e71347
Uusi
- Liittynyt
- 7.2.2021
- Viestejä
- 59
- Reaktioarvo
- 73
Se on tietenkin täysin hyväksyttävä syy mutta aion silti surra tämän vaiheen päättymistä elämässäni ja toivon, että jotkut asiat olisivat menneet toisella tavalla.
Ollaan oltu puolisoni kanssa yhdessä pieni ikuisuus ja naimisissakin muutama vuosi. Tajusin oman aseksuaalisuuteni vasta puolisen vuotta sitten, ja alettiin heti siinä vaiheessa puhua siitä mahdollisuudesta, että puolisollani olisi toinen kumppani täyttämään ne tarpeet, joihin minä en pysty vastaamaan. Asia nousi pinnalle taas reilu kuukausi sitten kun puoliso kertoi, että on alkanut tuntea fyysistä vetoa yhtä työkaveriaan kohtaan ja siinä vaiheessa olikin sitten hänen puoleltaan jo kiire saada suhteen avaaminen heti käytännössä toimintaan ja sovittiin rajoista siinä vähän lennossa. Tarkoitus oli, että me jatkamme aviopuolisoina ja työkaveri on puolisoni seksuaalinen kumppani.
Eihän se sitten tietenkään niin mennyt. Heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen puolisoni kertoi, että välittää työkaveristaan muutenkin. Mutta eipä hätää, olin valmis hyväksymään senkin, koska enhän voi vaatia, että puolisoni estää tunteidensa muodostumisen. En ole missään vaiheessa halunnut muutenkaan vaatia mitään mahdottoman tiukkoja sääntöjä ettei synny vain katkeruutta kun kaikkea toimintaa rajoitetaan.
Siirryin siis tässä vaiheessa lukemaan polyamorisista suhteista vaikka puolisoni ei missään vaiheessa vihjannutkaan olevansa polyamorinen. Ja nyt tiedän minäkin ettei hän ole, sillä puolisoni ei kyennyt sitten loppujen lopuksi rakastamaan kahta ihmistä yhtä aikaa tai erottamaan seksuaalisia ja romanttisia tunteita toisistaan, vaan hän kaipaa rinnalleen kokonaisvaltaisen paketin ja kaikki tunteet samalta henkilöltä. Eli työkaveriltaan, ei minulta. Kuulemma tunteet minua kohtaan viilenivät heti lähinnä kaverillisiksi kun ihastuminen työkaveria kohtaan alkoi muodostua syvemmäksi.
Asutaan käytännön syistä vielä tämä kesä yhdessä mutta en todellakaan tiedä, mitä minun kuuluisi yrittää saada tästä meidän viimeisestä kesästämme irti. Puolisoni on jo siirtynyt eteenpäin ja en nyt varsinaisesti osaa iloisena sivusta katsella, miten hän viilettää rakkaushormonipäissään rakentamassa uutta elämäänsä ja pitää minua vain kaverina. Tiedän että olen itsekäs, mutta suututtaa katsoa sivusta kun rakastamani ihminen tekee minun mielestäni aivan typeriä päätöksiä ihastumisen hurjimmassa vaiheessa ja kykenee ajattelemaan asioita ehkä viikon verran eteenpäin (eli seuraavaan yökyläilyyn uuden rakkaansa kanssa). He ovat olleet yhdessä nyt vähän yli kuukauden.
Tiedän että tämä tilanne olisi varmasti tullut eteen jossain vaiheessa koska kaikista vakuutteluista huolimatta aseksuaalisuus vaikutti olevan puolisolleni hankala paikka, ja on ollut sitä varsinkin ennen kuin tajusin itsekään tätä identiteettiäni. Silti olisin käynyt tämän mieluummin läpi ilman kolmannen osapuolen sekaantumista kuvioihin. Olisi jotenkin helpompi kunnioittaa puolisoni päätöstä jos hän olisi tehnyt sen rehellisesti omien tuntemustensa perusteella eikä vasta nyt, kun on ensin varmistanut oman selustansa ja hyppää suoraan uuteen suhteeseen. Olen varmaan ihan naurettava, mutta suututtaa todella paljon, että puolisoni saa koko ajan pitää rakkaan ihmisen lähellään ja minulla ei ole koronan takia mitään mahdollisuutta edes minkäänlaiseen laastarisuhteeseen.
Aseksuaalisuuteni hyväksymisestä tuli nyt tämän eron myötä taas hiukkasen hankalampaa. Olen viimeiset puoli vuotta yrittänyt vakuutella itselleni, että kyllähän minä nyt jotain seksuaalista vetoa tunnen puolisoani kohtaan koska tuntuisi liian julmalta sanoa sitä ääneen, että mitään vetovoimaa ei ole. Siltä kannalta tämän tilanteen pitäisi olla helpotus, koska nyt ei tarvitse enää esittää ja voin rakentaa tulevat suhteeni rehellisemmältä pohjalta kun tiedän alusta lähtien millainen olen. Mutta ei kyllä yhtään huvittaisi opetella ymmärtämään ja hyväksymään sitä puolta itsestäni, joka tällä hetkellä tuntuu vieneen pohjan koko elämältäni tuhoamalla avioliittoni.
