tuhatsanaa
astronautti
- Liittynyt
- 20.6.2022
- Viestejä
- 132
- Reaktioarvo
- 116
Ihmiset ei osaa olla selkeitä
Luin kyllä.Joo en oo ollu täällä vuoteen mutta mullapas on paljo sanottavaa vaikka kukaan tätä ei varmasti lue mut ihs >:)
Mä oon joutunu kestämää vakavaa masennusta jo vittu 14 vuotiaasta asti ja nyt oon 17. Mulla on tälläki hetkellä kauhee halu taas viiltää mun vasempaan käteen ihan helvetisti viiltoja, mut samalla mä en oikeen jaksa taas pitää kokoajan hupparia päällä. Mä myös varastin äiteen sähkötupakan ja hävettää sanoa et se on hyvää, en sitäkää pysty lopettamaa.
Mulla myös on ongelmia mun ulkonäyn kans vaikka joskus ei ollu. Mä tunnen itteni tosi rumaksi koska kukaa poika ei tykkää mustasillä tavalla ja saan ittellelleni mielee et kukaa poika ei tuu koskaa rakastamaan mua. Mä jään neitsyeks kokoelämäks, musta tulee alkoholi riippuvaiseksi jolla ei oo lapsia, lapsenlapsia, ystäviä tai ketää jäljellä. Enkä varmana pysty edes 20 vuotiaaksi asti pääsemään.
Mun pää on pelkkää paskaa ja en enää pysty nukkumaa. En millään pysty kattomaan ku muilla o hauskaa ja ihmisiä jotka omistaa rakkautta joka ei oo vain ystävä rakkautta. Mä oon iha bhelvetin mustasukkainen joka vitun päivä, koska mä en oo kaunis ku mun paras kaveri. Mulla ei oo paljoa ystäviä, kukaa ei ajattele mua parhaaksi tyypiksi ja oon vaa pelkkä luuseri rakkaus elämässäki. Mä unelmoin joka päivä fucked uppeja suhteita ja tosi toxisia vain koska haluun tuntea sellaista rakkautta jossa mua rakastetaan ja suhteita jossa mä tuntisin oloni kunnon naiseksi. Kuvittelen olevani miehen kans sängyssä ja rakastelevan sitä rakkauksellisesti tai tapaan yhtäkkiä jonku komeen miehen joka jostain syystä rakastuis tämmöseen rumaan sieneen. Jos mä en vittu itteäni rakasta niin miten mun pitäis olettaa et kukaa antais sitä mulle. Mutta mä en enää usko tohon sanomaan, koska mä oon joskus rakastanu itteäni ihan todella, mutta vaikka mä kuinka yritin, nii en saanu sitä rakkautta mitä haalin.
Mä ajattelen aina jokapäivä mitä muut vaikka ajattelis musta, kuinka awkwardi mä oon tai kuinka tyhmä tai huono mä oon koulussa. Kuinka mä en millään vaan enää vittu jaksa tätä paskaa. Mä haluaisin vaa pysyä pimeessä huoneessa pelata eikä tehdä mitään muuta.
Mä kidutan itteäni ku katot videoita yt stä jotka o relatable ja rupeen vittu itkemään niille. Mutta kuitenkin e pysty enää itkemäänkään, koska oon itkeny jo liikaa.
Mä en jaksa enää tuijottaa kattoa ja en jaksa sitä et musta huolehditaan vaikka en sitä ittekkää osaa. Mun äitin piti tulla siivoamaan mun huone mun puolesta koska se oli ihan vitun likaanen. Ajatella että vittu 17 vuotias nainen ei osaa edes itte siivota omaa huonettaan. Ja nyttekki mun huone alkaa olemaa taas iha paskana.
Mä haluaisin taas olla se pieni iloinen lapsi jonka hymy ei olly feikki. Mä haluan leikkiä ja olla ajattelematta opiskelua, tulevaisuutta tai vittu yhtää mitää.
Mä viiltelen koska oon masokisti ja koska mun sisäiset huudot käskee mun viillellä ja tukahduttaa itteeni tyynyihin. Mua väsyttää joka päivä kaiken jälkeen, e jaksa enää tehä mitään mitä normaalit ihmiset jaksaa. En edes jaksa keskittyy kouluu tai ees sosiaallisiin suhteisiin vaikka mä rakastan mun kavereita mun sydåämmen pohjasta ja ne o ainoita jotka saa mut enää edes hymyilemää taiu nauramaan kunnolla.
mä oikeesti haluaisin puhua mun kaikista ongelmista kaikille mun rakkaille, mut en haluu häiritä tai dunkata liikaa traumaattisia asioita ihmisille. Joten mä en aukase suutani.
Mä oon alkanu myös lopettaa itteeni kattomisen peilistä. Tein sitä ennen paljon ja otin kuvia koska silooin mä olin itsevarma. Nykyään en ees vilkase itteäni peilistä tai yritän vaa olla kattomatta. En vois ajattelekkaa selfien ottamista koska puhelimen kamerassa mä näytän nii rumalta mun lasien takia.
Eikä siinä vielä kaikki :) Koulupsykologikaa ei voi enää auttaa mua koska sillä ei oo taitoja auttaa mua ettttä kivva :))
Mutta lyhyesti sanottuna mä oon mustasukkane kokoajan ja mua masentaa se että mulla ei oo erilaista rakkautta. Niijjoo ja oisko ollu 2021 elokuu tai syyskuu ku yritin tappaa itteni mut sitte sanoin et nääh tänää e jaksa kuolla.
Ikävä kuulla. Mut etenkin tähän voin samaistua. Tuntuu että yli puolet mun kavereista asuu omillaan. Ja jumalauta mä en saa itseäni imuroimaan moneen kuukauteen ja vaikka joskus saisinkin, kaikki on kohta taas kaaoksessa ja se sotku ahdistaa ja en siksi saa siivottua ja se on yksi noidankehä. Huoh hoih kun elämä on kivaa ja mukavaa ja helppoa.Mä en jaksa enää tuijottaa kattoa ja en jaksa sitä et musta huolehditaan vaikka en sitä ittekkää osaa. Mun äitin piti tulla siivoamaan mun huone mun puolesta koska se oli ihan vitun likaanen. Ajatella että vittu 17 vuotias nainen ei osaa edes itte siivota omaa huonettaan. Ja nyttekki mun huone alkaa olemaa taas iha paskana.
Oisit alkanu jutteleen sen kans :DNeljän tunnin junamatka ja tässä kuuden hengen pikkukopissa on noin 3-vuotias, jatkuvasti huutava ja riehuva pikkupoika.
Ei vituta ollenkaan tai mitään.
Ei kiitos :DOisit alkanu jutteleen sen kans :D
Jos se oli KOULUN pihalla KESÄLLÄ, niin eiköhän se ollut LOMALLA! Hah hah!En uskaltanu mennä jutteleen söpölle pojalle koulun pihalla :D oisin ihan hyvin voinu kysellä jotain että ”ooks lomalla täällä tai jotaki” koska tiesin että se ei asu täällä/ei oo ainakaan asunu pitkään..