitaan iän mukaan ja siel on kai paljon mun ikäsii.
 
Ihan perseestä... jos pääsisit sinne toisen järjestön ryhmään, ois todellakin parempi sun kannalta! Asutko isolla vai pienellä paikkakunnalla, et johtuuko siitä et ei oo resursseja teidän paikkakunnalla?
 
Tulisydän

Keittiömeteorologi
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
1,692
Reaktioarvo
1,625
Samaa mietin. D: Etenkin tää etäopiskelu on ollut välillä aika persiistä, kun en omista itsekuria (oon koko ajan puhelin kädessä somettamassa ja unirytmini on kamala) ja kaiken aikatauluttaminen on hankalaa. Olen ihan suht kiinnostunut opiskelualastani, mutta siltikään en oikein jaksaisi panostaa opintoihin.
Mulla on aivan sama ongelma. D:
 
Samankaltaisia keskusteluja

Ylös Pohja