Jos jotain positiivista pitää nähdä niin ehkä nyt voin omistaa elämäni varasijaan kirjoittelulle, saanpahan edes jotain muuta ajateltavaa.
Ollaan oltu puolisoni kanssa yhdessä pieni ikuisuus ja naimisissakin muutama vuosi. Tajusin oman aseksuaalisuuteni vasta puolisen vuotta sitten, ja alettiin heti siinä vaiheessa puhua siitä mahdollisuudesta, että puolisollani olisi toinen kumppani täyttämään ne tarpeet, joihin minä en pysty vastaamaan. Asia nousi pinnalle taas reilu kuukausi sitten kun puoliso kertoi, että on alkanut tuntea fyysistä vetoa yhtä työkaveriaan kohtaan ja siinä vaiheessa olikin sitten hänen puoleltaan jo kiire saada suhteen avaaminen heti käytännössä toimintaan ja sovittiin rajoista siinä vähän lennossa. Tarkoitus oli, että me jatkamme aviopuolisoina ja työkaveri on puolisoni seksuaalinen kumppani.
Eihän se sitten tietenkään niin mennyt. Heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen puolisoni kertoi, että välittää työkaveristaan muutenkin. Mutta eipä hätää, olin valmis hyväksymään senkin, koska enhän voi vaatia, että puolisoni estää tunteidensa muodostumisen. En ole missään vaiheessa halunnut muutenkaan vaatia mitään mahdottoman tiukkoja sääntöjä ettei synny vain katkeruutta kun kaikkea toimintaa rajoitetaan.
Siirryin siis tässä vaiheessa lukemaan polyamorisista suhteista vaikka puolisoni ei missään vaiheessa vihjannutkaan olevansa polyamorinen. Ja nyt tiedän minäkin ettei hän ole, sillä puolisoni ei kyennyt sitten loppujen lopuksi rakastamaan kahta ihmistä yhtä aikaa tai erottamaan seksuaalisia ja romanttisia tunteita toisistaan, vaan hän kaipaa rinnalleen kokonaisvaltaisen paketin ja kaikki tunteet samalta henkilöltä. Eli työkaveriltaan, ei minulta. Kuulemma tunteet minua kohtaan viilenivät heti lähinnä kaverillisiksi kun ihastuminen työkaveria kohtaan alkoi muodostua syvemmäksi.
Asutaan käytännön syistä vielä tämä kesä yhdessä mutta en todellakaan tiedä, mitä minun kuuluisi yrittää saada tästä meidän viimeisestä kesästämme irti. Puolisoni on jo siirtynyt eteenpäin ja en nyt varsinaisesti osaa iloisena sivusta katsella, miten hän viilettää rakkaushormonipäissään rakentamassa uutta elämäänsä ja pitää minua vain kaverina. Tiedän että olen itsekäs, mutta suututtaa katsoa sivusta kun rakastamani ihminen tekee minun mielestäni aivan typeriä päätöksiä ihastumisen hurjimmassa vaiheessa ja kykenee ajattelemaan asioita ehkä viikon verran eteenpäin (eli seuraavaan yökyläilyyn uuden rakkaansa kanssa). He ovat olleet yhdessä nyt vähän yli kuukauden.
Tiedän että tämä tilanne olisi varmasti tullut eteen jossain vaiheessa koska kaikista vakuutteluista huolimatta aseksuaalisuus vaikutti olevan puolisolleni hankala paikka, ja on ollut sitä varsinkin ennen kuin tajusin itsekään tätä identiteettiäni. Silti olisin käynyt tämän mieluummin läpi ilman kolmannen osapuolen sekaantumista kuvioihin. Olisi jotenkin helpompi kunnioittaa puolisoni päätöstä jos hän olisi tehnyt sen rehellisesti omien tuntemustensa perusteella eikä vasta nyt, kun on ensin varmistanut oman selustansa ja hyppää suoraan uuteen suhteeseen. Olen varmaan ihan naurettava, mutta suututtaa todella paljon, että puolisoni saa koko ajan pitää rakkaan ihmisen lähellään ja minulla ei ole koronan takia mitään mahdollisuutta edes minkäänlaiseen laastarisuhteeseen.
Aseksuaalisuuteni hyväksymisestä tuli nyt tämän eron myötä taas hiukkasen hankalampaa. Olen viimeiset puoli vuotta yrittänyt vakuutella itselleni, että kyllähän minä nyt jotain seksuaalista vetoa tunnen puolisoani kohtaan koska tuntuisi liian julmalta sanoa sitä ääneen, että mitään vetovoimaa ei ole. Siltä kannalta tämän tilanteen pitäisi olla helpotus, koska nyt ei tarvitse enää esittää ja voin rakentaa tulevat suhteeni rehellisemmältä pohjalta kun tiedän alusta lähtien millainen olen. Mutta ei kyllä yhtään huvittaisi opetella ymmärtämään ja hyväksymään sitä puolta itsestäni, joka tällä hetkellä tuntuu vieneen pohjan koko elämältäni tuhoamalla avioliittoni.
Jos jotain positiivista pitää nähdä niin ehkä nyt voin omistaa elämäni varasijaan kirjoittelulle, saanpahan edes jotain muuta ajateltavaa.